Hoitoalan hoitajapula, AKT:n lakko sekä opetusalan osaajien väheneminen johtuvat periaatteessa samasta syystä. Ihmiset uupuvat työssään. Henkilökuntaa on monissa työpaikoissa kuten henkilöliikenteessä, kouluissa sekä hoitoalan työpaikoissa supistettu minimiin, koska sillä saavutetaan suurimmat säästöt sekä tehostamiset. Kun ihmiset uupuvat työssään, niin se ei varmaan ole kovin mukava asia, ja esimerkiksi se että työpaikalla ei ole aikaa käydä vessassa varmasti vaikuttaa siihen, että millainen on työntekijöiden jaksaminen.
Esimerkiksi kuljetusalalla työ on sikäli vaativaa, että bussinkuljettajan pitää seurata reittiä, aikataulua sekä samalla hänen pitää seurata sitä, että missä on pysäkki sekä tietenkin tehtävä samat asiat kuin muidenkin autoilijoiden, eli huolehtia liikenneturvallisuudesta. Jos sattuu käymään niin ettei esimerkiksi jotain reittiä osaa, niin silloin palaute matkustajien taholta on varmaan todella huono, ja varsinkin lähiöissä sekä suuremmissa kaupungeissa jotkut kuljettajat saattavat pelätä yövuoroja, joissa on joskus järjestyshäiriöitä, ja jos ei reittiä satu osaamaan, niin silloin kyllä tulee potkut.
Suomessa kaikkia toimia on tehostettu. Eli esimerkiksi julkisen terveydenhuollon maksuttomuus on oikeastaan muisto vain. Nykyään meillä kaikilla on sellainen terveyskeskusmaksu, jolla taataan se että kukaan ei käytä terveyskeskusta kuin vain sellaisissa akuuteissa tapauksissa, joissa tarvitaan oikeasti lääkäriä. Ja tuo terveyskeskusmaksu ei ole mikään kovin pieni. Terveyskeskusmaksujen kautta sitten olemme menettäneet sen, mitä kutsutaan maksuttomaksi julkiseksi terveydenhuolloksi.
Suomessa myös luokkakoot ovat maksimissaan. Eli oppilasmäärät varsinkin peruskouluissa ovat niin suuria kuin ne vain voivat olla. Se että peruskoulu on maassamme käytännössä pakollinen, jos mielii mitään töitä saada tekee siitä myös rauhattoman. Tuossa "pakkopullassa" on suuri joukko murrosikäisiä sullottu samaan tilaan, ja siellä sitten muutama aikuinen tekee töitä noiden ihmisten kanssa, joista osa varmasti vaatisi hiukan yksilöllisempää opetusta.
On paljon nuoria joilla on epärealistinen kuva työelämästä. Heidän kokemuksensa työelämästä saattaa rajoittua esimerkiksi kaupan kassan kohtaamiseen lähikaupassa. Eikä ehkä omat vanhemmat puhu työstään mitään kotona. Samoin työelämän vaatimustaso on kasvanut. Enää ei esimerkiksi kielitaidoton pärjää bussikuskinakaan. Vaikka maahamme ei päästettäisi yhtään pakolaista, niin kuitenkin turisteja varmaan kuitenkin halutaan tuomaan rahaa esimerkiksi Helsinkiin. Ja silloin me varmasti koemme tilanteita, joissa suomenkielellä ei enää pärjätä.
Hoitajien määrä sairaaloissa on minimissään. Ja kuten tiedämme niin heillä on aina kiire. Kukaan ei oikeastaan koskaan edes ehdi paneutua muutaman erityistä huomiota vaativan potilaan tai henkilön asioihin, koska heillä on niin paljon asiakkaita.
Se mikä meillä yhdistää hoitoalaa, bussikuskeja sekä opetusalaa on se, että niissä ei haluta maksaa palkkaa. Siis varmaan on hienoa opettaa lapsia tai ajaa isoa autoa, mutta tuossa työssä ihminen palaa nopeasti loppuun, kun joku ilta sitten kyytiin ryntää joukko iloisia illanviettäjiä, jotka alkavat heitellä pulloja tai sitten edessä on joukko nuoria, joiden kotona on iso joukko ongelmia. Ja sitten aletaan muita oppilaita sekä opettajia suoraan nimitellä titteleillä, joita ei kenenkään mielestä ole mukavaa kuunnella.
Kun puhumme siitä, että yhteiskunnan vaatimuksiin pitää voida vastata, eikä esimerkiksi opettajilla ole aikaa paneutua jonkun yksittäisen ongelmaoppilaan ongelmiin, koska ne kuuluvat sosiaalitoimelle tai psykiatrille, niin silloin me unohdamme sen, että kaikki lapset vaativat jonkin verran yksilöllistä huomiota. Siis lapset ovat yksilöitä, joilla on erilaiset valmiudet hoitaa erilaisia asioita. Meistä kukaan ei ole hyvä kaikissa asioissa. Ja koska nykyään kaikki asiat näkyvät eri tavalla kuin ennen, niin monet ennen niin näkymättömät asiat ponnahtavat uudella tavalla pintaan. Ihmisten pitää kyetä vastaamaan heille asetettuihin vaatimuksiin.
Ja nykyään tärkeässä roolissa ovat sosiaaliset taidot. Oppitunneilla pitää olla hiljaa, ja kuunnella ohjeita. Mutta samalla ihmisten oletetaan olevan sosiaalisia, osallistuvan sosiaaliseen toimintaan koulujen sisällä sekä sen ulkopuolella. Ryhmätyöt saattavat tuottaa vaikeuksia henkilöille joilla on vaikkapa puhevika. Juuri tuollaiset asiat aiheuttavat myös syrjimistä. Eli ryhmätyössä johonkin ryhmän jäseneen ei edes haluta solmia kontakteja, eli hänet vain yksinkertaisesti jätetään ryhmän ulkopuolelle. Kyseessä on passiivinen kiusaaminen, jossa henkilö vain muuttuu joksikin esineeksi, jonka yrityksiin lähestyä toisia ei edes haluta reagoida. Jos toinen yrittää puhutella muita ryhmä jäseniä, niin silloin muut voivat kohdella häntä kuin ilmaa.
Sosiaalinen elämä on se, mikä on jotenkin hyvin arvostettua, ja sekin on tärkeässä asemassa kaikessa harrastus- sekä välitunneilla tapahtuvassa toiminnassa. Kuitenkin jos joku on aina yksin, niin silloin me emme usein tule ajatelleeksi, että tuota yhtä henkilöä on ehkä syrjitty. Tai sitten hän vetäytyy siksi, että hän ei saa mitään palautetta ryhmältä. Jos kukaan ei vastaa silloin kun toinen puhuttelee tai muut kohtelevat kuin ilmaa, niin silloin ei kukaan varmaan halua mennä tuohon ryhmään.
Eikä kaikilla ole samoja sosiaalisia taitoja, mutta kuitenkaan me emme voi myöskään unohtaa sitä, että sosiaalisuus on kahden kauppaa. Aina välillä me kaikki olemme tilanteessa jossa kohtaamme joukon, joka ei vain halua olla meidän kanssamme, eli emme löydä mitään yhteisiä keskustelunaiheita. Tai ryhmä tai minä emme vain löydä yhteisiä arvoja tai asenteita. Ja jos omat arvot ja asenteet ovat erilaisia kuin ryhmän muilla jäsenillä, niin silloin saattaa yksilö pudota ryhmän ulkopuolelle. Mutta toisaalta kukaan meistä ei varmaan jaksa koko ajan olla sosiaalisia.
Ihminen saattaa olla väsynyt, hän saattaa olla stressaantunut tai jotenkin muuten sellaisessa elämäntilanteessa, että hän ei vain jaksa tai halua olla sosiaalinen. Läheisen kuolema, uusi perheenjäsen tai joku muu asia voivat aiheuttaa ylimääräistä kuormittumista. Kun me kohtaamme uuden ympäristön tai uusia ihmisiä, niin me stressaannumme. Jo peruskoulu aiheuttaa ihmisille stressiä. Kun lapsi käy peruskoulua, niin hänen pitää tuolloin läpäistä jokainen aine. Eli kaikissa kokeissa pitää menestyä, tai sitten peruskoulu jää käymättä. Se vaikuttaa haitallisesti myöhempään urapolkuun.
Kaikki eivät sopeudu joukkoon. Ja jos ihminen on erilainen, niin hänet jätetään helposti ryhmän ulkopuolelle. Tuossa tilanteessa lähdetään etsimään sitä paljon puhuttua helpointa tietä, mikä tarkoittaa että mennään siitä mistä aita on matalin, niin silloin tietenkin tuo yksinäinen oppilas tai henkilö joka ei sopeudu joukkoon voidaan poistaa. Siis jos enemmistö sattuu olemaan sitä mieltä että joku henkilö ei ole kelpaava joukkoon, niin hänet paiskataan muitta mutkitta pois joukosta. Se mikä saattaa aiheuttaa tuollaisen tilanteen voi olla se, että opettaja pelkää että häntä syyllistetään siitä, että toinen oppilas tai opiskelija on jätetty tai jättäytynyt yksin.
Kun sitten esimerkiksi nuori tai lapsi on surullinen tai ei aina jaksa olla iloinen, niin silloin häntä usein leimataan masentuneeksi. Ja sitten lähdetään etsimään psykiatria. Sillä tavoin muut voivat syyttää toisen mielenterveysongelmia siitä, että tämä nyt on vain jäänyt yksin. Mielenterveysongelmat ovat sitten asioita, joiden hoitoon tarvitaan lääkitystä, ja tietenkään mielenterveysongelmainen ei pysty työhön. Joten jos ihminen saadaan psykiatriseen hoitoon, niin hänen paperinsa saadaan mukavasti pois pöydältä. Sillä tavoin voidaan hoitaa kaikki työelämään liittyvät ikävät asiat pois silmistä, ja kenenkään ei tarvitse katsella masentuneita tai muuten sellaisia ihmisiä, joiden kanssa ei "vain haluta olla".
Masennus on hyvä syy laittaa henkilö sairaslomalle, mutta sitten kun ajatellaan masennusta sitä kautta, että onko syy oikeasti siinä, että ryhmä syrjii jotain yksilöä, niin silloin pitäisi kuitenkin asiaa miettiä myös siten, että onko ihminen surullinen siksi, että häntä syrjitään. Masennukseen voidaan aina vedota, mutta kuitenkin jos henkilö käyttää paljon alkoholia tai omaa muita ongelmia, niin silloin voidaan kysyä että onko sairasloma kuitenkaan tuon henkilön kohdalla oikea paikka? Kun ei aamulla tarvitse töihin lähteä, niin silloin voi korkki aueta lopullisesti. Mutta tuolloin ajatellaan tietenkin työnantajien etua. Jos alkoholisoitunut henkilö erotetaan työpaikastaan, niin silloin hänen tilalleen voidaan palkata henkilöitä, jotka ovat tehokkaampia työntekijöitä.
Se mitä me mielellämme teemme on erilaisia testejä. Noissa testeissä tietenkin mitataan erilaisia valmiuksia hoitaa milloin mitäkin ongelmia. Ja se että meillä ei jostain syystä kukaan anna positiivista palautetta, koska on jotenkin itsestään selvää että tietyllä tasolla olevan henkilön pitää osata tiettyjä asioita. Kun ihminen ei koskaan saa mitään muuta kuin negatiivista palautetta, niin silloin hän varmaan menettää täysin halunsa tehdä mitään positiivista.
Meillä Suomessa on sellainen tapa että ongelmia hoidetaan siten, että ihminen joka ei "sovellu joukkoon" poistetaan sieltä. Eli jos koulu ei suju, niin seurauksena on siirtäminen jonnekin muualle, jossa tuo henkilö on poissa luokasta. Ja jos joku ei osaa reittiä tai tehdä työtään muuten, niin silloin hänet paiskataan muitta mutkitta suoraan kortistoon.
Syytä siihen että henkilö ei töitään osaa ei tarvitse selvittää. Jos palataan esimerkiksi bussikuskin työhön, niin on aivan eri asia olla jossain kurssilla, jossa vieressä seisoo joukko kouluttajia, kuin lähteä kentälle tekemään työtä, jossa saatetaan kohdata esimerkiksi juopuneita, jotka heittelevät olutta pitkin bussia tai alkavat polttaa tupakkaa julkisessa liikennevälineessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.