Kimmo Huosionmaa
Kirjoitin juuri samasta asiasta englanniksi toisaalla, mutta koettakaa kestää. Jokaisen ihmisen suhde uskontoon on sellainen, että se muuttuu elämän myötä. Vaikka kirkossa tunnustamme yhteisen kristillisen uskomme, niin se että uskommeko todella Jumalaan on jokaisen kuitenkin itse mietittävä. Eli tällaista uskontunnustusta tuskin kukaan oikeasti todesta ottaa, että esimerkiksi rippikoululainen istuu kirkossa sekä lausuu muutaman sanan muiden mukana.
Kun puhutaan siitä, kuinka ateismia voidaan käyttää mukavasti hyödyksi esimerkiksi työpaikkakiusaamisessa, niin tietenkin silloin voidaan ajatella, että työpaikalla on kolme ryhmää, joista yksi on niin sanottu johtoryhmä, ja sitten heillä on käytössään kaksi alaisista koostuvaa ryhmää, joista toisen kanta on se, että Jumala sekä kirkko ovat aina oikeassa, ja sitten tietenkin on ryhmä, jonka kanta on puhtaasti ateistinen.
Tällä tavalla taataan sellainen asia, että joka tapauksessa kiusaamisen kohde on aina väärässä, ja työryhmässä voidaan sitten peittää hienovaraisesti suuta, kun hän sanoo jotain, koska se on jonkun mielestä varmasti jotenkin huvittavaa. Kun taas sitten ajatellaan sitä, että joku henkilö piiloutuu uskonnon taakse, niin hän voi aina vedota siihen, että uskonto on hänelle hyvin tärkeä asia. Kun ajatellaan sitä, miksi esimerkiksi ateismi samaistetaan vallankumoukseen, niin silloin vastausta voidaan etsiä Ranskan suuresta vallankumouksesta, jolloin kuningas ensimmäistä kertaa joutui luopumaan kruunusta kansan hyväksi.
Tietenkin Englannissa oli niin sanottu "Mainio vallankumous" edeltänyt tätä toimintaa, ja Amerikassa oli itsenäisyyttä alettu vaatia kovempaan sävyyn, mutta ensimmäistä kertaa kuningas syrjäytettiin tavallisten ihmisten toimesta hänen omalla maallaan. "Mainiossa vallankumouksessa" nimittäin aateliset olivat ne, jotka vetivät Englannin kuninkaalta vallan pois. Mutta kuitenkin Ranskan vallankumouksessa tuli sellainen asia tietoon, että kuninkaan vastustaminen ei merkinnyt salamaa kenenkään päähän, vaikka hänen valtaansa oli perusteltu Jumalalta tulleella mandaatilla.
Kun ajatellaan ateismia esimerkiksi vallankäytön välineenä, niin se että Neuvostoliitossa aikoinaan kiellettiin uskonnolliset symbolit, johti tietenkin tuon autoritaarisen järjestelmän hajotessa vastareaktioon, koska kaikki kielletty kiehtoo ihmisiä, ja Neuvostoliitossa oli uskontoon kohdistuva vaino erittäin kova. Ja tietenkin ihmiset halusivat tutustua tuohon asiaan, joka oli ollut heiltä kiellettynä vuodesta 1918. Puhuttaessa siitä, kuinka ihmiset sitten yleensä ajattelevat uskonnosta, niin meidän ajattelutapamme asioista muuttuu jopa päivän mittaan, ja siksi kannattaa hieman miettiä sitä, mitä tuosta asiasta kirjoitamme.Se että joku lukee vaikka joulujuhlissa Raamattua ei tarkoita, että hän sen enempää olisi uskossa kuin vaikka joku julkisesti kommunistiksi tunnustautuva,
Jos ajatellaan nuorta ihmistä, joka on täysin terve, niin hänellä on tietenkin toinen kuva uskonnosta, kuin ihmisellä joka makaa sairaalassa kuolinvuoteellaan. Ihmisen asenne uskontoon siis muuttuu sen mukaan mikä on hänen elämäntilanteensa, ja kun tuota asiaa ajatellaan tarkemmin, niin oikeastaan ainakaan minä itse en ole Jumalaa tavannut. Ja niin kauan kuin asiasta ei ole esittää todisteita, niin olemme pelkästään uskon varassa. Eli uskommeko Jumalaan vai emme, kas siinä vasta elämää suurempi kysymys, johon voimme aina löytää sopivan vastauksen. Ja tietenkin esimerkiksi sosialistiseen yhteisöön kuuluva voi vastata tällaiseen kysymykseen vähän sen mukaan, mikä sattuu olemaan tilanne.
Kun isovanhempia lähdetään tapaamaan vanhainkotiin, niin silloin tietenkin on aivan paikallaan sanoa sellaisia asioita, jotka miellyttävät heitä. Mutta toisaalta taas tuossa sosialistisessa yhteisössä kuten puoluekokouksessa taas voi vastaus olla hyvin erilainen. Ja ainahan tuollaiseen kysymykseen voi vastata vastakysymyksellä, että mitä tuo kysyjä itse on asiasta mieltä? Kun tuota ateismia sitten taas käydään läpi, niin tietenkin tähän vastaukseen vaikuttavat ihmisen omat sosiaaliset taidot, eli siinä sitten taas mietitään aina sitä, missä tilanteessa tuo kysymys tulee. Ja eihän aina tarvitse asioista olla toisen kanssa samaa mieltä. Joskus voi tilannetta hiukan provosoida vastaamalla tavalla, jonka tietää olevan tuon kysyjän kantaa vastaan.
Uskonto on asia, josta aina välillä keskustellaan erittäin kärkkäästi. Se on ollut kautta aikojen vallankäytön väline, jossa hallitsijan sekä perheen miespuolisten jäsenten asemaa on kohotettu korkeuksiin. Jos henkilö on vastustanut keisaria tai isäänsä, niin hän on vastustanut Jumalaa. Mutta tällaisessa tapauksessa on Raamattu ollut melko kiusallinen kirja, koska siinä kehotetaan olemaan laupias myös vihollista kohtaan, mutta tietenkin esimerkiksi kohta "joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa" on tietenkin vedonnut kaiken maailman lasten hakkaajiin, joista lapsen pahoinpitely on oikein.
Samoin tietenkin esimerkiksi kaiken maailman aseet eli ohjukset ja rynnäkkökiväärit eivät varmaan ole se, mitä Raamatussa tarkoitetaan uskonnolla. Kuitenkin uskonnolla perustellaan myös asevoimien olemassaolo sekä se, että esimerkiksi perheen päällikkö on aina mies. On ihmisiä joiden elämää on varjostanut kotiväkivalta, jota tehdään Raamatun nimessä, ja heillä tietenkin on oma näkemyksensä uskonnosta. Eli kuten alussa olen todennut, jokaisella meistä on oma näkemys uskonnosta, ja se mitä muille tästä asiasta kerromme saattaa olla hyvinkin sitä vastaan, mitä todellisuudessa ajattelemme. Kyse on kuitenkin uskon asiasta, vaikka se onkin joillekin hyvin henkilökohtaista. Jos joku ihminen on esimerkiksi uskovainen tai ateisti, niin mitä väliä sillä on? Jos tuo asia vaikuttaa hänen jokapäiväiseen elämäänsä tai työhönsä, niin se sitten on toinen juttu.
Mutta kuten sanottu on, niin tietenkin kovaääninen todistelu puoleen tai toiseen kannattaa siirtää sellaiseen paikkaan, missä keskustelusta tulee rakentavaa. Eli myös siitä, missä tästä asiasta puhutaan kannattaa keskustella, koska rakentavaa keskustelua ei varmaan kukaan voi ajatella vaikkapa ravintolassa kännisten ihmisten keskellä tai jonkun äärimmäisen uskonlahkon parissa. Eli myös se missä tästä asiasta keskustellaan sekä kenelle nyt sitten asiasta puhuu, kannattaa aina miettiä loppuun asti, tai seurauksena voi olla sellainen naurunremakka, että siinä aivan korvat muuttuvat punaisiksi.