Tekoäly ei ole mikään Pyhä Yrjö, joka ratkaisee kaikki ongelmat.

 

Tekoälyä voidaan pitää nykyaikaisena Pyhänä Yrjönä, joka ratkaisee kaikki ongelmat. Siis se on kuin konsultti tai ritari, jonka varaan voimme rakentaa erilaisia erottamismalleja. Tekoäly on asia, joka käyttää vain faktatietoa. Mikään imartelu tai muu ei tehoa tekoälyyn. Mutta samalla me kaikki varmasti osaa pitää kirjaa siitä, miten monta sanaa joku kirjoittaa työpäivän aikana. Ja jos sanoja on kovin vähän, niin tekoäly voi kertoa asiasta esimiehelle, joka voi käynnistää YT-neuvottelut eli antaa potkut kaikille joita ei tarvita tao jotka eivät osaa työtään tehdä, tai joiden työpäivä kuluu muun kuin työn tekemiseen. Mutta juuri tuo listojen teettäminen esimerkiksi tekoälyllä on sitä, että tekoäly itseasiassa päättää kuka saa potkut. 

Siis tekoäly on kuin konsultti, työtehotarkkailija jonka tehtävä on valvoa sitä, miten tehokasta työtä organisaatiossa tehdään. Ja sitten me voimme kysyä että mitä jos sitten työnjohtajat lähtevät suoraan erottamaan alaisiaan noiden listojen pohjalta? He luovuttavat tuolloin yhtiön päätösvaltaa joko tekoälylle tai ulkopuoliselle konsultille. Ulkopuolinen konsultti on ihminen, joka tuodaan organisaation ulkopuolelta tekemään esityksiä siitä, miten työtä pitäisi organisaatiossa tehdä. Kyseistä toimintaa kutsutaan organisaation hallinnon tehostamiseksi. Tuolloin ulkopuolinen, usein melko kovapalkkainen henkilö tarkkailee töitä, mitä organisaatiossa tehdään, tai sitä miten työntekijät tekevät työtään, tai miten suuri osa työläisen työpäivästä kuluu muuhun kuin työhön. 

Ja sitten ryhdytään henkilöstöä vähentämään. Tuolloin konsultti on kuin pyhä Yrjö. Hän on suuripalkkainen mies, jota ei koskaan palkata turhaan. Hän on ikään kuin Pyhä Yrjö, ritari joka tekee lopun organisaation tehottomuudesta. Ja samalla hän kuitenkin on vain neuvonantaja, kun johtaja päättää kuka lähtee. Johtaja taas sanoo että konsultti on hänelle listan laiskottelijoista antanut. Joten sen takia hän vähentää työntekijöitä sen listan perusteella, mitä konsultti hänelle antaa. Jos tuon konsultin saisi vielä korvattua tekoälyllä, niin se tekee konsultista täysin puolueettoman toimijan. Tuolloin sitten yhtiön johtaja saa syyn erottaa alaisensa. Mutta luovuttaako tuo johtaja oman päätösvaltansa tekoälylle, vai käyttääkö hän silloin omaa tahtoaan? 

Tiedättekö tarinan Pyhästä Yrjöstä, ritarista joka surmasi lohikäärmeen. Tuo Pyhä Yrjö on ikään kuin vertauskuva siitä, miten kaikkia asioita voidaan ratkaista. Pyhä Yrjö pelastaa ihmiset surmaamalla lohikäärmeen, joka tietenkin tekee hänestä ratkaisun kaikkiin ongelmiin. Siis me kaikki tiedämme että vaikka lohikäärmeet olisivat totta, ja vaikka Pyhä Yrjö olisi tappanut ne kaikki, niin me varmaan kohtaisimme muita ongelmia. Eli kaikki maailman ongelmat eivät ole riippuvaisia lohikäärmeistä, ja esimerkiksi kukaan lohikäärme maailmassa ei ole ratkaissut sitä ongelmaa, mikä aiheutuu esimerkiksi siitä, että roskista ei viedä ulos. 

Tai sitä mitä avioliitossa tarkoittaa hammastahnatuubi, joka on auki jossain peilin edessä. Siis periaatteessa lohikäärme ei siis ole jättänyt yhtään roskista viemättä tai yhtään hammastahnatuubia auki. Siis Pyhä yrjö voisi näitä ongelmia ratkoa joko tarjoutumalla viemään roskia ulos ja sulkemaan hammastahnatuubeja, tai sitten perustamalla avioliittoneuvojan viraston. Mutta Pyhä Yrjö symboloi ihmisten tapaa siirtää vastuuta jollekin ulkopuoliselle taholle. Hän on ikään kuin konsultti, joka hoitelee erilaisia ongelmia kuten aluetta piinaavia lohikäärmeitä. 

Jos joku ritari tulee paikalle tappamaan lohikäärmeitä, niin hän ei varmaan kuitenkaan kykene ratkaisemaan maailmantalouden ongelmia. Lohikäärme on asia jonka ritari voi muiden puolesta ratkaista. Mutta ihmisillä on silti vastuu omasta elämästään. Me emme voi laittaa kaikkia asioita lohikäärmeiden syyksi, emmekä voi samalla tavalla olettaa että ritarit ratkovat kaikkia ongelmia puolestamme. Eli meillä ihmisillä on sellainen outo tarve, että me ikään kuin ulkoistamme raskaan sarjan ongelmat muille, jotka eivät ole organisaation osia. Eli hoidettuaan ongelman tuo uljas ritarimme suuntaa johonkin muuhun kaupunkiin. 

Mutta sitten nykyään voimme sanoa että Pyhän Yrjön paikalla istuu tekoäly. Ja lohikäärmeen paikalla istuu erilaisia hybridi tai muita vaikuttajia. Tekoäly on kuin ritari, tai konsultti joka voi sekunnissa tehdä tuntien työn. Tekoälyltä odotetaan paljon. Sen odotetaan vievän koodaajien työpaikat muutamassa kuukaudessa, vuodessa tai vuosikymmenessä. Noin saadaan sitten nuo ikävät ihmiset pois nurkista. Mutta suuri ongelma on siinä, että me odotamme tekoälyltä liikaa. Me odotamme että tekoäly osaa aina tehdä kaikkea mitä me siltä odotamme. Me kuvittelemme että tekoäly voi suoraan siirtyä ihmisten paikalle, kun hän tekee jotain työtä. 

Eli ihmisten mielikuvissa siintää kuva siitä, kuinka tekoäly valmistaa esimerkiksi ohjelmistoja siten, että sille annetaan kuvaus siitä, mitä tuon ohjelmisto tai laajan kielimallin pitäisi tehdä. Mutta samalla jos lähdemme koodaaman tällä tavalla, niin varmaan tuota koodia pitää joka tapauksessa hiukan muutella. Meidän pitää jossain tapauksissa lisätä tekoälyn tuottamaan koodiin oikeat hakemistopolut, tai etsiä lisätietoa itse. Jos emme ole sen alan asiantuntijoita, joissa käytämme tekoälyä, niin silloin tietenkin kohtaamme tilanteen, jossa tekoäly voi tuottaa tekstiä, jonka sisältö ei ole likimainkaan oikein. 

Kun syytön tuomitaan julkisuudessa.

Mikko Leppilammen juttu ratkesi, eikä syytettä nostettu. Näin ollen syyttäjä ei nähnyt syytä epäillä Leppilampea rikoksesta nimeltään seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaaminen. Tuo asia on siitä hyvin ikävää, että lehdet otsikoivat asiasta erittäin näyttävästi. Ja se sitten on tietenkin aiheuttanut haittaa Leppilammella. Todellisuudessa tämäkin tapaus on esimerkki siitä, kuinka ihminen voidaan sosiaalisessa mediassa leimata syylliseksi aina kun joku haluaa niin tehdä. Samalla sitten unohdetaan se, että länsimaisessa oikeuskäytännössä on periaatteena se, että syytetty on syytön, kunnes toisin todistetaan. Naisiin kohdistuva väkivalta on erittäin vakava asia. 

Ja ehkä me kaikki tarvitsemme kampanjoita muistuttamaan tuosta hyvin vakavasta asiasta, joka liittyy heikomman oikeuksiin meidän yhteiskunnassamme. Lait on tehty suojaamaan heikompia, joten sen takia niitä säädetään. Mutta myös aktivismia tarvitaan. Samalla kuitenkin unohdetaan se, että kaikki ihmiset eivät ole rehellisiä. Ja noiden “Me too”-kampanjoiden kääntöpuolena voidaan pitää sitä että nuo kampanjat yllyttävät joitakin ihmisiä tekemään erilaisia rikosilmoituksia julkisuuden henkilöistä, joita voidaan noiden ilmoitusten kautta rahastaa. 

Vaikka tietenkin johonkin asti me kaikki ymmärrämme esimerkiksi feministejä, niin silti kuitenkaan ei ole oikeuskäytännön mukaista esimerkiksi yllyttää toisia henkilöitä väärään valaan. Vaikka ihminen kuinka vihaa miehiä, niin hän ei kuitenkaan saa ylittää tiettyä rajaa, vaikka se ehkä on jotenkin joillekin vieras ajatus. On ihmisiä joiden mielestä asema fyysisesti heikompana henkilönä oikeuttaa vannomaan vääriä valoja, tai muuten mustamaalaamaan muita. Eli kunnianloukkaus ja viranomaisten harhauttaminen ovat rikoksia, vaikka niitä tekisi ihminen joka on toista heikompi.

Kun puhutaan väkivallasta, niin tietenkin on tilanteita, joissa joku hyökkää toisen kimppuun yllytyksen takia. Eli jos ajatellaan että naiset ovat jotenkin väkivallan yläpuolella tai muuten kyvyttömiä väkivaltaan, niin aina välillä kuulemme tapauksista, joissa naiset tai tytöt ovat yllyttäneet tai kannustaneet muita väkivaltaan. 

Tuolloin fyysisesti heikompi henkilö saattaa osoittaa jonkin ehkä täysin syyttömän henkilön kadulta, ja sitten päälle käydään useamman henkilön voimin. Joskus on esimerkiksi nainen sanonut exänsä lyöneen häntä, ja sitten on joukolla lähdetty antamaan oppituntia “ettei naisia lyödä”. Siinä sitten silmälasit hajoavat sekä muutamia luita saattaa murtua, kun naisten kunnioitusta opetetaan oikein kunnolla. 

Joskus väärän syytöksen takana on halu saada helppoa rahaa. Tai sitten jos joku luokan “luuseri” sattuu menestymään elämässään, niin se saattaa aiheuttaa hyvin ikäviä asioita kuten kateutta. Ja silloin kateellinen ihminen saattaa keksiä jonkun mielestään upean keinon tuoda tuolle ihmiselle vaikeuksia. Joskus oikeudenkäyntien ulkopuolella odottaa ihmisiä, jotka huutavat täyttä kurkkua siitä, “mitä teit kaikille muille”, vaikka henkilöä ei ole tuomittu oikeudessa. 

Kuitenkaan kollektiivinen viha ei oikeuta syyllistämään syyttömiä. Jokainen oikeudenkäynti on yksilöllinen. Eli jokainen ihminen joka istuu syytettynä tavallisessa rikosoikeudessa on yksilö, ja kaikki tapaukset käsitellään yksilöllisesti. Mitään kollektiivisen syyllisyyden periaatetta ei maassamme käytetä. Syyllisyys siis päätetään tuomarin toimesta niitä faktoja hyväksi käyttäen mitä oikeudessa esitetään. Syyllisyyttä ei päätetä “valitettavasti” sillä perusteella, miten suurta tunnekuohua tapaus on herättänyt. Syyllisyys ja tuomio perustuvat faktoihin ja järkeen, eivät tunteisiin. Ikävä kyllä joissakin tapauksissa syyttömäksi todettu henkilö saa joskus kohdata sellaista vihaa, että “hänet vapautettiin asemansa takia”. 

Eli vaaditaan rahaa asioista, joita ei ehkä ole koskaan tapahtunut. Ja sitten kun lähdetään oikeuteen, missä asia sitten ratkaistaan, niin tietenkin me kaikki haluamme olla myötätuntoisia, mutta kuitenkin ennen tuomioita meidän kaikkien pitää kuunnella todisteita. Puolustuksen pitää aina perustua faktoihin, joita tutkijat keräävät teosta. Ja jokaisella syytetyllä on oikeus puolustukseen myös jutuissa, joita pidetään jotenkin alhaisina. Mutta sosiaalisessa mediassa voidaan helposti nimittää kuka hyvänsä raiskaajaksi tai murhaajaksi. Oikeudessa puolustus sekä syyttäjä että tuomarit tekevät työtään. 

Heidän tehtävänsä on tuoda myös syytetyn kanta oikeuden tietoon. Ja tuomarien tehtävä on todisteiden arviointi, jonka perusteella päätetään se, että onko syytetty syyllinen vai syytön. Todellisuudessa syyttäjät voivat myös keskeyttää syyte prosessin, jos he katsovat ettei ole tarpeeksi näyttöä siitä, että vastaaja eli pidätetty on tehnyt tekoja, joita hänen väitetään tehneen. Ja jos todisteet eivät riitä, niin silloin prosessi pitää lopettaa. 

Mutta kun puhutaan sitten siitä, että esimerkiksi puolustusasianajajia syyllistetään siitä, että he puolustavat esimerkiksi seksuaalirikoksesta epäiltyä, niin silloin ei noudata länsimaisen oikeuskäytäntöä. Kun asianajajat, joita myös syyttäjät sekä tuomarit ovat, tekevät työtään, niin he työskentelevät yksilöiden kanssa. Eli rikoksesta syytetty on aina syytön, kunnes toisin todistetaan. Se miten esimerkiksi seksuaalirikoksia käsitellään oikeudessa on jotenkin outo. Seksuaalirikollisia saa ilmeisesti pitää syyllisinä, koska joku väittää heidän tehneen noita tekoja. 

Kun puhutaan rikoksesta nimeltään väärä vala ja väärään valaan yllyttäminen, niin yleisen rikoslain mukaan tuollaiseen rikokseen syyllistyneen pitää saada vähintään se tuomio, jonka syytetty olisi saanut, tai mitä laki teosta määrää. Väärä vala on siis rikos joka on väärän todistuksen antaminen tuomioistuimen edessä. Kyseinen teko on siis paljon törkeämpi rikos kuin poliisin harhauttaminen, josta sitten edessä korkeintaan 4 vuotta vankeutta. Väärän valan tehnyt tuomitaan menettämään kansalaisluottamuksensa. 

Kyse on erittäin törkeästä teosta, jota ei voida edes verrata poliisin harhauttamiseen. Kuitenkin jos poliisia harhautetaan, niin että poliisi lähtee tekemään kotietsintää, niin kyseessä on se paljon puhuttu viranomaisen harhauttaminen, ja siihen liitetty törkeä kotirauhan rikkominen. Samalla tietenkin puhutaan myös törkeästä kunnianloukkauksesta ja muistakin vastaavista asioista. 

Miksi samoja asioita, joita esimerkiksi seksuaalirikosten yhteydessä kuullaan ei kuulla esimerkiksi sarjamurhaajien tapauksissa? Onko ihminen joka on syytteessä seksuaalirikoksesta jotenkin vähäarvoisempi kuin ihminen joka on tuomiolla kovasta väkivallasta? Seksuaalirikollinen on aina jotenkin syyllisempi kuin henkilö joka on ottanut osaa joukolla tehtyyn pahoinpitelyyn. 

Heidät nimitetään usein vankilan alhaista alhaisemmaksi joukoksi, eikä kukaan näe niissä teoissa mitään hyvää. Samalla joku jostain syystä näkee esimerkiksi massamurhaaja Andreas Behring Breivikin sellaisessa valossa, että hänen kaltaisensa ihmisen oikeusturvaa ei saa mitenkään loukata. Ihmiset mielellään kritisoivat esimerkiksi Ted Bundyn saamaa kuolemantuomiota, mutta samalla he unohtavat jotenkin sen, että nuo ihmiset ovat sarjamurhaajia tai massamurhaajia, jotka eivät kadu yhtään tekoaan. 

Mediassa hoetaan jatkuvasti sitä, kuinka kukakin murhaaja tai pahoinpitelijä on ollut tekoa tehdessään täydessä ymmärryksessä, ja kuinka tuomarit eivät osaa kuulemma työtään. Mutta samalla seksuaalirikollista ei edes yritetä nähdä ihmisenä, joka voisi ehkä katua tekojaa. Eli asenne on se, että murhien maailmanennätystä yrittänyt henkilö on jotenkin arvokas, koska hän on tehnyt tekojaan aseella. Samalla media täyttyy kaiken maailman asiantuntijoista, joiden mielestä 20 vuotta vanhoja murhaajia ei saisi mitenkään syyttää. Seuraava valheellinen termi on jostain syystä melko yleinen asia, kun puhutaan katoamisista tai ratkaisemattomista henkirikoksista. 

Muistakaa että henkirikos ei koskaan vanhene. Joten älkää uskoko seuraavaa fraasia, jonka mukaan “syyteoikeus tekoon on mennyt, koska poliisi on aikoinaan alkanut tutkia tekoa tappona”. Kuitenkin laki sanoo että henkirikos ei vanhene. Tämä näkemys siitä, että murha voidaan jättää tutkimatta tai syyttämättä on jostain syystä melko yleinen asia. Tai ainakin tätä asiaa hoettiin yhteen aikaan lehdistössä melko yleisesti. Tappo voidaan todeta vasta oikeudessa, kun syytetty tuodaan sinne vastaamaan teoistaan. 

Ensin tutkinnan nimike on “henkirikos”. Suomessa voi saada elinkautisen myös rikoksesta nimeltään “törkeä pahoinpitely”. Tuon asian tarkoitus on ollut se, että oikeudessa ei voida leikitellä termeillä, eli sillä että “ei ollut tarkoitus tappaa” ei ole mitään merkitystä tuomion kannalta. Se että henkilö on paennut paikalta ja välttelee lainvalvojia ei myöskään ole asia, mikä tukee esimerkiksi vahingossa tapahtunutta kuolemaa. 

Jos henkilölle tuomitaan seuraavat teot, törkeä pahoinpitely ja kuolemantuottamus, niin hän joutuu joko istumaan vankilassa 20 vuotta ja sitten jatkuu vapausrangaistus. Mutta toisaalta hänet voidaan sitten lähettää myös mielisairaalaan, josta tuollainen henkilö ei koskaan vapaudu. Se miten noita tekoja sekä niiden tekijöitä käsitellään vankilassa riippuu teon tekijän katumuksesta, eli katumus on asia, joka osoittaa hänen olevan ymmärryksessä. Ymmärtämättömyys sekä ymmärrys tutkitaan vasta tuomion jälkeen, eikä ymmärtämätöntä henkilöä voida päästää ehkä koskaan ulos vankimielisairaalasta. 

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/is-mikko-leppilammen-juttu-ratkesi-nyt-edess%C3%A4-onkin-vakava-asia/ar-AA1uILdO?ocid=msedgdhp&pc=ENTPSP&cvid=e79872e942e144a1bfa2028ebcbb9342&ei=23

https://fi.wikipedia.org/wiki/Asianajaja

Pitääkö työnantajan tietää paikka, jossa etätyöntekijät oikeasti työskentelevät?

Etätyötä koskevia sääntöjä pitäisi tarkastaa, koska työnantajat eivät tiedä työntekijöidensä olinpaikkoja. Ja tietenkin joku hotelli Lapissa tai purjevene jossain saaristossa saattaa olla joidenkin ihmisten mielestä kauhistus. Toisaalta mitä varten työnantajien pitää tietää omien työntekijöidensä olinpaikka, jos he tekevät etätyötä. Siis tietenkin on olemassa erilaisia digi nomadeja, jotka vaeltavat pitkin Kauko-Itää eli aamulla oltiin Pattayalla, ja iltasella sitten illastetaan vaikka Balilla. 

Tuo asia tietenkin aiheuttaa kauhistuneita huudahduksia, ja  kohtaamme sen, että etätyötä rajoitetaan vedoten tietoturvaan, tai siihen, että työskentely Balilta käsin on pomon mielestä “lomaa”. Pomo on aina pomo. Hän tekee päätökset mutta samalla esimies myös vastaa tekemistään päätöksistä. Aina pitää muistaa se, että se mitä sanotaan ei ehkä ole täysin sama asia kuin se, mistä syystä joku päätös oikeasti tehdään. 

Toinen asia on se, että mikään asia ei ole mustavalkoinen. Ilmoituksessa saattaa piillä osatotuus, mutta kaikki asiat ovat kokonaisuuksia. Tuolloin meidän pitää kysyä että onko esimerkiksi “tietoturvakysymys” ollut oikeasti vain asia, jolla päätöstä perustellaan. Tai onko tietoturva vain tekosyy jollekin muulle asialle, joka voi olla esimerkiksi kateus. Voi olla että asiasta on haluttu nähdä vain niitä negatiivisia asioita. Eikä edes olla uskallettu ajatella niitä jonkun asian positiivisia puolia. 

Siis kuinka paljon etätyötä koskevissa kielloissa on oikeasti perusteltua ja kuinka paljon niissä on kateutta tai puhdasta vallan näyttöä? Digi nomadeja on kuitenkin ilmeisesti melko vähän verrattuna esimerkiksi ICT-alan työntekijöiden kokonaismäärään. Tuo elämäntapa vaatii kuitenkin melko hyvän palkan, jotta sitä voidaan harjoittaa pitkäaikaisesti. Siis pelkääkö pomo sitä, että läppäri luiskahtaa purjeveneen laidan yli, vai sitä että hemaiseva sihteeri johon pomo on iskenyt silmänsä katselee alaista “sillä silmällä”? 

Kyseinen elämäntapa on asia, joka saattaa ottaa joitakin ihmisiä aivoon. Mutta siis kuinka monta digi nomadia kunkin ihmisen omaan tuttavapiiriin mahtuu? Onko Balilla rannassa loikoileva digi nomadi ehkä kovinkin yleinen näky noissa ICT-piireissä? Vai mitä varten näistä asioita nostetaan aina välillä meteli? Kun puhutaan siitä miten etä tai lähityötä pitäisi tehdä, niin silloin tietenkin voidaan aina kysyä, että miten työnantajat ovat noita asioita määritelleet? 

Onko etätyö ehkä asia jota koskevia sääntöjä ei olla määritelty ollenkaan? Eli jos sääntöjä ei ole, niin silloin varmasti joku kehittää sellaisen ajatuksen, että etätyötä voidaan tehdä Balilla tai jossain Pattayalla. Mutta toisaalta tuollainen digi nomadismi vaatii melko paljon rahaa. Nykyiset tietoverkot mahdollistavat sen, että periaatteessa voimme tehdä etätyötä vaikka keskeltä Pohjoista napalakkia. Etätyö vaatii säännöt, joiden mukaan sitä tehdään. Mutta sitten tullaan siihen kysymykseen, että kuka on se, jonka mukaan yhtiössä mennään? Johtajat määrittelevät säännöt, joiden mukaan yhtiössä toimitaan. 

Mutta sitten voidaan aina miettiä sitä, että kuinka paljon sitä tehokasta työaikaa oikeasti kulutetaan muuhun kuin varsinaiseen työhön missäkin työpaikassa. Mieleen tulee tutkimus jonka mukaan 80% rakennuksilla vietetystä ajasta on muuta kuin tehokasta työtä. Eli onko jollain muilla työpaikoilla tehty ajankäyttöä koskevia tutkimuksia? 

Mutta se että syy etätyön lopettamiseen on se paljon puhuttu pelko siitä, että työpaikan salaisia tietoja päätyy jonnekin Thaimaan viranomaisille on ehkä turhan kaukaa haettu. Tietenkin me kaikki tiedämme että missään tapauksessa kaikki ihmiset eivät voi sulattaa sellaisia ajatuksia, että etätyötä tehdään jossain muualla kuin paikassa, joka ei ole työnantajien tiedossa. Kuitenkaan työnantajani ei ole minulle mikään isoveli, jolle olisin jokaisesta tekemästäni asiasta selitysvelvollinen. 

Siis pitääkö minun tai jonkun muun ilmoittaa työnantajalle aina jos teen työtä jostain muualta kuin kotoa? Toki voimme varmaan jokainen työskennellä vaikka jostain laskettelukeskuksesta käsin. Voimme siis istua jossain hotellihuoneessa klo 8-16, ja painua sen jälkeen rinteeseen. Mutta se on varmaan jonkun mielestä täysin vastoin sitä tapaa, millä olemme tottuneet tekemään työtä. 

Toki voidaan ajatella että esimerkiksi etätyökielto, joka koskee maanantaita- ja perjantaita on joidenkin mielestä hyvä tapa motivoida alaisia tekemään työtä nopeammin. Mutta toisaalta alaiset voivat ajatella että noiden sääntöjen tarkoitus on suoraan ilmoittaa sellainen asia, että “tässä yhtiössä on unohdettu kuka on pomo”. Tuolloin kyseessä on yhtiön johdon kurinpito toimenpide, jolla muistutetaan alaisia, että he eivät ole niin vapaita tai niin vaikeasti korvattavia kuin mitä he ehkä ovat ajatelleet olevansa. 

Etätyö on asia joka muuttaa työelämää. Eli se että “paluu toimistolle” on päivän sana, jolla peräänkuulutetaan konsensusta ei varmaan sido yhtään yritystä. Se että joku markkinointitiimi palaa toimistolle voi olla jonkun mielestä loistava asia. Mutta samalla se on toisille samalla tavalla kauhistus kuin etätyö on toisille. 

Usein puhutaan siitä, miten yhtiön tarjoavat työhön kuulumattomia etuja palkkioksi hyvin tehdystä työstä. Ja tietenkin jokainen huippuluokan osaaja joutuu tilanteeseen, jossa hänen kanssaan tehdään henkilökohtaisia sopimuksia. Eli osa noista sopimuksia saattaa koskea esimerkiksi sitä, millaisia etuja tuo mies tai nainen voi saada yhtiöltä. Ja niihin saattaa kuulua osakesalkku sekä esimerkiksi se paljon puhuttu yhtiön edustusmökki tai rajaton yksinoikeus edustustilojen käyttöön. Noita etuja kutsutaan opitoiksi. Optioiden tarkoitus on vähentää henkilön verotusta. Samalla niiden avulla sidotaan haluttuja työntekijöitä yhtiöön. 

Kuten olen monesti ennenkin kirjoittanut niin johtaja ei ole periaatteessa vain ihminen tai yksilö. Tullessaan taloon johtajat tuovat taloon tietenkin oman asiantuntemuksensa. Mutta samalla he tuovat taloon myös kaikki suhteensa. He tuntevat tärkeitä ihmisiä edellisistä työpaikoista, joten oikeasti oikea johtaja voi tehostaa hänen palkkansa maksavan yhtiön liiketoimintaa myös henkilökohtaisten suhteiden kautta.

Sen takia kokeneet johtajat ovat haluttuja työntekijöitä. Heidän tehtävänsä on tietenkin edustaa yhtiön hallintoneuvostoa alaisilleen, mutta samalla johtajan tehtävä on tuoda asiakkaita yhtiölle. Ja juuri noita suhteita, jotka tekevät päätöksiä yhtiöiden hankinnoista pidetään tavoiteltavina suhteina, koska heidän kauttaan voidaan omaa myyntiä tehostaa. 

Siis oikeus tehdä etätyötä voi olla myös asia josta keskustellaan jokaisen uuden työntekijän kanssa erikseen. Eli vaikka joku toinen yhtiö lopettaa etätyöt, niin silloin kannattaa kysellä, että ketä tuo määräys palata toimistolle oikeasti koskee? 

Jotkut yhtiöt lupaavat erilaisia joustoja. Mikäli noista joustoista luovutaan, niin joku voi ajatella yhtiön huijanneen työsopimusta tehtäessä. Saattaa olla että yhtiön johto ilmoittaa iloisesti jotain asioita kuten etätyön päättymisen, mutta sitten oikeasti noita asioita koskevat sopimuksen kohdat saattavat olla luottamuksellisia. Eli ne eivät ehkä koskaan koske vaikkapa ylempiä toimihenkilöitä. Saattaa olla että tarpeeksi korkeiden johtajien kanssa kaikki asiat sovitaan yksilöllisesti. 

Työssäkäyvien osuus maamme väestöstä laskee

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

44 ihmistä sadasta käy töissä sanotaan YLE:n artikkelissa, ja taas korostetaan sitä, kuinka ihmisten pitää jaksaa pidempään työelämässä. Tässä sitten taas seuraa pieni asia, mistä aina välillä ollaan osattu puhuakin. Nimittäin se, että ihminen jaksaa työelämässä riippuu siitä, miten hänen työviihtyvyytensä kanssa on. Jos työ on sellaista, että siinä ei kohtaa muuta kuin nyrpeitä naamoja sekä valituksia, niin silloin ei kukaan varmaan sitä jaksa tehdä yhtään minuuttia pidempään töitä kuin on pakko. Ja tässä sitten tullaan tilanteeseen, missä esimerkiksi työkokeiluun määrätty henkilö on saanut työpaikastaan potut saman tien.

Toki työpaikan sääntöjen noudattaminen on työpaikalla tärkeää, mutta sitten kuitenkin mieleen tulee se, että ehkä kuitenkin motivaationa työssä käytiin voisi toimia myös se palkka. Eli jos työnantaja ei pidä naamasta, niin silloin ei myöskään työsopimusta synny, mutta kuitenkin voidaan myös ymmärtää sellainen asia, että ei sellainen tilanne, missä henkilö on täysin ilman palkkaa, mutta samojen velvollisuuksien kanssa kuin muut työläiset paljoa motivoi käyttäytymään tai edes oikeasti yrittämään hyvin.

Jos ihminen saa liian monta kertaa potkut työstään, niin silloin hän ei aina viitsi sitten enää noihin työharjoitteluihin panostaa. Joten joskus sitten käy niin, että työpaikalla saattaa eteen tulla tilanne, että tuollainen työharjoittelija löytyy liikkeen takahuoneesta kaljakorin kanssa, kun ei sitä sopimusta sitten oikeastaan edes olla hänelle ehdotettu. Mutta tietenkin tuollainen ihminen on sellaisessa tilanteessa, että häntä ei voida työpaikalle ottaa, kun paikka on sitten jo mennyt jollekin toiselle tai hänet on vain todettu surkeaksi asiakaspalvelijaksi tai siivoojaksi.

Tässä asiassa tietenkin työnantajalla on oikeus heittää hänet ulos perustellen tätä asiaa siten, että hän on sopimaton tehtäväänsä. Tuolloin laki on tavallaan yrittäjän puolella, mutta sitten kun asiaa hiukan miettii toiselta kannalta, niin silloin työntekijällä on oikeus tuntea pettymystä sekä tulleensa hyväksikäytetyksi tuollaisessa tilanteessa, missä jatkoja on sitten jo ehkä ehditty luvata. Toki se että ihminen kokee ehkä jopa kymmeniä kertoja sen, että hänet heitetään ulos töistä, kun pitää palkkaa ruveta maksamaan, niin silloin tietenkin asiaan on olemassa loistava lääke.

Tuo henkilö voi sitten etsiä apua vaikkapa psykiatrian poliklinikalta, missä odottaa mukava lääkäri-setä, tai -täti, joka kirjoittaa sitten työkyvyttömyyseläkkeen masennuksen johdosta. Tuon jälkeen edessä on kasa masennuslääkkeitä ja sairasloma, joka voi pahimmillaan kestää loppuelämää. Se tietenkin takaa eläkkeen muodossa tulot tuollaiselle nuorelle eläkeläiselle, joka voi ryhtyä vaikka muusikoksi, tai taidemaalariksi. Mutta kuitenkin tällainen asia saattaa aiheuttaa sen, että myöskään maamme taloutta ei kyseinen ihminen enää sitten ainakaan kovin paljoa tue, eikä ainakaan veroja maksele, ellei sitten muusikon urasta rupea tuloja tulemaan.

Samoin aika menee mukavasti noita pillereitä napostellessa, joten tietenkin tämä saattaa olla oikea vaihtoehto työelämälle. No tällä tavoin saadaan henkilölle tietenkin takuu tulot, mutta kuitenkaan kyseinen malli ei varmaan ole mitenkään toivottava ainakaan suureen ihmisjoukkoon sovellettuna, koska se sitten saa aikaan sen, että maamme menot kasvavat melko paljon näiden järjestelyjen kautta, mutta yksittäiselle ihmiselle on varmaan melko sama, että mistä hän rahansa saa.

YLE:n juttu aiheesta

https://yle.fi/uutiset/3-10509854