Yllä: Luvig XIV eli "Aurinkokuningas".
Jotkut ihmiset ajattelevat että johtaja on liike-elämän versio Ludvig XIVstä. Tuolloin yhtiötä johdetaan sellaisella periaatteella, missä yhtiön johtajan kanta asioihin on se, että "yhtiö olen minä". Yritysdemokratia on mielenkiintoinen kysymys. Johtaja joka johtaa tietenkin kantaa vastuun päätöksistään. Johtajan tehtävä tehdä mahdollisimman suurta tuottoa yhtiön omistajille. Ja pariaatteessa osakeomistus ratkaisee sen, kuka käyttää äänivaltaa osakeyhtiössä.
Johtaja on siis johtokunnan työkalu, väline jonka kautta nuo miehet ja naiset käyttävät valtaa alaisiinsa. Eli johtaja on johtokunnan tai omistajien edustaja alaiseen nähden. Alaisen velvollisuus on totella johtajaa. Mutta alaisen ei tarvitse käyttää omaa aikaansa yhtiön asioiden hoitamiseen. Yhtiön on maksettava palkkaa siitä ajasta, kun johtaja teettää hänellä töitään. Mikäli johtaja ei saavu paikalle antamaan tehtäviä, niin silloin käy niin, että hän voi aiheuttaa suuria menoeriä omalle yhtiölleen.
Mutta kuitenkin johtajan pitää myös tietää missä raja kulkee. Jos johtaja ei tiedä alasta tai tuotteista yhtään mitään, niin häntä vedätetään hyvin helposti. Johtajan paikkaa havittelee kovin moni. Eli jos johtaja tekee virheitä, niin hänen alaisensa eivät niitä ehkä tule korjaamaan. Jos esimies saa potkut, niin silloin johtajan paikka on yhtiössä auki. Ja alainen voi hakea tuota paikkaa itselleen.
Eli johtajan ei ole soveliasta taputella sihteereitä takapuolelle. Nimittäin tuollainen asia on törkeää häirintää, mikä sitten on törkeä rikos. Johtamisen filosofia on siinä, että annanko alaisen selitellä jotain asiaa, vai annanko hänelle potkut? Siis miten estän alaistani muuttumasta sankariksi muiden silmissä? Sosiaaliset taidot tarkoittavat sitä, että myös muut tajuavat että yhteisön sääntöjen rikkominen saattaa vaarantaa jopa ihmishenkiä.
Se onko johtaja älykäs tai hyvä ihmisten kanssa on asia erikseen. Me kaikki olemme ihmisiä, ja meillä on sisäisesti rakentunut sellainen tarve, että me haluamme olla mieliksi johtajille. Eli jokainen meistä syyllistyy joskus pieneen mielistelyyn. Jos johtaja kaataa kahvin meidän syliimme, niin sanomme hyvin usein "mitäs tuosta". Mutta sanommeko me sihteereille tai alaisillemme samalla tavalla jos he kaatavat meidän syliimme kahvi? Purammeko pahaa mieltämme osastopäällikköön karjumalla hänelle päin naamaa. Tai ehkä teemme niin, mutta silloin voi olla että olemme tuon osastopäällikön esimiehiä. Vai oletteko koskaan kuulleen alaisen ärjyvän esimiehelle päin naamaa? Juuri mielistely on se, mikä saattaa vääristää johtajan kuvaa omista johtotaidoistaan.
Hän ei ehkä ole kuullut muiden kuin omien esimiestensä mielipiteitä omasta tyylistään. Ja esimies ei ehkä ole edes käynyt samassa toimistossa seuraamassa alaisensa johtajan työskentelyä. Tai kukaan ei ole koskaan edes antanut johtajalle mitään palautetta. Ja koska kukaan ei ole tuota esimiestyötä kommentoinut, niin se varmaan sitten on hyvää. Enkä ole koskaan tai hyvin harvoin kuullut alaiselta edes kysyttävä, mitä mieltä nämä ovat johtajasta. Johtajan pitää miellyttää vain omia johtajiaan. Ja jos alaiset nyt lähtevät etsimään uutta työpaikkaa, niin uusia alaisia saa sitten työvoimatoimistosta.
Me ihmiset olemme laumaeläimiä. Me siis valitsemme ympärillemme kaltaistamme seuraa. Joten tämä on yksi syy siihen miksi murhaaja tulee usein itse murhatuksi. Hän etsii samanhenkistä seuraa.
Siis miksi nerot eivät sovi johtajiksi, vai sopivatko he ehkä paremmin kuin joku muu? Kun ihminen on "hyvä" toisten kanssa, niin mitä se mahtaa tarkoittaa? Onko se ihminen, joka "on hyvä" toisten kanssa oikeasti johtaja, joka karjuu alaisilleen pää punaisena? Vai käyttääkö sosiaalisesti taitava ihminen toisenlaisia keinoja, kuten hienovaraista manipulaatiota, jossa hän ei yksin ota vastuuta kaikesta? Meistä jokainen on ihminen, ja jokainen ihminen omaa tietyt heikkoudet. Suurin heikkous on se, että antaa mielistelyn vaikuttaa itseen. Miellyttävältä ja mukavalta vaikuttava henkilö saa joskus jopa kokeneet johtajat hämääntymään. He saattavat päästä vaativiinkin tehtäviin ilman mitään sen suurempia taitoja. Ja sitten seuraa ongelmia.
On suuri virhe lähteä ajattelemaan asioista siten, että kaikki ihmiset ovat samanlaisia kuin itse on. Jos ihminen ajattelee että hänen alaisensa ovat massaa, käyttöesineitä joiden tunteista ei tarvitse mitenkään välittää, niin hän on jossain vaiheessa menevä tietyn rajan ylitse. Tuo raja on se, mitä Vikingit kutsuivat nimellä "Fenrir". Se tarkoittaa sitä, että lopulta autoritarinen johtaja menee yli rajan, missä toinen ei voi hillitä omaa vihaansa. Jos ihminen simputtaa toista jatkuvasti, niin hän sitten jossain vaiheessa joutuu tilanteeseen, missä toisen reaktiot ovat väkivaltaisia myös esimiestä kohtaan.
Siinä hyvä kysymys. On kaksi tapaa käyttää valtaa. Toinen vallankäytön tapa on avoin johtajuus, joka varmaan imartelee meistä jokaista. Ja sitten on manipulointi, joka perustuu erilaisiin psykologisiin kikkoihin. Yksi niistä on se, että ihminen saattaa kertoa olevinaan jonkun "itseään koskevan" muka nolon jutun, jolla hän luo kuvaa inhimillisestä johtajasta. Mutta kuten tiedämme, niin johtamisen suurin ongelma on siinä, että millä mitataan hyvä johtaja?
Onko hyvä johtaja ihminen joka tekee loistavaa tulosta, ajaa itsensä ja alaisensa vatsahaavaan, ja sitten tuo suuria voittoja niille, joita hänen pitää edustaa. Riippuu näkökulmasta. Alainen ei aina pidä siitä samasta asiasta kuin esimies. Ja yhtiön omistajat taas palkkaavat johtajia jotka tuovat heille tulosta. Siis hyvän johtajan määritelmä riippuu siitä, mistä suunnasta johtajuutta katsotaan.
Onko itsenäinen, miellyttävä, älykäs ihminen hyvä johtaja? Siinä hyvä kysymys. Se riippuu siitä mitä johtajalta edellytetään. Edellytetäänkö sitä, että johtaja käyttää valtaa vain jonkun institution kautta, eli liike-elämässä tuo tarkoittaa sitä, että johtaja saa kaikki tulonsa jostain yhdestä lähteestä kuten tietystä yhtiöstä. Sanotaan että esimerkiksi Neuvostoliitossa suuri keskinkertaisuus johti Stalinin aikaan muita keskinkertaisuuksia. Se että keskinkertaisuus nousee johtajaksi luo usein kuvan siitä, että johtajuus on kaikkien meidän "juttu".
Oikeastaan Stalin on hyvä esimerkki johtajasta, jonka asemaa voi periaatteessa kuka vain hakea. Mutta päätöksen siitä pääseekö henkilö johtamaan tekee joku politbyroon keskuskomitean nimellä kulkeva instanssi. Eli päästäkseen johtamaan pitää ihmisellä olla hyvät suhteet muihin johtajiin. Ja jos sitten suoraan siirrämme Neuvostoliiton mallin yritysmaailmaan, niin yhtiön johtokunta on samassa asemassa kuin politbyroon keskuskomitea. Suurimpien yhtiöiden johtoon on paljon hakijoita, ja tietenkin päästäkseen haastatteluun pitää ihmisellä olla suhteita sekä meriittiä. Haastatteluun otetaan vain niitä, joilla on suosittelijoita sekä suosituksia.
Joidenkin ihmisten mielestä johtajan tulee olla vihattu. Se tietenkin tekee hänestä riippuvaisen asemastaan sekä kaiken maailman turvamiehistä. Todellisuudessa vain johtaja jolla on loistavia suhteita toisiin johtajiin yli yhtiöiden rajojen voi tehdä hyvää rahallista tulosta. Sanotaan että huippujohtajat ovat jo harjoittelussa päässeet harjoittelemaan johtamista. Tässä sitten tietenkin me voimme kysyä, että miksi kaikki johtajat ovat Amerikassa käyneet Princetonia ja Harvardia? Noissa yliopistoissa opintovuosi saattaa olla satojen tuhansien arvoinen.
Mutta mistä nuo ihmiset maksavat? He maksavat paitsi opetuksesta, niin myös suhteista. Opiskelun aikainen suhde jonkun ison pomon poikaan tai tyttäreen takaa sen, että ihminen pääsee aloittamaan uransa suurempien johtajien alaisuudessa, ja se takaa sitten sen että he voivat heti uran alussa antaa isojen tunnettujen päälliköiden suosituksia. Ja liike-elämässä merkitsee erityisesti se, että kuinka suuren rahamäärän henkilö on tuonut yhtiölle.
https://bigthink.com/business/why-your-smartest-colleagues-are-virtuoso-manipulators/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.