Erilaisuutta pitää sietää. Ainakin tiettyyn rajaan asti. Samalla erilaisuus saa usein aikaan sen, että yhteisö jotenkin sulkee ihmisen pois "kuvioista". Erilaisuus on erottumista joukosta. Mutta siis kuten tiedämme niin kaikkea erilaista ei tarvitse sietää. Kenenkään ei tarvitse sietää kovaäänistä musiikkia, työn häiritsemistä tai erilaisia "kohteliaisuuksia" työpaikallaan. Siis erilaisuutta pitää sietää siihen asti, kunnes se muuttuu häiritseväksi. Ja sitten tietenkin yleispätevä pikku huomio: jos itse pidät punaista solmiota, niin salli se myös muilta. Toinen asia on se, että siis työpaikka sekä työaika ovat työntekoa varten. Vapaa-aika taas on jokaisen oma asia. Työnteon vahtaaminen on työnjohdon asia, eli jokaisen työntekijän tulisi tehdä omia töitään.
Mutta kuintenkin jos esimerkiksi toimistolle otetaan harjoittelijoita, niin olisi varmaan oletettavaa, että harjoittelijaa hiukan neuvotaan työtehtävien kohdalla. Jos on kovin kiire, niin miksi ihmeessä töihin otetaan harjoittelijoita tai koulutettavia, jos heidän kanssaan ei mitään sitten tehdä? Ja mistä sitten saadaan työntekijöitä, jos vanhat duunarit jäävät eläkkeelle? Ja mistä saadaan duunareita, jos heidän palkkansa ei riitä elämiseen? Tai mistä työlle saadaan tekijöitä jos kukaan ei saa koskaan harjoitella työtä?
Meidän ihmisten ongelma on se, että olemme kaikki erilaisia. Emme toki saisi olla erilaisia, koska se saattaa vaarantaa jotain sellaista, mitä olemme tottuneet näkemään elokuvissa. Meidän kaikkien pitäisi olla yhteneväisiä, meillä pitäisi olla samat arvot, samat vaatteet sekä sama koulutus. Tuolloin ei meidän auktoriteettiemme tarvitsisi koskaan edes ajatella mitään muuta, kuin sitä että kuinka paljon töitä me jaksamme tehdä. Jos olisimme kaikki aivan samanlaisia, niin silloin me olisimme koneiston osia. Kun emme jaksa tehdä työtä, niin meidät heitetään johonkin roskakoriin. Eli meidän pitää painaa pitkää päivää, raskasta työtä ja samalla tietenkään emme saisi saada palkkaa työstämme, jotta voisimme miellyttää jotain sellaista, joka näkee itsessään suuren johtajan.
Tuo asenne on vallalla muuten Venäjällä. Siellä yksilö elää valtiotaan varten. Hän ei viitsi tai hänen ei tarvitse ajatella. Yksilöä ei ole noissa teknokratioissa olemassakaan. On olemassa massoja, joita johtaa suuri ja viisas mies, joka ajattelee muiden puolesta. Yksilöltä ei tuossa yhteiskunnassa odoteta mitään oma-aloitteisuutta. Vaan kaikki asiat pitää aina erikseen käskeä, mikä tietenkin tarkoittaa sitä että normaalin ihmisen tekee onnelliseksi vodka, eikä sitten muuta tarvitakaan.
Erilaisuuden tavoittelu tai diversiteetti ovat asioita, joita kaikki eivät ymmärrä. Ja ehkä esimerkiksi sukupuolen vaihto tms. toiminta kuten synnyttävät miehet ovat hiukan liian pitkälle vietyjä esimerkkejä näistä asioista, jotka joidenkin mielestä ovat hiukan liian vaikeita käsitellä. Todellisuudessa sukupuolen vaihto, yms. asiat ovat erilaisuuden tavoittelun äärimmäinen muoto, johon toki varmaan kaikkien on vähän vaikea tarttua. Erilaisuus sekä erottuminen massasta on tärkeä asia, jos ihminen haluaa tulla huomatuksi.
Ja varmaan jokainen huippupoliitikko maailmassa haluaa olla huomattu, tai jos ei tule positiivista huomiota, niin ei varmaan tule ääniä. Ja sitten jää paikka parlamentissa tai kunnanvaltuustosta saamatta. Esiintyvät taiteilijat, kirjailijat sekä monet muut ihmiset, jotka tekevät luovaa työtä haluavat huomiota, mutta esimerkiksi kirjailijat haluavat huomiota kirjalleen, eivät niinkään itselleen. Tai mistä minä tiedän mitä kukin kirjailija sattuu haluamaan. Erilaisuuden vastakohta on yhteneväisyys.
Yhteneväisyys vie näköalattomuuteen. Se että kaikki ihmiset ovat saman näköisiä, heillä on samanlaiset työhakemukset sekä samanlaiset arvot tekee tuollaisista "ei yksilöllisistä" ihmisistä on helppoa valita työntekijöitä. Riittää että hakemukset laitetaan riviin, ja niitä heitetään vaikka kolikolla. Tuollainen yhtenäinen joukon tai koneiston osanen on helposti korvattavissa. Tuolloin ei työnjohtajien tarvitse kauaa etsiä uutta työntekijää, jos joku harmaa "persvakomies" ei työtään saa tehdyksi. Toki persvakomiehen tunteita saa loukata, kun hänen paitansa sattuu olemaan vähän likainen.
Persvakomies ei voi olla huolissaan oman perheensä, oman terveytensä tai minkään muunkaan asian takia. Hänelle riittää palkka, ja muuten tuota miestä saa kohdella miten sattuu huvittamaan. Ja missään nimessä hän ei voi omata mitään muuta harrastusta kuin kapakassa istumisen sekä lätkämatsit. Jos joku asia ei mene kuten pitäisi, niin silloin kutsutaan persvakomiehen esimiehet paikalle, ja heille sitten on paljon helpompi sanoa asiat. Ja ehkä siisteydessä on vähän huomauttamista, eli paita alkaa tuoksahdella hieltä kun koko päivän saa lapioida jotain hiekkaa tai nostella 20-50 kiloa painavia esineitä. Mutta esimies on siis ihminen, joka pitää yhteyttä asiakkaaseen.
Ehkä nuo esimiehet sitten käyvät erottamassa alaisensa jonka ongelma siinä, että hänellä nyt vain sattuu olemaan vähän liikaa töitä. Koko työmaalla saattaa olla vain yksi mies joka tekee töitä. Tai jostain syystä esimies ei muista muita kuin yhden nimen.
Kun puhutaan vaikkapa epätyypillisen ihmisen työllistymisestä, niin usein tuo työllistyminen tyssää siihen, että "työpaikalla ei voida huomioida hänen erityistarpeitaan". Se tarkoittaa että tuon henkilön sijoittaminen esimerkiksi kulkureitin varrella olevalle paikalle on mahdoton ajatus, koska hän voisi siitä nousta ylös pitämään taukoja ilman että koko rivin täytyy nousta ylös. Samoin ruutujen kirjainten koon säätäminen ovat ilmeisesti täysin mahdottomia ajatuksia.
Yhteneväisyyden äärimmäinen esimerkki on armeija, jossa kaikki asiat ovat saman näköisiä. Kaikilla samaa sotilasarvoa kantavilla miehillä, joilla on sama merkki hihassa on sama koulutus. Ja armeijassa tuon toiminnan tai tavan tarkoitus on taata toiminnan jatkuvuus, jos yksi henkilö sattuu kuolemaan. Mutta armeijassa tai asevoimissa joukko on tärkeä. Ja sitten tietenkin kun olemme liittyneet NATOoon, niin jokaisella itseään kunnioittavalla ihmisellä on meidän maassamme tarve käydä osoittamassa uskollisuutta uutta liittolaisten ryhmää kohtaan, ja samalla sanoutumassa irti suomettumisesta tai Venäjän liehittelystä.
Siis kuten varmaan tiedämme, niin me kaikki olemme nyt sitten kohdanneet tilanteen, jossa USAn presidentiksi valittiin mies, jota jostain syystä ei haluttu. Tai emmekö vain muistaneet kehua Trumpia, ja sitten seuraavaksi mies jota olemme haukkuneet muuttuukin USAn presidentiksi. Me suomalaiset olemme maailman kriittisin kansa. Varsinkin silloin jos olemme kohdanneet erilaisuutta. Me paheksumme amerikkalaisia sekä Trumpia erityisesti, koska hän haluaa Grönlannin. Me paheksumme amerikkalaisten rasismia, sekä samalla muistelemme mitä USA teki intiaaneille 1800-luvulla.
Tanskan hallituksen suorittamia inuitien pakkosiirtoja kylistä Grönlannin kaupunkeihin emme sitten muista ollenkaan niin hyvin. Mutta samalla unohdamme mielellämme esimerkiksi oman historiamme, eli romanien sekä saamelaisten huostaanotot. Eli kun romani saapuu ravintolan ovelle, niin häntä ilmeisesti palvellaan kuten muitakin asiakkaita. Tai ehkä joku "yksittäinen portsari" ei päästä heitä sisään. Niinpä niin, noita yksittäisiä tapauksia aina välillä sattuu, ja joidenkin kohdalla niitä sattuu vähän enemmän kuin toisten. Samoin me suomalaiset tuemme omien vähemmistöjemme oikeuksia, joten esimerkiksi saamelaisia käsittelevissä jutuissa vältetään rasismia.
Eli saamelaisista nähdään vain kielteisiä puolia. He saavat valtavasti erivapauksia kuten poronhoito-oikeuden sekä oikeuden puhua kieltä, jota valtaväestö ei viitsi opetella. Meillä jokaista N* sanaa käyttävää ihmistä kutsutaan rasistiksi. Joten olemme kansa, joka varmaan taistelee rasismia vastaan kaikilla mahdollisilla tavoilla. Me hyväksymme erilaisuuden, Mutta voi että jos erilainen ihminen tulee oikeasti osaksi työyhteisömme. Silloin meidän jokaisen tarkkaavaisuus kohoaa potenssiin sata, mikä tarkoittaa että neljä tai viisi työntekijää ja pomoa seisoo tuon henkilön takana, ja kertoo miten muut sitten saavat noita virheitä korjata.
Kun esimerkiksi päihdehuollon tai jostain muusta paikasta lähetteellä tullut henkilö tulee työpaikkaan oppimaan sosiaalisia taitoja, jotka hänellä ovat vähän hakusessa, niin hänet suoraan laitetaan johonkin koppiin tai varastoon yksin tekemään koko päiväksi työtä. Siinä sitten opitaan sosiaalisia vuorovaikutus taitoja oikein urakalla. Kun aamulla mennään töihin, niin otetaan luuta käteen tms. Ja siinä saattaa jopa työkaverin selkä näkyä. Ja sitten illalla saattaa myös joku työkaveri ovella vilahtaa. Tai jopa pomo saattaa kunnioittaa työntekijää läsnäolollaan, varsinkin silloin jos työt ovat jotenkin menneet vähän huonosti.
Voi kuinka asenteemme erilaisuutta kohtaan muuttuu heti kun sellainen ihminen joka on erilainen kuin me itse olemme saapuu vaikkapa omaan työpaikkaamme. Silloin ei enää erilainen ihminen osaakaan mitään, kun hänen työtään syynätään jatkuvasti, jos siitä vaikka jotain vikaa löytyisi. Ja tietenkin kaikki jotka eivät heti opi työtään siirretään suoraan eläkkeelle, minkä suuruutta ei varmaan kukaan edes muista mainita. Ja siellä eläkkeellä voi sitten jokainen avata viinapullon ja juoda itsensä hengiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.