Kimmo Huosionmaa
Tänään löysin roskakatoksesta hylätyn kellon, josta on viisarit revitty irti. Tuon kellon jätin paikalleen, koska en sillä mitään tee. Mitähän muutkin ajattelevat, jos he kohtaavat pois heittämänsä kellon minun seinälläni. Joskus nuo kellot ovat lahjoja jostain seurasta, joten siksi ne kannattaa jättää roskikseen, vaikka ne voisi helposti korjata. Tai mistä minä sen tiedän, kuinka helppo tämä kello on korjata, kun sitä en edes käteen ottanut. Jääköön sinne katokseen, kun se kerran on pois heitetty, ja tuolloin mieleen tietenkin tulee se, että nykyään ei enää samanlaisia tuotteita tehdä kuin ennen, ja syy tähän saattaa olla se, että esimerkiksi kelloteollisuuden pitäisi saada tuloja, ja niitä se saa vain myydyistä kelloista, joten siksi nykyään kannattaa työ tehdä vähän huonommin kuin ennen, mutta tietenkin tämä kello aiheutti jotain ajatuksia mieleeni, koska jo otsikko kertoo siitä, että aion tässä kirjoittaa menneestä ajasta sekä kellosta, josta puuttuu viisarit.
Kun näin tuon kellon, niin silloin ajattelin, että oikeastaan tuo kello voisi symboloida mennyttä aikaa. Sitä voi katsoa kuvien kautta, mutta mitään siitä ei enää voi muuttaa, vaikka kuinka haluaisin tehdä jotain asioita uudelleen. Mutta samalla tiedän, että vaikka kuinka osoittaisin katumusta, niin silloin en kuitenkaan saa tehtyä tekemättömäksi. Tuolloin myös ajattelin, kuinka vähän ihmisen pitää nähdä saadakseen idean uuteen kirjoitukseen tai muuhun tekoon, joka voi myös synnyttää asioita, jotka mullistavat maailman sekä ihmisten elämän. Tämän kirjoituksen syntyyn riitti vain hylätty kello, joka on jätetty roskakatokseen.
Mieleen tulee se, että miksi tuo kello on hylätty? No sen asian varmaan kellon hylkääjä tietää, mutta tässä en sitä sitten lähde sen kummemmin spekuloimaan. Mitäpä hylätty kello, mikä on ollut ikään kuin jonkun asunnon tavaramerkki minulle merkitsee? Tätä tekstiä kirjoittaessani mieleen tulee sellainen asia, että osaa ihmisistä kohdellaan kuin tätä kelloa. Heitä pidetään kuin he olisivat kertakäyttöisiä hyödykkeinä, jotka voi heittää pois kun heitä ei enää tarvita. Eli joidenkin ihmisten on vaikea nähdä muut ihmiset yksilöinä, vaan heitä kohdellaan kuin esineitä, joiden tunteilla ei ole mitään sen suurempaa merkitystä. Ja ainahan tuollaisen ihmisen, jonka mielipiteet tai maailmankatsomus ei vastaa omaa käsitystä asioista jättää vaikka kaveripiirin ulkopuolelle ilman mitään sen suurempaa omantunnon tuskaa, koska jokainen meistä valitsee itse oman ystäväpiirin, eli sen ryhmä mihin itse haluaa kuulua.
Tuolloin sellaisen henkilön, jota vastaan on rikkonut voi jättää pois kaveripiiristä, ja hänet piilottaa johonkin roskakatokseen, jotta kukaan ei saa edes tietää tuosta henkilöstä. Kyseinen ihminen voidaan tietenkin kuvailla erittäin tylsäksi sekä huonosti pukeutuvaksi henkilöksi, jonka kanssa ei edes kukaan halua puhua mistään asioista. Tuon takia muuten on syntynyt joukko maailmankirjallisuuden klassikoita, koska jos ihminen on yksin, niin hän todennäköisesti alkaa tuottaa omia tekstejä, ja ehkä joku joskus ottaa sellaisen tekstin käsiinsä, ja silloin saattaa edessä olla levytyssopimus tai uuden kirjallisen klassikon ilmestyminen. Tämäkin teksti on muuten tarkoitettu luettavaksi, joten sen takia sen saa jokainen lukea ihan ilmaiseksi, ilman että sen käsiin saamiseksi ei tarvitse maksaa kenellekään rahaa.
Mutta kun puhutaan siitä, että esimerkiksi päiväkirjan luvaton lukeminen on rumaa sekä toisen luottamuksen pettämistä. Ja jos toinen antaa lukea oman päiväkirjansa, niin silloin siitä voi antaa myös positiivista palautetta. Eli jos teksti on hyvää, niin silloin toista voi kannustaa julkaisemaan sen, ja ehkä esimerkiksi Elviksen rohkeus tehdä uraa uurtavaa musiikkia aikana, jolloin elettiin melko konservatiivisia aikoja johtuu siitä, että hän sai kannustusta perheeltään. 1950-luvulla oli nimittäin sellainen käsitys, että naisen paikka on kotona, ja ainoastaan jazzia sai soittaa radiossa perjantaisin, ja Elvis oli henkilö, joka sitten muuttui nuorten vapauden symboliksi. Joskus mietin sitä, kuka häntä aikoinaan kannusti ryhtymään muusikoksi, koska tuo päätös ei ehkä vielä nykyäänkään ole kaikkein helpoin.
Eli joku saattaa ottaa esimerkiksi luvatta toisen päiväkirjan käteen, ja sitten hän saattaa kannustaa tuota henkilöä julkaisemaan tekstejään. Ja ehkä yksi heistä käveli kuumana kesäpäivänä vuonna 1953 erään kaupungin kadun varressa olevaan studioon kainalossaan äitinsä lahjoittama kitara, ja äänitti kuolemattomat kappaleet ”Casual Love Affair” ja ”I'll Never Stand in Your Way". Tuo mies oli Elvis Presley. Eli oliko Elviksen äiti oikeasti lukenut poikansa tekstejä ilman lupaa, ja sitten kehottanut poikaansa menemään levyttämään nuo kappaleet. Tietenkin asiasta vaiettiin, koska se ei ollut sopivaa nuorison idolille, mutta tiedetään, että Elviksen äidillä oli suuri vaikutus Rockin kuninkaan elämään sekä siihen, että hän alkoi tehdä musiikkia, josta ainakaan osa ei kuole koskaan.
Joskus olen kuullut sellaisen ihmisen, joka on ollut muille ikään kuin esine, jonka puheeseen ei muka tarvitse vastata puhuneen itsestään, niin että hän vertasi itseään kelloon tai johonkin tiskirätin kaltaiseen esineeseen. Yläkuvassa oleva vanha kello ikään kuin symboloi kadonnutta aikaa, tai asioita joita ei koskaan tule takaisin omaan elämään. Tässä käsittelen muuten erästä hyvin yleistä ilmiötä, jonka moni 17-vuotias kohtaa juuri tuossa elämänvaiheessa, mutta kuitenkin haluan sanoa, että tarkoitus ei ole kirjoittaa mistään tietystä tapauksesta, joten jos tämä tuntuu tutulta, niin silloin kyseessä on puhdas yhteensattuma.
Tuo henkilö kertoi joskus, että häntä oli oikeasti puhuteltu jossain lomalla tai juhlissa vain kerran, ja se puhuttelu oli kysymys "mitä kello on?". Sitten tämä kysyjä otti sellaisen ylhäisen ilmeen, ja ryhtyi keskustelemaan muiden kanssa. Miettikää muuten itse, että jos tuo tilanne sattuisi itselleen, niin mitä tekisitte? Itsestäni joskus on tällaisessa tilanteessa tuntunut, että minut on kutsuttu johonkin juhlaan vain siksi, että joku voidaan pudottaa taksista pois, mutta tietenkään tässä en puhu mistään yksittäisestä tapauksesta.
Kuitenkin voisin kyllä sanoa, että jos joku on juhlissa ainoa, joka on 17-vuotias, ja muut ovat täysi-ikäisiä, ja heitä on esimerkiksi sen verran, että kaksi taksia tulee täyteen, niin silloin kyllä voisin sanoa, että tämä pudotus on sovittu, ja ehkä tällaiset henkilöt, jotka tätä tekevät tuntevat silloin jotenkin saavuttavansa suosiota muiden eli ilmeisesti vastakkaisen sukupuolen silmissä halutaan tuolloin korostaa omaa egoa, ja se tietenkin tuntuu paikalla olevasta alaikäisestä melko pahalta, mutta tietenkin suomen lakia pitää kunnioittaa. Ja jos alaikäinen juo alkoholia, niin silloin edessä on rikosrekisteriin kirjoitettava teko, joten tuolloin tietenkin pitää muiden tuntea vastuunsa, ja jättää alaikäinen pois autosta, koska maamme laki on tietenkin näissä piireissä pyhä asia, jota ei koskaan saa rikkoa.
"En etsi kadonnutta aikaa, jotain josta jouduin luopumaan", on kappale, jonka tekijää en muista, mutta kuitenkin tuo musiikillinen teos on aina saanut minut mietteliääksi. Tietenkin kadonneen ajan sekä menneiden tapahtumien kertaaminen on joidenkin ihmisten mielestä sellaista, mitä ei pitäisi tehdä, koska silloin kuolleet pysyvät haudoissaan. Samalla kuitenkin unohdetaan se, että menneiden asioiden selvittäminen saattaa ehkäistä sen, että vastaisuudessa tapahtuisi samanlaisia asioita, joista on haluttu vaieta. Vaikeneminen saattaa olla kultaa, ja puhuminen hopeaa, mutta tuolloin unohdetaan se, että hopea surmaa vampyyrit. Tässä tapauksessa vampyyri on ihminen jolla on toista tai toisen mainetta vahingoittavaa tietoa, ja sen avulla vampyyri pyrkii ikään kuin imemään toisen ihmisen omaisuutta itselleen uhkailemalla, että hän paljastaa jotain tämän uhrin menneisyydestä. Jos ihminen uskaltaa puhua jostain asiasta avoimesti omalla nimellään, niin mitä se sitten aiheuttaa muille?
Se on hyvä kysymys, koska esimerkiksi se, että jos ihminen on ollut vaikka vankilassa on asia, mitä ei yleensä pidetä julkisena tietona. Joten jos joku sitten alkaa tällaisia asioita levittelemään, niin silloin hän tuo samalla esiin sen, että tuolloin saattaa hänellä olla sellaista tietoa, mikä on oikeasti salassa pidettävää. Jos taas ajatellaan sitä, että kuolleiden pitäisi pysyä haudoissaan, niin tuolloin tietenkin esimerkiksi rikoksessa määräävässä asemassa olleiden henkilöiden kannalta tuo asenne on varmaan se, mitä he haluaisivat muiden tekevän rikollisten pomojen mielestä varmaan kaikkein paras tapa toimia olisi se, että heidän tekemänsä teot vain pyyhitään pois ihmisten mielestä, ja sitten kaikki kääntyy vain parempaan suuntaan.
Tuolloin ei koskaan tuollaisen ihmisen tarvitse kohdata tekojaan tai kuulla asioita, joita hän ei halua kuulla. Ja tällä tavoin taas palataan asiaan, mikä koskee vanhaa kelloa sekä mennyttä aikaa. Kukaan tuskin haluaa muistella sitä kertaa, kun hänet kutsuttiin juhliin seinäkoristeeksi tai en usko, että kukaan haluaa puolisolleen tunnustaa sitä, että hänen rouvansa on jätetty siksi, että tuo suuri mies on uhkaillut tätä ensimmäistä puoliso-kokelasta. Joten tällaiset ihmiset varmaan haluavat jättää menneiden muistamiset vähemmälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.