Onko kaikki ikävä, mitä tapahtuu johdon syytä?

Kimmo Huosionmaa

Liiketoiminta sekä siinä tapahtuneet virheet ovat aina johtajan vastuulla. Vai onko asia aina oikeasti näin mustavalkoinen eli yksinkertainen? Tietenkin isoilla yhtiöillä on johtajansa, joiden tehtäviin kuuluu alaisten toiminnan valvominen, mutta onko aina niin, että nämä johtajat kantavat oikeasti kaiken vastuun siitä, mitä yhtiössä tapahtuu? Eli jos yhtiössä tapahtuu jotain sellaista, mitä ei saisi tapahtua, niin silloin tietenkin pitää selvittää se, että onko yhtiön johto tietoinen siitä, mitä kentällä on tapahtunut, tai olisiko heidän pitänyt asiasta tietää?

Yrityksen johto ei tiedä mitään, mitä heille ei kerrota, on kaiken salaamisen a ja o. Ja mitä tehdään jos joku keskitasolla työskentelevä alainen on tehnyt virheet, ja sitten valehdellut esimiehilleen päin naamaa? Tuolloin käytetään usein tuttavuutta hyväksi, ja esimerkiksi joku kolari pannaan nuorten työntekijöiden syyksi. Mutta toisaalta oma asema kokeneena työntekijänä sekä pomon "kaverina", joka tuntee kaikki joskus houkuttelee valehtelemaan eli kertomaan muunnettua totuutta asiasta, joka olisi ehkä johtanut itselle hankalaan tilanteeseen.

Mikäli kiusaamisen kohteeksi henkilö ei tiedä oikeuksiaan, niin se saattaa aiheuttaa sen, että hän joutuu ikävään tilanteeseen, ja samalla jos kyseessä on esimies, joka kiusaa alaistaan, niin hän saattaa saada koko työyhteisön kääntymään tuota yhtä ihmistä vastaan, mikä on joka kerran hyvin vastenmielinen kokemus. Eli vaikka kiusaamisen uhri saisi jäädä yhteisöön, niin tuskin enää työsuhde kovin pitkään kestää, koska saattaa olla niin, että henkilö jää aivan yksin tuon kokemuksen jälkeen, ja siitä sitten lähdetään joko häntä eristämään tai sitten jokaista hänen tekoaan tarkkaillaan suurennuslasin läpi. Jos puhutaan siitä, että yhtiössä työskentelevien on käsitettävä asemansa sekä siihen kuuluvat vastuut, niin silloin tietenkin on olemassa tilanteita, missä yhtiön työntekijälle pitää antaa potkut tai hänestä pitää tehdä ilmoitus jollekin viranomaiselle.

Mutta mitä silloin voidaan tehdä, jos joku alainen tai työryhmän vetäjä peittelee virheitä tai jotain tapausta, joka olisi ehkä muuten voinut johtaa esimerkiksi työntekijän erottamiseen tai jopa oikeusjuttuun. Yhtiön johdolla on valvontavelvollisuus siitä, että alainen tekee työnsä kunnolla sekä noudattaa yleisesti määriteltyjä standardeja sekä turvallisuutta koskevia määräyksiä. Ja jos alainen ei näitä asioita kykene sisäistämään, niin silloin johdon velvollisuus on erottaa tämä alainen.

Tässä sitten tullaan siihen, että mitä pitää siinä tapauksessa tehdä, jos alainen peittelee tai salaa jotain sellaista, mikä voi olla hänelle itselleen vahingollista. Ja joidenkin esimiesten mielestä on parempi laittaa aina koko asia alaisten eli suoritusportaan syyksi. Yhtiön johto sekä suuritysten kohdalla myös ylempi työnjohto eivät aina tiedä kaikkea siitä, mitä kentällä todella tapahtuu.

Eli jos toiseen ihmiseen suhtaudutaan aina luottavaisesti, niin silloin on edessä jossain vaiheessa tilanne, missä joku osoittaa olevansa jotain muuta kuin luottamuksen arvoinen. Jos puhutaan luottamuksesta, niin silloin tietenkin pitää muistaa se, että on olemassa ihmisiä, jotka käyttävät tällaista asemaa hyväkseen. Kun tätä asiaa pohditaan syvällisesti, niin tietenkin silloin pitää huomioida sellainen vanha sanonta, että tilaisuus tekee varkaan.

Vai mitä mieltä olisit itse tilanteesta, että esimerkiksi olisit humalassa töissä ja ajaisit jonkun koneen jotain autoa, mutta kun kukaan ei tätä nähnyt, niin silloin varmaan mieleen tulisi laittaa asia jonkun muun syyksi. Näet jos humalassa ajaminen tulee tietoon, niin se vie ajokortin sekä työturvallisuuskortin, ja se tietää sitten työuran katkeamista.Joskus tuollaista tehdään uusille työntekijöille, eli heitä syytetään asioista, jotka eivät ole heidän syytään. Inhottavan noista tilanteista tekee se, että joskus nuo henkilöt vetoavat siihen, että ovat työnjohtajan kavereita, ja samalla ikään kuin painostetaan toisia myöntämään asioita, jotka eivät ole mitenkään totta, ja samalla sitten toista mustamaalataan oikein olan takaa, ja jokainen joka on eri mieltä saa tietenkin lähteä yrityksestä.

Noissa tapauksissa kavereita lahjotaan esimerkiksi viinalla sekä tupakalla pitämään suunsa kiinni asioista, jotka eivät muka heille kuulu. Jos tällainen asia tulee joskus ilmi, niin silloin saattaa kyllä edessä olla käynti vankilassa, koska tuolloin on tullut tehtyä rikos, jota kutsutaan aseman hyväksikäytöksi. Samoin pitää muistaa se, että nämä samat henkilöt mielellään kantelevat esimerkiksi työnjohdolle esimerkiksi jokaisen ylimääräisen kahvin, minkä muut työntekijät ottavat työaikana, vaikka itse on siellä horjuttu ehkä kovassakin humalassa. Olen itse joskus huomannut, että työaikaa seuraa usein henkilö, joka ei itse mistään säännöistä välitä.

Koska tässä fiktiivisessä tarinassa pomo ei tule töihin, kun vasta aamulla, niin silloin varmasti moni johtaja tai vanha työntekijä saa mieleensä sen, että hän laittaa koko kolhun jonkun muun syyksi, kun ei sitä törmäystä kukaan nähnyt. Eikä tuolloin varmaan kukaan lähtisi ainakaan heti tunnustamaan ajaneensa humalassa, ja sitten vain tullaan töihin aamulla parta ajettuna sekä kölnin vedeltä tuoksuen, ja sanotaan että johonkin autoon tuli lommo yön aikana. Kyseinen asia voi olla hyvin ikävää sellaiselle, jota syytetään tällaisesta teosta ilman syytä. Ja sitten voi joku ventovieras joutua maksamaan tuollaisia tekoja. Jos tuosta lavastuksesta jää kiinni, niin silloin ei kunnian kukko laula. Tuolloin nimittäin voi menettää jopa kansalaisluottamuksen, koska on tullut tehtyä väärä vala oikeudessa.

Kaupunki autojen armoilla

Kimmo Huosionmaa

Helsinkiin on tulossa muutos rakennusmääräyksiin, eli uusiin taloihin ei ehkä kohta enää tarvitse valmistaa pysäköintihalleja, mikä tietenkin tekee korkeampien talojen rakentamisen mahdolliseksi, koska silloin ei tarvitse miettiä, että kestääkö tuo parkkihallin katto siten kuormaa, jonka korkea rakennus sille aiheuttaa. Tuolloin taas tulee mieleen se, että miksi kaikki kaupungit on tehty autojen ehdoilla.

Eli nimenomaan autot ovat niitä, joiden mukaan kaupungissa tehdään suunnitelmia siitä, miten sen tilaa käytetään, mutta samalla esimerkiksi kuskit eli autolla ajavat ihmiset unohdetaan täysin, kun kaikki tila, mitä vain voidaan käyttää pyhitetään autolle, jota myös peltiseksi perheenjäseneksi kutsutaan. Ennen aikaan kadut ilmeisesti ovat olleet sellaisia, että autolla pitää päästä aivan kotiovelle, jotta sitä ei varasteta tai auton omistajaa ei ryöstetä matkalla kotiovelle.

Toki autojen määrä sekä koko ovat kasvaneet, jolloin esimerkiksi pysäköintialueet ovat jääneet liian pieniksi, koska niitä ei ole mitoitettu kasvaneelle autojen määrälle, vaikka autojen koko on pienentynyt näennäisesti 1960-luvun alun suurella rungolla varustettujen autojen ajoista, niin tilanne on nykyään sellainen, että esimerkiksi moni ihminen tarvitsee myös pakettiauton viemään tavaroita, jotka oli aikoinaan helppo laittaa suurikokoisen amerikan auton takakonttiin. Eli autojen viemä tila on se ongelma, mikä on noussut esiin kaupungeissa.

Se että autoille on varattu parkkipaikka kodin vierestä on tietenkin ihan mukava asia, mutta sitten kun ajatellaan sitä, että auto pitää ajaa ruutuun jossain parkkihallissa tai suorittaa taskuun paikoitus tai parkkeeraaminen kadun reunassa varmaan sujuu joltain ikänsä  eli noin 30 vuotta autoa ajaneelta todella hyvin, mutta sitten kun sitä ryhtyy joku juuri autokoulun käynyt kokeilemaan, niin silloin ei kyllä autolla ajaminen ole mukava kokemus. Ja ehkä sitten vielä kaupungista voi löytyä parkkipaikka myös sieltä määränpäästä. Autojen suurin ongelma eivät enää ole saasteet, vaikka toki liikenne saastuttaa edelleen todella paljon.

Jos autolla ajetaan lumihangessa eli tilanteessa, missä katua ei ole koskaan hiekoitettu tai lunta aurattu pois, niin silloin on vaara siitä, että ajoneuvo luistaa jonkun kävelijän päälle. Tai oikeastaan jos lumi vain aurataan, niin silloin tulee tuohon kohtaan, missä auraa on käytetty todella liukas paikka, joka sitten on vaarallinen jopa jalankulkijoille. Autojen päästöt saataisiin kuriin heti, jos siirrytään niin sanottuun vetytalouteen, missä auto kulkisi vedyllä, joka saadaan elektrolyysin avulla erotettua vedestä.

Toki vedyn ongelma on siinä, että jos parkkihallissa olevan auton vetykaasua sisältävään polttoainetankkiin tulee vuoto, niin koko tila täyttyy tuolloin erittäin herkästi räjähtävästä kaasusta, joka räjähtäessään aiheuttaa suurta tuhoa. Moottoriajoneuvojen kohdalla suurin ongelma kaupungissa ovat nimenomaan tilan puute sekä turvallisuus, mikä tarkoittaa sitä, että varsinkin liukkaalla saa pelätä, että jos vahingossa menettää ajoneuvon hallinnan, sekä tietenkin sitä, että auto lähtee alamäessä luisumaan sen jälkeen kun se on pysäköity.

Autojen nopeuksien pitää kaupungissa olla matalat, jotta turvallisuus säilyy hyvänä, ja tuolloin tietenkin nopeuksia täytyy valvoa tehokkaasti, jotta kaaharit saadaan kuriin, ja jos pienikin ylinopeus havaitaan, niin silloin tulee eteen niin suuri sakko, että varsinkin nuoret jättävät auton jopa ostamatta, koska heillä ei ole varaa sakkoon. Tuolloin heistä ei koskaan kehity hyviä ajajia, koska heillä ei ole harjoitusta auton käsittelystä. Eikä pysäköinti kaupungissa ole mitään kovin halpaa huvia, lukuunottamatta omaa parkkipaikkaa, joka kuitenkin saattaa keskisellä kaupungilla olla hyvin kallis lisä vuokraan.

Tuolloin voi käydä jollekin pahasti, eikä omaisuusvahinkoja ole mukava korvata. Tilan puute taas tarkoittaa sitä, että esimerkiksi parkkiruudut ovat joskus liian pieniä, ja niihin voi ehkä saada sopimaan jonkun hyvin pienen auton, jos ei omaa hyvää ajokokemusta. Samoin parkkipaikkojen rivien välit ovat liian pieniä, ja silloin esimerkiksi farmari- tai pakettiauton peruuttaminen ruutuun tai sieltä pois saattaa olla vähän vaikeaa.

Vapaasta kasvatuksesta sekä rangaistuksen pelosta

Kimmo Huosionmaa

Tämä teksti on julkaistu myös muissa sosiaalisen median alustoissa. Termi "vapaa kasvatus" on peräisin jostain kokeesta, missä lapset saivat itse tehdä sääntöjä omalle ryhmälleen, ja tällaisten toimintamallien laajeneminen normaaliin elämään ei ole ehkä aivan toivottava asia. Lasten mukanaolo päätöksiä tai sääntöjä laadittaessa ei tarkoita sitä, että he itse tekisivät sääntöjä, joita muiden pitää noudattaa, mutta tietenkin heiltä voi kysyä sitä, että millaisia sääntöjä he haluaisivat. Noista säännöistä tietenkin voidaan keskustella, ja samalla voidaan lapsia ohjata siihen, että suurin osa yhteiskunnan säännöistä on muiden tekemiä, eli harva meistä aikuisista pääsee tekemään oikeasti mitään lakeja tai säädöksiä, mitä yhteiskunnassa noudatetaan.

Mutta tietenkin noista lasten tekemistä säännöistä näkee sen, millaisen kasvatuksen he ovat kotona saaneet. Eli pedagogi tai muu ryhmän vetäjä saattaa kysyä, jos joku ehdottaa elokuvien katsomista perjantaiksi sitä, että millaisia elokuvia lapset sitten voisivat katsoa, ja joskus sitten on huomattu, että isoveli on katsellut sopimatonta materiaalia kotona välittämättä ollenkaan siitä, että mikä on elokuvan ikäraja. Mutta sitten tästä pääsemme siihen, että millainen kasvatuksen sekä rangaistuksen suhde toisiinsa on, tai millainen sen pitäisi olla. Se että henkilö ei hakkaa lastaan muiden nähden vyöllä ei tarkoita sitä, että hän ei pitäisi kuria omalle lapselleen. Fyysinen kuritus ei ole siis synonyymi kasvatukselle tai auktoriteetille.

Ja kaiken a ja o on se, että kun lapsen kanssa lähdetään esimerkiksi supermarkettiin ostamaan uutta takkia, niin hänelle tehdään selväksi etukäteen, että ensin ostetaan se uusi takki sekä tehdään aikuisten ostokset, ja sen jälkeen tai lomassa voidaan käydä leluosastolla, mutta sitten jos asiat menevät huonosti, ja esiintyminen täyttää kaiken ajan, niin silloin tietenkin jää myös leluosasto pois kuvioista. Samoin karkkipäivän peruminen voi olla erittäin tehokas menetelmä, jos halutaan saada tulosta aikaan. Se mitä tässä ajan takaa on se, että jos lapsi halutaan saada tottelemaan, niin silloin pitää häntä uhata rangaistuksella, ja jos rangaistuksella on uhattu, niin sitä pitää myös käyttää. Pahin virhe, minkä tässä tapauksessa voi vanhempi tehdä on jättää rangaistus antamatta, jos lapsi tekee asioita, joita vanhemmat ovat kieltäneet.

Rangaistuksen kovuuden pitää olla suhteutettu tekoon, mikä on rikkonut sopimusta tai määräystä. Samoin lapsen pitää käsittää se, miksi hän on menettänyt esimerkiksi viikkorahansa tai karkkipäivän. Nuo kaksi asiaa ovat sellaisia, että niitä ei saa pitää itsestään selvyytenä, vaan ne kuuluvat "ansaittuihin etuihin", mikä tarkoittaa sitä, että päivän tehtävät, mitä on lapsen kanssa sovittu tulee tehdä, kuten ne on määrätty, ja jos ei päivä ole mennyt hyvin, niin lapselle voi sanoa, että se päivä vähennetään hänen tuloistaan. Samoin esimerkiksi asema isoveljenä tai isosiskona ei oikeuta laistamaan omista tehtävistä, vaan myös heille pitää tulla rangaistus, ja tietenkin yritys siirtää vastuuta muille on oltava tekijä, mikä koventaa tuota rangaistusta. Kun lasta kasvatetaan, niin silloin pitää käsittää se, että kasvatuksen kohteelle tehdään selväksi se, että jos joku hyppää kaivoon, niin hänen ei tarvitse sitä tehdä perässä.

Ja jos joku kaveri alkaa sitten vaikuttaa jotenkin upealta tai sitten käy niin, että kotiin tulee joku varas tai huumemies, jonka käytös on sellaista, että sitä ei voida hyväksyä, niin tuolloin kyllä lapsen on kerrottava se, mikä tuossa ehkä hieman erikoiselta tai boheemista ulkonäöstään ylpeältä henkilöltä vaikuttavalta tyypissä oikein miellyttää? Ja sitten tietenkin pitää miettiä sitä, millaisia rangaistuksia voidaan antaa. Kaikkein tärkeintä tällaisessa tilanteessa on sälyttää auktoriteetti, eli pysyä rauhallisena sekä muistaa se, että pelko on paras ase. Tupakoinnin yhteydessä voi puhua esimerkiksi tuotteen ikärajasta sekä siitä, että niiden hallussapito alaikäisenä saattaa aiheuttaa esimerkiksi ongelmia armeijassa tai sivarissa, jonka tähän lisään, koska haluan korostaa modernia aikaa.

Eli nykyään mies ei ehkä välttämättä käy armeijaa, ja nainen voi sinne vapaaehtoisena mennä, mutta kuitenkin noiden ikärajan omaavien eli valvottujen tuotteiden hallussapito alaikäisenä saattaa aiheuttaa sen, että joku hyvä siviilipalveluspaikka menee ohi, koska henkilö on saanut syytteen tai merkinnän varkaudesta tai valvottujen tuotteiden hallussapidosta. Samoin tuo asia saattaa aiheuttaa myös sen, että puolustusvoimissa tulee vaikeuksia, eli sotilasarvo saatetaan viedä sen takia. Mutta sitten pitää sanoa se, että lapsia kasvatettaessa pitää muistaa aina se, että rangaistuksen on oltava henkilökohtainen, eikä sitä saa kukaan muu kuin rangaistuksen saaja saa kärsiä. Samoin jos joku muu on tehnyt rikoksen, niin se ei tee omaa tekoa yhtään paremmaksi tai lievemmäksi. Ja silloin tietenkin pitää käyttää rangaistusta, mikä ei tee lapsesta sankaria kavereiden silmissä.

Mielivaltaisesta rankaisemisesta sen verran, että jos on aivan sama, miten lapsi käyttäytyy, ja hän sitten saa joka kerran rangaistuksen, niin siinä sitten lapsi alkaa lopulta vähät välittää siitä, miten hän käyttäytyy milloinkin. Mitäpä sitä siinä kukaan mitään viitsii edes yrittää, jos tuloksena on joka kerran huutoa tai muita rangaistuksia, ja tähän sitten liittyy rangaistus, mikä on usein käytössä. Jos vanhempi käyttää rangaistuksena sitä, että lähdetään paikasta pois, niin tuolloin kannattaa sitten myös katsoa se, että lapsi pitää esimerkiksi siitä paikasta, missä milloinkin kyläillään, koska tuolloin saattaa käydä niin, että huono käytös muuttuu keinoksi saada vanhemmat lähtemään kotiin.
.
Kun rangaistus sitten annetaan, niin sen pitää olla niin tehokas, että lapsi jättää sitten sellaiset ryhmät, missä esimerkiksi päihteitä käytetään. Ja yksi tehokkaimmista on sitten jättää viikkoraha antamatta, jolloin tuo ryhmä varmasti jättää tämän lapsen omiin oloihinsa. Rangaistuksen tarkoitus on saada lapsi lopettamaan "ei toivotun käytöksen", niin että hän ei sitten tee enää samoja asioita uudelleen. Eli rangaistus on opettamista syy-seuraus periaatteen mukaan. Tuo periaate on se, että se ei ole itsetarkoituksellista toimintaa vaan sellaista, että lapsi käsittää sen, miksi hän on tuon rangaistuksen eli älypuhelimen viemisen, huoneeseen määräämisen tai viikkorahojen epäämisen saanut, ja tässä tulee sitten syy, miksi en suosittele remmiä. Nimittäin jos itsellä ei satu voimia olemaan, niin silloin tietenkin lähtee auktoriteetti lapsen silmissä. Samoin jos lasta lyödään, niin lopulta eivät lyönnit pelota, ja sitten käy niin, että joku kuolee tällaisessa perheessä.

Eikä sitten myöhemmin ole mukava, kun tuollainen lapsi tulee käymään, joka ensin on kotona hakattu. Lapsi oppii tuolloin lyömään heikompaa, ja sitten seuraa niitä pelättyjä väkivaltatilanteita, missä ikääntyvät vanhemmat kokevat lapsensa väkivaltaisuuden. Tuolloin auktoriteetti on rakennettu fyysisen voiman ympärille, ja sitten yhtenä päivänä ei enää isän voimat riitä, ja yksi lyönti takaisin murtaa sen kuvan, minkä perheen johtoporras on lapselleen itsestään antanut.


Samalla tavalla loppuu joskus myös koulukiusaaminen, kun kiusaajan nenä alkaa vuotaa verta, jolloin hän menettää sädekehän, minkä hän on itselleen luonut. Jos ihminen turvautuu väkivaltaan, niin silloin hän on kadottanut auktoriteettinsa, eikä sitä tuo hakkaaminen tai huutaminen takaisin.  Rangaistuksen ideana on se, että ensin pitää tehdä teko, josta rangaistaan. Lasten kasvatus on asia, joka pitäisi hoitaa kotona valmiiksi, jotta sitten ei tarvitse niitä näytelmiä lähteä esittämään esimerkiksi jouluostoksille, koska jos siellä marketissa  lähdetään ensimmäistä kertaa kokeilemaan kasvatusta, niin silloin on tilanne vähintään tragikoominen.

Kirjoitelma elämästä, lukihäiriöstä sekä suhtautumisesta vammaisuuteen

Kimmo Huosionmaa

Tiedän, että kaikki eivät seuraavasta tekstistä pidä, mutta olen harkinnut kirjoittaa tästä asiasta jo vähän aikaa, joten tässä sitten kirjoitan siitä, miten maassamme kuntoutetaan esimerkiksi henkilöitä , joilla on joku lukihäiriö, koska itselläni on tästä asiasta kokemuksia eräiden asioiden kautta, jotka joku saattaa tietää.Tänään katsoin Internetistä erään simulaation siitä, millaista teksti on lukihäiriöisen henkilön silmissä, ja tämä YLE.Fi:ssä olevaan testiin voi jokainen käydä itse tutustumassa, ja toteamassa, että kuinka helppoa on ajatella, että joku asia on helppoa. Tiedättekö, miksi tästä asiasta tällä kertaa kirjoitan? Syy tähän on se, että lukihäiriö sekä esimerkiksi Aspergerin syndrooman kaltaiset asiat ovat tietenkin henkilön omia asioita, mutta niiden takia ihminen saatetaan sulkea täysin yhteiskunnan ulkopuolelle.

Lukihäiriöisten sekä käytöshäiriöistä kärsivien ihmisten ongelma on se, että he eivät ole esimerkiksi vammaisen näköisiä, ja heidän ongelmiaan ei aina osata edes ottaa todesta. Se sitten saa aikaan sen, että noita henkilöitä pidetään vain lintsareina tai sosiaalipummeina. Heille tietenkin tarjotaan työkokeiluja tai työpaikkoja, mutta niissä tarjolla on vain esimerkiksi lattian siivoamista sekä kahvin keittoa, ja tietenkin myös muut avustavat tehtävät kuuluvat tuohon työnkuvaan. Ja tässä sitten tullaan siihen, että osassa noista paikoista tuollainen henkilö merkitään välittömästi, eikä häntä edes kuunnella kun paikkaa valitaan.

Eli hänelle saatetaan puhua esimerkiksi juuri ATK- tai jostain muusta vastaavasta työstä, mutta sitten työtehtävät käsittävät pääasiassa esimerkiksi lattioiden luuttuamista sekä pöytien pyyhkimistä. Ja itse olen sitä mieltä, että tällaisessa tapauksessa olisi paikkaa kyllä pitänyt tarjota siivoustyön nimikkeellä. Ja vaikka työelämä on kovaakin kovempi paikka, niin kyllä se pitää uskaltaa mainita, jos työ on pääasiassa siivousta tai kahvin keittoa. Vaikka pettymyksiin pitää voida valmistautua, niin ei se tarkoita sitä, että toisen ihmisen kaikki työ on sitä, mitä muut eivät suostu tekemään.

Tai paremmin muotoillen voidaan sanoa, että kaikkien ihmisten ei tarvitse olla tuon henkilön esimiehiä sekä työtehtävien ei tarvitse aina olla jotain sellaista, mikä koetaan alentavaksi. Eikä aina tarvitse joka paikassa olla joku kaavake kädessä kertomassa, että henkilö on vajaakuntoinen työllistettävä, ja aina ei tarvitse myöskään naamalle ottaa niitä halveksivia ilmeitä, ja tuota henkilöä voidaan aina kohdella myös kunnioittaen, eikä hänen asioitaan tarvitse aina kertoa kaikille. Eli aina ei tarvitse suoraan sanoa, että jossain yhtiössä esimerkiksi lattioita pyyhkii työkokeilija tai että äskeinen henkilö, jonka kanssa puhuttiin on jotenkin vajaakuntoinen.

Kun esimerkiksi ajatellaan koulun suhtautumista lukihäiriöön tai johonkin muuhun vastaavaan asiaan, kuten Aspergerin tai Touretten syndrooman kaltaisiin käytöshäiriöihin, niin jostain syystä ennen noita oppilaita pidettiin vain pahatapaisina tai kurittomina lapsina, jotka heitettiin surutta ulos koulusta sekä samalla yhteiskunnasta. Jos sitten esimerkiksi sitä ajatellaan, että mitä varten vangeista suurella osalla on joku näistä syndroomista, niin se että esimerkiksi normaaliälyinen henkilö heitetään suoraan ostoskeskukseen aiheuttaa sen, että hän varmasti ajautuu sen kautta sitten rikosten poluille.

Jos mietitään sitä, että mikä ihmisten suhtautuminen on noihin ihmisiin, jotka näyttävät ulkoapäin aivan normaaleilta henkilöiltä, mutta joiden ongelmana on se, että he eivät esimerkiksi kykene kommunikoimaan ihmisten kanssa tai sitten he saattavat käyttäytyä todella omituisesti aina välillä, niin nämä henkilöt varmasti kokevat jossain elämänsä vaiheessa voimakasta syrjintää sekä myös ikään kuin halveksuntaa. Toisten ihmisten mielestä nämä tällä tavoin rajoitteiset ihmiset ovat vain "tyhmiä", mikä tarkoittaa sitä, että heidän suuntansa on vain laitokseen sekä johonkin avustaviin työtehtäviin, jossa jokainen voi heitä käydä vähän komentelemassa.

Se että ihminen sairastaa jotain sairautta ei tarkoita sitä, että hän olisi oikeasti mitenkään erityisen tyhmä. Kuitenkin joidenkin ihmisten mielestä on loistava tapa lähteä arvioimaan muita ihmisiä sillä tavoin, että ennen kuin mitään muuta tehdään, niin hänen kohdallaan kerrotaan kaikille, että kyseinen ihminen on jotenkin sairas. Siinä vasta työmotivaatio kohoaa korkeuksiin, kun ensimmäinen asia, mikä tuodaan esiin on se, että henkilöllä on joku sairaus, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa tietenkin fysiologisia eroja hermosolujen synapsien verkottumisessa. En muuten usko sitä, että kukaan noista ihmisistä, jotka ovat esimerkiksi noissa asuntoloissa asumassa eivät tietäisi tätä asiaa, mutta aina pitää siitä muistuttaa, että henkilöllä on joku sairaus, jotta sitten voidaan kaikki asiat tehdä sellaiseksi, että niistä tulee mahdollisimman paha olo.

Kuitenkaan tuollaista ihmistä ei ilmeisesti mitenkään voi arvioida sen kautta, että millaista on se työnjälki, mitä hän tekee. Kaikissa keskusteluissa esiin pitää aina tuoda ensin se, että mitä rajoitteita henkilöllä on työelämän suhteen, eli hän saattaa tarvita jopa muutaman sekunnin pidempään jonkun ohjeen lukemiseen, mutta kuitenkin tämä aika on niin kauhean arvokasta, että siinä sitten kannattaa työnjohtajan ottaa esimerkiksi joku puliukko töihin, koska se, että joku Touretten- tai Aspergerin syndroomaa sairastava saattaa tuolloin jopa saada sellaisen kuvan, että hän on jotenkin hyväksytty ihminen, jonka kanssa voisi joku vaikka vahingossa jotain puhua ilman, että heti mainitaan tällainen sairaus, joka tietenkin on loistava keskustelunaihe erityisesti kaiken maailman perhetapaamisissa, joita nämä hoitavat tahot mielellään järjestävät.

Ei varmaan ole kenenkään edun mukaista, että joku voisi muodostaa oman käsityksen tuollaisen ihmisen osaamisesta tai siitä, millainen hän on ihmisenä, joten tietenkin työnantajan pitää aina tietää tällainen diagnoosi tarkoin, jotta työnjohto osaa sitten asennoitua oikein tätä ihmistä kohtaan, ja esimerkiksi kohdella häntä kuin pikkulasta. Tuolloin saattavat työtehtävät mennä jotenkin läpi, mutta kuten tiedämme, niin ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, mihin kuuluvat esimerkiksi myös sosiaaliset taidot.

Kun ihminen tulee työpaikkaan ensimmäisen kerran, niin silloin tietysti on hienoa, kun hänen kanssaan lähdetään täyttämään välittömästi jotain kaavaketta, missä voidaan esimerkiksi esitellä niitä henkilökohtaisia parannusehdotuksia tuollaisen ihmisen kohdalle, ja ainahan löytyy kaikenmaailman sosiaalisten taitojen puutetta. Itse olen joskus kuullut, että esimerkiksi jossain koulussa on tätä omaa henkilökohtaista edistymistä käyty läpi ala- tai yläasteikäisten oppilaiden kuullen, jotta sitten kokemus työelämästä on mahdollisimman huono. Ja tietenkin esimerkiksi työtehtäviä saa sitä mukaa, kuin joku "ammattilainen niitä jakaa".

Eli tuolloin koko työpaikka on tuon työhön tutustujan esimiehiä. Ja muutenkin kohtelu niissä on joissakin tapauksissa erittäin alentavaa, eli esimerkiksi työtovereiden kasvoilla on jatkuvasti sellainen alentuva tai halveksiva ilme, mikä kertoo toisen aseman kaikille muille. Kun puhutaan sitten siitä, että kuinka vaikeaa esimerkiksi juuri tällaisten potilaiden on saada työtä, niin samalla tietenkin voidaan muistella sitä, että heillä kuluu todellisuudessa aivan saman verran rahaa elämiseen kuin muillakin ihmisillä, eikä se, että joku lääkäri kirjoittaa eläkkeen ainakaan sitä sosiaalista elämää paranna. Eli miksi nuo ihmiset eivät voi edes olla kortistossa, kun kuitenkin summa, minkä he sitten saavat käteen on aivan sama, kuin mitä heidän eläkkeensä on.

https://yle.fi/uutiset/3-10276747

Kardinaali Richelieu ja kasvatustieteiden riemuvoitto

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Vaikka kardinaali Richelieu oli valtiomies, niin kuitenkin häneltä saattoi puuttua kasvatustieteiden tutkinto, tai sitten tämä tutkinto oli hänen kohdallaan tehty hiukan hutiloiden. Tuo asia mikä panee minut epäilemään sitä, on se, että kun hän oli näytellyt suurta osaa Ludvig XIV:n elämän varhaisina vuosina alkoi kuningas pitää itseään valtion ruumiillistumana. Ludvig XIV:n tapauksessa saattaa elämän varhaisvuosina koettu kohottaminen muiden yläpuolelle sekä tietenkin se, että sitten tuota lasta oli toteltu kaikessa tehdä hänestä "hiukan rasittavan persoonallisuuden". Se tarkoittaa sitä, että jos tuota miestä hassussa peruukissa sekä vaatteissa ryhdyttiin vastustamaan, niin seurauksena oli automaattisesti lähettäminen Bastiljiin sekä kuolemantuomio myrkyttämällä. Ludvig XIV on loistava esimerkki siitä, miten lasta ei ainakaan kovin laaja-alaisesti kannata kasvattaa.

Lasten kasvatuksessa laaja-alaisuus tarkoittaa sitä, että kasvattaminen tehdään sekä julkisella paikalla että kotona tapahtuvaa toimintaa, missä lapselle opetetaan oikeasti, että hänellä on tietenkin oikeus olla olemassa sekä tulla kuulluksi, mutta tietenkin muillakin ihmisillä on samat oikeudet. Jos lasta opetetaan niin, että kaikki ihmiset ovat hänen alamaisiaan, eli hän on kaiken muun yläpuolella, niin silloin tästä kasvatuksellisesta mallista ei kuitenkaan ole seurauksena mitään hyvää. Kun ihmiselle opetetaan jo lapsena, että jokainen sana, mitä hän sanoo on laki, niin silloin saattaa oma asema yhteiskunnassa sekä oma suhde kanssaihmisiin muuttua vääristyneeksi.

Mikäli lasta kasvatetaan niin, että hänen yläpuolellaan on ainoastaan joku henkiolento, joka sitten ottaa tarvittaessa asiat puheeksi, niin silloin saattaa kyseisen henkilön käytös muuttua hyvin rasittavaksi. Näet jos esimerkiksi lasta opetetaan niin, että hän saa käskeä muita tekemään työnsä, ja silti sanotaan, että hän on työn tehnyt, niin tuolloin seurauksena on se, että lapsi saattaa kuvitella, että hän on oikeasti tehnyt kaiken itse, kun hän on komentanut muita rakentamaan kirkon tai kauppakeskuksen, niin silloin saattaa edessä olla hyvin ikävä tapaus, jos sitten putoaminen maan pinnalle sattuu tapahtumaan sillä tavoin, että työväkeä ei ole sillä kertaa saatavilla.

Mutta tietenkin on tästä asiasta olemassa käänteisiä tapauksia, missä lapsi alussa tekee työnsä hyvin, ja sitten jossain vaiheessa työn laatu muuttuu huonoksi tai lapsi sitten vain jättää työn tekemättä. Toki lapsen paikalla saattaa olla tässä tapauksessa myös aikuinen, joka ensin on tullut tekemään työpaikalle työtä, mutta sitten työ muuttuu täysin surkeaksi tai henkilö muuttuu epäluotettavaksi, ja tuolloin ei kyseessä ole asia, mikä tuntuisi jotenkin tärkeältä. Jos ihminen ei koskaan saa mitään kiitosta työstään tai sitten hänen työtään vain arvioidaan jotenkin huonosti tehdyksi, niin silloin ei häntä kiinnosta ollenkaan tulla mihinkään uudelleen tekemään yhtään mitään.

Samoin jos ihminen kokee itsensä jotenkin tarpeettomaksi jossain työmaalla, niin silloin ei varmasti työtä huvita edes tulla tekemään. Tuollaisissa tapauksissa sitten ei varmasti tunnu hyvältä, jos työnjohtaja vain käskee yhtä alaistaan istumaan jossain tuolissa, ja katsomaan jotain työmaata. Siinä varmaan ei tuo henkilö sitten koe mitään suurta tarvetta tehdä mitään työtehtäviä, ja tuollaisen pettymyksen jälkeen varmaan ei kyllä mitenkään mukavalta tunnu tehdä mitään tehtäviä yhtään missään. Jos ihminen on ollut työkyvytön tai muuten pitkään poissa työelämästä, niin silloin tietenkin olisi hyvä järjestää niitä positiivisiakin kokemuksia, jotta sitten esimerkiksi puliremmi ei tunnu houkuttelevammalta vaihtoehdolta kuin työssäkäyminen. Jos ihminen kutsutaan työmaalle, eikä hänelle sitten jaeta mitään tehtäviä tai työkalut jätetään antamatta, niin silloin varmaan ei ainakaan työelämä tunnu kovin mukavalta asialta. Mikäli ihminen kokee työmaalla sen, että häntä vain nöyryytetään, niin silloin tietenkään mikään työ tunnu kovin mukavalta.

Politiikka haasteen edessä

Kimmo Huosionmaa

Kun poliitikko tai poliittinen päättäjä epäonnistuu tehtävässään, niin silloin hän saattaa ikään kuin lahjoa äänestäjiä lupaamalla esimerkiksi suoraan tulonlisäystä ihmisille, jos he äänestävät häntä, ja tietenkin esimerkiksi sosiaalitukien sekä muiden vastaavien asioiden lupaaminen on hienolta kuulostavaa toimintaa. Mutta sitten seuraa pieni ongelma, nimittäin jos yhteiskunnan toimesta aletaan jakaa rahaa, niin silloin tuota rahaa pitää jossain olla tai sitä pitää johonkin hankkia, koska yhteiskunnan raha on valtion rahaa. Vaikka valtiolla olisi suuret tulot sekä suuri kassa, niin ei se vi loputtomiin vain jakaa rahaa ympäriinsä.

Vaikka valtioiden kassat ovat valtavan suuria, niin kuitenkaan millään valtiolla ei ole loputtomiin varaa syytää rahoitusta esimerkiksi toimeentulo- tai muuhun tukeen ja tietenkin esimerkiksi infrastruktuurin ylläpito vaatii rahoitusta. Kun sitten lähdetään vaaleissa lupaamaan sitä, että ihmisille annetaan lisää rahaa taskuun, niin se merkitsee tietenkin sitä, että joko valtiossa aletaan verottaa yrityksiä enemmän, tai nostetaan esimerkiksi arvonlisäveroa, mikä sitten saa aikaan sen, että tuon tulon noston vaikutus on tavallisen ihmisen kukkarossa tasan nolla, koska tuo raha mikä jaetaan esimerkiksi juuri toimeentulotukena tai keinotekoisten työpaikkojen muodossa täytyy sitten jostain saada.

Jos kaikki uudet työpaikat ovat valtion rahoittamia, niin silloin seuraa se, että ne eivät tuo valtiolle verotuloja, joista valtion tulot muodostuvat. Se sitten muuttaa tilanteen ongelmalliseksi kaikkien kannalta. Toki esimerkiksi lainan hakeminen saattaa olla tuolloin oikeastaan hyvältä kuulostava vaihtoehto, koska se tuo sitten rahoitusta valtion kassaan, mutta lainan takaisinmaksu taas on kuin ongelmaa siirrettäisiin seuraaville päättäjille. Tilannetta, missä valtio korjaa talouttaan lainarahalla voidaan verrata samaan, kuin jos yksityishenkilö alkaisi tehdä sitä, että rahoittaa lainojen takaisinmaksuja uusilla lainoilla.

Tietenkin kertaluonteista lainaa voidaan aina kierrättää, eli toisesta luottolaitoksesta haetaan lainaa, millä tuo velka aina kuitataan edellisessä pankissa, mutta se sitten edellyttää, että noita rahoja ei mihinkään muuhun käytetä. Mutta itse en tätä asiaa mitenkään järkevänä näe. Jos ihminen hankkii lainan vanhana henkilönä, niin periaatteessa hän voi jättää sen maksut perikunnalleen, mutta en usko heidän siitä kovin paljoa ilahtuvan. Tuolloin pitää maksuehdot vain neuvotella sellaiseksi, että henkilö ei enää tuolloin maksamisen alkaessa ole kyvykäs asumaan omassa kotonaan, ja tuolloin hän voi tarjota maata pantiksi. Jos tätä lainan ottamista ajatellaan esimerkiksi poliitikon näkökulmasta, niin tuolloin hän voi kyllä siirtää lainan takaisinmaksua seuraajilleen, joita ovat sitten seuraavassa parlamentissa istuvat henkilöt.

Tässä tapauksessa sitten voidaan esimerkiksi lainan takaisinmaksu laittaa seuraavien poliitikkojen vastuulle, ja heitä voidaan syyttää tuolloin liian helpoista myönnytyksistä esimerkiksi juuri lainojen takaisinmaksujen yhteydessä Ja onhan tuolloin valtiolla aina mahdollisuus jättää lainat maksamatta, mutta sitten seuraa pieni kysymys, eli mitä jos joku oikeasti toimii niin, että ei maksa velkojaan. Ei siitä nyt ehkä suorastaan sotaa syty, mutta sitten kuitenkin saattaa lainojen hakeminen olla jatkossa hiukan työläämpää, koska tuota edellistä rahaa ei olla saatu takaisin. Se saattaa vaikuttaa esimerkiksi valtion luottoluokitukseen, sekä siihen että yhtiöt jättävät sellaisen maan, joka osoittautui epäluotettavaksi kumppaniksi.

Eli tietenkin omaisuuden kansallistaminen Kuuban malliin voi kuulostaa  asialta, jolla kansallinen selkäranka saadaan suoraksi, mutta sitten seurauksena saattaa olla se, että valtio jää kansainvälisen yhteisön ulkopuolelle, ja tuolloin eivät sen tuotteet mene oikein kaupaksi, kun valtiolle tulee epäluotettava maine. Ja tietenkin katuparlamentti on loistava keino saada ulkomaiset sijoittajat kaikkoamaan maasta, koska nuo sijoittajat varmasti pelkäävät silloin turvallisuutensa puolesta, ja tuolloin jäävät investoinnit tekemättä.

Yhteiskunnan suhde rikokseen on monimutkainen, ja hirviön päälle on helppo vierittää asioita, joita hän ei ole ehkä edes tehnyt.

Kimmo Huosionmaa

Rikostutkijan pitää aina muistaa se, että vaikka hänen silmissään tapaus vaikuttaisi ensin aivan helposti selvitettävissä olevalta, koska tekijä on jäänyt ehkä kiinni verekseltään verinen veitsi kädessään, niin joskus on asioita, jotka saavat tukijan palaamaan takaisin tuohon asiaan. Yksi niistä on se, että joku toimii tuona päivänä hiukan toisin kuin normaalisti. Eli hän saattaa esimerkiksi olla poissa diskosta, kun uhrin päälle on käyty.

Tai sitten hän on saattanut esimerkiksi jättää uhrin hakematta vaikkapa ravintolan edestä, vaikka hän on joka kerran tehnyt niin, koska tuo kaveri on saattanut olla vuosia öisin töissä tuolla alueella ehkä toisessa ravintolassa tai jossain muussa tehtävässä, ja sitten hän on töistä lähtiessään käynyt hakemassa tuon uhrin. Mutta sinä päivänä hän onkin vilustunut. Tuolloin rikostutkija voi kyllä miettiä sitä, että olisiko kyseessä palkkamurha tai teko, joka on tehty yllytyksen seurauksena. Ja vaikka esimerkiksi psyykkisesti sairas ihminen saattaa vaikuttaa esimerkiksi kovin sopivalta ehdokkaalta, joka toimii yksin, niin kuitenkin myös nuo ihmiset voiva toimia palkkamurhaajana jossain tapauksessa.

Sarjamurhaajat ovat vaarallisimpia ihmisiä, joita yhteiskunta on koskaan luonut. Kun tuollainen ihminen jää kiinni, niin silloin tutkijoiden on selvitettävä se, millä tavoin hän oli saanut päähänsä ryhtyä tekemään murhia? Eli miten hän valitsi ensimmäisen uhrinsa? Mikäli ensimmäistä uhria on tarkkailtu tai sarjamurhaaja vaanii vain osaa uhreistaan, niin silloin täytyy tutkijan selvittää se, millä perusteella tuo hirviö valitsee ne, joita vaanii? Eli ovatko nuo henkilöt, joita murhaaja on varjostanut jotenkin erikoisia, vai onko hän saanut niistä palkkion?  Ja ovatko muut uhrit "vain" huvittelua, vai onko niiden tarkoitus naamioida esimerkiksi Mafian määräämät murhat  sarjamurhaajan tekemiksi, koska tuollainen ihmishirviö on hyvä syntipukki, jonka syyksi voidaan laittaa melkein mitä hyvänsä, eli tässä tullaan sitten rikostutkijoiden kyynisimpään ongelmaan, eli "jos ihminen on tunnustuksensa mukaan surmannut 49 ihmistä viidestäkymmenestä , niin kuka on surmannut sen viimeisen uhrin, joka tuossa sarjassa on?".

Eli miksi murhaaja ei tuota yhtä tekoa tunnusta. Mitä erikoista siinä on? Hän viettää kuitenkin lopun ikänsä tai ainakin merkittävän osan elämästään mielisairaalassa noiden tekojen takia. Tässä oletetaan tietenkin, että tuo henkilö on siis osoitettavissa syylliseksi myös muilla keinoin, ja tunnustus on saatu niin, että myös sitä voidaan käyttää oikeudessa. Tuollainen ihminen on tietenkin hyvin inhottava, joten hänen päälleen on helppoa vierittää myös muiden tekemiä rikoksia, ja jos tutkija uskoo kaiken maailman satuja, niin silloin saattaa joku murhaaja päästä kuin koira veräjästä, kun hän laittaa oman tekonsa tuollaisen "Hannibal Lecterin" niskoille.

Jos ajatellaan psyykkisesti sairaan ihmisen suhdetta väkivaltaan, niin silloin pitää muistaa se, että psyykkisesti häiriintynyt henkilö saattaa kokea esimerkiksi rakkauden toisin kuin me muut, mikä sitten saattaa tehdä hänestä vaarallisen lähiympäristölleen. Eli hän ei kykene erottamaan sitä, mikä on oikein ja mikä taas on väärin. Psykoottinen henkilö saattaa kuvitella, että joku uhkaa hänen rakkauden kohdettaan, ja sitten hyökätä tuollaisen ihmisen päälle, jota hän kuvittelee rakkauden kohteensa viholliseksi.

Psykoosissa ihmisen suhde todellisuuteen on muuttunut, ja hän saattaa esimerkiksi tuntea niin sanottua "kaukorakkautta", jotain henkilöä kohtaan, ja tuolloin kyseinen henkilö voi sitten haluta tehdä ihastuksen kohteeseen vaikutuksen esiintymällä esimerkiksi juuri hengenpelastajana, jolloin hän ehkä hyökkää tuon kohteen seuralaisen kimppuun puukko kädessään, kun hän haluaa osoittaa rakkauttaan. Syy miksi tällaisen henkilön henkilötietoja tai psykiatrille kertomia asioita ei saisi lähteä levittelemään mihinkään on se, että tuollainen henkilö on helpommin yllytettävissä tekemään asioita, joista sitten jää ikuisia traumoja kaikille asianosaisille.

Psykoottinen henkilö on joissakin tapauksissa yllytetty hyökkäämään jonkun ihmisen päälle, sekä surmaamaan uhrinsa siten, että uhrin on väitetty potevan parantumatonta tautia kuten syöpää, jolloin sitten tuo psykoottinen ihminen on tehnyt "eutanasian", mikä tarkoittaa sitä, että hän surmaa uhrin, sekä aiheuttaa äärimmäistä tuskaa tämän lähipiirille. Joskus on käynyt niin, että julkisuuden henkilö on joutunut murhan uhriksi siksi, että tämä ei ole pyytänyt jotain "fania" mukaan bileisiin, ja silloin on tämä henkilö tuntenut saavansa "pakit". Eräissä tapauksissa esimerkiksi juuri torjuttu rakkaus on saanut henkilön hyökkäämään ihastuksensa kohteen päälle, ja tekemään murhan.