Miksi meidän suomalaisten pitää aina vihata jotain?

Kimmo Huosionmaa

Me suomalaiset olemme kovia vihaamaan muita ihmisiä. Tässä kirjoituksessa mietin, mitä kaikkea ihminen voi oikeasti vihata, ja kyllä niitä vihan kohteita aika paljon löytyi, vaikka toki muutama noista tuiki tärkeistä asioista on päässyt unohtumaan, ja minä vihaan unohtamista. Ei ole mukavaa vaihtaa salasanaa tietokoneeseen, ja sitten kiireessä unohtaa se. Tässä viime itsenäisyyspäivänä oli taas maassamme mielenosoituksia, joissa natsiliput heiluivat, ja ulkomaalaisia vaadittiin poistumaan maasta. Toisissa mielenosoituksissa taas natseja vaadittiin poistumaan Helsingin Kallioista, jossa asuu ihmisiä naapureina rosvot ja kytät. Mielenkiintoista miten maassamme asioihin suhtaudutaan, ja ainahan täällä sellaisia ihmisiä löytyy, joita voidaan vihata oikein kunnolla. Viha täyttää ihmisten mielen, kun he katsovat natseja, muukalaisia, sotia sekä poliiseja, vankeja, vapaamuurareita sekä kodittomia ja muita, joiden joukkoon he eivät katso voivansa kuulua, ja se sitten pitää kaikille kertoa.

Tällöin istuin ja mietin tovin, miten tätä asiaa tässä voisin kommentoida, tuntematta vihaa esimerkiksi ihmisvihaajia kohtaan. Tulin sitten siihen tulokseen, että olipa hyvä, että Oskari Tokoi sekä Suomen senaatti aikoinaan julistivat maamme itsenäiseksi juuri 6. Joulukuuta, jolloin ei samaa hurmosta tarvinnut kokea, kuin esimerkiksi Suomen voittaessa kultaa jääkiekosta vuonna 1995, jolloin kansa oli riemusta soikeana, vaikka ruotsalaisia hiukan hiukan vihattiin, koska he tapansa mukaan yrittivät tehdä maalin Suomen verkkoon.

Toki vuonna 1917 vihattiin kommunisteja, eli "punaisia", joiden tunnuksena oli hihassa oleva punainen nauha, jotka taas vihasivat "valkoisia", joiden hihassa oli valkoinen nauha. Siinä voidaan todeta nuorison pehmenneen aika tavalla, kun ei enää kivääri olalla olla merkkipäivää ottamassa vastaan, ja tuolloin vanha taas huokaa, että mihin nuorison arvot ovatkaan menossa, kun ei saatu edes kunnon kapinaa aikaan. Muistellessa esimerkiksi uutiskuvien kautta minulle välittynyttä "Vanhan valtausta" vuonna 1968 sekä vuoden 1917 tapahtumia, niin aika löysältä tuo toiminta tuolloin vuonna "95" näytti, vaikka tietenkin tuo kulta nosti kansallistunnetta.


Tuolloin vanhaan hyvään aikaan, mistä vaari ja hänen isänsä puhuivat eli vuosina 1917 sekä 1968 tietenkin asiat olivat paljon vakavampia, kuin vuonna 1995, ja vuonna 1917 saattoi luoti tulla päähän, jos sattui väärä nauha käteen. Ja sen jälkeen koko kansa alkoi yhdessä vihata Venäläisiä, joita vastaan käytiin kaksi sotaa. Tämän jälkeen viha kohdistui yllättäen sodanlietsojiin sekä kaikkeen, mikä ei kuulunut rauhan aatetta kannattavien sosialistien hyväksymään toimintaan. Sitten Neuvostoliitto hävisi, ja kansalliseen identiteettiin tuli sellainen muutos, että alettiin vihata niitä, jotka olivat yhteistyössä Neuvostoliiton kanssa.

Vihaamiseen kuuluu tietenkin sellainen asia, että kaikkien kuuluu aina vihata jotain asiaa, mikä kerrotaan tietenkin jossain lehdessä. Meillä tietenkin on kansallinen identiteettimme, jota muiden pitää kunnioittaa, mutta mitä sitten jos joku on buddhalainen tai joku uutukaisen uskonnon kannattaja. Meillä Suomessa tietääkseni on uskonnonvapaus, joka määrittää sen, että mitä tahansa uskontoa saa kannattaa tai harjoittaa, jos siitä ei ole muille haittaa kuten meluamista tai jotain kauhean hajuisia suitsukkeita ei kai saa polttaa ainakaan rappukäytävässä. Eikä marihuana ole sallittua missään uskonnollisissa menoissa, koska se on kielletty laissa. Ja tietenkin me voimme vihata kaikkia rauhanliikkeeseen kuuluvia, kun he ovat muka tuota marihuanaa polttaneet. He puolestaan voivat sitten vihata kaikkia poliiseja sekä upseereita, kun nämä ovat niin kauhean militaristisia.

Mutta sitten tietenkin me voimme taas ryhtyä vihaamaan erilaisia ihmisiä, koska vihaaminen on todella mukava tapa viettää aikaa. Siinä sitten voi jokainen itse miettiä, mitä tapahtuu, jos vaikka jokainen meistä ryhtyisi esimerkiksi perustamaan itse sellaista suojeluskuntaa, joka heittää vihan kohteet pois maastamme. Mutta sitten kohtaamme sen, että tuo asia saa aikaan vihaa sekä me voimme saada siitä sitten vaikka rikosrekisterin, kun ryhdymme purkamaan vihaa johonkin sivulliseen. Tai sitten saamme nenillemme, kun joku alkaa puolustaa itseään meidän vihalta, joka täyttää mielemme joka kerran kun näemme jotain, mikä ei meitä miellytä.

Tässä sitten mietin yksi päivä, että minkä takia ihmisille kerrotaan aina esimerkiksi haastateltavien vaatteita? Mitä se mihinkään haastatteluun kuuluu, mitä henkilöllä on päällä, tai mistä kaupungista esimerkiksi poliisi tai joku muu univormua käyttävä henkilö on kotoisin? Jokainen meistä varmaan tietää sen, mitä tuli aamulla laitettua päälle, ja eiköhän se aivan jokaisen oma asia ole, missä vaatteissa kotona oleilee tai mitä laittaa aamulla suuhun? Joten tässä lopussa päätän kirjoituksen sanaan harkittuun, eli miksi meidän suomalaisten pitää aina vihata jotain. Itse mietin miten paljon vihaan vihakirjoittajia, joiden viha kohdistuu ihmisiin, jotka vihaavat länsimaisia henkilöitä.