Siis pitäisikö työläisten tekemien tekstien tai muiden innovaatioiden tekijänoikeuksien siirtyä työnantajalle, jos ne on tehty työsuhteen aikana? Jos tuo tekijänoikeuskysymys käsitetään siten, että työntekijän töiden tekijänoikeudet kuuluvat automaattisesti työnantajalle, riippumatta siitä että onko kyseessä taide, kaunokirjallinen tuote, tieteellinen tutkimus tai vaikkapa blogi- tai yleisönosastokirjoitus, niin silloin me olemme matkalla kohti tilannetta, jossa työnantaja voi sensuroida tekstejä tai muuta tuotantoa haluamallaan tavalla.
Tai työnantaja voi tyynesti ohjata esimerkiksi romaanista saatavat tulot suoraan omalle tililleen, ja sitten sanoa työntekijälle, että hänen tuottamansa tuote on suoraan siirretty yhtiön omistukseen. Joskus noista asioista saattaa olla maininta, että työpaikan koneiden käyttö omien asioiden hoitoon ei ole sallittua.
Mutta siis siitä, että omalla koneella ja omalla ajalla tehdyn tekstin tai valokuvan oikeudet kuuluvat ehdottomasti tekijälle on ollut periaate, josta ei koskaan olla tehty mitään kyseenalaistamista. Tuo on sitonut esimerkiksi mainostoimistojen sekä mediatalojen käsiä. Samoin jos henkilö on ollut vaikkapa psykiatrisessa hoidossa, niin noiden tekijän- yms– oikeuksien kautta hän on voinut saada enemmän tuloja kuin muut potilaat. Ja se tietenkin on aiheuttanut vihaa.
HAMK on ilmoittanut, että jos opettaja ei suostu allekirjoittamaan työsopimusta, jossa kaikki opettajan tuottaman materiaalin tekijänoikeudet siirtyvät työnantajalle, niin se leikkaa opettajan tunteja 80%. Tämä on yksi niin sanotusti erittäin vaarallisista ennakko tapauksista, joissa tekijänoikeudet siirretään suoraan työnantajalle, ja se koskee silloin ilmeisesti kaikkea materiaalia mikä tehdään työsuhteen aikana.
Kyseinen asia voi olla ennakkotapaus, joka yhdistettynä esimerkiksi työlainsäädäntöön, jossa henkilön on otettava vastaan hänelle tarjottu työpaikka tai hän menettää oikeuden työttömyyskorvaukseen voi muuttua vaaralliseksi. Eli jos henkilö ikään kuin pakotetaan ottamaan jotain työtä vastaan, niin hän ei voi ehkä sitten ollenkaan enää esimerkiksi kirjoittaa asioista yhtään mitään.
Vaikka OAJn juristi sanoo, että opettajien velvollisuus tai tehtävä on opettaa, eikä tuottaa opetusmateriaaleja, niin kuitenkin osa opettajista kirjoittaa esimerkiksi oppikirjoja, ottaa valokuvia tai kirjoittaa romaaneja sekä maalaa vaikkapa tauluja. Siis kaikki luova työ mitä opettajat tekevät koulussa tai vapaa-ajallaan eivät välttämättä liity työhön mitenkään.
Eli monet ihmiset harrastavat valokuvausta tai kirjoittamista. Ja julkaisevat kirjoituksiaan tai muita tuotoksiaan vaikkapa sosiaalisessa mediassa. Noiden valokuvien yms. hyödyntämistä koskee sellainen lisenssi, että jos materiaalia käytetään maksullisessa toiminnassa tai voittoa tuottavassa liiketoiminnassa, niin siitä pitää maksaa silloin korvaus.
Tuolloin työnantaja voi estää julkaisemisen vetoamalla tekijänoikeuksiin, jotka ovat siirtyneet sen käsiin työsopimuksen solmimisen yhteydessä. Ja jos tuo tapa koskee takautuvasti kaikkea mitä työntekijä on tehnyt ennen työsopimusta, niin silloin työnantaja voi suoraan poistaa kirjoituksia, joissa ehkä on paljon hyödynnettäviä asioita. Eikä silloin tarvitse maksaa mitään teosto, patentti tai muitakaan maksuja.
Tuolla tavalla tietenkin voidaan estää opettajia tai muita työntekijöitä julkaisemasta materiaalia, joka “tahraa työnantajan mainetta”. Mutta samalla sen kautta voidaan hankkia esimerkiksi työnantajalle pääsy esimerkiksi jonkun tohtorikoulutettavan tai työntekijän omalla ajallaan tekemiin innovaatioihin. Tuolloin tietenkin työntekijöiden kanssa ei tarvitse sopia esimerkiksi materiaalin käytöstä erikseen, mikä antaa oikeuden omia toisten töitä, olivat ne sitten esimerkiksi novelleja, taidetta tai tieteellistä tutkimusta.
Eikä esimerkiksi aloitteita koskevia palkkioita muka tarvitse tuolloin maksaa. Eikä yhtiöiden ylimmän johdon tarvitse kysellä tekijänoikeuksien perään. Vaan kaikki mitä työsuhteessa tekee kuuluu yhtiölle. Kyseinen asia varmaan on sellainen, että se kuulostaa hyvältä, ja jonka avulla ilmeisesti saadaan aikaan yhtiöiden elpymistä. Mutta samalla se tietenkin asettaa ihmiset uuteen asemaan esimiestensä edessä. Se että omaa innovaatioita voidaan hyödyntää miten huvittaa tietenkään ei kannusta ketään kehittämään uutta. Eikä se kannusta ketään tekemään yhtään mitään, koska työsuhde oikeuttaa työnantajan ottamaan työn hallintaan tai estämään sen julkaisemisen.
Tällä tavoin saadaan Suomi nousuun. Kaikki mitä joku takahuoneessa häärivä lököttäviä farmarihousuja käyttävä siivoton nörtti kehittelee tai esittelee voidaan tyynesti ottaa omaan käyttöön. Eikä häntä tarvitse silloin edes paljon kiitellä. Ja tietenkään häntä ei tarvitse katsella missään työpaikan kahvilassa tai muuallakaan ei sellaista ihmistä tarvita. Meillä suomessa on sellainen näkemys, että yhtiöiden ja yhtiön johtajien pitää saada kaikki mitä he haluavat, mutta siitä ei olla valmiita maksamaan.
Neuvostoliitossa oli niin, että ihmisten tuli olla yhteneväisiä. Pelkkä erilaisuuksien tai uniikkien ominaisuuksien tavoittelu oli asia, joka oli vastoin valtion yleistä politiikkaa. Samalla tavalla Suomessa on jostain syystä alettu pitää vastuuttomana, jos ihminen ei ole samassa tarkasti määrätyssä lokerossa, johon hänet on 19-vuotiaana valmistettu. Kun ihminen on täysin yhtenäinen muihin nähden, niin hänet on silloin helppo erottaa. Individualistin erottaminen on huomattavasti vaikeampaa. Eli jos ihminen tekee uusia asioita, niin osaan noista uusista asioista on tuolla henkilöllä tekijänoikeudet tai jopa patenttisuoja. Ja varsinkin riitatilanteessa tuo asia saattaa muuttua hyvin ikäväksi. Eli jos jollain ihmisellä on “ainutlaatuisia” lahjoja, niin silloin hän on asemassa, joka tarjoaa yhtiön kannalta epäedullisen neuvotteluasetelman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.