Oikeus ja valtio sekä sensuuri siinä kolme asiaa, joista ei koskaan puhuta tarpeeksi

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

On olemassa sellainen määritelmä tai ajatus, että maailmassa ei ole yhtään poliittista vankia. Eli tämän käsityksen mukaan kaikki vangit ovat siis rikoksista tuomittuja vankeja, joiden kuuluu olla vankilassa. Tietenkin esimerkiksi rikoslain rikkominen on aina asia, joka tekee ihmisestä rikollisen, mutta jos ajatellaan tilannetta, että esimerkiksi lehtiin kirjoittaminen tai oman mielipiteen esittäminen on rikollista, niin silloin kyllä mennään sille tielle, missä voidaan puhua poliittisesta vainosta tai jopa järjestelmällisestä ihmisoikeuksien polkemisesta.

Mutta tietenkin nämä asiat voidaan myös laskea rikoslakiin kuuluviksi, jos vaikka jossain maassa johonkin tiettyyn etniseen ryhmään kuuluminen muuttaa ihmisen suoraan rikolliseksi, jolla ei ole mitään oikeuksia. Ja sitten lähdetään käsittelemään esimerkiksi juuri lainsäädäntöä, joka on jokaisen valtion sisäinen asia. Tällaisen käsityksen mukaan jokainen hallitus saa tehdä mitä se haluaa tehdä, jos sen tekemät teot tapahtuvat sen valtion alueella, missä hallitus on vallassa. Ja se sitten tekee asioista mutkikkaita.

Jos puhutaan siitä, että jossain maassa on vähemmistö vailla kansalaisoikeuksia, niin sitten lähdetään miettimään sitä, että mitä jos tämä vähemmistö turvautuu terroriin saadakseen huomiota? Silloin heistä tulee niitä terroristeja, joiden päälle saa pudotella täsmäpommeja. Tai niin meidän ainakin halutaan ajattelevan. Tuolloin palataan taas siihen asiaan, että onko maailmassa poliittisia vankeja ollenkaan?

Mikäli ajatellaan sitä, että valtiossa on voimassa tehokkaat sensuuria koskevat lait, joiden avulla opposition toiminta tukahdutetaan täysin, niin voidaan kysyä, että miksi ihmiset eivät lähde kaduille protestoimaan? Syy on siinä, että nuo protestit tulkitaan usein mellakaksi, ja siitä seuraa sitten pampun iskuja sekä kyynelkaasua. Mutta tietenkin näiden valtioiden tuomioistuimet eivät jaa koskaan tuomiota poliittisesta kiihotuksesta sekä toisin ajattelusta. Tämä on tietenkin vain puhetta, eikä kukaan itseään kunnioittava tuomari jaa mitään tuomiota siitä, että henkilö on kirjoittanut tai sanonut jotain valtion johtoa vastaan. Se vähentää ikävästi hänen suosiotaan. Samoin valtion johto joutuu tuolloin huonoon valoon, kun sen vankilat täyttyvät poliittisista vangeista.

Tuolloin esimerkiksi DDR:ssä oli tapana käyttää mielenterveys-diagnooseja siihen, että henkilö saadaan vaikenemaan. Tapa oli käytössä myös Neuvostoliitossa, jossa esimerkiksi Andrei Saharoville tehtiin skitsofrenia diagnoosi, jotta hänen sulkeminen laitokseen sekä kirje- sekä muun ilmaisuvapauden rajoittaminen olisi mahdollisimman helppoa. Saharov oli tunnettu fyysikko, joka kirjoitti asioista, jotka eivät tuota järjestelmää miellyttäneet, Se aiheutti sitten hyvin ikävän tilanteen, ja silloin turvallisuuspoliisi teki hänestä skitsofreenikon. Tässä muuten mieleen muistuu se, että monella muullakin ase ohjelmissa työskennelleiden henkilöiden kuten Robert Oppenheimerin kohtalona on ollut sairastua vakavasti tähän tautiin, eli onkohan skitsofrenia joku tällaisten ydinaseiden parissa työskentelevien henkilöiden ammattitauti.

Kyseinen diagnoosi oli tietenkin erittäin kätevä tapa suostutella muut valtiot esimerkiksi luovuttamaan "poliittisia rikollisia" Neuvostoliittoon, ja esimerkiksi holhous oli loistava tapa perustella se, että henkilö ei saanut esimerkiksi kirjoittaa kirjeitä tai pitää yhteyttä ulkomaailmaan. Eikä kukaan tietenkään koskaan ole tukemassa poliittisia vankeja pitäviä hallituksia. Sananvapaus on muuten merkillinen asia. Sitä käytetään paljon myös väärin. Ja esimerkiksi joissakin maissa äärinationalistien mielenosoitukset sallitaan. Samoin kaikki, mikä tukee valtion johtoa on luvallista, ja se sitten on erittäin ikävää katsottavaa.

Joskus poliittinen vangitseminen tapahtuu sillä verukkeella, että henkilöä suojellaan esimerkiksi valtion johtoa tukevien ihmisten vihalta. Nimittäin esimerkiksi Saddam Husseinin Baath puolueen aseellinen siipi saattoi suorittaa opposition edustajien pahoinpitelyitä, ja sitten poliittinen poliisi väitti suojelevansa näitä henkilöitä, kun heidät vietiin salaiseen paikkaan, minkä jälkeen heistä ei koskaan kuulunut mitään. Julkaisu- sekä muun ilmaisuvapauden rajoittaminen on tietenkin taiteen laji, joka varmasti väärin tehtynä aiheuttaa vihaa valtaapitäviä kohtaan.

Tuolloin sensuuri saattaa perustua siihen, että saadakseen tuotoksiaan julkaistua on kirjailijan kuuluttava liittoon, jossa sitten tietenkin teos arvioidaan ennen kuin se julkaistaan. Silloin sellaiset utopiat kuten hallituksen vastustaminen estetään nimeämällä teos "roskaksi", mikä tarkoittaa sitä, että kirja heitetään suoraan paperikoriin, ja jos sitten ei tämä asia miellytä, niin kirjailija saa suoraa lähteä kävelemään liitosta, eikä hänen teoksiaan ole syytä pitää hyllyssä tai sitten seuraa vaikeuksia työpaikalla. Sensuurin ikävä puoli on se, että joskus tekstin tekemiseen saattaa kulua hyvinkin pitkä aika, ja silloin jos teos tai kirjoitelma paiskataan roskiin, niin silloin työ on ikään kuin turhaan tehty, ja se sitten varmaan saa ihmisen raivon partaalle.