Kimmo Huosionmaa
Politiikassa on helppoa sanoa, että vastapuoli on ääriainesten edustaja, ja samalla tietenkin voidaan muistutella kaiken maailman natseihin liittyvästä toiminnasta. Kuitenkin kun ajatellaan sitä, että miksi vastapuoli leimataan mielellään ääriainesten edustajaksi, niin tällaisen toiminnan toivotaan vetoavan “hiljaiseen enemmistöön”. Tuo “hiljainen enemmistö” käy vaaliuurnalla äänestämässä, ja sitten antaa poliitikkojen olla ikään kuin rauhassa seuraavat vuodet, jotta nämä saavat tehdä työnsä rauhassa. Samalla kehotetaan ihmisiä välttämään kontakteja noihin ääriajattelua edustaviksi ryhmiksi nimettyihin tahoihin. Kuitenkin tuo ääriainesten tai niiksi nimettyjen tahojen eristäminen saattaa vaikuttaa näiden ryhmien toimintaan vastakkaisella tavalla, kuin mitä halutaan.
Ääriryhmistä saattaa puuttua täysin poliittinen agenda, eli heillä ei ole mitää muuta mallia kuin heittää ulkomaalaiset ulos maasta. Eikä heillä ehkä mitään sanottavaa mihinkään ole, mutta kuitenkin voidaan miettiä, että mistä moinen ajattelu johtuu? Onko heitä ehkä joskus kohdeltu ulkomaalaisen toimesta väärin, vai mikä on saanut vihan nousemaan niin kovaksi, että kadulle lähdetään pesäpallomailan kanssa keskustelemaan. Samoin täytyy muistaa, että ääriryhmien edustajat saattavat kuitata esimerkiksi varoitukset järjestön väkivaltaisesta toiminnasta “huhupuheina”, ja joskus käy niin, että henkilö on mennyt “liian syvälle” mukaan sen toimintaan, jolloin sitten käy niin, että irrottautuminen on henkilön omien tekojen takia liian vaikeaa. Ja joskus tuollainen varomaton henkilö ajautuu mukaan kovan luokan terrorismiin, joka saattaa viedä hänet jopa lopun iäksi vankilaan tai hän saattaa tulla ammutuksi johonkin aavikolle.
Eli jos joku ryhmä jätetään täysin julkisuuden ulkopuolelle, niin silloin sen toimintaan saattaa tulla mukaan oikeasti radikaaleja tahoja, jotka sitten alkavat noissa tuon ryhmän kokouksissa esiintymään oikeasti sillä tavoin, että voidaan puhua jopa avoimesta rasismista sekä ihmisoikeuksien polkemiseen tähtäävästä politiikasta. Ja mikäli kukaan ei ole tuota toimintaa näkemässä, tai sitä saateta yleiseen tietoisuuteen sillä tavalla, että tieto tulee luotettavalta taholta, niin silloin saattaa käydä niin, että radikaali ryhmä kohdistaa värväyksensä esimerkiksi nuorisoon esiintyen jonain nuorisojärjestönä. Tuollainen toiminta on erittäin ikävää, mutta kuitenkin jos tuo asia sitten tulee tietoon, niin silloin voivat vanhemmat ja viranomaiset puuttua asioihin. Se että ääriryhmien toimintaa ikään kuin sensuroidaan voi aiheuttaa sen, että se tekee näistä ihmisistä sekä heidän aatteestaan ja yhdistyksestään jotenkin kiehtovan.
Tällä tarkoitan sitä, että 1960 ja -70-lukujen terroristijärjestöt värväsivät jäseniä esiintyen jonkinlaisena hippiliikkeen jatkeena, missä marijuana paloi, ja filosofiset keskustelut velloivat, ja tietenkin siellä sitten puhuttiin imperialismista sekä palvottiin Neuvostoliittoa. Osa näistä järjestöistä käytti sellaista toimintatapaa, missä ihmisiltä kysyttiin jotain mielipidettä johonkin asiaan, ja jos heidän vastauksensa ei miellyttänyt johtajaa, niin silloin he saivat ottaa savut tavallisesta tupakasta. Mutta sitten tietenkin tästä seurasi huomautus, ja jos seuraavalla yrityksellä vastaus miellytti kysyjää, niin vastaaja sai huumeita. Samoin käytössä oli tunnusteko, eli aluksi kyse oli viattomasta iskulauseiden kirjoittamisesta, ja sitten vähitellen siirryttiin kohti henkirikoksia. Tämä järjestö saattoi olla IRA, RAF (Rote Armee Fraktion), Punaiset prikaatit tai joku muu vastaava väkivaltaan turvautuva organisaatio, jonka johtajat eivät ehkä koskaan ole jääneet teoistaan tai yllytyksestä kiinni.
Eli kun tunnusteko oli tehty, niin silloin sai tekijä käyttöönsä jonkun korun, joka kertoi tuosta teosta. Joissakin tapauksissa oli käytössä ikään kuin liikennevalomalli, missä vihreä tila tarkoitti marijuanaa, keltainen jotain rave-huumetta kuten amfetamiinia tai kokaiinia, ja punainen heroiinia. Ja kysymykset sekä vastaukset sekä tunnusteot oli määritelty tuon värikoodin mukaan. Tuolloin tietenkin se että tällaista toimintaa ei ikään kuin esitelty julkisuudessa teki mahdolliseksi sen, että tällaista värväystä voitiin harjoittaa. Eli kun kukaan ei ollut näkemässä, niin kaiken maailman hyväksikäyttäjät kykenivät toimimaan vapaasti, kun kukaan ei ollut estämässä tai kuvaamassa. Eikä kukaan osannut edes epäillä tuollaista voivan tapahtua.
Kun nuo väkivaltaiset anarkisti- tai terrorijärjestöt värväsivät nuoria, niin he sitten soittivat kotiin, ja kertoivat tarinoita siitä, kuinka esimerkiksi tämä värvättävä oli töhrinyt seiniä. Siitä sitten tuli lähtö kotoa, ja sen jälkeen tuo henkilö oli järjestön omaisuutta, ja hänet “koulutettiin terroristiksi”, kuten on tapana sanoa. Yleensä pari tuon järjestön agenttia tai jäsentä kävi hakkaamassa tuon tarjokkaan esiintyen poliisina, ja tuo sitten sai henkilön hyppäämään onnesta, kun hänet ehkä lähetettiin Libyaan koulutettavaksi aseen käytössä, ja samalla tuo järjestö sitten tarjosi mahdollisuutta “lyödä takaisin”, niin silloin tietenkin kyseinen henkilö tarttui tilaisuuteen nähdä maailmaa.
Ja sitten matka kävi kohti aavikkoa, missä tuo koulutus viimeisteltiin, ja henkilö oli valmis työkalu niiden käsissä, jotka häntä käskivät. Itse en tiedä että onko CIA:lla tai Mossadilla vastaavia leirejä, ja kuka hyvänsä englantia puhuva voi esiintyä CIA:n miehenä. Anti- tai vastaterrorismi tarkoittaa sitä, että terroristeja vastaan isketään heidän omilla aseillaan, eli pommi-iskuja sekä sala-ampujia käytetään terroristeja itseään vastaan. Eikä heprean kieli kovin paljoa arabiasta eroa, joten tässä vain tarkoitan sitä, että esimerkiksi “Blackwaterin” kaltainen organisaatio saattaa väittää omaavansa jotain poliittisia päämääriä, mutta kuitenkin saattaa olla niin, että kyseessä onkin joku palkkasoturien järjestö, joka vain esiintyy komealla nimellä, ja joka myy palkkamurhia sille, jolla on varaa tästä maksaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.