Suhde uskontoon on jokaisen oma asia

Kimmo Huosionmaa

Kirjoitin juuri samasta asiasta englanniksi toisaalla, mutta koettakaa kestää. Jokaisen ihmisen suhde uskontoon on sellainen, että se muuttuu elämän myötä. Vaikka kirkossa tunnustamme yhteisen kristillisen uskomme, niin se että uskommeko todella Jumalaan on jokaisen kuitenkin itse mietittävä. Eli tällaista uskontunnustusta tuskin kukaan oikeasti todesta ottaa, että esimerkiksi rippikoululainen istuu kirkossa sekä lausuu muutaman sanan muiden mukana.

Kun puhutaan siitä, kuinka ateismia voidaan käyttää mukavasti hyödyksi esimerkiksi työpaikkakiusaamisessa, niin tietenkin silloin voidaan ajatella, että työpaikalla on kolme ryhmää, joista yksi on niin sanottu johtoryhmä, ja sitten heillä on käytössään kaksi alaisista koostuvaa ryhmää, joista toisen kanta on se, että Jumala sekä kirkko ovat aina oikeassa, ja sitten tietenkin on ryhmä, jonka kanta on puhtaasti ateistinen.

Tällä tavalla taataan sellainen asia, että joka tapauksessa kiusaamisen kohde on aina väärässä, ja työryhmässä voidaan sitten peittää hienovaraisesti suuta, kun hän sanoo jotain, koska se on jonkun mielestä varmasti jotenkin huvittavaa. Kun taas sitten ajatellaan sitä, että joku henkilö piiloutuu uskonnon taakse, niin hän voi aina vedota siihen, että uskonto on hänelle hyvin tärkeä asia. Kun ajatellaan sitä, miksi esimerkiksi ateismi samaistetaan vallankumoukseen, niin silloin vastausta voidaan etsiä Ranskan suuresta vallankumouksesta, jolloin kuningas ensimmäistä kertaa joutui luopumaan kruunusta kansan hyväksi.

Tietenkin Englannissa oli niin sanottu "Mainio vallankumous" edeltänyt tätä toimintaa, ja Amerikassa oli itsenäisyyttä alettu vaatia kovempaan sävyyn, mutta ensimmäistä kertaa kuningas syrjäytettiin tavallisten ihmisten toimesta hänen omalla maallaan. "Mainiossa vallankumouksessa" nimittäin aateliset olivat ne, jotka vetivät Englannin kuninkaalta vallan pois. Mutta kuitenkin Ranskan vallankumouksessa tuli sellainen asia tietoon, että kuninkaan vastustaminen ei merkinnyt salamaa kenenkään päähän, vaikka hänen valtaansa oli perusteltu Jumalalta tulleella mandaatilla.

Kun ajatellaan ateismia esimerkiksi vallankäytön välineenä, niin se että Neuvostoliitossa aikoinaan kiellettiin uskonnolliset symbolit, johti tietenkin tuon autoritaarisen järjestelmän hajotessa vastareaktioon, koska kaikki kielletty kiehtoo ihmisiä, ja Neuvostoliitossa oli uskontoon kohdistuva vaino erittäin kova. Ja tietenkin ihmiset halusivat tutustua tuohon asiaan, joka oli ollut heiltä kiellettynä vuodesta 1918. Puhuttaessa siitä, kuinka ihmiset sitten yleensä ajattelevat uskonnosta, niin meidän ajattelutapamme asioista muuttuu jopa päivän mittaan, ja siksi kannattaa hieman miettiä sitä, mitä tuosta asiasta kirjoitamme.Se että joku lukee vaikka joulujuhlissa Raamattua ei tarkoita, että hän sen enempää olisi uskossa kuin vaikka joku julkisesti  kommunistiksi tunnustautuva,

Jos ajatellaan nuorta ihmistä, joka on täysin terve, niin hänellä on tietenkin toinen kuva uskonnosta, kuin ihmisellä joka makaa sairaalassa kuolinvuoteellaan. Ihmisen asenne uskontoon siis muuttuu sen mukaan mikä on hänen elämäntilanteensa, ja kun tuota asiaa ajatellaan tarkemmin, niin oikeastaan ainakaan minä itse en ole Jumalaa tavannut. Ja niin kauan kuin asiasta ei ole esittää todisteita, niin olemme pelkästään uskon varassa. Eli uskommeko Jumalaan vai emme, kas siinä vasta elämää suurempi kysymys, johon voimme aina löytää sopivan vastauksen. Ja tietenkin esimerkiksi sosialistiseen yhteisöön kuuluva voi vastata tällaiseen kysymykseen vähän sen mukaan, mikä sattuu olemaan tilanne.

Kun isovanhempia lähdetään tapaamaan vanhainkotiin, niin silloin tietenkin on aivan paikallaan sanoa sellaisia asioita, jotka miellyttävät heitä. Mutta toisaalta taas tuossa sosialistisessa yhteisössä kuten puoluekokouksessa taas voi vastaus olla hyvin erilainen. Ja ainahan tuollaiseen kysymykseen voi vastata vastakysymyksellä, että mitä tuo kysyjä itse on asiasta mieltä? Kun tuota ateismia sitten taas käydään läpi, niin tietenkin tähän vastaukseen vaikuttavat ihmisen omat sosiaaliset taidot, eli siinä sitten taas mietitään aina sitä, missä tilanteessa tuo kysymys tulee. Ja eihän aina tarvitse asioista olla toisen kanssa samaa mieltä. Joskus voi tilannetta hiukan provosoida vastaamalla tavalla, jonka tietää olevan tuon kysyjän kantaa vastaan.

Uskonto on asia, josta aina välillä keskustellaan erittäin kärkkäästi. Se on ollut kautta aikojen vallankäytön väline, jossa hallitsijan sekä perheen miespuolisten jäsenten asemaa on kohotettu korkeuksiin. Jos henkilö on vastustanut keisaria tai isäänsä, niin hän on vastustanut Jumalaa. Mutta tällaisessa tapauksessa on Raamattu ollut melko kiusallinen kirja, koska siinä kehotetaan olemaan laupias myös vihollista kohtaan, mutta tietenkin esimerkiksi kohta "joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa" on tietenkin vedonnut kaiken maailman lasten hakkaajiin, joista lapsen pahoinpitely on oikein.

Samoin tietenkin esimerkiksi kaiken maailman aseet eli ohjukset ja rynnäkkökiväärit  eivät varmaan ole se, mitä Raamatussa tarkoitetaan uskonnolla. Kuitenkin uskonnolla perustellaan myös asevoimien olemassaolo sekä se, että esimerkiksi perheen päällikkö on aina mies. On ihmisiä joiden elämää on varjostanut kotiväkivalta, jota tehdään Raamatun nimessä, ja heillä tietenkin on oma näkemyksensä uskonnosta. Eli kuten alussa olen todennut, jokaisella meistä on oma näkemys uskonnosta, ja se mitä muille tästä asiasta kerromme saattaa olla hyvinkin sitä vastaan, mitä todellisuudessa ajattelemme. Kyse on kuitenkin uskon asiasta, vaikka se onkin joillekin hyvin henkilökohtaista. Jos joku ihminen on esimerkiksi uskovainen tai ateisti, niin mitä väliä sillä on? Jos tuo asia vaikuttaa hänen jokapäiväiseen elämäänsä tai työhönsä, niin se sitten on toinen juttu.

Mutta kuten sanottu on, niin tietenkin kovaääninen todistelu puoleen tai toiseen kannattaa siirtää sellaiseen paikkaan, missä keskustelusta tulee rakentavaa. Eli myös siitä, missä tästä asiasta puhutaan kannattaa keskustella, koska rakentavaa keskustelua ei varmaan kukaan voi ajatella vaikkapa ravintolassa kännisten ihmisten keskellä tai jonkun äärimmäisen uskonlahkon parissa. Eli myös se missä tästä asiasta keskustellaan sekä kenelle nyt sitten asiasta puhuu, kannattaa aina miettiä loppuun asti, tai seurauksena voi olla sellainen naurunremakka, että siinä aivan korvat muuttuvat punaisiksi.

Muodonmuuttaja-noidat sekä kansantarut

Sammon puolustus
(Akseli Gallen-Kallela)
(1896)

Kimmo Huosionmaa

Tässä vähän aikaa sitten kirjoitin tarinan eräästä paikasta nimeltään "Skinwalkers Ranch", ja kuten varmaan olette huomanneet tällaiset kauhu- tai vähän omituiset jutut kiehtovat minua, joten katsoin sitten netistä, mitä tuollainen "skinwalker" oikeastaan tarkoittaa. Kyseessä on Navajo-intiaanien tarina noidista, jotka voivat muuttua eläimiksi kuten kotkaksi tai sudeksi, ja tästä sitten vielä katsoin muutaman muun kohdan Wikipediasta, joissa oli mainittu vastaavia olentoja kuten ihmissudet sekä naguialit, jotka ovat vähän näiden skinwalker-noitien kaltaisia hahmoja, joita ollaan aina välillä tuomassa erilaisiin kauhuelokuviin. Mutta kun näitä hahmoja tai niistä kirjoitettuja tekstejä vilkaisin, niin tietenkin mieleeni tuli myös Kalevalan Louhi, pohjolan emäntä, joka kykeni myös muuttumaan eläimen näköiseksi.

Joten sitten tässä hiukan mietin, että olisiko tuo Louhi oikeastaan sellainen meidän kotimaisten saamelaisten versio näistä Amerikan sekä Keski-Euroopan tarinoista, joissa periaatteessa aivan tavallinen mies tai nainen muuttuu eläimeksi. Kun ajatellaan noita hahmoja, sekä niiden omituista yhteyttä eli samankaltaisuutta, niin silloin kuitenkin pitää muistaa, että ihmissudet eivät ole aivan sama asia, kuin amerikkalaiset serkkunsa. Nimittäin tämä kauhuelokuvien ihmissusi ei kykene mitenkään hallitsemaan käytöstään, mikä tekee siitä erittäin väkivaltaisen hahmon, jota varmaan oikein tekee mieli ampua hopealuodilla keskelle päätä. Tosin joissakin lähinnä saksalaisissa tarinoissa ihmissusi on hahmo, joka puolustaa oikeutta, mutta tuollaiset versiot tästä hahmosta kirjoitettaessa ovat melko harvinaisia.

Kun ajatellaan Kalevalan kahta suurta noitaa, niin tietenkin pitää muistaa se, että tuo Väinämöinen on ikään kuin jotenkin kaksijakoisessa suhteessa Louheen, joka on tietenkin ainoa hänen arvoisensa hahmo tuossa kirjassa, jota myös kansalliseepokseksi kutsutaan. Tuossa kirjassa on monia asioita, jotka ovat hyvin merkillisiä, ja niin myös se, että Louhi kykenee muuttamaan muotoaan valtavaksi linnuksi, joka sitten vie koko pohjolan väen ryöstämään Sampoa, eli ihmeitä tekevää konetta, jonka seppä Ilmarinen takoi lahjaksi omalle väelleen.

Väinämöisen lähtö
(Akseli Gallen-Kallela)
(1906)

Kun tuota Sammon ryöstöä ajatellaan, niin ehkä Louhi siinä sitten ei kuitenkaan toiminut aivan niin kauhealla tavalla, kuin mitä ensin voisin kuvitella. Nimittäin tuo Sammon ryöstö saattoi sitten pelastaa tuon Väinämöisen kylän laiskuudesta sekä siltä, että nuo miehet menisivät tuon koneen takia huonoon kuntoon. Nimittäin jos Sampo olisi toiminut, niin silloin tietenkään kukaan ei olisi lähtenyt enää kalaan tai metsälle, vaan maannut kotonaan. Tuolloin mies veltostuu, ja silloin jos joku tulee ryöstelemään, niin tilanne voi olla todella paha, koska miekan tai keihään heiluttaminen vaatii kovaa kuntoa. Joten siksi tuo Sampo ei aivan niin viaton kone ollut, kuin ensin voidaan kuvitella.

Jos ajatellaan sitä, millaisia palveluksia tuo Väinämöinen teki kylälleen, niin tietenkin hän oli loistava soittaja sekä tietäjä, joka kuitenkin kanavoi voimaansa erityisesti kanteleen kautta, ja siksi hän oikeastaan oli haavoittuvainen. Nimittäin jos tuo mahtava kantele olisi pudonnut sekä hajonnut, niin silloin olisi hänen tarinansa ohi. Väinämöinen oli tuossa kirjassa asettanut itsensä muun yhteisön yläpuolelle, ja muut olivat sitten riippuvaisia hänen suopeudestaan. Se tietenkin oli ehkä joidenkin nuorten mielestä erittäin kiusallista, kun heidän heilansa vain jonottivat tuon vanhan miehen sänkyyn. "Kannel" tai "Kantele" on erittäin tärkeässä asemassa juuri Kalevalassa, koska se on maamme kansallissoitin. Mutta tuolla samalla sanalla on toinenkin merkitys, eli se voi tarkoittaa mukana kannettavaa asiaa, joka voi olla myös esimerkiksi paperi tai muisto.

Ja ehkä kannel tarkoittaa tuossa kirjassa sellaista asiaa, mistä Väinämöinen ei voi puhua ollenkaan muille. Jotain sellaista hyvin henkilökohtaista, mikä oli vain tuolle miehelle kerrottu, mutta kun palataan Kalevalan viimeiseen kuvaan, missä Väinämöinen häipyy kylästä, niin silloin voidaan ajatella niin, että syy tähän lähtemiseen on se, että käännytys on jo alkanut, ja edes suurin noita ei voisi taistella Ritareita vastaan. Mutta kun ajatellaan tuossa kuvassa olevaa lasta, niin silloin voidaan ajatella, että ehkä Väinämöinen oli saattanut jonkun noista häntä lähennelleistä tytöistä raskaaksi. Ja kun vanhan noidan voimat ovat alkaneet vähetä, niin tietenkin kaikille oli parasta, että hän vain lähtisi pois.

Näin sitten suojeltiin tuon noidan lasta, joka tietenkin oli isätön. Näet vaikka ruotsalaiset eivät häntä olisi vainonneet, niin tuollaisella miehellä on aina vihollisia, ja ehkä Väinämöinen oli itse kokenut saman kohtalon lapsena. Ja tuonne kuvassa olevaan saareen oli ehkä kätketty sellaiset salaisuudet, eli tiedon tavaroista joita noita tarvitsi, kun hän haki esimerkiksi valaan kallon kantelettaan varten.Tuo saattaa olla syynä tähtäimen näköiseen kuvioon saaren päällä. Eli hän tiesi että joskus tuo mies oli lähtevä ikuisesti ajasta pois, ja silloin tietenkään hän ei voinut lastaan suojella. Tuolloin joku olisi voinut sitten ryhtyä yllyttämään ihmisiä kyseistä lasta vastaan, ja se olisi ollut kohtalokasta. Ehkä tuo punainen viitta olisi ollut sen merkki, että suuren noidan lapsi on saatettu maailmaan, ja sitten täytyy isän kadota, jotta lapsi ei vaarannu.

Elinkeinorakenteen muutoksesta, eli mitä jos paperi ei enää mene kaupaksi?

Kimmo Huosionmaa

Elinkeinrakenteen muutoksen sijasta meidän pitäisi puhua työn rakenteen muutoksesta. Nykyään työntekijän oletetaan osaavan todella monia asioita, joita varten ennen oli yhtiöllä erikoismiehiä. Ja jos työelämää ajatellaan, niin tietenkin sellaiset ihmiset, joilla ei ole monipuolista koulutusta sekä kielitaitoa ova kaikkein huonoimmassa asemassa, jos he joutuvat työttömiksi. Samoin jos paperiteollisuuden tuotteiden kysyntä putoaa, niin silloin edessä on sellainen tilanne, että maamme saa etsiä uuden jalan omalle taloudelle, koska jos paperia ei myydä, niin silloin edessä on koko yhteiskunta- tai teollisen tuotantomallin  uudelleen rakentaminen.

Elinkeinorakenteen muutos sekä sen tuomat sosiaaliset ongelmat ovat ikään kuin vasta nyt tulleet ihmisten tietoon, vaikka elinkeinorakenteen muutos agraariyhteiskunnasta teolliseen yhteiskuntaan on ollut totta jo yli 30 vuotta.Jos ajatellaan sitä, että kaikki asiat käsitellään tulevaisuudessa sähköisten tiedostojen avulla, niin se saattaa sitten ajaa maamme paperiteollisuuden ahdinkoon. Mikäli paperin käyttö loppuu, niin silloin pitää myös paperikoneet ajaa alas. Se sitten tuo lisää työttömiä työmarkkinoille, eikä paperi enää kannattele maamme taloutta.

Vaikka nykyään ei enää päihteitä käytetä takavuosien malliin, niin tietenkin tämä kaupungistuminen on aiheuttanut sen, että osa ihmisistä on erittäin yksinäisiä. Syy tähän yksinäisyyteen ei ole kuitenkaan vain elinkeinorakenteen muutoksessa, vaan oikeastaan syynä on se, että työtavat ovat muuttuneet todella paljon, ja osa perinteisistä tehtävistä on jäänyt kokonaan pois työpaikoilta, koska esimerkiksi tietokoneiden sekä tietoverkkojen ottaminen käyttöön on aiheuttanut sen, että lähettien työt ovat muuttuneet tarpeettomiksi.

Samoin se että työpaikoilla pyritään selviämään aina minimaalisella työvoimalla aiheuttaa sen, että sosiaalisia suhteita ei enää oikeastaan voi muodostaa, vaan koko työaika menee tehtävien suorittamiseen, eli esimerkiksi sihteerin työpäivä saattaa mukavasti kulua taulukoita sekä asiakirjoja tehtaillessa, eikä häntä sitten koko päivänä edes kukaan näe. Vaikka ennen esimerkiksi töistä sai kavereita, niin kuitenkin esimerkiksi etätyö on aiheuttanut sen, että sosiaalista kanssakäymistä työpaikoilla on erittäin vähän, ja vaikka esimerkiksi toimistotyöntekijöiden olisi tultava työpaikalle tekemään töitään, niin kuitenkin monen ihmisen työpäivä kuluu yksin toimistossa istuessa.

Kun puhutaan siitä, miten nykyaikainen työelämä kohtelee sellaista ihmistä, jolla on ollut ongelmia, niin silloin tietenkin kohtaamme tilanteen, missä toisaalta työpaikan työtehon takia olisi hyvä irtisanoa työsuhde, ja lähettää henkilö hoitoon. Mutta toisaalta olisi ehkä myös hyvä ajatella sellaista vaihtoehtoa, että kyseinen henkilö saisi jatkaa töissä, mutta hänen pitäisi käydä asiallisessa sosiaalitoimiston osoittamassa hoidossa. Ja syy siihen, miksi otan asian näin puheeksi, on siinä, että tuolloin tämä henkilö sitten olisi ikään kuin pakotettu tulemaan työpaikalle, ja kohtaamaan ne ihmiset, joita kohtaan hän on tehnyt väärin.

Se saattaa sitten ainakin vähän pelottaa, koska tuolloin työnantaja antaa ihmiselle mahdollisuuden parantaa tapansa, mutta samalla jos hän tuottaa pettymyksen, niin silloin ei voi ketään muuta kuin itseään syyttää. Mutta ongelmien kehittyminen on sellainen asia, jota ei enää nykyään samalla tavoin huomaa, ennen kuin on liian myöhäistä. Eli se että etäpäivä on oikeastaan sellainen, missä tehdään töitä kotona, ei tarkoita, että joka kerran kun jollain henkilöllä menee vähän myöhään ravintolassa, niin sitten tuo etäpäivä on krapulan parantamista varten. Kun puhutaan työpaikasta sekä niiden käytännöistä, niin aina olisi parempi, että vaikka yhtiö olisi siirtynyt periaatteessa etätyöhön, niin aina välillä käytäisiin työpaikalla näyttämässä naamaa, ja kertomassa, miten työskentely on sujunut.

Kun ajatellaan sitä, että joku ohjelmisto-alan yhtiö siirtyisi sellaiseen malliin, missä jokainen koodari tekisi työtä  kotoaan käsin, niin silloin tietenkin voidaan samalla miettiä, että uskaltaako kukaan tuohon paikkaan tulla oikeasti töihin, koska jos puhutaan kaupallisesta tietokone-ohjelmistosta, niin siinä ei saa kovin montaa virhettä tulla, ja siksi ohjelmoijan pitää olla todella hyvä koodaaja sekä itsevarma ihminen, jotta hän uskaltaa tehdä työtä yksin kotona. Nimittäin tuollaisessa hektisessä ympäristössä ei kovin montaa virhettä voi tehdä, tai sitten käy niin, että tuo henkilö korvataan uudella ilman varoitusta. Kun puhutaan tästä uudesta elinkeinorakenteen muutoksesta, joka koskee koko maailmaa, niin silloin tietenkin tarkoitetaan sitä, että tuotanto siirtyy kohti virtuaalisia tuotteita.

Tai ainakin ICT-alalla voidaan ajatella näin tapahtuvan. Tuolloin jokainen alalla työskentelevä voi tekniikan puolesta istua kotonaan, ja tehdä työtään. Kuitenkin se että ohjelmistoissa on kyse virtuaalisesta tuotteesta asettaa ICT-alan kokonaan uuteen asemaan. Ensinnäkin näitä tietokoneohjelmia myytäessä on asia niin, että niitä voidaan myydä aivan määrättömästi, eikä myyjän tarvitse periaatteessa investoida yhtään mihinkään. Riittää että hänellä on kovalevy, mistä noita ohjelmia ladataan verkkoon. Eli vaikka tuo ohjelmistojen myyjä myisi miljoonia ohjelmia, niin hänellä ei olisi yhtään tietokoneohjelmaa vähemmän varastossaan, ja se mikä asettaa rajoituksia ohjelmistojen jakeluun on se, että montako käyttäjälisenssiä tuo myyjä saa toimittaa ohjelmistojen lataajille.

Kun tuota toimintaa verrataan esimerkiksi rautakauppaan, niin joka kerran kun rautakauppias myy tuotteen pois, pitää hänen tilata uusi tuote varastosta, joka sitten tuodaan paikalle. Kun ajatellaan esimerkiksi sanomalehtiä, niin niiden verkkoversiot mahdollistavat sen, että toimittajilla on mahdollisuus kirjoittaa juttunsa suoraan lehteen, ja sitten kun päätoimittaja lukee sen, niin se voidaan julkaista Internetissä ilman kirjapainoja sekä muita välikäsiä. Ja tuolloin tietenkin jos käy niin, että jutun unohtaa lukea ennen julkaisemista, niin silloin saattaa se antaa hiukan erikoisen kuvan kirjoittajastaan.

Tuolloin tietenkin lehden sisältö muuttuu monipuolisemmaksi sekä juttujen määrä kasvaa, mutta se edellyttää tietenkin sitä, että juttujen tekijällä sekä päätoimittajalla on suurempi vastuu juttujensa oikeellisuudesta kuin koskaan ennen. Eli toimittajien ei kannata tehdä työtään viskipullo pöydällä ainakaan kovin pitkään, koska silloin juttuihin tulevien virheiden määrä kasvaa todella paljon. Ja jos juttu julkaistaan ilman mitään kontrollia, niin se sitten aiheuttaa ehkä pienen hymyn häiveen jonkun naamalla.  Eikä nykyään esimerkiksi huolimattomasti lähetettyä sähköpostia voida pyytää takaisin, ja se sitten saattaa aiheuttaa kiusallisia tilanteita, jos vaikka siinä on vastaanottajaa haukuttu todella paljon. Jos tuo sama henkilö, jolle on lähtenyt sydän postia tulee vastaan ravintolassa, niin silloin saattaa edessä olla pakit.

Kun ajatellaan lehtiä, niin ainakin sanomalehtiin erikoistuneiden kirjapainojen taloudellinen tilanne on ainakin menossa huonompaan suuntaan, koska jos ihmiset alkavat käyttää enemmän esimerkiksi lehtien nettiversioita, niin silloin ainakaan lehdistä ei enää saada tuloja, ja se varmasti vaikuttaa alan työllisyyteen. Samoin nykyään lehdet voidaan painaa niin, että ne lähetetään painoon, ja siellä sitten painokone tulostaa paperilehdet, joita jaetaan niille, jotka eivät ole verkkolehden käyttäjiä. Jos paperin käyttö loppuu, niin silloin tietenkin myös metsäteollisuus joutuu vaikeuksiin.

Mutta nettiversio on tietenkin lehdelle halvempi kuin paperipainos, koska siitä ei tule jakelu tai painamisesta johtuvia kustannuksia, mikä johtaa siihen, että lehdet alkavat ohjata lukijoita netissä luettavien  versioiden pariin, koska ne ovat tuottajalle halvempia. Samoin myös koulutodistukset voidaan toimittaa PDF-muodossa, ja jos niihin liittyy helppo tarkastusmahdollisuus esimerkiksi lähettämällä todistuksen numeron sähköpostissa johonkin osoitteeseen, niin silloin saattaa nykyinen paperinen todistus siirtyä historiaan. Eli tällaisia elinkeinorakenteeseen kohdistuvia pohdintoja mietin tänään.

Autoista sekä siitä, ketä ne palvelevat

Kimmo Huosionmaa

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole tuomita autoilijoita tai autoja. Mutta aion pohtia hiukan autoilun sidosryhmiä kuten polttonesteen kauppiaita sekä varaosien myyjiä sekä sitä, mikä olisi heidän etunsa. Eli en tässä pohdi asiaa luontoarvojen tai minkään muun kuin puhtaan voiton pohjalta. Ja siinä huomaamme sitten sellaisen oudon asian, että esimerkiksi autopeltiseppä sekä muu korjaamotoiminta hyötyy pienistä kolareista sekä autojen hajottamisesta eli naarmuttaminen sekä ikkunoiden hajottaminen tuovat noille ihmisille rahaa, halusimme myöntää tämän tai emme.

Ne ovat autoilun sidosryhmiä, joille rahaa tuovat erilaiset pikku haverit, ja noiden toimijoiden kohdalla voidaan reilusti sanoa, että ne ovat kuin pukkeja kaalimaan vartijoina, vaikka sitä ei aina muisteta käsitellä ainakaan televisiossa. Samoin huoltoasemille rahaa tuovat ihmiset, jotka ajavat autoa, joka on mahdollisimman suurella kulutuksella varustettu härveli, joka veisi 15 litraa satasella. Eli tällaisia asioita on autoilu tuonut mieleeni. Äsken kirjoitin siitä, kuinka kaupunkien suunnittelua ohjaavat autoilijoiden tarpeet, ja tässä sitten jatkan saman asian pohtimista.

Kun ajatellaan esimerkiksi leikkimielisesti jotain salaliittoa, niin itse olen sitä mieltä, että jos joku ehkä hiukan erikoinen ihminen haluaisi esittää salaliittoteorian, niin kaupunkien alueelle tehdyt parkkipaikat varmaan täyttäisivät sellaiset ehdot, että niitä voitaisiin pitää ehkä jonain automaalarien sekä peltikorjaajien ammattikunnan ehdoilla tehdyksi paikaksi, koska harvoin niihin on suoraa näköyhteyttä niin, että myös pimeässä voisi mahdolliset autojen hajottajat havaita, ja joskus aina on käynyt niin, että tämä parkkipaikka on täyttynyt lasinsiruista, kun joku on siellä alkanut purkaa raivoaan autoihin. Mutta se niistä salaliitoista.

Autoilu on erään toisen tuotteen kauppiaiden eli polttoaineiden vähittäismyyjien kannalta elintärkeä asia, ja jos puhtaasti autojen huoltoasemille tuomia tuottoja ajatellaan, niin silloin voidaan sanoa niin, että huoltoasemien kannalta olisi parempi, että ihmisillä olisi mahdollisimman suuria polttoainemääriä kuluttavia autoja, ja että jokainen ihminen ostaisi ainakin yhden V-8 auton, jonka kulutus olisi mahdollisimman suuri. Ja sitten tietenkin ovat nuo äsken mainitut autopeltisepät sekä muut varaosamyyntiä harjoittavat tahot, joiden kukkaro kasvaa joka kerran, kun auto tuodaan heidän käsittelyyn esimerkiksi silloin, kun joku on tuhonnut auton moukarilla.

Autojen ongelma on se, että niiden kautta työllistetään erittäin paljon ihmisiä kautta koko maailman, ja tietenkin autoja koskee sama asia kuin kännyköitä, eli niissä pitää olla aina jotain uutta ja upeaa, koska sillä saadaan ihmiset ostamaan lisää autoja. Ja nimenomaan uusia autoja olisi mukavaa myydä, koska se lisää autojen alkutuotannosta vastaavien yhtiöiden voittoja, kun taas käytetty auto ei tätä tee. Jos ihminen ostaa käytetyn auton, niin silloin tietenkin tuo myyjä saa voittoa, mutta se ei enää kulkeudu suoraan auton valmistajalle.

Kun ajatellaan korkeaa bensiinin sekä muiden polttonesteiden hintoja, niin silloin tietenkin tulee mieleen, että tietenkin autotehtaan etu manee tässä ristiin polttonesteiden myyjien edun kanssa. Nimittäin saadakseen suuria määriä uusia autoja myydyksi, kannattaa autotehtaiden kehittää pienikulutteisia autoja, ja hybridiautot ovat sellaisia, jotka ovat hyvin nopeita. Mutta kuitenkin taas huoltamon etu olisi se, että auto kuluttaisi mahdollisimman paljon, koska se sitten lisää myyntiä. Tässä sitten taas ajatellaan puhtaasti taloudellisesti, ja unohdetaan kylmästi kaikki mahdolliset luontoarvot sekä otsonikerroksen oheneminen.

Mikäli joku sitten sattuisi kehittämään auton, joka voisi käyttää esimerkiksi halkoja, niin se varmasti olisi katastrofi huoltoasemien kannalta. Toki olen kirjoittanut höyryllä toimivista autoista, ja niissä on käytetty puuta polttoaineena, mutta jos joku onnistuu tekemään auton, joka voi hyödyntää ilmaisia energialähteitä, niin että niiden käyttö olisi yhtä helppoa kuin bensiinin, niin se merkitsee sitä, että huoltamojen täytyy tyytyä yhä pienempiin voittoihin. Kun ajatellaan esimerkiksi nestekaasun käyttöä autojen polttoaineena, niin toki tuollaisen kaasupullon vaihto ei ole aivan niin yksinkertaista kuin bensiinitankin täyttö, tai sitten jos käytössä on samanlainen mittari kuin bensiinin kanssa, niin silloin tietenkin pitää liitosten kanssa olla tarkkana, tai kaasu pääsee ilmaan.

Jos keskustellaan kaasun turvallisuudesta bensiiniin tai dieseliin verrattuna, niin tietenkään kaasu ei saastuta maata tai vettä, mutta jos kaasun ja ilman seos kohtaavat tulen, niin silloin edessä on termobaarinen räjähdys, joka voi olla hyvin vaarallinen. Toisaalta jos kaasua käsitellään oikein tilassa, missä on kunnollinen tuuletus, niin silloin vaaraa ei pitäisi olla. Mutta se vaatii todella asianmukaiset tilat. Autoilu on asia, josta voidaan olla montaa mieltä. Eli se on varmasti hauskaa, mutta samalla tietenkin hiilijalanjälki kasvaa, mikä ei ole hyvä asia. Ja kun tässä sitten kirjoitan ikään kuin jatko-osaa edelliselle tekstille, missä pohdin yhdyskuntasuunnittelun suhdetta autoiluun, niin siihen sitten hiukan vielä lisäisin.

Kun ajatellaan esimerkiksi iltoja, niin silloin tietenkin autoilu on vähäistä, jolloin voitaisiin katuja rauhoittaa kokonaan jalankulkijoille. Tuolloin voitaisiin liikennevalot kääntää punaiselle, ja korttelit rauhoittaa kevyelle liikenteelle. Ja ne bussit eivät varmaan jokaista katua kuitenkaan käytä, niin tuolloin voitaisiin ajatella niin, että tiettynä aikana vuorokaudesta ei kaikkia katuja saisi ajaa autolla. Kun tässä sitten taas joku näistä asioista alkaa keskustella, niin voidaan kysyä, että miksi jonkun kadun pitää olla kaiken aikaa varattuna johonkin käyttöön. Eli tässä vain voisin huomauttaa, että täällä voi periaatteessa illansuussa vaikka keskellä autotietä kävellä, jos silloin tällöin ei kohdalle satu autoa. Itse kyllä kävelen jalkakäytävällä, koska se on turvallisempaa.

Kirjoitelma auton määräävästä roolista kaupungin suunnittelussa.

Kimmo Huosionmaa

Miksi kaupunkeja ei tehdä ihmisten vaan autojen ehdoilla? Se on kysymys, joka aina silloin tällöin kysytään. Auto tietenkin on hieno statussymboli, ja varmaan sitä monet tarvitsevat, mutta tässä kysyn kuitenkin että miksi kaikki asiat kaupungissa ovat sellaisia, että niissä pitää ottaa autoilijat huomioon? Auto tuo meidän länsimaisten pyhä lehmä, joka on monessa työpaikassa välttämätön asia, ja jonka ympärillä yhteiskuntamme on ainakin tähän asti pyörinyt on ainakin ennen ollut todella määräävässä asemassa esimerkiksi asemakaavoja suunniteltaessa.

Samoin voidaan hyvin kysyä, että onko esimerkiksi jätehuolto oikeasti kustannustehokasta, jos se tapahtuu siten, että kuorma-auto kiertää jokaisen roskakatoksen, vai voisiko siihen olla joku muu ratkaisu, kuten se että talonmies ajaisi trukilla nuo roskasäiliöt ison tien varteen, josta nämä roskat lastataan roska-autoon, tai voisiko esimerkiksi metroa hyödyntää tässä tapauksessa, niin että samalla raiteella metrojunan kanssa  kulkisi jätteiden keräys juna, joka tietenkin liikennöisi vain silloin kun metro on poissa käytöstä. Ja tuo juna voitaisiin täyttää jätteillä siiloista, joihin jäte toimitetaan kotitalouksista esim paineilmaputkistoa käyttäen. Ja tähän palaamme myöhemmin.

Kun ennen tehtiin lähiöiden yleiskaavoja, niin silloin katsottiin hyvin tarkkaan, että tuolla välineellä pääsi suoraan rapun eteen, koska se että ihmiset olisivat joutuneet kävelemään oli tietenkin katastrofi, ja tietenkin jokaisen asunnon yhteydessä piti olla parkkipaikka, jossa perheen ikioma auto sitten seisoi ihmisten ihailtavana. Kun tuota paikkaa katselee, niin siitä tietenkin näki, että oliko perhe kotona, tai että millainen varallisuus tuolla auton omistajalla oikeastaan olikaan. Kun ajatellaan tilannetta, että joku saattaisi aiheuttaa ongelmia esimerkiksi kaupungin tai jonkun muun firman työnjohtajille tai työläisille, niin silloin tietenkin olisi hienoa, että tuolla ihmisellä olisi auto käytössään.

Nimittäin yön pimeydessä olisi varmaan hienoa kääntää vähän lasinpyyhintä hajalle tai sitten kolhaista auton perää jollain koneella. Ja samalla tietenkin voi mukavasti pitää silmällä, onko henkilö kotona, jotta postiluukusta voi sitten käydä pudottamassa sellaisen mukavan ihailua sisältävän kirjeen, missä tuota tekoa oikeasti puolustellaan. Kun ajatellaan sitä, miten auto dominoi kaupunkien suunnittelua, niin silloin tietenkin tullaan tilanteeseen, missä kaupungissa on todella leveät kadut, mutta niistä ei ole millekään jalankulkijoille tai kevyen liikenteen toimijoille mitään hyötyä, ja talvella sitten kapeilla jalkakäytävillä kohtaa ihminen loskasateen.

Auto on asia, joka on ikään kuin istutettu länsimaissa sellaiseen asemaan, että sen varjolla voidaan ihminen unohtaa täysin, kun kaupunkien suunnittelussa otetaan huomioon kaikki mahdollinen, että autoilusta tulisi erittäin mukavaa sekä joustavaa. Kuten jossain asioissa saattaa käydä, niin toki kaupungeissa on aina ollut tilaa sellaiselle mukavalle henkilöautolle, mutta sitten on päässyt tila loppumaan, ja onhan auto tietenkin hyvä tulonlähde esimerkiksi kaupunkien maksullisten parkkipaikkojen muodossa. Kun ajatellaan esimerkiksi kaupunkien tapaa hoitaa jätekuljetukset, niin sekin on hiukan tehotonta.

Tuo kuorma-auton ajaminen jokaisen roskakatoksen eteen tietenkin on pakollista, mutta tietenkin asian voisi hoitaa esimerkiksi trukeilla, joilla nuo jäteastiat kuljetetaan tienristeykseen, jossa ne kaadetaan jäteautoon. Tai sitten joissakin futuristisissa malleissa on lähtökohdaksi otettu paineilmalla toimiva posti, joka on käytössä monissa apteekeissa sekä ostoskeskuksissa. Tuolloin roska-astiat pantaisiin kulkemaan paineilma-postin kaltaisessa järjestelmässä, ja nämä jätteet voitaisiin vaikka kaataa metrotunnelissa liikkuvaan junaan. Mutta jostain syystä tätä järjestelmää ei olla tehty vielä suuressa mittakaavassa, ja toki noiden putkien asentaminen maan sisään maksaa rahaa, jota ei ehkä aivan tällaisiin suunnitelmiin liikenisi.

Mutta kuitenkin kun ajatellaan sitä, että kun ihminen asuu lähiössä tai keskikaupungilla, niin silloin varmaan ei ole mitenkään mukavaa, jos vaikka pikkulapsi sattuu pääsemään irti sekä syöksyy suoraan ajoradalle. Joskus ihmiset kysyvät, että miten esimerkiksi jalkakäytävien reunoille ei olla asetettu turva-aitoja, jotta lapset eivät syöksy autojen eteen? Tuolloin mieleeni muistuu eräs asia, jonka joku on minulle sanonut. Autot ovat kalliimpia kuin ihmishenget, ja siksi esimerkiksi Helsingin kapeat jalkakäytävät eivät ole saaneet aitoja reunoilleen.

Mutta kun tätä kaupunkien katua ajattelee, niin siinä on huomioitu ainoastaan autoilijoiden tarpeita, jotta he pääsisivät mukavasti nousemaan autosta. Eli kanttikivi on vaihdettu matalaan, jotta ihmisten ei tarvitse nousta epämukavasti autosta pois, ja myöskään auton pohja ei rikkoudu, jos sillä ajaa vahingossa esimerkiksi jalkakäytävälle. Tuo tietenkin on hiukan vaarallista, koska kanttikiven tehtävänä on hidastaa ajoneuvoja ajamasta jalkakäytävän päälle, sekä samalla pysäyttää esimerkiksi bussi, joka syöksyy ihmisten keskelle. Kuitenkin auto dominoi myös tällaista suunnittelua. Joten miksi tähän ei tule muutosta, vaikka ongelma on kaikkien tiedossa, niin sille ei tehdä mitään, vaan asioiden annetaan jatkua entiseen tapaan.

Kalevalan kankahilla: Väinämöisen kantele

Väinämöinen soittaa kanteletta
(Kuvituskuvaa)

Kimmo Huosionmaa

Kun ajatellaan Kalevalan voimallisinta hahmoa eli Väinämöistä, joka kanteletta soittamalla lauloi Joukahaisen suohon, niin silloin tällöin tätä kohtausta olen ajatellut, ja siitä saattaa olla kaksi versiota. Joko Joukahainen haastoi Vänämöisen johonkin kilpailuun, missä tuota soitinta soitetaan, ja sitten kävi niin ikävästi, että nuori Joukahainen ei ehkä osannut aivan samoja asioita, kuin tämä vanhempi mestari, ja siinä sitten saattoivat korvat muuttua hiukan punaisiksi, jos ensin on menty kehumaan jossain omilla taidoilla, ja sitten onkin käynyt niin, että siinä on unohtunut virittää soitin tai eivät sanat ole muistuneet mieleen.

Mutta kun ajatellaan sitä, että Väinämöinen oli ikään kuin joku noita, jonka vallan välineenä tuo kantele toimi, niin silloin tietenkin pitää miettiä sitä, että millainen kantele hänellä sitten oikeastaan oli, ja se, että hän oli tietäjä tai taikuri, jonka taikavoimat liittyivät esineeseen mitä tuo mies piti hallussaan, ja se että nuo tavalliset ihmiset eivät mitään sen tyhmempiä olleet kuin nykyäänkään panee miettimään, että onko tuossa soittimessa sitten jotain erikoista. Tietenkin tilanne voidaa lavastaa, ja Väinämöinen saattoi näyttää Joukahaiselle merkkiä, eli esimerkiksi jotain sormusta, ja sitten tämä mies meni polvelle. Eli Väinämöisellä saattoi olla joku kyläpäällikön valtamerkki kädessään, jolloin tuo alamainen joutui menemään polvelle, tai sitten seurauksena on ikävyyksiä.

Toisaalta Väinämöisen kanteleen alkuperä saattaa paljastaa, mikä onkaan syynä tähän soittimen omalaatuiseen olemukseen, ja siihen että tuo suuri tietäjä oli niin pelätty ja kunnioitettu. Kalevalassa mainitaan kanteleen olleen peräisin hauen leukaluusta, ja itse olen ajatellut niin, että milloin suomen kieleen on tullut sana "Valas", eli onko Väinämöisen kantele itse asiassa peräisin jostain Vienanmeren rannalta, ja tehty juuri nimenomaan pienen valaan kallosta. Jos tuossa kallossa olevat tiehyeet, joita kutsutaan "meloniksi" on jätetty paikalleen, niin silloin saattaa kanteleen ääni vahvistua erittäin kovaksi, ja silloin kyllä saattaa vastapäätä seisovalta ihmiseltä lähteä jalat alta.

Kun ajatellaan tuota valaan kallossa olevaa tiehyistä muodostunutta elintä, joka vahvistaa ääntä erittäin tehokkaasti, niin silloin tietenkin voidaan hyvin olettaa, että Väinämöisen kantele on oikeastaan suomalainen version eräästä Druidien soittimesta, jota jostain syystä pelättiin erittäin paljon. Joidenkin tarinoiden mukaan sellaiset rituaaleissa käytettävät soittimet saattoivat saada esimerkiksi luut värähtelemään, jolloin seurauksena on erittäin kova kipu. Joidenkin ihmisten mielestä saattoi olla niin, että Druideilla oli hallussaan soitin, jonka ääni sai vesimolekyylit hajoamaan, jolloin syntyi usvaa, mutta siitä onko tarina tosi, ei olla aivan varmoja.

Mutta tuollainen ääni, joka saa veden resonoimaan on mahdollista toteuttaa. Kun taas puhutaan siitä, että onko Väinämöisellä tai tuolloin muinaisessa Suomessa asuneilla tietäjillä mahdollisuus hankkia valaan kalloja, ja tehdä niistä kanteleita, niin vastaus on varmasti "kyllä".

Tietäjä tarkoittaa muuten ihmistä, jolla on jotain tietoa asioista, joita muut saattavat pitää noituutena, ja ehkä se että Väinämöinen on osannut tehdä tuollaisen hyvin kovaa ääntä pitävän soittimen on tehnyt hänestä tietäjän sekä arvostetun yhteisön jäsenen, jos oletetaan että Kalevala perustuu ainakin osittain aitoon perimätietoon. Mutta tietenkin kaikki tämä voi olla peräisin herra Lönnrotin omasta kynästä. Tai sitten hän itse kokeili puhaltaa ilmaa tai liittää kieliä juuri valaan kalloon, ja sitten varmasti on jollekin itku tullut.

Kirjoitelma lähiöistä sekä niiden asukkaista

Kimmo Huosionmaa

Kaupunkisuunnittelua arvostellaan nykyään siitä, että kaupunkeja suunnitellaan liikaa autojen ehdoilla ja ihmiset ikään kuin jäävät taka-alalle. Tuolloin usein unohdetaan sellainen asia, että meille 1970-luvulla syntyneille sana "kaupunki" tarkoittaa oikeastaan lähiötä, jossa kasvoimme aikuisiksi. Yläkuvassa on Soukan lähiötä Espoossa, ja silloin tällöin kävelen tästä paikasta ohi, joten otin siitä valokuvan.

Jos joku 1970-luvulla vaikuttanut kaupunkisuunnittelija olisi vakavasti ajatellut sitä, millainen yhteisö tällainen betonilähiö oikeastaan on, niin uskoisin hänen toimineen hiukan toisin piirtäessään näitä betonisen arkkitehtuurin helmiä sekä miettiessään mitä palveluita tällaisessa lähiössä oikeastaan pitäisi olla, jotta ihmiset tuntevat olonsa hyväksi. Siellä ei varmaan olisi esimerkiksi autoteitä suoraan kotipihan edessä, ja myös jalankulkua sekä kevyttä liikennettä olisi kohdeltu muutenkin toisin, eli nämä tiet olisi tehty niin, että mäet sekä pyöräilijän jaksaminen olisi huomioitu hiukan paremmin. Kun ajatellaan niitä periaatteita, joita esimerkiksi tässä lähiössä on noudatettu, kun sitä on alettu rakentaa, niin silloin ilmeisesti oli tarkoitus, että ihmiset viettävät kaikki viikonloput sekä lomat jossain maaseudulla.

Kun näitä betoni- tai nukkuma-lähiöiksi nimettyjä paikkoja on rakennettu, niin silloin oli vallalla sellainen ajatus, että ihmiset tulisivat tänne Pääkaupunkiseudulle tienaamaan rahaa, ja sitten kun heidän vanhempansa jäävät eläkkeelle, niin nämä ihmiset muuttavat takaisin maalle. näitä lähiöitä rakennettaessa ajatuksena oli se, että niissä asuvat ihmiset viettivät päivät töissä, ja sitten illalla palasivat tuohon suloiseen koppiin, missä sitten syötiin ja nukuttiin. Viikonloput  vietettiin maalla omien vanhempien luona, ja tuolloin oli itsestäänselvyys, että kaikki ihmiset olivat naimisissa.

Perjantaina lähdettiin kotitilalle, ja sitten sunnuntaina palattiin takaisin. Jos ihminen ei ollut naimisissa, niin se tarkoitti, että hänessä oli jotain vikaa. Kun sitten lama iski Suomeen, ja ensimmäistä kertaa työttömyyttä ei voitu purkaa vippaskonstein, niin alkoivat ihmiset erota, koska sosiaaliset paineet eroamiseen olivat suuret. Mutta tuolloin tietenkin työttömyys ymmärrettiin jonkinlaisena "stigmana", jota piti hävetä, ja samoin erityisesti se, että tuli avioero johti siihen, että ihmiset eivät enää välttämättä kehdanneet lähteä kotiin, koska se että aviomies ei enää voinut huolehtia perheen toimeentulosta sekä kulisseista oli hyvin rasittavaa.

Ja nuo yksin jääneet henkilöt viettivät silloin ensimmäistä kertaa myös viikonloppuja lähiöissä. Tuolloin syntyi se paljon puhuttu lähiökulttuuri, johon kuului kapakka sekä hieman boheemi elämäntyyli. Tietenkin kaupunkeihin oli ennenkin tullut ihmisiä maaseudulta, ja osa oli lähtenyt siksi, että he kokivat kotiseudun jotenkin ahdistavana. Mutta tuolloin 1970-luvulla oli sellainen asenne, että jos ihminen oli saanut potkut töistä, niin se tarkoitti elämän loppua. Kun ihminen jää työttömäksi, niin silloin hän voi toimia kahdella tavalla.

Ensimmäinen näistä tavoista on juoda paljon viinaa, jolloin varmaan kukaan ei sitten perään itke, ja se varmaan olisi se tie, jonka joku haluaisi tuon ihmisen ottavan. Silloin ei häntä tarvitse koskaan katsoa lähellä, eikä potkuja tarvitse koskaan perustella kenellekään muuten kuin sillä, että kyseessä on "kelvoton mies". Tuo mies tai nainen tulevat varmaan työllistämään erilaisia ammatinvalinnan ohjaajia sekä muita virkailijoita todella paljon, ja he ovat se syy, miksi esimerkiksi "aktiivinen työnhakua koskeva malli" meni läpi eduskunnassa. Mutta tuo meidän lähiömme asukas voi tietenkin valita toisin, ja tämä malli varmaan on sellainen, mistä voi sitten olla myös ylpeä, koska tuo työtön on tarttunut itseään niskasta kiinni.

Kun ihminen saa potkut, ja syynä on kouluttamattomuus, niin se tarkoittaa sitä, että silloin ei itku auta markkinoilla. Jos kapakassa tulee joku mies vastaan sanoen, että täältä ei enää koskaan nousta, niin silloin pitää hiukan valpastua, ja kysyä että "annanko tuollaisen ihmisen todella voittaa?". Tuolloin pitää aivan itse lähteä kohti opin tietä, vaikka se saattaa hieman ikävältä tuntua. Kun ihminen lähtee aikuisena oppimaan uusia asioita, niin silloin pitää olla todella korkea motiivi. Mutta kun sitten lopulta valmistuu uuteen ammattiin, joka saattaa olla se "TV:stä tuttu" insinööri tai ekonomi, niin silloin varmasti ovat suupielet korvissa. Silloin todella tuntee saaneensa aikaan jotain sellaista, mitä kukaan ei voi sitten pois ottaa. Syy miksi tuollaista ihmistä pelätään, non se, että hän on usein se, jonka kaverit ovat hylänneet. Ja halu näyttää muille on todella hyvä motiivi.

Opiskelu on asia, mikä varmaan jossain vaiheessa alkaa väsyttää, mutta kuitenkin se antaa sisältöä elämään, ja jos joku sitten haluaa "pysyä aitona", niin suosittelen laskemaan montako kertaa vuodessa itse kukin pääsee tai mahtuu taksiin, kun lähdetään jatkoille. Kaupunki on hieno paikka opiskella itselleen sellainen tutkinto, jota myös muut ehkä arvostavat. Kun puhutaan harrastuksista sekä niihin kuuluvasta "ei tutkintotavoitteisesta"  opiskelusta, niin aina välillä löytyy ihmisiä, jotka näitä kursseja oikein tyrkyttävät. Niistä saa muka kavereita, mutta kuitenkin pitää muistaa se, että tuollainen ihminen, joka näistä vaihtoehdoista puhuu katsoo usein vastapäätä olevaa ihmistä hiukan alaspäin.

Hänestä on hienoa, kun ihminen käy kursseilla, mistä ei ole mitään hyötyä, ja sitten seuraavassa tapaamisessa hän kertoo kuinka paljon rahaa tuohon sitten menee, eikä siitä ole kenellekään mitään hyötyä. Ja sitten taas otetaan itseä niskasta kiinni. Tutkintotavoitteinen koulutus ei ole mikään automaattisesti läpäistävä asia, vaan se vaatii työtä. Mutta kuitenkin pettymyksen voi jokainen kohdata myös noilla "ajanvietteeksi" tarkoitetuilla  kursseilla, joissa opetetaan esimerkiksi tanssia. Saattaa näet olla niin, että tuollainen kurssilainen kohtaa siellä torjuntaa sekä hänelle ei ehkä tanssiparia löydy. Eikä yksin harjoitteleminen ole mukavaa, jos kyseessä on paritanssi. Tutkintotavoitteisen koulutuksen läpäiseminen saattaa aiheuttaa sen, että myös tanssipari löytyy helpommin, ja aina on mukavaa sanoa olevansa esimerkiksi merkonomi tai arkkitehti, jos joku sattuu ammattia tiedustelemaan.

Häiriköinti on hyvä tapa saada lisää suosiota

Kimmo Huosionmaa

Seuraavaksi teksti, jonka olisin voinut jättää kirjoittamatta, koska se vie omaa aikaani, eikä johda yhtään mihinkään. Joidenkin ihmisten mielestä Presidentti on aivan samassa asemassa kuin joku yritysjohtaja, mikä ei ole käytännössä mahdollista. Yritysjohtaja voi erottaa hankalan alaisen, mutta presidentti ei ainakaan Suomessa voi erottaa ihmistä maamme kansalaisuudesta. Aina välillä löytyy ihmisiä, joiden mielestä kaikki presidenttiin kohdistuva arvostelu on uhittelua. Työpaikoilla joskus näkee sellaisia tapauksia, missä joku yksittäinen alainen sanoo esimiehelle vastaan jatkuvasti. Tuolloin kannattaa miettiä sitä, että onko tuollainen uhmakas käytös vain oikeastaan sovittua toimintaa? Vai onko tuo uhittelija oikeastaan esimerkiksi yhtiön johtajan poika tai tytär, joka tietenkin on silloin vahvassa asemassa myös työnjohtoon nähden.  

Uhittelu esimiehelle on hyvä tapa saada suosiota, ja tietenkin esimerkiksi epäasiallinen kielenkäyttö sekä erilaiset mukavat sutkaukset ovat loistava tapa luoda uskottavuutta omalle alaiselle. Tällaisessa tapauksessa koko uhittelu on itse asiassa esimiehen kehittämä tapa saada uskottavuutta omalle suosikille, jonka sitten kertoo kaikki asiat, mitä esimerkiksi kahvihuoneessa puhutaan tälle esimiehelle. Mutta kun lähdetään tekemään politiikkaa, niin koko asian ydin on siinä, että kaikki poliittiset päättäjät on sidottu nimenomaan kansan suosioon, ja siitä nimenomaan politiikassa on kysymys. Jos johtava poliitikko haluaa saada ääniä, niin silloin hänen pitää saada suosiota.

Ja tietenkin kun ajatellaan esimerkiksi Eduskuntaa, niin siellä ei ole kuin niitä johtavia poliitikkoja. Presidentin asema valtion johdossa on sellainen, että sitä ei voi suoraan verrata esimerkiksi yhtiön johtajan asemaan, vaikka joskus media on sellaisen kuvan antanut. Eli presidentti ei periaatteessa ole toisen poliitikon esimies, vaikka tämä olisi "vain rivikansanedustaja". Kansanedustuslaitoksen jäsen ei koskaan ole "vain" jotain. Vaan kyseessä on ihminen, joka on valittu ottamaan osaa kansallisen päätöksenteon ylimpään osaan, mutta kuitenkin tämä kansanedustaja on yksi 200, joiden tekemät päätökset ovat lakeja. Ja sitten kun lähdetään miettimään esimerkiksi Presidentti Urho Kekkosen roolia maamme politiikassa, niin tuolloin aikoinaan lehdistö käsitteli häntä samalla tavoin kuin yritysjohtajaa.

Kekkosta pidettiin oikeastaan poliitikkojen sekä kaikenlaisten muiden valtiolta palkkaa saavien henkilöiden esimiehenä, joka sai tehdä mitä häntä huvitti. Ja sitten tietenkin tultiin siihen tulokseen, että Kekkosen tukeminen oli välttämätöntä, koska hän tunsi Neuvostoliiton johdon henkilökohtaisesti, ja tuolloin tärkeintä olivat hyvät idänsuhteet. Kun sitten eräs poliittinen vaikuttaja nimeltään Veikko Vennamo alkoi ikään kuin väittää Kekkoselle vastaan, niin silloin tällainen toiminta toi hänelle näkyvyyttä, ja mainetta miehenä, joka uskalsi sanoa maamme johtajaa vastaan. Kun presidentti Kekkonen käytti aikoinaan Eduskunnan hajottamista koskevia valtuuksiaan, niin hän tietenkin sai hajottaa Eduskunnan, mutta yksittäisiä kansanedustajia tuo mies ei saanut erottaa.

Tällainen asia oli ennenkuulumatonta, ja siihen oli joidenkin mielestä saatava muutos, ja ehkäpä myös tuo Vennamon uhittelu sitten oli oikeastaan järjestetty siksi, että Kekkonen saisi sen kautta oikeuden erottaa yksittäisiä kansanedustajia. Nimittäin sellainen asia, että presidentin valtaa rajoitti joku asia oli ennenkuulumatonta. Tietenkin presidentillä piti olla oikeus saada sanoa irti kansanedustajien työsopimukset, kun kaikilla muillakin johtajilla on sellainen oikeus, että heidän täytyi kuunnella vain sitä, mitä hän halusi kuulla. Tuolloin lehdistöllä oli sellainen rooli, että se saattoi kaikki mahdolliset asiat valtion johtajan tietoon, ja suurin loukkaus oli tuolloin se, että valtion johtajaa lähdettiin arvostelemaan.

Eihän kenenkään suuren valtion päämiehen kuten Erich Honeckerin tarvinnut koskaan kuulla vastaväitteitä. Mutta silloin tällöin saattoi käydä niin, että esimerkiksi toimittajan oma etu meni Kekkosen edun kanssa ristiin, eli silloin tällöin joku kirjoitti asioista niin, että myös häneen itseensä kohdistuva arvostelu oli ikään kuin ulkopoliittisen päätöksenteon häiritsemistä. Ulkopolitiikka oli asia, mitä tuolloin johti presidentti, ja jos hän neuvoja kysyi, niin silloin niitä sopi antaa. Mutta muuten hänen mielestään oli turhaa kirjoittaa yhtään mitään siitä, millaiset idänsuhteet maallamme on, ja mitä varten kenenkään piti niistä asioista kirjoittaa? Miksi kukaan tuhlasi moiseen asiaan aikaansa? Kun tuota asennetta hiukan tarkemmin katsotaan nykypäivän ihmisen näkökulmasta, niin silloin voidaaan kyllä huomauttaa, että on jokaisen ihmisen oma asia, mihin hän aikaansa käyttää. Jos joku haluaa kirjoittaa Internetiin siitä, mitä mieltä hän on esimerkiksi maamme ulkopolitiikasta, niin se tiemmä on hänen oma asiansa. Ja miksi ihmisen pitää aina saada kaikkeen toimintaansa ohjeet yläpuolelta?

Jos ihmisen kirjoituksilla ei ole mitään merkitystä, niin miksi niitä pitää sitten lähteä kommentoimaan tai niihin kiinnittää huomiota muutenkaan. Tietenkin voidaan ajatella, että kaikki sosiaaliseen mediaan kirjoittavat henkilöt ovat joitakin riidanhaastajia, jotka eivät asioista mitään tiedä muutenkaan, ja että kaikki mitä kirjoitetaan Internetin sosiaalisessa mediassa on niin sanottua valheellista mediaa, ja tietenkin kaikki mitä laitetaan painettuun lehteen on valtamediaa, jota johtaa niin sanottu Illuminati, ja jonka jokainen työntekijä on tuollaisen Illuminatin agentti. Eli tämä katsantokanta riippuu siitä, mikä taho on kirjoittajan mielestä kulloinkin paras.

Kun tätä asiaa hieman tarkemmin tarkastellaan, niin voidaan sanoa, että on ollut ilmeisesti tapauksia, missä toimittaja on ikään kuin sekoittanut presidenttiä koskevia lausuntoja siihen, mikä on hänen oma etunsa tai mitä hänestä itsestään on puhuttu. Ja kaikkein parasta mitä voidaan ajatella on se, että ensin toimittaja tai poliitikko aloittavat ikään kuin jonain ääriryhmien edustajina, mutta sitten tietenkin tulee kutsu Presidentin linnaan, ja eikös se aikuistuminen tapahdu tällaisessa tapauksessa muutamassa minuutissa. Eli tuolloin nahkatakki vaihtuu pukuun, ja AC/DC:n levyt vaihtuvat mukavasti Pavarottiin, kun tuollainen poliittinen organismi saa päähänsä muuttua aikuiseksi, kun Presidentti on hänelle suuressa viisaudessaan puhunut, ja antanut viisaita neuvoja.

Tietenkin tuo siviilipalvelus vaihtuu mukavasti myös armeijaan, koska tämän laitoksen välttämättömyys on tehty tuolle henkilölle selväksi, ja tietenkin lupaus RUK:sta sitten saa aikaan sen, että maanpuolustusvelvollisuus sekä uhkakuviin varautuminen tulevat tuolle ihmiselle hyvin tärkeiksi asioiksi. Tietenkin laskuvarjojääkäri olisi ollut mielessä, mutta kuitenkin tuo uusi valaistunut päätyy johonkin toimistoon istumaan, koska siellä hänestä olisi kaikkein suurin hyöty. Ja onhan laskuvarjojääkärin palvelusaika nyt aika pitkä, joten tietenkin toimisto-RUK olisi kaikkein mieluisin, koska tuolloin ehtii mukavasti katsella niitä varusmiesajan jälkeisiä opiskelupaikkoja, ja hakukortteja ei sitten kannonnokassa ehdi oikein täyttää keskellä taisteluharjoitusta.

Syy miksi arvostelen puolustusvoimia johtuu siitä, että niissä välillä kohtaa ihmisiä, joiden käsityksen mukaan esimerkiksi kapakassa tullutta riitaa voi lähteä selvittämään esimiesaseman turvin. Ja samoin siellä välillä kohtaa tapauksia, joiden mielestä tuollainen puolustusvoimissa saatu esimiesasema on sellainen, että sen pitäisi taata  heille lopun elämää esimiesasemia kaikessa työelämään liittyvissä asioissa, ja myös korkeakouluopinnot pitäisi heille varata, niin että alainen ei koskaan heidän esimieheksi pääse, koska joskus käy niin, että varuskunnan pihalla saattaa joku mennä hiukan liian pitkälle komentoja jakaessaan. Tuolloin ei tietenkään ole mukavaa, jos tuollainen alainen on sitten jossain vaiheessa muuttunut esimieheksi. Tai häntä pitää jollain tavalla katsella työpaikalla. Joten tietenkin olisi parempi, että tuollainen simputettu ihminen ryyppää itsensä hengiltä, jolloin häntä ei enää olisi häiritsemässä noita nuoria sankareita.

Mutta kuitenkin tämä palvelumalli, minkä tuo loistava ihminen saa  takaa sen, että hänellä on se erittäin positiivinen kuva puolustusvoimista. Se miksi maailma vihaa epäonnistujia johtuu siitä, että nämä kohtaavat myös asioita, joita kukaan ei halua kohdata. Konkurssiin mennyt yrittäjä kohtaa esimerkiksi sen, että kaikki kaverit lähtevät hänen ympäriltään, tai ihminen joka kohtaa vaikkapa psykoosin saattaa menettää kaikki tuttavansa. Tällaiseen ihmiseen kohdistetaan usein ikään kuin tahallisia ennakkoluuloja, koska kyseisiin tapauksiin liittyy pelko siitä, että tuollainen ihminen on joskus saanut kokea ikäviä asioita esimerkiksi tullissa tai jossain ostoskeskuksessa. Ja sellaisen ihmisen alaisena ei ole mukavaa olla, joka on joutunut oman itsen pahoinpitelemäksi.

Voiko 30-vuotta vanha tapaus selvitä? (Piia Ristikankare)

Kuvituskuvaa

Kimmo Huosionmaa

Tässä kirjoituksen alla on linkki juttuun, mikä käsittelee uudestaan esiin nousseen Pia Ristikankareen katoamista 30 vuotta sitten. Se mitä tapauksesta tiedetään nousee esille kuvanauhalta, joten sen takia en tästä nyt enää ryhdy kirjoittamaan, paitsi muutamia yksityiskohtia kyllä tulee mieleen. Ensimmäinen on huhu, jonka mukaan Piia Ristikankare olisi nähty erään diskon tai nuorisotalon lähellä katoamisyönä, on tietenkin asia, jonka alkuperä pitää selvittää. Samoin eräiden henkilöiden esittämät sopimattomat puheet siitä, että perhe olisi ottanut osaa tähän ilmeisesti kuolemaan johtaneeseen tapahtumasarjaan olisi hyvä selvittää.

Ehkä tämä henkilö voisi sanoa, miksi Piia Ristikankare ei saanut elää elämäänsä loppuun asti. Vaikka tapaus on perheelle vaikea, niin silti sanon, että varmuus siitä, mitä tuolloin tapahtui on ehkä helpottavaa, vaikka tuska palaa kourin routaisin. Ja ehkä lain koura laskeutuu tuon murhaajan päälle lopulta 30 vuotta teon jälkeen. Ja ehkä tämä on sitten hyvä tietää, kun tuo Piian kuva ilmestyy lehtiin sekä muihin medioihin. Ehkä ne henkilöt, jotka kiusasivat Piiaa voisivat kertoa, että olisiko heillä ollut osuutta katoamiseen, tai onko heillä tietoja noista puhelinsoitoista? Ja pelkäävätkö he sitten perheidensä saavan noista asioista tietoja, joita nämä ihmiset ovat pimittäneet sekä virkavallalta, työnantajaltaan sekä omilta perheiltään.

Nimittäin tuntuu vähän siltä, että joidenkin ihmisten mielestä olisi parempi, jos koko tapausta ei olisi lainkaan olemassa. Se että joku soittelee toiselle puhelimella sellaisia uhkaussoittoja, joissa kehotetaan tunnustamaan teko, joka on hirvein maailmassa, on jotain sellaista, mikä menee todella yli ymmärryksen. Kun tästä tapauksesta on kulunut 30 vuotta, niin se saattaa olla tietenkin sellainen asia, että siinä ei sitten enää kukaan muista oikein mitään, mutta toisaalta kun ajatellaan ajan kulumista, niin kaikki ne jotka tuolloin olivat nuoria ovat nyt aikuisia.

Ja nyt aikuisena saattaa sitten ihmiselle tulla myös uskallusta puhua asioista, joita ei nuorena uskaltanut tunnustaa. Nyt kun kaikki ovat aikuisia, niin se saattaa sitten auttaa ja rohkaista ihmistä vapautumaan, ja kertomaan ihan kaikki sellaisetkin asiat, mitä ei aikoinaan uskaltanut tuoda häpeän pelossa esille. Ja kun tästä asiasta halutaan puhua, niin itse kyllä lähtisin tässä miettimään sitä, että olisiko tuolla jutussa mainitulla joukkotappelulla sitten osuutta tuohon Piia Ristikankareen katoamiseen. Kun palataan asiaan, jota ei ehkä tuolloin uskallettu tuoda esiin, niin se saattaa liittyä esimerkiksi seksuaaliseen poikkeavuuteen, ja tuolloin seksiin liittyvät poikkeavuudet olivat  hyvin vaiettu asia.

Ehkä tuo huhu siitä, että Piia Ristikankare olisi nähty elossa jossain paikassa johtuu siitä, että tuo huhun alkuunpanija on ehkä joutunut tappeluun Piian kanssa, ja sitten hän ehkä on kuultuaan katoamisesta jättänyt tämän asian kertomatta, koska on pelännyt syytteitä tai epäilyä. Kun ajatellaan sitä, että tuollainen ehkä juuri jotain hyvin henkilökohtaista asiaa koskeva loukkaus, niin se ei ole välttämättä johtanut kuolemaan. Kun taas ajatellaan noita nimettömiä puhelinsoittoja, niin silloin mieleen tulee ihminen, joka ehkä haluaa lopettaa tutkinnan, tai muuten ehkä ajattelee niin, että suuntaamalla epäilyksen perheeseen voi hän sitten jatkaa jotain toimia ilman, että kukaan häiritsee tätä henkilöä.

https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/poliisille-selvinnyt-yllattava-yksityiskohta-teini-ikaisen-piia-ristikankareen-lahes-30-vuoden-takaisesta-katoamisillasta/6998580#gs.NsZdXGc