Ihminen haluaa mielellään vastustaa muutoksia, vai onko tämä asia vain uskomus?

Roope-Setä on dynaamisen johtajan symboli
Kuva I

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Yleensä ihmiset puhuvat siitä, että jokaisessa työpaikassa on muutosvastarintaa. Eli uutta järjestelmää vastustetaan aina, mutta kun asiaa sitten tarkemmin ajatellaan, niin onko tämä asia, että muutosta vastustetaan joka kerran kuitenkin vain sellaista harhaa? Tai onko niin että kukaan koko yhtiössä tai muussa yhteisössä koskaan halua tehdä mitään uudella tavalla? Onko kaiken uuden oikeasti kohdattava vastarintaa, tai onko kaikki kritiikki sittenkin vastarintaa? Uuden asian oppiminen on ainakin joidenkin ihmisten mielestä upeaa sekä hieno kokemus, joka saattaa tuoda vaihtelua myös pitkän uran tehneiden johtajien sekä asiantuntijoiden työhön. Se että joku ihminen tulee toimistoon, ja sanoo, että "varmaan joku sitä muutosta vastustaa" ei ole sellainen asia, mikä kuulostaa uskottavalta muiden kuin tuollaisten ihmisten mielestä, jotka muutenkin voivat perustaa elämänsä oletuksille sekä uskomuksille.

Uusien järjestelmien tehtävä on tehdä työstä nopeampaa, helpompaa sekä mukavampaa. Eli nykyisin kyetään yksittäisiä tiedostoja suojamaan salasanoilla aivan helposti. Ja sen lisäksi niiden avaamista voidaan valvoa tehokkaasti. Esimerkiksi paperitulosteet voi periaatteessa aivan helposti kuljettaa ulos talosta taskussa, mutta nykyiset digitaaliset versiot tarjoavat paremman tietosuojan. Samoin oikeinkirjoituksen tarkistaminen on nykyään automaattisesti tapahtuva prosessi, eli kirjoitusvirheet näkyvät ruudulla välittömästi, mikä lisää työn mukavuutta ja myös tehostaa työskentelyä. Kannettavat tietokoneet mahdollistavat alusta vapaan työskentelyn, eli jokainen voi ottaa läppärin kokoukseen mukaan tai kirjoittaa raportteja sohvalla maaten.

Mutta sitten aina välillä kohdataan vastarintaa, ja silloin tietenkin pitää tilanteesta tehdä analyysi. Nimittäin ihminen jota vanha järjestelmä on suojellut usein vastustaa uutta. Ja esimerkiksi se, että muistitikku on muka pudonnut taskusta on varmaan monta kertaa ollut syy siihen, että jotain työtä ei ole esitetty kokouksissa. Ja tuo asia on saattanut peittää sen, että henkilö ei osaa käyttää tietokonetta tai hän ole edes työtä aloittanut tai sitten hän on luovuttanut noita asioita esimerkiksi kilpailijalle- Pahimmassa tapauksessa hän on kopioinut jonkun työn Internetistä ja esittää sen omanaan, ja tuo saa joskus aikaan sen, että yhtiö haastetaan oikeuteen tällaisen asian takia. Mutta unohtunut tai pudonnut muistitikku on tietenkin asia, mikä pelastaa tuollaisen henkilön.

Suurin harha missä me elämme on se, että kuvittelemme aina olevamme oikeassa. Tai sitten oikeastaan uskomme viimeiseen asti, että oma kantamme asioihin on se ainoa oikea, jota ei kukaan ihminen maailmassa saa edes yrittää muuttaa. On olemassa sanonta, että olemme itse elämässämme itsemme tiukimpia tuomareita, mutta asia on usein niin, että jos johonkin asiaan on paljon aikaa pantu, sekä sitä on lähdetty ajamaan hyvin arvovaltaisen tahon toimesta, niin silloin tällöin kohtaamme tilanteen, että olemme matkalla niin sanotusti suoraan metsään. Mutta onko tämä asia sittenkään niin sidottu siihen, että muutosta vastustetaan? Kas siinä vasta pulma, ja sitä kautta voidaan tuota asiaa lähteä miettimään myös siinä toisessa valossa. Nimittäin muutosvastarinta ei ehkä johdu siitä, että uutta ei haluta ottaa käyttöön siksi, että uusi järjestelmä on huono tai sitten sen käyttäminen on vaikeaa.

Se saattaa johtua siitä, että järjestelmästä ei ole jaettu tarpeeksi tietoa, tai sitten tieto saattaa olla sellaista, että siitä se saa uuden järjestelmän näyttämään vaikealta käyttää, eli esimerkiksi tietokoneohjelman kohdalla se saattaa tarkoittaa sitä, että siinä on valokuva näytöstä, missä on jopa kymmeniä ikkunoita auki, ja sitten tietenkin tuollainen tiedonvälitys takaa sen, että uutta ohjelmaa on varmasti kaikkien mielestä vaikeaa käyttää. Mutta joskus muutosvastarinta paljastaa sellaisen ihmisen, jolla ei käytännössä ole mitään työtehtäviä. Eli hän saattaa istua jossain huoneessa, ja laittaa papereita kopiokoneeseen tai sitten joskus tuollainen ihminen voi myös hoitaa jotain nollauskytkintä, jossain kaukana muusta henkilökunnasta. Noita nollaus-kytkimiä, jotka ohjasivat tulostukset johonkin maajohtoon oli joskus kauan sitten toimistoissa, ja niiden tarkoitus oli selvittää tulostusjonoja, jos printteri meni tukkoon.

Ja tuolloin saattoi tulostus tapahtua kaukana muusta toimistosta, jotta kovaääninen printteri ei häiritse työskentelyä. Nykyään nuo huoneet ovat historiaa, mutta jos joku yhtiö ei ole muistanut päivittää käytäntöjään, niin silloin saattaa teoriassa olla käynyt niin, että tuollainen työ on unohtunut jonkun ihmisen tehtäväksi. Mutta kuitenkin se että näin on oikeasti käynyt on hyvin epätodennäköistä. Mutta jos muutosvastarinta on erittäin kovaa, niin silloin kannattaa käydä katsomassa sitä työpistettä tarkemmin. Mikäli sellainen ihminen, joka kovaan ääneen vastustaa muutosta istuu esimerkiksi erillisessä kopissa erillään muista työläisistä, niin tuolloin on saattanut käydä niin, että hänellä ei ole työtehtäviä ollenkaan.

Kuva I

https://www.tilaa-lehti.fi/wp-content/uploads//roope-seta.jpg