Suurin ongelma suhtautumisessa vähemmistöihin on ihmisten asenteissa.

  Suurin ongelma suhtautumisessa vähemmistöihin on ihmisten asenteissa. 

Me suomalaiset emme ole rasisteja, mutta jos emme voi jotain asiaa hyväksyä, niin silloin meillä on oikeus vaatia toista muuttumaan. Tuo asenne näkyy ja kuuluu aina välillä hyvin ikävällä tavalla. Ja juuri tuo on asenne, jota voidaan hyvällä syyllä kutsua rasismiksi. Kun vedotaan esimerkiksi enemmistön oikeuteen vaatia muita muuttumaan enemmistön kaltaiseksi, niin se aiheuttaa pahimmillaan etnisiä vainoja, joista pahimmat ovat tietenkin Holokausti, eli juutalaisten sekä muiden vähemmistöjen järjestelmällinen surmaaminen Hitlerin toimesta. 

Sekä esimerkiksi Neuvostoliitossa tapahtunut pakkokollektivisointi, jolloin varsinkin etnisiä vähemmistöjä vainottiin, koska kaikki kansat haluttiin muuttaa Homo Sovietcukseksi eli Neuvosto-ihmisiksi. Ukrainan Holomodor nälänhätä oli ilmeisesti ainakin osittain tahallaan aiheutettu, ja syynä oli halu muuttaa Ukrainan kulttuuria vastaamaan Neuvostoliiton periaatteita. Tuolloin virallinen propaganda kertoi että vähemmistöt haluavat sulautua Neuvostoliiton tai Natsien muottiin, ja vain odottavat pääsyä "uudelleenkoulutukseen. Samoja perusteita on käytetty myös Toisen Maailmansodan jälkeen kun esimerkiksi etnisiä vähemmistöjä on siirretty pois omalta maaltaan esimerkiksi Amazonin hakkuiden tieltä. 

Tuolloin vähemmistöjen kulttuuria hävitetään järjestelmällisesti, ja heitä halvennetaan kaikin tavoin. Vaikka maassamme lainsäädäntö on periaatteessa kunnossa, niin ihmisten asenteissa on petraamista. Eli vaikka elämme 2000-lukua, niin jostain syystä esimerkiksi työpaikkoja jaettaessa on ainakin joskus käynyt niin että etniseen vähemmistöön kuuluvia otetaan töihin vain silloin kun ei ole tarjolla valtaväestöön kuuluvaa ehdokasta. 

Vaikka tässä kirjoituksessa puhun 1930-luvusta, niin ikävä kyllä osa meistä enemmistösuomalaisista olemme edelleen asenteeltamme osittain tuolla 1930-luvun tasolla. Eli vaikka me olemme periaatteessa säätäneet lakeja, joiden mukaan ketään ei saisi syrjiä, niin meillä on asenteissa kyllä ainakin hiukan korjattavaa. Eli jostain syystä esimerkiksi vähemmistöistä maalataan aina se kaikkein negatiivisin kuva, ja jos vaikka jollain sattuu olemaan ADHD, niin hänet pitää välittömästi poistaa luokalta tai ainakin kovat mielenterveyslääkkeet pitää määrätä. 

Siis syrjintää perustellaan usein sillä, että noin turvataan enemmistön työ- tai opiskelurauha. Mutta sitten voidaan kysyä, että mitä jos koko luokka sattuu meluamaan tai kaikki muut asiat kuin opiskelu kiinnostaa suurinta osaa oppilaista, niin miten yhden oppilaan poistaminen saa aikaan rauhan koko luokassa tai koulussa? Tai ehkä en tiedä tästä asiasta tarpeeksi, mutta jos 30 meluajaa pannaan samaan tilaan, ja yksi poistetaan jolloin jäljelle jää 29 meluajaa, niin miten paljon tuon yhden oppilaan poistaminen vaikuttaa koko luokan suoritukseen? Vai onko hän kaiken melun ja pahan alku ja juuri? 

Mitä jos itse kokisimme saman, kuin mistä puhutaan esimerkiksi kiusaamisesta kertovissa ohjelmissa? On helppoa tuomita muita pikkumaiseksi, ja ajatella että "tuossahan vain nimitellään ja vähän tönitään", mutta mitä jos tuota asiaa jatkuu viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia? Mitä jos kukaan ei vain puhu koulussa mitään? Ehkä ne ovat pikkujuttuja niistä, jotka eivät niitä ole kokeneet. Se millä kiusaaja sitten vetää muut mukaansa on se, että jos henkilö ei osallistu syrjintään, niin häntä itseään kehotetaan vaihtamaan koulua tai työpaikkaa. Ja esimerkiksi tietyt lait kuten Hitlerin rotulait sekä "rotuhygienia" ovat asioita, jotka kannustavat kiusaamiseen sekä myös virallistavat kiusaamisen, joka sitten varmasti maksimoi uhrin ahdistuksen. 

Jos puhumme kiusaamisesta sekä syrjinnästä ja luemme noista asioista esimerkiksi lehdistä, niin silloin tietenkin me voimme ajatella että tuo asia on pikkujuttu. Siis varmaan sodat ja kaikki muutkin asiat ovat pikkujuttuja, jos satumme lukemaan niistä lehdestä tai Internetistä. Eihän se ole kuin yksi talo, joka romahtaa kun sitä ammutaan ohjuksella. 

Mutta mitä jos nuo samat pikkuasiat sattuisivat tapahtumaan juuri sinulle tai minulle? Mitä jos itse kokisimme rasistista huutelua sekä jatkuvaa pilkkaamista? Olisiko se sitten niin pikku juttu, että emme haluaisi kostaa tai kokisi vihan tunnetta tuossa tilanteessa? On helppoa tuomita muita, jos itse ei ole sitä asiaa kohdannut. 

Vaikka virallisesti me suomalaiset emme ole rasisteja, emmekä koskaan ole olleet mitenkään ylenkatsovia omia vähemmistöjämme kohtaan, niin jotain pientä korjattavaa saattaa kuitenkin olla. Eli kun me syyttelemme muita rasismista ja kuljemme pitkin maailmaa paasaamassa siitä, kuinka vähemmistöjä pitäisi kohdella, niin samalla unohdamme sen, että meillä saattaa olla asenne-ongelma suhteessamme vähemmistöihin. Se asenneongelma ilmenee esimerkiksi syrjintänä tai muuna vastaavana toimintana työpaikoilla sekä yksityiselämässä. Syrjintä on asia, mikä herättää vihaa mikä taas lisää väkivallan sekä muun rikollisuuden määrää. 

 

Joissakin piireissä pelkkä silmälasien käyttäminen on rikos yhteisöä vastaan. Tai se että henkilö sattuu puhumaan jotain muuta murretta saattaa "oikeuttaa" sulkemaan hänet yhteisön ulkopuolelle. Samoin me kohtaamme sellaista uutisointia, jossa korostetaan nimenomaan ulkomaalaistaustaisten osuutta katuryöstöissä. Eli ovatko katuryöstöt oikeasti aivan uusi asia suomalaisessa yhteiskunnassa. 

Siis lainsäädäntö maassamme on melkein kohdallaan, mutta jostain syystä esimerkiksi romanit sekä saamelaiset ovat olleet ennen sellaisessa asemassa, että heidät sai poistaa mielivaltaisesti ravintoloista tai heidän lapsiaan otettiin huostaan eli sijoitettiin lastenkoteihin, joissa ei saanut harjoittaa omaa kulttuuria tai puhua omaa kieltään. Syy tähän oli se, että kaikki ihmiset haluttiin asettaa samaan muottiin. 1930-luvulla Suomessa oli paljon ihmisiä, jotka ihailivat natseja. 

Tuolloin 1920 ja -30 luvun kansallismielisyyteen sekä äärimmäiseen kansallismaniaan sisältyi "tarve" homogenisoida yhteiskuntaa. Silloin ajateltiin että etnisten vähemmistöjen hävittäminen oli enemmistön eli "herrakansan" velvollisuus. Tuolloin puhuttiin rotuhygieniasta, mikä tarkoitti että kaikki "heikommat" kuten etnisiin tai seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvat piti raivata pois kaduilta erilaisiin laitoksiin. Natsien keskitysleirit eivät olleet ainutlaatuisia tapauksia, ja esimerkiksi myös GULAG toimi pitkälti samojen periaatteiden mukaan kuin nuo paremmin tunnetut Hitlerin vainojen sekä brutaaliuden symbolit. Samoin Suomessa kuuluminen johonkin vähemmistöön saattoi aiheuttaa lähetteen mielisairaalaan. 

Saamelaisiin sekä romaneihin kohdistettua syrjintää pidettiin ennen aivan sopivana asiana, ja esimerkiksi ovelle saattoi ennen tulla ryhmä suojeluskuntalaisia eli "skinipartio" kertomaan että he eivät voineet hyväksyä sitä, että esimerkiksi romaneille myytiin tuotteita, jotka oli noiden miesten mielestä varattu valtaväestölle. 

Eli viesti oli selvä: mikäli myynti romaneille sekä saamelaisille ei lopu, niin silloin loppuvat muut asiakkaat. Ja yksi noista asioista oli tietenkin esimiesasema, ja myöskään työpaikkoja ei ollut ennen helppo saada jos henkilö sattui olemaan romani tai hänellä oli sellainen lastenkotitausta. Ennen saamelaisia sekä romaneja lähetettiin tavallista useammin mielisairaaloihin, ja jos asenne oli ollut esimerkiksi koulukodissa se, että noita lapsia sai hakata, niin tietenkin he saivat asiasta traumoja.

Samalla kuitenkin saattoi olla niin, että noissa vanhanajan koulukodeissa tapahtuneita asioita haluttiin salata, ja mielisairaalaan määräämisen avulla haluttiin alentaa noiden henkilöiden todistusvoimaa. Tuolloin 1930-luvulla säädettiin esimerkiksi laki pakkosteriloinnista, ja se alisti laitoksiin määrätyt naiset sekä tytöt seksuaaliselle hyväksikäytölle. 

Siis emme olleet natseja, mutta kaikki mikä vähänkin haiskahti erilaiselta kiellettiin. Ja tietenkin kun henkilö määrättiin lastenkotiin, niin hänestä ei muuta kuin rikollista voinut tulla. Syy tuohon eristämisen tarpeeseen saattoi johtua esimerkiksi siitä, että lastenkodeissa tapahtunutta syrjintää, hyväksikäyttöä sekä väkivaltaa haluttiin peitellä. Siis en usko että kukaan haluaa muiden kuulevan sitä, että hän on huvikseen hakannut huostaan otettua lasta. 

Siis vaikka meidän maassamme on lainsäädäntö joka takaa yhtenäiset oikeudet jokaiselle suomen kansalaiselle, niin kyse on usein asenteista, jotka ovat jostain syystä syvällä. Vaikka periaatteessa esimerkiksi uutisointi maassamme on tasapuolisuuteen pyrkivää, niin silti aina välillä eteen tulee uutisia, joista paistaa läpi syvä asenteellisuus. Eli lakeja on helppo muuttaa, mutta asenteiden muuttaminen on vähän vaikeampaa. Ja asenteet ovat niitä asioita, joiden varjolla tehdään asioita, joista jää kaikkein kipeimmät muistot. Vaikka lait ovat muuttuneet 1930-luvulta, niin silti vähemmistöihin kuuluvia kohdellaan helposti niin, että heidät jätetään täysin yksin. Tai vähemmistöihin kuuluvat kohtaavat useammin kiusaamista kuten nimittelyä tai suoranaista räkimistä kasvoille. 

Saamelaisten kokemat asiat saattavat tuntua meistä muista vähäpätöisiltä, mutta ajattele itse miltä tuntuu kun ei saa puhua omaa kieltään tai harjoittaa omaan kulttuuriin kuuluvia asioita. Siis me suomalaiset emme ole rasisteja, mutta jotenkin vain ainakin itsestäni tuntuu, että esimerkiksi saamelaiset sekä romanit ovat jotenkin syrjäytettyjä yhteiskunnastamme. 

Tai siis minusta vain tuntuu jotenkin siltä, että noihin vähemmistöihin on suhtauduttu jotenkin ylenkatsoen tai vähätellen. Siis eikö se että jotain henkilöä katsotaan nenänvartta pitkin ole sellainen asia, mitä voidaan kutsua rasismiksi? Eikö rasismia ole se, että toiselta estetään oikeus puhua äidinkieltään sekä harjoittaa kulttuuria, sillä perusteella että se nyt vain ei satu kuulumaan jonkun valtaväestöön kuuluvan mielestä asioihin, joita hän voi hyväksyä. 

https://yle.fi/a/74-20059654