Individualismi ja työelämä

Työpaikalla kaikkien pitää noudattaa sääntöjä. 

Työpaikalla meidän on sovitettava omat arvomme työpaikan vaatimuksiin. Mutta toisaalta työelämä on kahden kauppa. Myös työpaikan arvojen pitää sopia työntekijälle, koska jos työpaikan arvot ovat kaukana henkilön omista arvoista, niin se on hyvin rasittavaa, ja jos työpaikka rasittaa, niin silloin kannattaa vaihtaa toiseen työpaikkaan, koska jatkuva näytteleminen on hyvin voimille käypää. 

Siis työpaikan ja työntekijän täytyy sopia toisilleen, ja sen takia voidaan sanoa että työelämä on interaktio eli vuorovaikutus. Jos työpaikalla pitää jatkuvasti esittää olevansa muuta, kuin mitä on, niin se muuttuu hyvin rasittavaksi. Samoin jos joku tuo jatkuvasti itseään esiin tavalla, joka ei liity työelämään tai työtehtäviin voi olla hyvin häiritsevää. Toisaalta taas henkilön pitää jotenkin tuoda itseään esille ja saada itsensä erottumaan, jotta esimies ehdottaa niitä ylennyksiä. Tuolloin eriytymisen sekä erottumisen pitää olla sellaista, että se koetaan työpaikalla positiivisena, ja sellaisena että se edistää yhtiön toimintoja. 

Aina välillä puhutaan siitä, kuinka työpaikan sääntöihin mukautuminen on tärkeää, jotta henkilö voi edetä urallaan. Ihmisten omat ajatukset on työelämässä melkein pakolla sovitettava työelämän tarpeisiin. Kun ihminen menee töihin, niin hänen on sovitettava oma pukeutumisensa sekä käytöksensä siten, kuin työpaikka vaatii. Tuo malli on sellainen, mitä aina välillä esitetään työelämän perus asiana. Eli individualismi on asia, mikä ei ollenkaan sovi työelämään, on siis se malli, miten joissakin tapauksissa esitetään ainoana mahdollisena toimintatapana. Mutta onko siis individualismi sellainen asia, mistä pitää oikeasti luopua? 

Riippuu mitä individualismilla tarkoitetaan. 

Yleensä Individualismi on yksilöllisyyttä. Esimerkiksi enemmistöstä poikkeavat työtehtävät tekevät ihmisestä yksilöllisen. Tuollaisia työtehtäviä ovat esimerkiksi rakennusten nosturinkuljettajan tehtävät rakennuksilla tai työnjohtajan tehtävät.

Individualismi ei välttämättä  tarkoita sitä, että henkilö on jotenkin luova. Vain muutama prosentti ihmisistä on taidemaalareita tai runoilijoita. Joten kirjava paita ei tarkoita välttämättä luovuutta. Se voi tarkoittaa halua erottua massasta. 

Sanotaan että ääripäät ovat aina vaarallisia. Eli äärimmäinen yhdenmukaisuus ei ole individualismin vaihtoehto. Eikä individualismi ole äärimmilleen vietynä muuta kuin työpaikan henkeä tuhoavaa. Siis miten me voimme kehittää sellainen kultainen keskitie, missä yhdistyvät yhteisön normit, mutta joka antaa tilaa olla oma itsensä sekä kehittää itseään? Se mikä on työpaikan kannalta tärkeää olisi se, että kehittyminen olisi ammatillista. 

Ammatillisen kehittymisen ehto on se, että henkilö uskaltaa etsiä sekä kehittää uusia ratkaisuja. Ja sitten hänen pitää vielä uskaltaa esittää noita asioita omalle esimiehelleen, jotta niitä voidaan soveltaa työyhteisössä. Nimittäin omin päin ei saisi uusia työtapoja ryhtyä kokeilemaan, koska työpaikalla työt pitää tehdä tiettyjen standardien mukaan, joiden noudattamatta jättäminen aiheuttaa mahdollisesti hyvinkin vakavia seurauksia. Mutta tietenkin työpaikalla pitäisi olla sellainen ilmapiiri, että noita uusia ratkaisuita halutaan tuoda esiin. 

Siis individualismi voi olla positiivista tai negatiivista. 

Individualismi ei tarkoita sitä, että työtehtävät tehdään huonosti. Tai esimerkiksi pakollisia suojia ei käytetä. Tällaiset asiat ovat sellaisia, että niistä ei voida neuvotella. Työntekijöiden velvollisuus on tehdä asiat määräysten mukaan. Eikä individualismi tarkoita huonoa käytöstä, eli epäasiallinen käytös ei ole koskaan hyväksyttävää. Pahimmassa tilanteessa huono käytös on osoitus kypsymättömyydestä. Eli jos esimerkiksi henkilö ei käytä kypärää alueella, jossa sitä pitää käyttää, niin se voi vaarantaa hänen henkensä. Samoin tupakointi tiloissa, joissa ei saa tupakoida on myös osoitus välinpitämättömyydestä. Eikä muiden tarvitse sietää häirintää missään työpaikassa. Jos henkilö on nimetty esimerkiksi esimieheksi, niin se mitä hän on joskus ennen ollut ei merkitse mitään. Vain sillä mitä tuo esihenkilö on, on merkityksellistä. 

Individualismi on pahimmillaan hyvin negatiivinen asia. Mutta toisaalta esimies on aina erillään muista. Eli työnjohtaja on aina erillään muista. Hänen tehtävänsä on kuunnella alaisia, sekä jakaa alaisille tehtävät, joita heidän pitäisi tehdä. Ja sitten tietenkin se että johtaja kuuntelee alaisiaan, ei tarkoita sitä että hän haluaa tai pystyy ottamaan alaisten mielipiteitä huomioon. Eli alaisten mielipiteet ovat ainoastaan neuvoa-antavia. Niiden noudattaminen ei ole pakollista. 

Individualismi ei ole pelleksi ryhtymistä. 

Samoin tietenkin individualismi voi olla hyvinkin negatiivinen asia. Jos meidän kuvamme individualismista on se, että henkilö ryyppää työpaikalla, ja käyttäytyy huonosti, niin silloin individualismi ei ole kovin positiivinen asia. Siis individualismin ei tarvitse merkitä sitä, että henkilö on joku Irwin Goodman tai Juice Leskinen, joka ryyppää itsensä hengiltä. Ja esimerkiksi juopumus työpaikalla on asia, mihin johtajan pitää aina puuttua. Samoin mahdolliset puutteet turvavarusteissa tai niiden käytössä on asia, mitä ei tule koskaan hyväksyä. 

Kun puhutaan itseohjautuvasta työelämästä, niin se tarkoittaa sitä, että jokaisen työyhteisön jäsenen pitää pystyä suorittamaan rutiinitehtävät ilman että joku seisoo jatkuvasti selän takana. Työnjohtajan tehtävä ei ole tehdä alaisten tehtäviä. Työnantajilla on oikeus olettaa, että työt tehdään kuten ne pitäisi tehdä.  Itseohjautuvuus tarkoittaa sitä, että alaisella on vastuu siitä, että hän osaa normaalin jokapäiväisen työnsä, niin että se voidaan hyväksyä. Jos työntekijä tarvitsee jokaisessa asiassa apua, niin hän ei osaa työtään. Työnjohtajan tehtävä on aina valvoa sitä, että työtehtävät on tehty niin kuin ne pitäisi tehdä.