Kysyn vain minunko on vastuu, jos luotan johonkin, ja hän käyttää luottamusta väärin?

Kimmo Huosionmaa

Tässä aamulla vain mieleen tuli sellainen asia kuin luottamus, sekä se että kenen on vastuu, jos olen luottanut johonkin asiaan tai henkilöön, ja se sitten minu pettää. Jos tässä puhutaan esimerkiksi puusta tehdystä pöydästä, jonka termiitti on nakertanut ontoksi, ja laitan sen päälle laukun tai kotitietokoneen, minkä jälkeen pöytä romahtaa ja tietokone hajoaa, niin olisiko minun pitänyt epäillä Suomessa olevan termiittejä? Tietenkin jos olen juuri käynyt maassa, missä on termiittejä, ja niitä on tullut matkatavaroiden mukana kotiin, niin silloin voi käydä omille huonekaluille vähän hassusti, mutta muuten ei noita muurahaisen sukulaisia tarvitse pelätä. Mutta idea tässä onkin se, että olisiko minun pitänyt epäillä pöytää ontoksi?

Kun tämä tilanne siirretään esimerkiksi koulumaailmaan, niin kenen on silloin vastuu, jos joku ottaa liikuntatunnin jälkeisen suihkun aikana toisen henkilön vaatteet penkiltä, ja heittää ne sitten käytävälle, jolloin tämä henkilö joutuu sitten ne hakemaan ikään kuin "aatamin" tai "eevan" asussa. Siinä sitten varmaan on kaikilla hyvä mieli, ja tästä asiasta voidaan varmaan kertoa hyviä vitsejä jossain välitunnilla, mutta samalla kuitenkin kysyisin sellaisen kysymyksen, että onko se sitten oikeasti tyhmyyttä, jos suihkun aikana kaverit heittävät vaatteet käytävään?

Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että siinä kuitenkin on saattanut kyseessä olla opettajan määräys, ja hänen olisi pitänyt tätä asiaa valvoa, mutta onko kuitenkaan tyhmyyttä luottaa hiukan luokkatovereihin, niin että ne tavarat voi siihen penkille jättää viideksi minuutiksi ilman valvontaa, ja onko asia niin, että tuo teko on niin mukava, että siitä voidaan oikein palaveri pitää? Jos puhutaan siitä, että joku kantaa asiasta vastuun, niin onko syy siihen, että toinen joutuisi menemään "siveettömästi pukeutuneena" käytävään tuossa henkilössä, joka heitti vaatteet käytävään, vai siinä joka ne joutui sieltä hakemaan?

Ai niin tietenkin olisi voitu toimia toisin. Eli vaatteita ei olisi ehkä tarvinnut sinne käytävään heittää, tai ne olisi voinut joku kaveri vaikka hakea. Mutta jos tuosta siveettömästä esiintymisestä sitten lähdetään tekemään rikosilmoitusta, niin kenen oikeastaan tuolloin on syy? Kas kun siinä on vähän vaikeaa mennä tunnille ilman vaatteita, tai toki koulua voi varmasti käydä tuossa naturellissä asussa, mutta kuitenkin vaatteet kannattaa käydä hakemassa päälle. Kun sitten mietitään sitä, että esimerkiksi alaikäisestä otettujen siveettömien kuvien hallussa pitäminen on rikollista, niin silloin jos joku tuossa vielä valokuvia sattuu ottamaan, niin silloin saattaa puhelin sekä sosiaalisen median tili mennä jumiin, koska tuolloin kyseessä on teko, joka on rikollista.

Kun asiaa tarkastellaan koulukiusaajan näkökulmasta, niin tietenkään tuollaiseen tekoon, eli vaatteiden heittämiseen käytävälle liittyy sellaisia asioita, kuin tekijän kypsymättömyys. Mutta kuitenkin itse olen joskus huomannut, että noilla koulukiusaajilla ei ole mitään kuvaa siitä, että he tekevät toista ihmistä kohtaan väärin. He saattavat oikeasti tehdä jopa rikosilmoituksen tuollaisen teon uhrista. Ja sitten kun asiaa aletaan käsitellä, niin tilanne muuttuu pahimmillaan sellaiseksi, että tuota henkilöä, joka joutuu vaatteensa hakemaan aletaan syyttää siveettömästä esiintymisestä. Se miten kiusaaja suhtautuu välillä tekoonsa on jotenkin mielenkiintoinen. Hän saattaa pitää kaikkia omia tekojaan aivan tavallisina sekä vähäpätöisinä asioina, mutta sitten tuo kiusaaja saattaa omaan itseen kohdistuvia vastaavia asioita erittäin vakavina.

Ja jos kiusaaja sitten esimerkiksi lyö uhriaan, ja tämä sitten lyö takaisin, niin siitä saattaa seurauksena olla se, että kiusaaja joka on usein syvällisesti tunteva ihminen muuttuu ikään kuin aivan toiseksi. Hän saattaa rynnätä pienimmästäkin teosta suoraan opettajien huoneeseen kantelemaan asiasta kuin asiasta. Samoin kiusaaja ajattelee joskus, että kaikki mitä hän tekee on hauskaa. Pahimmissa tapauksissa tuollainen henkilö sitten menee opettajille ketomaan, että muut eivät ole nauraneet hänen teoilleen, eli kiusaaminen on epäonnistunut. Se on pahinta mitä kiusaajalle, joka ikään kuin ostaa kavereita sillä että hänen ryhmässään saa muita itkettää voi ikinä sattua, eli hän ei olekaan mikään upea henkilö, vaan säälittävä toisten alistaja, joka peittelee omaa huonoa itsetuntoaan sillä, että hänen pitää muita jatkuvasti kiusata ja löytää toisista vain virheitä. Kun toinen itkee koulun pihalla tai työpaikalla, niin se sitten nostaa mukavasti tuollaisen ihmisen itsetuntoa, kun on siinä saanut ylemmyyttä näyttää koko kansan edessä.