Periaatteessa presidenttiä ei rajoita mikään siinä asiassa, kun hän nimittää hallitustunnustelijan. Perinteisesti tämä hallitustunnustelija on vaalit voittaneesta puolueesta. Mutta siis tämän säännön ohittaminen on erittäin helppoa. Muiden puolueiden pitää vain pysyä poissa yhteistyöstä eniten ääniä saaneen, eli vaalit voittaneen puolueen kanssa. Niin sitten voidaan suoraan ajatella, että joku vähemmän ääniä saaneista puolueista olisi hallituksen muodostajan asemassa. Tuolloin vaaleissa eniten ääniä saanut puolue voidaan sulkea pois hallitusyhteistyöstä yksinkertaisesti kieltäytymällä tuosta koalitiosta. Ja vaikka puolue olisi voittanut vaalit, niin jos se ei saa enemmistöä taakseen, niin se ei kykene muodostamaan hallitusta.
Juuri tällainen etukäteen tapahtuva puolueen poissulkeminen tai eristäminen politiikasta on saanut esimerkiksi äärioikeistolaisten puolueiden suosion kasvamaan. Oppositiosta tai jostain nurkasta on helppoa kertoa miten vääriä asioita hallitus tekee. Ja kun oma sanoma perustuu ismeihin, eli poliittisiin iskulauseisiin, niin ihmiset näkevät nuo äärioikeiston puolueet mahdollisuutena. Kun asiat sanotaan selvästi niin se vetoaa ihmisiin. Ihmiset pitävät suorasta puheesta, ja demokratian kummallisuus on siinä, että ihmisten ei tarvitse välittää siitä, miten puolue aikoo mitäkin lupaustaan noudattaa.
Tai siitä että voiko jotain lupausta noudattaa? Riittää että ihmiset uskovat tuohon lupaukseen, tai oikeastaan voidaan sanoa, että demokratian kannalta on aivan sama, miksi joku antaa jollekin puolueelle äänensä. Vaikka puolueen kärkihahmo oli Hermanni Pelle, niin sillä ei ole mitään väliä. Riittää että puolue saa ihmiset merkitsemään sen ehdokkaiden numeroita vaalilippuihin. Vain annettu ääni merkitsee jotain. Eikä kukaan koskaan kysy, että miksi joku ääni on annettu.
Eli demokratiassa riittää se, että jonkun ehdokkaan numero on vaalilpussa.
Rydman sekä demokratia ovat joidenkin mielestä varmaan hiukan yhteensopimaton yhdistelmä. Eli tässä kirjoitan siitä, kuinka ministeri Rydmanin mielestä mahdollinen ensi vuoden vaalitappio tai tappio SDPlle voidaan jättää huomiotta, jos oikeiston rintama sitten sitoutuu omaan vaaliliittoon, jossa kieltäydytään hyväksymästä SDPn voittoa. Ja tietenkin Rydmanilla on oikeus sanoa näin. Syy miksi muut puolueet ovat olleet hiljaa näistä asioista on se, että kun Rydman laukoo mielipiteitään, niin muut puolueet sekä Rydmanin puoluetoverit voivat seurata sivusta, miten ministeri Rydmanin lausunnot ottavat kipinää. kun Rydman laukoo mielipiteitä, niin hän kantaa niistä vastuunsa.
Mutta siis kun äänestämme vaaleissa, niin silloin käytämme demokratiaan kuuluvia oikeuksiamme vaikuttaa siihen, mitä päättäjiä parlamenttiin pääsee. Mutta kun käymme jossain vaaliuurnalla, niin olemmeko oikeastaan koskaan edes viitsineet vilkaista puolueiden vaaliohjelmaa? Kun menemme koppiin, niin äänestänkö tuttavaa tai ehkä henkilöä, jonka asuinpaikka on sama kuin minulla? Eli tiedänkö sitten sitä, millaista linjaa tuon henkilön edustama puolue sitten oikeasti on sanonut ajavansa?
Ja sitten seuraavaksi meidän pitää muistaa sekin asia, että hallitusohjelmat ovat ainakin olleet maassamme konsensuksia, eli se tarkoittaa sitä että tällä hetkellä on mahdotonta ajatella, että mikään puolue yksin voisi muodostaa muuta kuin vähemmistöhallituksia. Hallitusohjelmat sorvataan hallitukseen pyrkivien puolueiden kesken siten, että ne ovat “realistisesti hyväksyttäviä”. Juuri tuon hallitusohjelman kohdalla kohtaamme tilanteen, missä osa puolueista on tehnyt parempia ja osa taas huonompia ratkaisuja.
Kun puolue istuu hallituksessa, niin sen pitää tehdä päätöksiä, jotka koskevat koko äänestäjäkuntaa. Tai siis nuo päätökset koskevat koko kansaa, riippumatta siitä että käyvätkö kansalaiset äänestämässä vai eivät.
Demokratian kannalta vain sillä äänellä, mikä äänestyskopissa annetaan on merkitystä. Kun sitten puhutaan siitä, mikä on äänestäjän rooli yhteiskunnassa sekä erityisesti vaikuttamisessa, niin silloin me puhumme siitä, että äänestäjät päättävät siitä, kuka pääsee eduskuntaan. Se mitä tuo henkilö sitten tekee eduskunnassa on hänen ja hänen puolueensa asia. Suhteellinen vaalitapa tarkoittaa sitä, että puolueen johtava ehdokas, eli ääniharava saa koko listalle annetut äänet. Ja sitten jos listalla on kahdeksan nimeä, niin seuraava saa 7/8 listalle annetuista äänistä sitä seuraava saa 6/8 jne..
Maassamme siis äänestetään listoja eikä henkilöitä. Eli voimme periaatteessa vaikuttaa ainoastaan siihen, että millä listalla olevia nimiä pääsee läpi. Tuon suhteellisen vaalitavan tarkoitus on ollut estää kansankiihottajien pääsy eduskuntaan. Mutta tuon vaalitavan yksi ongelma on siinä, että suosittu ehdokas vetää muita ylöspäin. Jos yksi listan ehdokkaista on erittäin suosittu, eli vaalien tapauksessa hän saa paljon ääniä.
Niin hän vetää muita ylöspäin. Ja juuri sen takia tämä D’Hondtin menetelmän nimellä kutsuttu äänten laskentamalli aiheuttaa sen, että listalta saattaa päästä eduskuntaan ihmisiä, joilla ei ole yhtään ääntä. Se että ihmisten ei tarvitse ajatella kuin sitä, että kuinka mukava mies tai nainen joku on riitää äänen saamiseen. Ja siis kuinka moni on tuolla kopissa sitten ajatellut, millaista ohjelmaa tuo puolue on edes ajatellut noudattaa. Eli äänestämme ihmisiä siksi, että he ovat niin mukavan tuntuisia.
Ja sitten tietenkin edessä ovat kovat realiteetit. Jos talous on kuralla, niin silloin rahaa ei ole. Nykyään trendinä on ollut se, että seuraavia hallituksia sidotaan edellisten hallitusten tekemiin päätöksiin. Kun päätös on tehty, niin sitä tuskin enää lähdetään seuraavassa hallituksessa muuttamaan. Ja esimerkiksi tiettyjen rakennusprojektien kuten tehtaiden sekä muiden vastaavien projektien ajoitus niin, että ne ovat puoliksi valmiita, kun hallitus vaihtuu estää tai tekee noiden projektien pysäyttämisen mahdottomaksi. Kun luvat on annettu, niin niitä ei enää voida perua. Tai peruuttamisesta syntyy kohtuutonta haittaa kaikille.
https://www.reddit.com/r/mennytjanyt/s/E8KenT9vFw
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.