Kimmo Huosionmaa
Henkilökohtaisista asioista on vaikea puhua, ja varsinkin jos ihminen puhuu sellaisesta, mikä koskettaa häntä hyvin syvältä, niin silloin voi käydä niin, että hän tarvitsee erityisen paljon rohkeutta, jos hän tuo sellaisia ajatuksia esiin, jotka saattavat tuntua jotenkin pahalta. Kun ajatellaan esimerkiksi ihmistä, joka tekee työtä kokonaisesti, eli hän harjoittaa kokonaisvaltaista itseilmaisua, niin silloin tietenkin on aiheellista myös kunnioittaa häntä itsenään. Kun puhutaan siitä, että ihmisen pitää osata ja uskaltaa tuoda työssään yleisön eteen koko tunneskaalan sekä sen, miltä juuri hänestä itsestään tuntuu, niin se ei varmaan mitään kovin helppoa ole.
Ja kun mietitään esimerkiksi ihmisen tunnetilojen ilmaisua, niin se että hän tuo esiin tunteitaan ei varmasti ollenkaan tee tällaisesta ihmisestä mitenkään pehmeää. Se että ihminen uskaltaa näyttää tunteitaan muille osoittaa todellista rohkeutta, eikä sitä sitten mitenkään voi huonoksi asiaksi tulkita. Miljoonia esityksiä maailmassa vaivaa ensinnäkin liika pituus, mutta niiden monologisuus saatetaan kokea myös hiukan väsyttävästi esitetyksi kokemukseksi. Kun esityksiä arvostellaan, niin arvioiden pitäisi olla aina positiivisia, sekä esitys nähdä positiivisena kokemuksena. Ja kun puhutaan kokemuksesta, niin jokainen esitys on kokemuksena kasvattava sekä yleisölle että esiintyjälle.
Kun puhutaan interaktiivisuudesta, niin esitys vaikuttaa sekä esiintyjään, että yleisöön, ja kumpikin tahollaan oppii siitä jotain. Se mitä tässä muuten tarkoitan on se, että ihminen pitää aina nähdä positiivisessa valossa, ja annettava palaute pitää muotoilla siihen muotoon, että sen voi tuolle esiintyjälle lukea suoraan ihmisten edessä. Syy miksi tässä puhun positiivisuudesta on se, että surkea palaute varmasti ei kannusta ketään tulemaan yleisön eteen, eikä ainakaan se kohota esityksen tasoa, että esiintyjä jää kotiin, eikä uskalla tulla yleisön eteen. Kun ihminen tuo esiin tunteitaan sekä ehkä sellaisia asioita, mitä muut ovat ehkä salanneet, niin se vaatii rohkeutta.
Mutta samalla tuo kokemus, jonka ihminen jakaa muiden kanssa saatetaan kokea kiusallisena, koska se on olevinaan yksityisasia, vaikka kaikki tuon seikan tietäisivät. Jos skitsofreenikko menee ihmisten eteen sanomaan, että hänellä on tuo tauti, niin silloin hän saattaa kuitenkin antaa toisille positiivisen kuvan itsestään. Ja kun itse lopetin salailun tuon asian kanssa, niin se ei varmaan mitenkään ole muuten elämääni vaikuttanut.
Eli ne ihanat käden avulla tapahtuvat suun peittämiset sekä selän takana utelut loppuivat kuin seinään. Eikä kukaan tuosta asiasta ole minulle aukonut päätään. Mutta ihmisten asenne skitsofreniaan on erikoinen. Siitä hyvänä esimerkkinä voidaan mainita erään Peliteorian nimellä kutsutun tieteellisen asian luojan nimeltään John Nash kohtelun mediassa. Jokaisessa artikkelissa mainittiin tuon henkilön skitsofrenia, mutta tieteelliseen työhön ei viitattu sanallakaan. Tai ainakaan itse en tuosta asiasta mikä Peliteoria on löytänyt yhtään mainintaa mistään lehtiartikkelista, mutta skitsofreniaa kyllä hoettiin joka paikassa.
Kerron vain tämän teille siksi, että muutamien ihmisten mielestä tuollaisten asioiden levittely on olevinaan mukavaa. Tässä sitten mieleeni tulee sellainen asia kuin runous. Siinä ihminen tuo tunnetta esiin, tai ainakin hänen pitäisi tuoda sitä teksteihin, joita hän kirjoittaa. Sama koskee niin sanottuja taideaiheisia novelleja, joissa tärkein on erityisen tunnepitoiset dialogit. Sellaisten rivien kirjoittaminen vaatii ihmiseltä sellaista rohkeutta sekä osaamista, jota itselläni ei ole.
Jostain syystä esimerkiksi depressio nähdään aina sellaisena asiana, että siinä on ihminen laitettava laitokseen välittömästi. Toisissa laitoksissa on ikään kuin tapana lueskella potilaiden päiväkirjoja, ja niistä sitten tehdään todella suurta numeroa. Jos kirjailija tuo esiin omia tunteitaan tai henkilökohtaisia asioitaan jossain tekstissä, niin se ei tarkoita, että niiden käsittely olisi ihmisten edessä silti helppoa, vaikka ne on laitettu kansiin, ja näin annettu ihmisille, jotta he voivat lukea niitä. Kirja on aina jonkun sielun tuote, ja siksi kirjat ovat niin erikoisia. Ne luovat päähämme kaikenlaisia symboleja sekä kuvia, joten sen takia niillä on aina vaikutus muihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.