tiistai 6. helmikuuta 2024
Venäjä tarvitsee rahaa vain kun se ostaa tuotteita lännestä.
maanantai 5. helmikuuta 2024
Pelkäämmekö Venäjän tappiota Ukrainan sodassa?
Mutta pelkäämmekö Venäjän tappioita, ja miksi niitä pelkäämme. Me pelkäämme ehkä sitä, että Venäjä valuu Putinin jälkeen anarkiaan. Ydinasevaltioiden joutuminen Ja jos Venäjän ydinaseita joutuu vääriin käsiin, niin ne ovat erityisen vaarallisia. Se saattaa olla yksi syy lännen antaman aseellisen avun riittämättömyyteen. Kukaan ei tiedä millainen Putinin seuraaja on, eikä Vladimir Putin itsekään ole mikään rehellisyyden kulmakivi.
Ukrainalle lännen tuki on äärimmäisen tärkeää. Ja jos Ukrainalla olisi enemmän ja tehokkaampia aseita, niin se ajaisi varmaan Venäjän pois alueeltaan. Mutta Ukrainan kohdalla ongelma on siinä, että Ukrainalla ei riitä kalusto Venäjän työntämiseen pois alueeltaan. Tietenkin länsimaissa on ihmisiä, joiden mielestä esimerkiksi NATOlle on olemassa vaihtoehtoja, ja esimerkiksi Ukrainan sota voidaan päättää siten, että YK ottaa Venäjän miehittämät ja vaatimat alueet hallintaansa. Sen jälkeen Venäjän pitäisi saada kaikki tahtonsa läpi, eli Ukraina pitäisi demilitarisoida sekä muutenkin sen hallinto alistaa Venäjän hallintaan, ja seuraavaksi tietenkin luotetaan YK:n kykyyn suojella ukrainan siviilejä. Jos nuo YK joukot olisivat kovin kevytaseisia, niin silloin tietenkin voisi Venäjä käyttää tilannetta hyväkseen ja riisua nuo joukot aseista.
Ehkä tämä visio lepyttelisi Putinia vähän aikaa, mutta kun maailman katse kääntyy johonkin muualle, niin silloin seuraisi samanlainen tilanne, kuin vuonna 1936, jolloin Natsi-Saksa miehitti Reininmaan. Eli on vaara siitä, että noista Ukrainan alueista, jotka Venäjä on miehittänyt tulee tuon surullisen kuuluisan Reininmaan miehityksen toisinto. Tuolloin Venäjä jollain tekosyyllä suorittaa taktisen erikoisoperaation tuolle alueelle, jossa sitten ehkä hyvinkin kevyesti aseistetut YK-joukot ovat alakynnessä Venäjän panssarien edessä. Kun puhutaan vaihtoehdoista NATOlle, niin toki NATOn sijasta olisi parempi neuvotella. Mutta kyseessä on malli, joka vaatii molemminpuolista luottamusta. Ja onko tuota luottamusta nimenomaan Ukrainalla sekä Venäjällä toisiaan kohtaan?
Kun puhutaan sitten siitä, että Suomi olisi jäänyt NATOn ulkopuolelle, niin me emme tiedä olisiko Putin kunnioittanut meidän itsemääräämisoikeuttamme. Päätöksen vaikutus tulee ilmi vasta kun se on tehty. Ja sitä miten Venäjä olisi meitä kohdellut olisi tullut ilmi vasta myöhemmin. Se että professori Patomäki on saanut valtavirrasta poikkeavista mielipiteistään huonoa palautetta, eli hänen mielestään Venäjän tahtoon olisi myönnyttävä on tietenkin ikävää, koska Kremlissä tuo asia kannustaa sitä jatkamaan samaa politiikkaa, myöhemmin.
Venäjän propaganda kääntää kaikki asiat ympäri, ja sen takia sen kanssa on hiukan vaikea neuvotella. Samoin toinen asia sitten on se, että Venäjän johto saattaa allekirjoittaa jonkun paperin, jota se ei ajattelekaan noudattaa. Ja ehkä Ukrainan kohdalla neuvottelu saattaisi olla aluksi hyvältä näyttävä ajatus. Mutta ongelma on siinä, että mitä jos meille sitten tapahtuu sama asia, eli Venäjä hyökkää, ja sitten seuraavaksi joku toinen sopii asioista meidän puolestamme. Siis sen päätöksen mitä neuvotteluissa tehdään olisi hyvä sopia myös ukrainalaisille.
Jos Ukraina häviää, niin seuraavaksi on jonkun muun maan vuoro. Mikäli joku oikeasti ajattelee että YK ottaisi nuo Venäjän miehittämät alueet hallintaansa, niin se olisi suunnaton voitto Putinin propagandalle. Sen jälkeen nuo alueet vain odottavat, että milloin Venäjä keksii, että niiltä on ammuttu pari rakettia venäläisiä joukkoja vastaan. Sen jälkeen venäläiset ajavat tankeilla noille alueille.
Vaikka Venäjä ehkä sanoisi kunnioittavansa Ukrainan itsenäisyyttä, niin se varmasti jossain vaiheessa lähtisi sille tielle, että Ukraina saisi sanoa hyvästit itsenäisyydelleen, eli Venäjä lakkauttaisi tuon hallinnon
Sen jälkeen Putinin tähtäimeen tulevat Baltian maat sekä Suomi ja Gotlanti. Saattaa olla että Putin ei edes halua voittaa sotaa. Riittää että hän voi pitkittää sitä miten haluaa. Sota ja ulkoiset viholliset ovat asioita, joita voidaan käyttää takaamaan Putinin valta lopun iäksi.
Venäjän etu on tietenkin hajanainen NATO, joka jättää kaverit pulaan. Venäjä varmaan on ainakin havitellut Baltiaa takaisin itselleen. Mutta onko sillä tällä hetkellä sellaisia välineitä sekä miehiä, että se kykenee sellaiseen operaatioon, missä valloitetaan Baltia sekä Gotlanti? Päätösten seuraukset tiedetään vasta kun ne on tehty. Ja vaikka Ukrainaan saataisiin tulitauko, niin Venäjän joukot saattavat käyttää sitä vain omien ammus- ja muiden varastojen täyttämiseen.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d161a343-5670-446a-a906-8b0f50b3c4ae
https://www.verkkouutiset.fi/a/venajan-valtion-televisiossa-esitetaan-iskuja-puolaan/#aa781f7f
https://www.verkkouutiset.fi/a/huippututkija-suursodan-torjumiseen-vuosi-aikaa/
https://www.verkkouutiset.fi/a/sotatutkijat-talta-nayttaisi-ukrainan-havio/#aa781f7f
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/nyt-tuli-tyly-arvio-vladimir-putinista-mihail-hodorkovski-la-stampalle-jos-olisi-baltiassa-pelkaisin/0e1ed920-41d6-469a-96e8-f92b5a80691c
sunnuntai 4. helmikuuta 2024
Venäjän kalustotappioista Ukrainassa.
Venäjä on istuttanut lankaohjattavan ohjuksen droneen. Tuo järjestelmä tietenkin on tyhjää parempi, mutta hyödytön moderneja aseita vastaan. Itsekin olen joskus kirjoittanut tästä ratkaisusta, joka ehkä parantaa joidenkin museoon kuuluvien aseiden käytettävyyttä. Eli tuolloin tarvitaan joka tapauksessa kaksi miestä sekä radio-yhteys jota ei voida häiritä. Jos noita yhteyksiä häiritään, niin silloin kyseessä on hyödytön väline. Samoin isokokoinen drone on helppo maalitaulu.
Tietenkin on mahdollista, että kyseistä ohjusta käytettäisiin lähinnä lähietäisyyksillä. Tuossa dronessa pitäisi olla tähtäyskamera, jolla kyseinen ohjus eli "9M111 Fagot" suunnataan kohteeseen, ja sitten ampuja seuraisi kameran kautta ohjuksen lentoa. Tuo ohjus tai sen ohjaus toimii perästä purkautuvan kuparilangan kautta saamiensa komentojen avulla.
Sokkolentoa. Lankaohjattavan ohjuksen saattaminen maaliin on haastavaa. KUVA: TELEGRAM
Tuollainen drone on tehokas vain jos siinä olisi Javelinin kaltainen "ammu ja unohda" ohjus sekä tekoäly joka sallii sen toiminnan myös autonomisesti. Toinen tapa hyödyntää vanhentuvaa kalustoa olisi kauko-ohjattava laukaisualusta, joka kaivetaan maahan ja jätetään sinne. Idea olisi se, että alustassa olisi kamera, jonka avulla ohjus voidaan etäkäytön avulla suunnata kohteeseen, mutta jos drone havaitsee sen, niin silloin ei tuollaisista välineistä ole mitään hyötyä. Kiinteään tuliasemaan sijoitettu ohjus on helppo kohde kamikaze-droneille.
Kamikaze dronet ovat sen syrjäyttäneet. Nuo dronet on helppo laukaista vihollista kohti, ja sitten niiden kohteeseen hakeutumisjärjestelmä suorittaa lopun. Eli henkilö vain laukaisee dronen ja lähtee karkuun.
Venäjän kalustotappioita ei voi samalla tavalla verrata esimerkiksi amerikkalaisten tai brittien tappioihin, koska Venäjä ei itse tuota esimerkiksi sellaisia mikropiirejä, joilla voidaan täysin korvata länsimaiset mikropiirit, jotka ovat poissa menetettyjen varusteiden mukana. Se että Venäjän tappiot kohdistuvat nimenomaan tuon maan kaikkein uusimpiin ja tehokkaimpina pidettyihin varusteisiin kuten T-90 panssarivaunuihin merkitsee myös sitä, että Venäjän asevoimat ovat menettäneet myös suhteellisen paljon parhaita miehiään, joita ei ainakaan kovin nopeasti korvata.
Venäjän tapa käyttää aseita on erilainen kuin lännessä, ja vaikka sillä ehkä on ollut paljon erilaisia varusteita, niin esimerkiksi Iranin ja Pohjois-Korean antama apu näyttää siltä, että Venäjän varastot ovat joidenkin varusteiden osalta lopussa. Tietenkin Venäjä voi aina rakentaa uusia panssareita, tai modernisoida vanhoja tankkeja. Jos tankki on ollut muutamia kymmeniä vuosia sään armoilla, eikä sitä ole edes käynnistetty koko aikana, niin silloin ainakin moottori pitää peruskorjata. Samoin tankin elektroniikka pitäisi päivittää. Eli jos puhutaan modernisaatiosta, niin silloin pitäisi hiukan täsmentää mitä osia tankista on modernisoitu. Vanhojen tankkien sekä vanhentuneiden varusteiden käyttö rintamalla ei ole järkevää.
Mutta jos valtiolta ovat myös tykistön ammukset lopussa, niin silloin ei kovin hyviin mene. Ukrainallakin on ongelmia ammusten kanssa, mutta jos sitten puhutaan laadusta, niin Venäjän saama materiaali ei varmaan kovin laadukasta ole, ja vaikka Venäjä ehkä tuottaa tankkeja tai helikoptereita, niin ovatko nuo kauppasaarron aikaan valmistetut varusteet samanlaisia tai yhtä laadukkaita kuin ne, jotka on valmistettu ennen saartoa?
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010202447.html
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/venaja-istutti-lankaohjattavan-neuvostoaikaisen-panssarintorjuntaohjuksen-droneen-hyodyton-ase/e658bdd3-ec9d-4f2e-bf5f-9af3248e62a7
lauantai 3. helmikuuta 2024
Mikä on hakkerien motiivi, kun he kaatavat jonkun pienen suomalaisen kaupungin kotisivut?
Hakkerit ovat joko musta- tai valkohattuisia. Tai sitten tietenkin on olemmassa harmaahattuisia hakkereita, jotka toimivat esimerkiksi hallitusten laskuun, ja jotka joko vakoileavat muita valtioita, tai sitten he jahtaavat muita hakkereita netissä. Valkohattuhakkerit ovat etnisiä hakkereita, jotka etsivät tietojärjestelmistä aukkoja, sekä raportoivat niistä joko suoraan tietojärjestelmien omistajille tai sitten he julkistavat löydöksensä. Mustahattuiset hakkerit ovat niitä niin sanottuja pahoja poikia tai tyttöjä, joiden motivina on joko raha tai tiedot, joita he voivat myydä eteenpäin.
Mutta yleisesti voidaan sanoa että hakkeri tarkoittaa yleensä tietokoneista kiinnostunutta henkilöä, joka haluaa tietää tietokoneista enemmän kuin keskimääräinen ihminen. Ja usein tämä taas tarkoittaa intohimoista kiinnostusta esimerkiksi tietokoneen muistinhallintaa sekä monia muita asioita kohtaan. Mutta yleensä hakkerit tunnetaan esimerkiksi kaadetuista kotisivuista sekä monista muista enemmän tai vähmmän ilkeistä tempuista. Krakkerit ovat ikään kuin hakkerien alaryhmä, joka sotkee erilaisia kotisivuja, kuten linkittää pornoa jollekin viralliselle kotisivulle. Siis mikä motivoi hakkereita nimenomaan kaatamaan jonkun keskisuuren suomalaisen kaupungin kotisivut?
Tutkijan mukaan tämä kotisivujen kaataminen on osa informaatiosotaa, jota Venäjä käy kaikkia viholliskseen kokemiaan tahoja vastaan. Tuohon informaatiosotaan kuuluu tietenkin hybridivaikuttaminen. Eli kaatamalla kaupunkien kotisivuja voi Venäjä yrittää korvata noita sivuja omilla versioillaan.
Joskus kyseessä on raha, eli hakkeri pyrkii kiristämään kohdettaan. Mutta jos sitten jätetään pois laskuista kaikki Putinin laskuun työskentelevät tietojärjestelmärikolliset, niin hakkerien motiivi tehdä tekojaan saattaa olla sama kuin graffitin tekijöillä. Eli varsinkin krakkerit ovat oikeastaan nettimaailman graffittien tekijöitä, joilla on motiivina yksinkertaisesti maine. Kun krakkeri onnistuu laittamaan Raptorin Karvanoppaelviksen soimaan presidentin kotisivuille, niin hän saa kuolemattoman maineen. Tuolloin kaikki tuntevat T-B@n€n, joka pelkoa tuntematta linkittää esimerkiksi juuri tasavallan päämiehen kotisivuille jotain mikä ei sinne kuulu. Eli jos joku haluaa kaataa keskisuuren suomalaisen kaupungin kotisivut, niin hän varmaan toimii puhtaasti kunnian toivossa. Mutta aina ei toki motiivi ole niin viaton, kun haluaisimme uskoa.
Hakkeri saattaa yrittää väärentää esimerkiksi syntymätodistusta jossain sairaalassa, jotta esimerkiksi FSBn agentti voi yrittää hankkia itselleen suomalaista identiteettiä. Samoin myös huumekauppiaita saattaa kiinnostaa esimerkiksi kunnan päidehuollon työntekijöiden osoitteet. Tai sitten hakkeri hankkii tietoja esimerkiksi henkilöistä, jotka käyvät terapiassa. Jos puhutaan esimerkiksi kiristämisestä tai puhtaasti rahan hankinnasta, niin silloin mikä tahansa tieto voi hakkerin käsissä muuttua erittäin tärkeäksi. Vastaamon tapaus osoitti, kuinka rikolliset eivät kaihda mitään asioita, jotta he voisivat ainakin yrittää hankkia rahaa keinoilla, jotka eivät ole laillisia.
Joskus hakkerit ovat niin sanottuja haktivisteja. He etsivät tietoja esimerkiksi kunnista tai yrityksistä joissa ei ehkä noudateta jätehuoltolakia. Eli he voivat etsiä myös tietoja mahdollisista lahjuksista tai muusta sen kaltaisesta toiminnasta, johon voi littyä laaja-alaisia ympäristörikoksia. Siis onko noita rikoksia tapahtunut? Haktivisti saattaa vain haluta uskoa niihin. Mutta ennen kuin tutkitaan, niin ei pitäisi ryhtyä hutkimaan ketään.
https://yle.fi/a/74-20072707?
Wanhojen tietojärjestelmien osaajille löytyy töitä.
Muistatko vielä tällaista.
Jos joskus olette käyttäneet DOS tai Windows 3.1 käyttöjärjestelmiä, niin niiden osaajille löytyisi kuulemma töitä. Saksan rataverkosta ainakin osa lepää edelleen vanhanajan käyttöjärjestelmien varassa, ja siksi näihin töihin haetaan vieläkin ihmisiä. Toki nuo vanhan ajan käyttöjärjestelmät voivat olla sikäli turvallisia, että nykyaikaisten rikollisten taidot eivät riitä niiden käyttämiseen. Nykyään graafiset käyttöliittymät sekä muut edistyneet asiat ovat ajaneet noiden tekstipohjaisten DOS käyttöjärjestelmien ohi. Eikä varmaan kovin monelta löydy enää esimerkiksi wanhan ajan DOS konetta, jonka muisti oli rajattu 640 kilotavuun. Mutta jos me sitten muistelemme kaiholla tuota nostalgista aikaa, niin nykyisinkään ei DOS koneen toimintaan kovin paljon tarvitse puuttua.
Eli kun kone on päällä, niin silloin se "raksuttaa" vaikka maailman loppuun asti, jos vain virtaa on tallella. Joten jos työ tuollaisten nostalgisten laitteiden kanssa kiinnostaa, niin silloin kannattaa kaivella Petteri Järvisen DOS 3,1 tai DOS 6,0 käsikirja jostain ullakolta, ja sitten voi ryhtyä suoraan muistelemaan sitä, miten kauan sitten kirjoitettiin Autoexec.bat sekä Config.sys tiedostot. Samoin vanhan ajan Windows käsikirjan avulla voi palauttaa mieliin nuo nostalgiset ajat, jolloin tietokoneet olivat puuta ja miehet olivat rautaa. Mutta kuten tidämme, niin nuo wanhanajan käyttöjärjestelmät eivät enää riitä juuri mihinkään. Kuitenkin me kaikki varmaan kaiholla muistelemme noita päiviä, jolloin Autoexec.Bat ja Config.sys olivat tiedostoja, joiden kirjoittaminen oli jokaisen mikrotukihenkilön perutaitoja.
Nykyään noita tiedostoja ei enää tarvitse tai saa lähteä muuttelemaan, eli muistaakseni niitä ei enää Windows 95ssä enää saanut muutettua, koska tiedostot olivat hyvin suuria ja koodattuja. DOS komentojen käyttö on vielä nykyäänkin mahdollista komentokehotteessa eli CMDssä. Eli muistatteko vielä "cd" "dir" yms? Nykyään CMDstä ajetaan lähinnä, ping, IPconfig sekä Tracert tyyppisiä verkonhallintaan liittyviä komentoja. Eli IPconfig näyttää koneen IP-osoitteen. Ping taas kertoo että saako kotisivuun tai koneeseen yhteyden, ja Tracert taas näyttää reitin mitä kautta tieto kulkee joltain kotisivulta omaan koneeseen. Jos komentokehotteeseen kirjoittaa tracert "kotisivu", niin mustaan tilaan tulee suuri joukko IP-osoitteita, eli kyseessä on lista reitttimien osoitteista, joiden kautta tieto matkaa omalle koneelle. Muuten ei tuota komentokehotetta juurikaan ilmeisesti enää käytetä.
https://www.tivi.fi/uutiset/muinaisille-it-taidoille-on-nyt-kysyntaa-saksassa-metsastetaan-ms-dos-ja-windows-311-taitajaa/fb561b32-8232-4182-af40-d19c47d72dbc
perjantai 2. helmikuuta 2024
Länsimaiden ongelma Ukrainassa on se, että Ukrainan tuelta puuttuu strategia.
Länsimaiden ongelma Ukrainassa on se, että Ukrainan tuelta puuttuu strategia. Mutta samalla kun puhutaan länsimaiden mielestä loistavista strategioista, niin noiden strategioiden pitäisi sopia myös ukrainalaisille.
Länsimaiden lehdistö on odottanut Ukrainan vastahyökkäystä, ja tietenkin paljon spekulaatiota sodan kulusta on käyty. Mutta tietenkin meidän pitää huomioida sellainen asia, että Ukrainan sodassa päätösvalta sekä toimija, jota länsimaat haluavat auttaa on Ukraina. Joten tietenkin ehdotusten joita lännestä tulee pitäisi sopia myös Ukrainalle tai Ukrainan asevoimien komentajalle. Jos Venäjä saa vihiä vastahyökkäyksestä, niin se voi kaataa muutamia miljoonia kranaatteja miinakentässä rämpivien ukrainalaisten niskaan, mikä tietenkin aiheuttaa pahoja tappioita. Mutta kun valtiolle annetaan miljardien edestä tukea, niin tietenkin tuon tuen tarkoitus on ankkuroida Ukrainaa länsimaiden riveihin. Ukraina tietenkin vaatii Venäjää vetäytymään valtaamiltaan alueilta.
Putinin mielestä nuo alueet ovat olleet itsenäisiä valtioita, jotka ovat kutsuneen Venäjän apuun, ja sitten ovat todenneet Venäjän paremmaksi kuin itsenäisyyden. Tällä vain viittaan siihen kansanäänestykseen, mikä liitti nuo alueet Venäjään. Sekä siihen, että Putinin mukaan nuo kaksi tasavaltaa Luhanskin sekä Donetskin kansantasavallat olivat ensin muka pyytäneet Kremlin apua. Noin hän saattoi vakuuttaa itseään, ettei Venäjä rikkonut hyökkäyssodan kieltävää lakia. Eli tuolloin Venäjän tapa oli se, että kohdealueelle polkaistaan pari tasavaltaa pystyyn, ja sitten nämä Moskovan kontrollissa olevat valtiot pyytävät Venäjän apua.
Kun puhutaan sitten tuesta, sekä asioista mitkä siihen liittyvät, niin tuen myöntämiseen sekä politiikkaan, mikä liittyy Ukrainaan sekä Venäjään pitäisi liittyä sellainen strategia, jolla osoitetaan Venäjälle, että se on mennyt liian pitkälle. Tuon strategian pitäisi olla johdonmukainen sekä sellainen, että sitä voidaan suoraan soveltaa paikalliseen tilanteeseen sekä erityisesti asenneilmastoon. Ja tietenkin kaiken maailman tukiin halutaan sitoa myös poliittisia päätöksiä, joiden seurauksia saatamme katsella kymmeniä jos ei satoja vuosia. Ukrainan ratkaisut riippuvat Venäjästä sekä Ukrainasta. Se mitä länsimaiden pitäisi tehdä on jatkaa sekä laajentaa tukea mitä Ukraina on saanut. Pahinta mitä voidaan tehdä on se, että tukea luvataan mutta sitä ei sitten toimiteta.
Jos Ukraina ei saa iskeä esimerkiksi Kuolan niemimaalla oleviin kohteisiin, niin se ei voi tehdä vastaiskua. Nimittäin nuo Suomen rajan lähelle sijoitetut strategiset pommikoneet voivat aiheuttaa suurta tuhoa. Syy miksi Ukraina iskee Venäjän infrastruktuuria vastaan kaukana sen selustassa on kaksiosainen. Iskuilla pyritään horjuttamaan V. Putinin propagandaa. Sekä samalla heikentämään Venäjän huolto-infrastruktuuria. Ja varsinkin öljynjalostamot ovat loistavia maaleja juuri siksi, että niiden tuotteita käytetään kaikissa asevoimien ajoneuvoissa. Samoin öljynjalostamot ovat näyttäviä kohteita, joiden tuhotumista ei voida peitellä. Mutta samalla myös Putinille itselleen tuo viesti on selvä, eli hänelle pyritään kertomaan, että hän ei ole missään turvassa.
Ukrainan kohdalla länsimaiden sekä erityisesti eurooppalaisten pitäisi ottaa suurempi rooli. Eli tuo sota tapahtuu meidän takapihallamme, ja jos EU haluaa haastaa Venäjän, niin meidän pitää myös olla valmiita uhraamaan jotain. Me lähdimme tukemaan Ukrainaa, ja sitä ei Putin tule koskaan antamaan anteeksi. Joten myös oman itsemme takia meidän tulee nyt seisoa selkä suorana, ja toivoa parasta sekä varautua pahimpaan. Edessä on joka tapauksessa pitkä suhteiden talvi, jossa Venäjä käyttää informaatio, sekä hybridivaikuttamista aseenaan pienempiä naapureitaan vastaan. Me emme voi suoraan sanottuna antaa periksi. Jos annamme periksi, niin se ruokkii Putinin vallanhimoa. Venäjä käyttää strategianaan lahjontaa sekä vastakkain asettelua ja riidan kylvämistä.
Se mikä ajoi Suomen NATOoon on pelko, eli Suomi tai suomen Eduskunta pelkäsi sitä, että Putin saattaa hyökätä Suomeen. Se mikä pelotti myös Ukrainalaisia oli Putinin asenne, jonka mukaan Ukrainan itsenäisyys on laiton, vaikka Venäjä on Jeltsinin aikaan Ukrainan itsenäisyyden tunnustanut. Jos Putin olisi valloittanut Ukrainan olisi voinut tapahtua niin, että ukrainalaisia olisi syytetty valtiopetoksesta, kapinoinnista, ja ehkä Putin olisi syyttänyt myös puolustajia jotka olivat käyttäneet aseita venäläisten sotilaiden murhista. Eli Putinin propagandakoneisto varmasti olisi sanonut jokaisen venäläisen joka on kuollut tulleen murhatuksi. Ja sitten vain koko Ukrainan asevoimat olisi raahattu Siperiaan.
Eli kuten usein ennenkin, niin me emme voi vain saada. Vaan jos haluamme saada valtiot kääntymään EUn puoleen muissakin asioissa, niin meidän pitää uskaltaa kohottaa eurooppalaisten roolia noissa sotilaallisissa sekä siviiliasioissa. Nimittäin meidän maantieteellinen asemamme on sellainen, että koska olemme aloittaneet tuen, niin meidän täytyy tai vähintään kannattaa jatkaa sitä. Niin kauan kuin Venäjän johto jatkaa tällä linjalla mitä se on noudattanut, niin EUn pitää kyetä vastaamaan tähän uhkaan myös silloin, jos USAn presidenttinä on D. Trump tai että USA ei voi tai halua toimittaa tukea Eurooppaan.
https://yle.fi/a/74-20072624
https://fi.wikipedia.org/wiki/Donetskin_kansantasavalta
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luhanskin_kansantasavalta
EU:n tukipäätös meni läpi, eli Orbán taipui melko nopeasti suostutteluun.
Viktor Orbán myöntyi yllättävän nopeasti EUn tukipäätöksen taakse. Ja tämä tarkoittaa sitä, että EU tukee Ukrainaa kahdella 25 miljardin euron tukipaketilla. Saattaa olla että Orbán on lopulta ymmärtänyt sen, että jos EU haluaa vaalia intressejään naapurissaan sekä osoittaa olevansa USAn veroinen kumppani, niin sen pitää ryhtyä sanoista tekoihin. USAn tuki Ukrainalle johtuu maan halusta laajentaa omaa vaikutuspiiriään, ja ongelmana on ollut se, että EU jää USAn jalkoihin. Eli on toimittava, tai jäämme rannalle ruikuttamaan. Jos haluamme saada jotain, niin silloin myös vastapuolen on saatava jotain myös meiltä. Ukrainan tuki on kohottanut USAn asemaa kansainvälisellä kentällä, ja jos EU jää USAn varjoon lähialueillaan, niin se tarkoittaa EUn rapistumista.
Trumpin lausunnot on otettava todesta. Eli jos USA ei anna enää apua Ukrainaan, niin se aiheuttaa katastrofin. Mutta jos EU ei lähde mukaan, niin se merkitsee EUn jäämistä USAn jalkoihin. Samoin riitely Brysselissä on varmasti Vladimir Putinille mieleen. Putin ei tule antamaan anteeksi tukea, jonka Ukraina on saanut. Sekä myös Trumpin puheet ovat saaneet aikaan sen, että USAn tukea tai halua antaa tukeaan EUlle sekä NATOn Euroopan puoleisille liittolaisille, niin EUn olisi luotava oma ratkaisu, joka varmistaa puolustuksen myös silloin, jos USA epäröi tuen antamisessa.
EU osoitti myös sen, että se ei anna Putinille periksi. Vaikka Vladimir Putin kyllä toivoisi varmaan että koko EU hajoaisi.
Jokainen eurooppalainen varmaan tajuaa, että vaikka USA on vankka ja ainakin tähän asti luotettava kumppani, niin kuitenkin meidän pitää myös vilkaista karttaa. USA on kuitenkin toisella puolen valtamerta, ja esimerkiksi Trumpin puheet ovat varoitus siitä, että EUn olisi otettava enemmän vastuuta omasta puolustuksestaan sekä lähialueiden turvallisuudesta. EUn ongelmana on se, että riitelemällä sekä asettamalla ihmiset vastakkain, EU luovuttaa pelikentän kokonaisuudessaan USAlle sekä Kiinalle.
EU varmasti haluaa muuttua globaaliksi toimijaksi. Mutta saadakseen tuon aseman pitäisi EUlla olla sellainen sisäinen tahtotila, että se ryhtyy valmistelemaan yhteistä puolustusta. Voidakseen taistella esimerkiksi Venäjää vastaan pitää asevoimilla olla kunnon varusteet. Ja nykyiset sotilasteknologian tuotteet ovat kalliita. Jos EU kehittäisi yhdessä noita välineitä, joista kalleimmat ovat tietenkin erilaiset avaruussukkulat ja satelliitit. Noiden laiteiden tarkoitus on paikantaa kohteita sekä tietenkin häiritä sekä tuhota esimerkiksi vastapuolen tiedustelu- sekä viestintä ja paikannussatelliitteja.
Eli sisäisen riitelyn sijasta EUn pitäisi ryhtyä kehittämään omaa puolustustaan, koska globaalin kriisin syntyessä saattaa olla niin, että USAn välineet eivät yksinkertaisesti riitä Tyynenmeren sekä Euroopan kriisien hallintaan. Kun EUssa riidellään miljardeista, niin samalla Ukrainassa kuolee ihmisiä. Samoin myös ihmisiä kuolee Gazassa. EU voisi toimia välittäjänä mutta samalla EUlla pitää olla uskottavuutta.
Voidakseen välittää sopimuksia, pitää EUlla olla välineet millä se takaa sopimuksen uskottavuuden. Gazan ongelma on siinä että sekä Israelissa että myös Gazassa on kovan linjan miehiä vastakkain. Hamas joka väittää olevansa palestiinalaisten ainoa oikea edustaja tietenkin on myös terroristijärjestö. Mutta samalla Israelin massiiviset eli ylimitoitetut voimatoimet ovat asia, joka varmasti aiheuttaa Hamasin suosion nousemista.
Ja kuten varmaan kaikki ovat huomanneet, niin yksinkertaiselta näyttävät asiat muuttuvat hyvin monimutkaisiksi kokonaisuuksiksi, joissa vastakkain ovat ihmiset, jotka ovat lujasti ankkuroineet itsensä voimakeinojen käyttöön. Israelin valtion kohdalla meidän pitää huomioida sekin, että tuo valtion ulkomaankaupasta suuri osa käsittää puolustusteollisuuden tuotteita. Tuo asia sitten tietenkin vaikeuttaa tilannetta ennestään. Samoin Hamasin jäsenet ovat myös rankaisseet omiaan erittäin kovilla otteilla. Eli hekään eivät varmaan rauhaa halua.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/vahva-viesti-venajalle-viktor-orban-taipuikin-nopeasti-tama-on-selkea-syy/44ad85e1-79cc-44b6-a61b-a268962f3bc5
Kuka räjäytti Nord-Stream 2n?
https://yle.fi/a/74-20237886 Kenttätason toimijoina oli joukko ukrainalaisia. Ja kuten YLEn jutusta ilmenee, niin tuon kaasuputken räjäytt...
-
Yllä olevat Akropolis-kukkulan rauniot Ateenassa ikään kuin kuvaavat sitä tilaa, jossa demokratia saattaa pian olla. Ateenan tuhosi sen ylpe...
-
"16-vuotias Pirkko Ryhänen surmattiin Helsingin Kumpulassa vuonna 1963. Taposta tuomittu Torsti Koskinen vapautettiin syyttömänä vuonna...
-
Presidentti Zelenskyi piti joulupuheessaan pitkän tauon, ja sen merkitystä puidaan lähes kaikkialla. Eli toivoisiko Zelenskyi Putinin kuolem...
