Työelämässä on aina jonkinlainen kilpailutilanne.

Työelämässä on aina meneillään kilpailu. Kun ihminen tulee tiimiin, niin hänen on tiedettävä se, että kun tiimin esimies lähtee kohti uusia seikkailuja, niin hänen paikkansa on yhtiössä auki. Sitä voivat hakea myös entiset alaiset. Joten sen takia yhtiössä kannattaa tuoda omaa itseä positiivisella tavalla esiin. Eli positiivisuuteen kuuluu se, että käyttäytyy asiallisesti, ei pura pahaa mieltä johonkin alaiseen tai työtoveriin, varsinkaan jos hän ei tuolle asialle mitään voi. Sekä tietenkin tekee työnsä kunnolla. Esimiehellä on oikeus ja velvollisuus erottaa alainen joka ei voi, halua tai osaa tehdä työtään siten, että hänen työnsä voidaan hyväksyä. 

Samoin jos henkilön käytös on kamalaa eli uhkailu tai muut vastaavat asiat tietenkin aiheuttavat poiston työpaikalta, sekä siitä sitten pitää tehdä ilmoitus työsuojeluun sekä poliisille, jotta tuo uhkaava henkilö ei sitten palaa enää aivan heti takaisin. Ja aina uhkaus- tai kiusaamista koskevassa tapauksessa pitää syy tuohon työpaikkaa häiritsevästä toimintaan selvittää perinpohjaisesti. Eli tuolloin pitää selvittää se, että mitä pahaa kiusaamisen tai häirinnän kohde on toiselle tehnyt. 

Kun teemme työtä, niin ketä me oikeastaan palvelemme? Siis tietenkin me teemme työtä tiimin eteen, on vastaus jonka mielellämme annamme. Mutta sitten kun me lähdemme pohtimaan tuota vastausta hiukan lähemmin, niin meidän pitää varmasti myöntää että me emme tiimiämme ainakaan työelämässä palvele siksi, että haluamme olla altruistisia. Ihminen on itsekäs laji, ja työelämä on raadollista toimintaa. Me palvelemme tiimiämme siksi, että haluamme maininnan siitä, että olemme työskennelleet osana jotain hyvin menestyneen "osastopäällikkö Makkosen" hyvin menestynyttä tiimiä, joka on tehnyt suurta voittoa yhtiölle. Mutta jos tiimi ei menesty, niin silloin kannattaa hankkia joku selitys asialle. Jos osastopäällikkö ei osaa tai halua jakaa tehtäviä siten, että ne voidaan ymmärtää tai hän kuormittaa alaisiaan väärin, niin tuosta asiasta lähtee hyvin nopeasti ilmoitus osastopäällikön esimiehille. 

Jos tuo ilmoitus todetaan oikeaksi, niin silloin on osastopäällikön paikka auki. Samoin ketään ei palkata pelleksi työmaalle. Jos tuollainen pelle löytyy, niin hänen paikkansa on sirkuksessa. Ei missään rakennus yms. yhtiössä. Eli oikeus sanoa työntekijä irti ei ole pelkkä oikeus. Se on myös velvollisuus. Jos työntekijä ei osaa työtään, niin silloin on vaarana se, että hän eskaloi koko pelleilynsä läpi koko työyhteisön. Tapaus pitää kuitenkin aina selvittää. Eli jos työ on estetty, niin silloin vastuun asiasta kantaa työn estäjä. Mutta kuten tiedämme, niin työpaikoilla vallitsee aina kilpailutilanne. Ja esimiesten lähtiessä eläkkeelle on aina paikkoja auki, jota voivat alaiset sitten hakea. Esimiehen asema tuo esimerkiksi suuremman palkan sekä suuremman työhuoneen ja muita etuja. Joten siksi esimieheksi kannattaa myös pyrkiä. Mutta tuo asema tuo vastuun valvoa alaisten työtä. 

Mikäli tiimin työ ei ole sitä, mitä sen pitäisi olla, niin silloin ihmiset äkkiä vaihtavat tiimiä. Nimittäin työelämän mekanismeihin kuuluu se, että esimerkiksi henkilöstön vähennystä koskevat tarpeet kohdistuvat nimenomaan huonosti menestyviin tiimeihin. Jos tiimi tekee tappioita, niin silloin sen jäsenet voivat odottaa sitä, että he saavat irtisanomisilmoituksen. 

Tai siis me varmasti emme myöskään kieltäydy siitä, että "osastopäällikkö Makkonen" (keksitty nimi) kirjoittaa meistä omille esimiehilleen että juuri se oman elämämme päähenkilö, suuri "minä" olen tehnyt suuren osan tuosta työstä. Tuollainen positiivinen palaute jostain asiasta saattaa kohottaa omaa asemaamme yhtiön työntekijöiden joukossa, eli se että osaamme tehdä asioita sekä haluamme ottaa vastuuta nostaa meidän ehkä listoille, joista etsitään sitten niitä johtajia, joille voidaan delegoida vastuuta. 

Siis työelämässä emme varmaan halua tukea ketään "osastopällikkö Makkosta" tai ketään muutakaan toimiston tai muun alueen esimiestä, ellei sitten satu käymään niin, että jos tuo osaston tai muun yksikön päällikkö saa ylennystä, niin silloin me voimme laittaa hakemuksen, mikä koskee vapautunutta yksikön päällikön paikkaa. Tämä näkyy siinä, että jos tuo äskeinen osastopäällikkö sattuu tekemään virheitä, niin silloin häntä ei enää sitten paljon tunneta. Ja tuo äskeinen suositus muuttuu sekunnissa riippakiveksi tai painolastiksi, joka voi vaikuttaa uraan vielä vuosien päästä. Mikäli ihminen johtaa suuria asioita, niin silloin hän saattaa tehdä suuren luokan virheen. Tai sitten hän tekee suuren luokan menestyksen. 

Kun menemme työelämään, niin voimme aina sulautua harmaaseen massaan. Harmaassa massassa on helppoa tehdä työtä. Mutta harmaasta massasta ei juurikaan valita niitä johtajia. Johtajaksi valitaan ihmisiä, jotka osaavat ja haluavat erottua joukosta positiivisesti. Sosiaalinen elämä on asia, jonka kanssa voi kyllä tehdä suuren virheen. Ryyppäävä, pilliä huudattava alainen joka vain häiritsee muita varmaan erottuu joukosta. Hän saattaa olla omasta mielestään hyvin sosiaalinen, mutta sitten toisaalta tuo kuva, jonka hän antaa miehille jotka johtavat yritystä saattaa olla hyvin negatiivinen. 

Eli mitä ajattelisitte itse, jos henkilö josta olette tekemässä johtajaa on joku kannabista polttava alkoholisti, joka puhaltelee pahvipilliin koko päivän. Tuo pahvipilli on siis sellainen väline, joka venyy rullalta suoraksi jos siihen puhalletaan. Niitä myydään joka vappuna jossain vapputoreilla, joten sellaisen voi jokainen käydä itse ostamassa. Eli joka kerran kun henkilö saa vaikka koodirivin valmiiksi, niin hän voi ilmoittaa sen puhaltamalla pilliin ja nauramalla vedet silmissä, mikäli hän sattuu työskentelemään jossain ICT-ohjelmistoalan yrityksessä. Ehkä tuollainen henkilö herättää osastopäällikön huomion, ja ehkä hän voi sitten siirtyä esimerkiksi etsimään uutta työpaikkaa. 

Se miten tämä liittyy ihmisiin, jotka työskentelevät esimerkiksi yliopistoissa sekä muissa tutkimuslaitoksissa on se, että jos opiskelija pääsee työskentelemään nimekkään tutkijan alaisena, niin se tuo hänelle arvostusta ensimmäisiä opintojen jälkeisiä työpaikkoja haettaessa. Eli mistä työhönottaja tietää, että työhön otettava osaa työnsä? 

 Aikooko hän ehkä kysyä asiaa kilpailijoilta? On olemassa sellainen viisaus että jos entinen puoliso suosittelee jotain naista tai miestä treffeille, niin silloin miehessä on jotain vikaa. Suosittelija haluaa tuolloin puolisosta eroon Sama koskee työntekijää. Jos suosituksia tulee kasapäin pahimman kilpailijan sähköposteista, niin silloin kannattaa mennä peilin ääreen kysymään, että "miksi tuo pahin kilpailija haluaa "parhaan" työntekijänä siirtyvän kilpailijan palvelukseen? 

Samoin nimekkään tutkijan tai professorin lausunto saattaa siivittää uraa varsinkin sen tärkeillä alkumetreillä. Jos ihminen aloittaa huipulta, niin hän voi toki tehdä valtavan erehdyksen, ja sitten seurauksena on valtava vahinko. Mutta kyse on siitä että ihmisen pitää osata tai haluta kantaa vastuunsa päätöksistään sekä työtehtäviinsä liittyvistä asioista. Jos emme halua kantaa vastuuta, niin silloin sen vastuun kantaa joku muu. Ja silloin me olemme velvollisia tottelemaan sekä mukautumaan siihen, mitä nuo vastuunkantajat käskevät. Se joka käskee sekä hyväksyy työn kantaa myös vastuun siitä, että työ tulee tehtyä kuten se pitäisi tehdä. Jos työ ei huvita, niin silloinkin se pitää tehdä kunnolla. 

Me hakeudumme aina kaltaistemme seuraan

https://crisisofdemocracticstates.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Me ihmiset olemme laji, joka käyttäytyy aina samalla tavalla, ja osa meidän lajimme käyttäytymisestä johtuu siitä, että hakeudumme aina itsemme kaltaisten ihmisten seuraan, ja se sitten tietenkin näkyy kaikkialla. Joskus joku vanha ihminen on sanonut, että jos haluaa tietää millainen poika tai tyttö on, niin silloin kannattaa tavata hänen entinen poika- tai tyttöystävä sekä samalla on mukava vilkuilla sitä, millaisten ihmisten kanssa tuo henkilö sitten viettää aikaansa. “Seura tekee kaltaisekseen” on ilmaus, mikä johtuu ihmisen tarpeesta miellyttää omaa ryhmäänsä, ja siksi hän alkaa jäljitellä sitä käytöstä sekä pukeutumista, mikä omassa ryhmässä on vallitsevaa. 


Se millaisessa seurassa ihminen viettää aikaansa kertoo suoraan sen, millainen hän itse on. Jos kaveripiiriin kuuluu paljon rikollisia eli nimenomaan jengien jäseniä, niin silloin ihminen itse suhtautuu tuohon toimintaan hyväksyvästi, ja silloin tietenkin hän on oikeastaan jo itse siirtynyt pois lain oikealta puolelta. Kun puhutaan siitä, millaisessa seurassa ihminen liikkuu, niin jos kovin paljon nuorempia kavereita löytyy, niin silloin saattaa olla sellainen tilanne, että henkilö on jotenkin jälkeenjäänyt. 


Nimittäin se että aikuinen ihminen on joidenkin teini-ikäisten seurassa jatkuvasti kertoo siitä, että nämä teini-ikäiset ovat jotenkin hänen kaltaisiaan. Joten silloin kyseessä saattaa olla jälkeenjäänyt ihminen, joka on etsinyt itselleen tasoistaan seuraa. Ihmisten tapa ajatella on sellainen, että sen avulla voidaan paljastaa rikollisia luonteenpiirteitä erittäin helposti. Nimittäin jos ihminen joutuu vankilaan, niin silloin hän tietenkin on tehnyt jonkun rikoksen. Ja tuossa tapauksessa hän tietenkin väittää olevansa vain pikku tekijä, joka on ehkä pakotettu tuohon tekoon. 


Mutta sitten kun tämä vanki päästetään ulkoiluun, niin silloin viereen tulee parikymmentä kaveria tarjoamaan savukkeita sekä muutenkin mielistelemään tuota pikku tekijää. Kyseessä saattaa silloin olla aivan muuta kuin pikku tekijä, joka on pakotettu tekoihin, joista hän on jäänyt kiinni. 


Ja sitten joskus vastaan tulee ihmisiä, jotka puolustavat tuollaista vankilaan joutunutta henkilöä aivan viimeiseen saakka. He ikään kuin haluavat uskoa siihen, että toinen on muka pakotettu tai lavastettu syylliseksi, ja sitä kautta sitten taas tulee mieleen, kuinka pieni tekijä tuo vankilassa ollut kaveri muka on. Joskus ihminen joutuu vankilaan oikeasti pikku rikoksesta, kuten näpistyksestä tai armeijasta karkaamisesta. 


Tuolloin harvemmin on vankilan muurien vieressä odottanut vanhaa amerikan rautaa tai kaverit ovat vankilaan kantaneet DVD-levyjä sekä tupakkaa. Kun mietitään esimerkiksi jenginuorten käytöstä, niin silloin tietenkin joskus käy niin, että joku liivijengin jäsen joutuu vankilaan, ja tuolloin pitää ihmisen olla oikeasti jengin jäsen. Nimittäin se että me hakeudumme kaltaistemme seuraan kertoo myös sen, jos henkilö on lavastettu syylliseksi. Silloin hän ikään kuin jää joukosta pois, eli osoittaa epäsosiaalista käytöstä. Se kertoo siitä, että hän ei jengin jäsen ole, ja silloin lähtee viesti tästä asiasta poliisille. Kun ajatellaan esimerkiksi hillitöntä käytöstä, niin se kertoo siitä, että ihmistä ei liiemmin ole käytöksensä takia ojennettu. Ja se sitten ilmenee ulvomisena sekä muuna vastaavana toimintana. 



Samoin jos muut eivät hänen seurassaan viihdy kertoo siitä, että kyseessä on jotenkin erilainen tapaus, kuin muut saman vankilan asukit. Ihmisen käytös muovautuu todella tehokkaasti lapsuudessa, ja tuolloin jengin pomot oppivat omat käyttäytymismallit sekä tapansa. Tuolloin hän oppii myös komentamaan muita, ja se näkyy myös esimerkiksi vankilan jokapäiväisessä elämässä, kun tuollainen “pikku tekijä” teettää kaikki työnsä muilla ihmisillä. Samoin jengin pomojen tyttöystävät eivät kovin paljoa huonoa palautetta omasta toiminnastaan sekä pukeutumisesta saa, joten silloin tietenkin päälle vedetään vähän mitä sattuu. Ja tuo tarkoittaa hiukan huomiota herättävää pukeutumista. 


Käytös- sekä muut sosiaaliset mallit opitaan kotona, ja jos siellä asenne on se, että rikollinen elämäntyyli on oikein, niin silloin sen huomaa jo varhain lapsen puheista. Ja silloin tietenkin tulee vastaan sellainen asia, kuin kyky noudattaa yhteiskunnan asettamia normeja. Ihminen joka avoimesti ihailee rikollisia omaa todellisuudessa alentuneen kyvyn seurata normeja, sekä hänen arvostelu kykynsä on alentunut. Jos ihminen kuvittelee esimerkiksi jotain MC-miehiä poliiseiksi, joiden toiminta on täysin lain sallimaa, niin silloin ei kyseessä ole enää normaali ihminen, vaan henkilö joka ei ehkä täydessä ymmärryksessä ole. 


Tuollainen tapaus saattaa olla yksinkertaisesti kehitysvammainen, joka ei käsitä mitä eroa jollain MC-miehellä tai poliisilla on, ja sitten tuolla pihalla aletaan uhkailla avoimesti muita. Tai sitten jossain kaupassa aletaan uskoa, että niissä voi tehdä mitä huvittaa. Ja silloin varmasti tulee vastaan poliisi, jos nuo miehet kävelevät kaupan läpi ja kahmivat kärryt täyteen tavaraa, ja sitten marssivat maksamatta ulos. Näpistely eli kleptomania on psykiatrinen sairaus, missä ihminen varastelee tavaraa ikään kuin huomaamattaan. Tuohon sairauteen on olemassa monta syytä. Yksi niistä on se, että henkilö ei käsitä tekevänsä rikoksen, jolloin hän saattaa olla täyttä ymmärrystä vailla. 


Jos ajatellaan, että  kyse saattaa olla halusta saada kavereita, niin silloin pitää asiaan puuttua välittömästi. Nimittäin tuo asia varmasti altistaa henkilön hyväksikäytölle, ja sitten kuvaan tulee kiristäminen. Yhdessä muunnelmassa henkilö pelkää että hänen kaverinsa hylkäävät hänet, jos ei hän jatkuvasti kanna heille uusia vaatteita. Mutta kyse voi olla myös siitä, että kaverit pakottavat tuota henkilöä tekemään varkauksia. Toisissa tapauksissa kaverit sitten soittavat poliisin ja lähtevät juoksemaan paikalta, kun ovat tällaiselta onnettomalta ensin tilataan pari olutta, minkä jälkeen hänet käräytetään virkavallalle. 


Itse olen joskus ajatellut noita kaiken maailman uhkailuja sekä kiristäjiä, joita itse olen joskus kohdannut. Ja silloin mieleeni tulee se, että millaisia kasvatusmenetelmiä heidän omat vanhempansa ovat heihin soveltaneet? Miten esimerkiksi joku jenginuori voi kuvitella, että hän liikkuu laillisella asialla, kun hän käy pelottelemassa muita aseiden kanssa. Tai tarjoaa jollekin tuntemattomalle myrkytettyä alkoholia. Kuinka tällaista toimintaa voi kukaan pitää muuna kuin rikoksena? Jos ajatellaan ihmisen tarvetta miellyttää esimiestään, niin sama asia ilmenee myös alamaailmassa. Sielläkin alaiset ikään kuin pakotettuina uskovat kaiken, mitä heidän “pomonsa” sanoo. Siksi esimerkiksi jotkut jengien pomot saavat toimittajat kirjoittamaan oikein kirjoja itsestään, sekä korostamaan sitä, kuinka mukavia ihmisiä he oikeastaan ovatkaan. 

Työelämästä, johtajista sekä siitä, mitä kova vaatimustaso saa aikaan.

Kimmo Huosionmaa

Koodareista tai oikeastaan seniori-tasoisista koodareista on maamme ICT-sektorilla pullaa, ja syytä siihen voidaan etsiä esimerkiksi siitä, että tässä taannoin oli ICT-alalle pääseminen melko vaikeaa. Eli tuolloin piti ihmisen suoraan sanottuna osata kaikki mahdolliset koodaamiseen liittyvät asiat, kun he hakivat töitä, ja siinä sitten tietenkin on käynyt niin, että vaikka ihmisellä olisi kuinka hyvä koulutus, niin hän ei ole ryhtynyt koodariksi. Näet jos ihminen ei pääse itseään kehittämään työelämässä, eikä koskaan pääse tekemään koodia mihinkään yritykseen, niin miten hän oikeastaan voi sitten kehittyä seniori-tasoiseksi koodaajaksi, joka voi toisten töitä valvoa? Kun ihminen valmistuu työelämään jostain koulusta,, niin tietenkin hänellä voisi olla sellainen tilanne, että hän ei ehkä sitten aivan kaikkia koodaamiseen liittyviä asioita osaa.

Mutta jos hän saisi mahdollisuuden opetella noita asioita, niin silloin tuo henkilö voisi ehkä sitten oppia tekemään myös niitä koodaamiseen sekä ohjelmistojen kehittämiseen liittyvää työtä. Mutta kun ajatellaan sitä, että yhtiöillä oli ennen tapana palkata kymmenen vuotta alalla ollut koodaaja, jotta työt tulisivat sitten heti tehtyä, eikä siinä työssä ketään ehditty neuvoa, niin toki esimerkiksi datanomi voi työllistyä vaikka kirjanpitäjäksi, tai ryhtyä työskentelemään vaikka lähitukihenkilönä, ja jos ihmissuhdetaitoja sekä kielitaitoa löytyy, niin silloin henkilö voisi päästä sitä kautta ihan hyvään asemaan yhtiössä.

Mutta kun ajatellaan sitä, että kun koodaaja otetaan töihin, ja häneltä odotetaan välittömästi kaikkia mahdollisia taitoja, niin siinä voidaan kyllä puhua esimerkiksi siitä, että työelämän vaatimukset ovat liian korkeita. Samoin se, että henkilön sitten tehtyä virheitä, niin hän saa lähteä firmasta saman tien varmaan latistaa haluja lähteä hakemaan tuollaista paikkaa, jossa sitten on edessä potkut saman tien, jos siihen koodiin tulee yhtää virheitä. Ja jos henkilö ei sitten pääse yhteenkään koodarien yhtiöön töihin, niin hän ei sitten kykene oikeastaan tekemään ainakaan sellaista työtä, missä tehdään ohjelmistoon liittyvää koodaamista.

Tietenkin silloin voidaan ajatella, että myöskään esimiesaseman edellyttävää kokemusta kyseinen henkilö ei sitten saa yhtään mistään, joten sitä kautta hän muuttuu jonkun toisen ammattikunnan edustajaksi, ja jos kielitaito on vankka, niin silloin varmasti myös muilta aloilta löytyy töitä. Kun ajatellaan tuota ICT-alan vetovoimaa, täytyy muistaa sellainen asia, mistä olen paljon kirjoittanut liittyy juuri tähän 10 vuotta työelämässä sekä tarkemmin sanoen koodaus alalla olleen "Pentin" palkkaamiseen, ja tilanne on vähän samanlainen kuin LVI-alalla oli 20 vuotta sitten.

Tuolloin palkattiin paljon jo työelämässä olleita putkimiehiä, jolloin vasta-valmistuneet eivät saaneet tarpeeksi kokemusta, vaan heidän oli pakko vaihtaa alaa, tai sitten mennä opiskelemaan jatkoja jonnekin kouluun, jolloin heitä ei tietenkään saa varsinaisia putkia asentamaan. Tuollainen "Pentti" oli myös tullut ICT-alalle, ja hänet sitten sai tietenkin koodaamaan mitä vain, mutta sitten kävi niin, että joku vastavalmistunut tai opiskelija ei edes pääse tuolle alalle, vaan he viettävät aikaa esimerkiksi siivoojina, josta tietenkin on paljon hyötyä tulevaa työelämää ajatellen.

Jos ajatellaan, että  tuo kaupan kassana, siivoojana tai kiinteistön hoidon kaltaisissa tehtävissä vietetty aika varmasti näkyy CV:ssä sekä on tuonut valtiolle verotuloja. Mutta siitä sitten muut työnantajat näkevät, että tuolla henkilöllä ei ole kokemusta tai ystäviä ICT-alalla, ja silloin saattaa tietenkin jäädä paikka saamatta. Tuolloin varmasti CV:stä näkyy suoraan, että henkilölle on saatettu olla hiukan kamalia, ja silloin voi olla niin, että tuota henkilöä ei enää uskalleta palkata, kun hänelle on vähän tullut soitettua poskea. Ja kun ajatellaan sitä, että kyseinen henkilö sitten palkataan  johtajaksi, niin tuo tilanne saattaa olla sellainen, että se koetaan työelämässä tai tuossa yhtiössä kiusallisena.

Kun ajatellaan niitä suuria johtajia, joista kirjoitetaan kirjoja, ja joiden ajatuksia siteerataan kaikissa talous- ja muissa liike-elämän julkaisuissa, niin silloin tietenkin pitää muistaa, että kaikki yhtiöiden johtajat on mukava valita ihmisistä, jotka ovat tyytyväisiä niiden toimintaan. Samoin jos yhtiöt ovat antaneet tuolle johtajalle mukavan kuvan itsestään sekä omasta henkilöstöstään, niin varmaan tuollainen johtaja osaa olla kaikille mukava. Tai oikeastaan kun ajatellaan sellaista tilannetta, missä joku suuren yhtiön johtaja on tekemisissä suoraan vain lähipiirinsä kanssa eli toisten suurten johtajien kanssa, niin silloin varmaan on helppoa jakaa kaikille bonuksia, koska tuo ryhmä käsittää vain johtajien kokouksissa tavatut henkilöt.

Tämä  yritysjohtaja varmaan ajattelee olevansa kovin pidetty, kun hän siinä siistissä toimistossa antaa bonuksia toisille henkilöille, joita hän pitää lahjojen arvoisena. Mutta kuitenkin hän samalla sitten vähentää 5000 henkilöä kulujen kattamiseksi. Kun liike-elämää ajatellaan, niin esimerkiksi kolmen tai neljän kuukauden tilikausi houkuttelee johtajan tekemään vilppiä. Eli koska tuolloin tilinpäätös tehdään kolmen tai neljän kuukauden välein, niin sen saaminen positiiviseksi on todella helppoa.

Yhtiön pitää silloin vain myydä toimitilojaan sekä koneitaan, niin johan tulos kohenee kovasti. Ja tuollainen numeroiden kanssa taiteileminen ei näy sitten missään tilinpäätöksessä. Samoin työvoiman irtisanomisilla saadaan tulosta hinattua ylöspäin, koska silloin saadaan palkkamenoja pudotettua ikään kuin yllättäen. Ja tuo varmaan tekee sekä johtajan itselleen uudeksi työpaikaksi kaavailemaan  yhtiöön sekä sen osakkeenomistajiin vaikutuksen suurimmalla tuotolla, mitä tuo kuviteltu yhtiö on koskaan tuottanut. Noita bonuksia on sitten mukava laskea Saimaan rannalla olevalla mökillä, kun tuo kuviteltu johtaja sitten etsii uutta työtä sekä haasteita työelämässä, jonka huipulla hän on aina ollut.

Tuollainen oikea johtaja on aina kiinnostunut haasteista eli hänellä on aina lähdössä työhakemuksia muihin yhtiöihin, joihin hän markkinoi itseään miehenä, joka laittaa paikat kuntoon sekä tekee kovaa tulosta. Ja ei tuollaisen ihmisen edes tarvitse käydä katsomassa yhtiön tuotantotiloja tai mitään muutakaan asiaa, mitä tuon johtajien tilan ulkopuolella tehdään. Riittää että hänen toimintansa tai oikeastaan hänen tietoonsa saatettu toiminta on laillista, ja jos toiminta ei ole laissa nimenomaan kielletty, niin silloin se on laillista. Tietenkin on olemassa sellaisia johtajia, jotka paloittelevat ostamiaan yhtiöitä, ja sitten he myyvät nuo osat parhaaseen mahdolliseen hintaan.

Kyseisessä  mallissa yhtiöstä etsitään sellaiset osat, jotka kannattavat, ja ne yhtiöitetään uuteen yhtiöön, ja ne osat, jotka eivät kannata, laitetaan konkurssi-yhtiöön, jonka toiminta sitten vain lopetetaan. Tuolloin tietenkin tuloksena on loistavasti saneerattu yhtiö, jonka myymisestä saadaan erittäin hyvä tulos. Yhtiön omaisuus siis jaetaan kahteen tai useampaan yhtiöön, joista osasta saadaan tuottoa, ja yksi sitten lopetetaan, sekä sen veloista huolehditaan. Tällöin ei tule eteen ikäviä oikeudenkäyntejä, joissa kysellään esimerkiksi sitä, mistä hyvästä yhtiön johdolle on jaettu bonuksia sen tappiollisen toiminnan aikana.

Eli tässä tapauksessa sitten on pöytä puhdas jotta johtajamme voi hakea uutta työtä tarmokkaana saneeraajana, joka saa kaiken kannattamaan, eikä silloin jää jälkeen velkoja, joista sitten tulee joskus merkintöjä pankkien rekistereihin, joita pidetään esimerkiksi velan takaajista tai velallisista. Nimittäin jos vaikka jää tuollaisista veloista erä maksamatta epähuomiossa, niin siitä tulee helposti maksuhäiriömerkintä, ja jos käy niin, että kumppani jättää velan maksamatta, niin silloin takaajat joutuvat sen hoitamaan, jolloin edessä voi olla ikävä oikeudenkäynti, missä takaajilta kysytään esimerkiksi omaisuudesta, jolla he ovat taanneet lainaa.

Ja tuolloin voi johtajamme lehahtaa punaiseksi, jos hänet mainitaan antaneet nuo takaukseen käytetyt rahat toiselle takaajalle. Ja silloin voi edessä olla korvien punoitusta sekä sopertelua, koska tuolloin tämä kuviteltu johtaja on itse asiassa taannut lainan yksin, ja toinen takaaja on toiminut vain ikään kuin välimiehenä. Se miten tuosta sitten jatketaan päättää tuomari. Eli tämän pituinen tämä satu sitten oli.