torstai 21. maaliskuuta 2024

Pakotteet eivät pure Putiniin, koska hän saa uusia tuotteita BRICKS maiden kautta.




Maamme suhde Venäjään on melko monimutkainen. Eli kaikki eivät varmaan Suomessakaan ole hyppineet onnesta, kun olemme liittyneet läntiseen sotilasliittoon. Venäjän kortti oli varmaan asia, mitä oli joku ajatellut käyttää vanhaan YYA-Suomen malliin. Samoin jotkut yrittäjät ovat varmasti tienanneet omaisuuksia sillä, että he ovat vieneet elektroniikkaa Venäjälle. Eli sana kriittinen on muuttunut tarkoittamaan kielteistä, eli puhutaan NATO-kriittisyydestä, vaikka tarkoitetaan NATO-kielteisyyttä. 

Suomalaisten yritysten toiminta Venäjällä on asia, joka ei ole aivan sellainen, kuin sen toivoisimme olevan. Tai siis tiettyjen ihmisten etu ei ole ehkä aivan sama kuin tavallisten kansalaisten tai valtion etu, eli jos ajatellaan idänkauppaa, niin se on Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tuonut valtavia voittoja niille, joilla on ollut suhteita. 

 Monet yhtiöt ovat jatkaneet ilmeisesti liiketoimintaa Venäjällä sellaisilla tuotteilla, joita ei ole erikseen kielletty. Eli periaatteessa tämä toiminta on täysin laillista, mutta samalla se tuo mieleen mallin, jossa jokainen asia, mitä ei saa Venäjälle myydä tai viedä, pitää aina erikseen kieltää. Nikkeli on ainakin ennen ollut tärkeässä asemassa ammusten tuotannossa, mutta silti tuota metallia tuodaan Venäjältä, jalostetaan Suomessa sekä sitten viedään takaisin Venäjälle. Ja kuljetuksen hoitaa joku venäläisten kanssa perustettu yhteisyritys, jonka toimijana toimii venäläinen mies, jolla on läheiset suhteet Vladimir Putiniin, ja sen takia kyseinen asia tietenkin kiinnostaa toimittajia sekä ilmeisesti myös viranomaisia. 

Kun tutkijat ovat sanoneet, että EU eikä USA ole sitoutunut Ukrainan voittoon, niin he ilmeisesti ovat jossain määrin oikeassa. Venäjän tappiota sodassa toivotaan mutta samalla myös pelätään. Asealan yhtiöiden kannalta katsoen Ukrainan kriisi on valtava kultakaivos, koska se että Venäjä jää pystyyn tietenkin takaa noiden tuotteiden myynnin. 

Periaatteessa Ukrainan häviö olisi asetehtaille taloudellinen voitto, koska Venäjän pelko takaa erityisesti korkean teknologian aseiden myynnin NATOlle sekä NATOn liittolaisille. Ja Venäjän ydinlaitokset ovat myös suuri pelon aihe. Venäjällä on pelotetta, jolla pelotella. Ja rahaa jolla lahjoa. Eikä Putinin poistuminen vallasta tuo ehkä mitään muutosta tuohon maahan, joka on palannut Stalinin aikaan. Samoin maailma on palannut Kylmään Sotaan, jossa rauhaa ylläpidetään asein. 

Venäjällä on tietenkin välineitä kuten kultaa, timantteja, öljyä sekä kaasua ja halpaa työvoimaa, jolla se voi ostaa ystäviä. Ne joilla on sukulaisia Venäjällä on aihetta pelätä FSBn tekevän jotain noille venäjälle jääneille ihmisille, jos he kieltäytyvät ehdotuksesta esimerkiksi välittää elektroniikkaa Venäjälle kielloista ja sanktioista huolimatta. 





Putinilla on tukenaan BRICKS-maiden kuten Iranin tuki, ja hän voi käyttää noita BRICKS maita välikätenä hankkiessaan tuotteita läntisiltä markkinoilta. Iranilla on paljon myötäilijöitä, joiden mielestä länsimaiset arvot ovat lähinnä turhaa hapatusta, ja nuo tahot varmasti käyvät kauppaa Iranin kanssa, joka on myynyt aseita Venäjälle Ukrainan sodan alkamisen jälkeen. 

Samoin myös rahapulaa poteva Kuuba sekä muutamat Väli-Amerikan maat saattavat toimia väli-ostajina Putinille, ja sitten laivata tuotteet suoraan Pohjois-Koreaan. Eli Putin antaa noille maille rahat ja ostoslistan, ja sitten nuo rahapulasta kärsivät kolmannen maailman maat saavat provision, kun ne suostuvat toimimaan Putinin bulvaaneina esimerkiksi aseiden sekä niihin kuuluvan elektroniikan hankinnassa. 

Sanktiot ja rajoitukset eivät tehoa Venäjään samalla tavalla kuin ns. "normaaleihin" valtioihin. Sanktiot on tehty toisia demokratioita vastaan, ja Venäjällä ei Putinin tarvitse välittää yhtään mistään, mitä eurooppalaisten- tai eurooppalaiseen demokratiaan tottuneiden valtiopäämiesten pitää välittää. Lehdistö on Venäjällä olemassa vain yhtä asiaa varten: sen tehtävä on tukea autoritääristä hallintoa. Eikä tuossa maassa ole edes muodollista sanan- ja lehdistönvapautta. 

Länsimaiset tuotteet Moskovalaisen kaupan hyllyillä on saatettu tuoda toisista kaupungeista. Tai sitten ne ovat piraattituotteita, joilla yritetään todistaa etteivät sanktiot tehoa. Tai sitten Putinin miehet ovat hankkineet ne muiden BRICKS maiden kautta. Kolmas vaihtoehto on se, että länsimaiset yhtiöt ajattelevat että jokainen tuote pitää erikseen kieltää, ja kauppasaarron läpi saa viedä mitä vain, mitä ei olla erikseen kielletty. 

Tietenkin ihmiset ovat huolissaan Venäjän ydinaseiden tulevaisuudesta, mutta samalla myös toisia asioita pelätään. Nimittäin Venäjä on tuonut joillekin yrittäjille suuren summan rahaa, ja sen takia jos Venäjä hajoaisi, niin silloin nuo yrittäjät jäisivät vaille tuloja, jotka ennen olivat suuria. Kun Suomi liittyi NATOoon, niin silloin historia toisti itseään, mutta käänteisessä mielessä. Kun Suomi aikoinaan solmi YYA- sopimuksen Neuvostoliiton kanssa, niin silloinen oikeistolainen Suomi muuttui yhdessä hetkessä vasemmistolaiseksi. 

Eli vanhat asiat kuten Suojeluskunnat ja monet muut yhteiskuntajärjestystä tukemaan perustetut järjestöt kuten "vientirauha" muuttuivat fasistisiksi ja samalla kielletyiksi. Tilalle tuli vasemmistolainen suuntaus, joka haki avoimesti tukea Neuvostoliitosta. Ja sitten kun poliittinen heiluri heilahti taas oikealle, niin silloin ensin Neuvostoliiton hajoaminen toi venäläisille uuden oikeuden matkustaa ulkomaille, mikä tietenkin mahdollisti venäläisittäin katsoen hyväpalkkaisen työn ulkomailla, ja yksi suosittu kohde oli tietenkin Suomi, jonka rakennustyömaat täyttyivät venäläisistä työläisistä. 

Mikäli yrittäjällä oli suhteita Venäjälle, niin sieltä järjestyi valtava määrä työläisiä tekemään työtä Suomeen, ja yrittäjä saattoi tietenkin pyytää silloin vähän pienempää hintaa työstä, koska työvoima oli halvempaa. Mutta sitten jos suhteita löytyi vielä enemmän, niin kokonainen tuotanto voitiin siirtää Venäjälle. Ja tietenkin se että henkilö saattoi pitää rahojaan venäläisessä pankissa toi hänelle valtavia verovoittoja. Tietenkin on mahdollista, että osa suomalaisessa omistuksessa olevien yhtiöiden tuotteista on valmistettu vankityönä. Ja ehkä joku on tuon asian paljastumista pelännyt. 

Tuota aikaa voidaan kutsua jälkisuomettumiseksi, eli aika-ajoin vanha kunnon YYA-henki, jossa Moskovaa ei saanut mitenkään arvostella nousi pintaan. Eli lehdistössä toivotaan ja pelätään Venäjän tappiota, ja välillä vanhat ajat muistuvat mieleen, kun lueskelen noita lehtijuttuja, joissa ikään kuin toivotaan sodan loppuvan Putinin sanelemaan rauhaan. Samoin se että edesmennyt oppositiojohtaja Navalnyi menetti rauhanliikkeen silmissä mielipidevangin aseman, koska hän oli sanonut jotain, mitä "ei voitu hyväksyä". Ja tuo asia sitten oli kuin kopio Neuvostoliiton ajan toiminnasta. 

Mutta sitten seurasi hyökkäys Ukrainaan. Venäjän asevoimat eivät ole vieläkään saaneet aikaan mitään kovin vakuuttavaa. Ja Suomen liityttyä NATOoon alkaa tietenkin mielessä liikkua ajatus siitä, että FSB saattaa kiristää joitakin yrittäjiä enemmän tai vähemmän aidoilla asiakirjoilla, joiden perusteella henkilö olisi ehkä tiennyt mahdollisesta vankityöstä. Samoin venäläisiä joilla on Suomen passi, mutta sukulaisia Venäjällä on ehkä kiristetty tai yritetty kiristää yhteistyöhön pelottelemalla, että heille käy jotain, jos nämä Suomessa asuvat sukulaiset eivät suostu availemaan Facebook tilejä FSBn agenteille. 


https://yle.fi/a/74-20068825?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp


https://yle.fi/a/74-20080333?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp


tiistai 19. maaliskuuta 2024

Vladimir Putinin esitykset jatkuvat.

Onko Putinin epäuskottavan äänisaaliin tarkoitus osoittaa, että hän saa tehdä mitä hyvänsä?

Kun Venäjän presidentinvaalit pidettiin, niin en usko että kukaan oikeastaan jännitti lopputulosta. Putinin väkivaltakoneisto sekä sensuuri ja korruptio ovat pitäneet huolta siitä, että Putin varmasti voittaa vaalit. Eli kukaan ei varmaan vakavissaan uskonut, että kukaan muu edes voisi voittaa vaaleja, tai kukaan vakavasti otettava henkilö ei edes kuvitellut voivansa haastaa Putinia, tai sitten häntä odottaa kohtalo, joka on karuakin karumpi. Parhaassakin tapauksessa tuollainen haastaja voisi saada sata vuotta vankeutta, ja sitten kuoleman jossain kaukana Siperiassa. Kun Putin tekee jonkun päätöksen, niin hän ei halua kuulla mitään muuta, kuin ilmoituksen, että tehtävä on suoritettu. 

Putin on siis mies, joka varmasti haluaa muuttua uudeksi Staliniksi, ja hänen progandassaan kaikki, jotka ovat hiljaa kannattavat häntä. Ja jos joku vastustaa tuota miestä, niin silloin seurauksena on välitön kurinpalautus, mikä saattaa maksaa tuon arvostelijan hengen. Putinin voiton kohdalla merkillepantavaa on se, että vaalien tulos on niin räikeästi väärennetty. Yli 87% kannatus on erittäin yliampuva, ja Putinille itselleen olisi vähempikin riittänyt. Eli onko häneltä ehkä mopo karannut käsistä, kun hän rakentaa agendaa omasta kaikkivoipaisuudestaan. Tai onko tuon räikeästi yliampuvan "voiton" tarkoitus osoittaa kansalle, että V. Putin saa tehdä mitä häntä ikinä sattuu huvittamaan. 



Ylen artikkelissa kerrotiin vähän aikaa sitten Putin-nuorista, joita aivopestään länsimaiden vihaajiksi. Me usein unohdamme, että Putin itsekin on aikoinaan ollut tällainen nuori. Eli Putin ei ole keksinyt noita esisotilaallisia kasvatusleirejä, vaan niitä oli jo Stalinin sekä Tsaarin aikana. Venäjällä on pitkät sekä ehkä häpeälliset perinteet siitä, kuinka lastenkoti-nuoria sekä lapsia lähetään asevoimiin "kasvatettaviksi". Nuo lapset ja nuoret ovat noilla leireillä saaneet niin sanottua esisotilaallista sekä ideologista valmennusta, mikä tarkoittaa aivopesua. Ja voidaan sanoa, että tuollaisen toiminnan kohde on uhri. Eli varsinkin lasten tapauksessa he eivät itse tuonne leireille ole halunneet. 

Eli Putin ei noita leirejä keksinyt, vaan hän on itse ollut sellaisella kun hän itse on ollut Komsomol-nuorisoliittolainen sekä nuori pioneeri. Molemmat järjestöt järjestivät aikoinaan ideologista että myös esisotilaallista koulutusta.  

Periaatteessa tämä koulutus jota annetaan alaikäisille pitää sisällään samoja asioita, kuin mitä asevoimissa opetetaan. Mutta niihin liittyy myös ideologinen koulutus, eli nuo nuoret saavat lukea vain valikoituja kirjoja sekä he saavat muutenkin sellaista tietoa, mikä tukee virallista ideologiaa. Metodologiat mitä noilla aikoinaan NKVDn aikaan perustetuilla leireillä on käytössä ovat periaatteessa samanlaisia kuin koraanikouluissa käytetään itsemurhaterroristien valmennukseen. 

Ne kehitettiin aikoinaan käyttäytymistieteilijä Ivan Pavlovin toimesta, ja niitä on käytetty mm. Vietnamin sodassa sekä aikaisemmin Korean sodassa. Eli periaatteessa idea on siinä, että samaa asiaa hoetaan uhrille kerran toisensa jälkeen, ja hän ei saa mitenkään kyseenalaistaa samaansa oppia. Tuosta metodista on tuhansia eri variaatiota. Eli kun henkilö miellyttää "kouluttajaansa", niin hän saa palkinnon, ja jos hän ei miellytä, niin silloin hän saa rangaistuksen. 

Samoin he saattavat saada viestejä "länsimaisilta nuorilta", jotka kertovat että esimerkiksi Suomi on sisällissodan partaalla. Tai että Suomen kansa tukee Putinia.  Mutta esimerkiksi noilla leireillä on kokeiltu sellaisia välineitä, kuin subliminaalinen käskytys, mikä tarkoittaa kaiuttimen kautta, infraäänen taajuudella luettavia mantroja sekä välähdyskuvia, joiden tarkoitus on vaikuttaa ihmisen alitajuntaan. Tai uskoisin että brutaali järjestelmä on myös tällaisia asioita kokeillut, vaikka se ei ehkä niitä käyttäisikään. 

Kuitenkin Afganistanin sodan yhteydessä havaitut itsemurhat ovat asioita, joiden uskotaan liittyvän tuohon aivopesuun. Eli kun tehtävä oli suoritettu, niin laskuvarjomies saattoi ampua itsensä. Aikoinaan Stalinin aikaan tuollaisia menetelmiä kokeiltiin, ja niiden käyttö olisi taannut sen, että kiinni jäänyt vakoilija ei kertoisi mitään. 

https://yle.fi/a/74-20078920?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp


https://fi.wikipedia.org/wiki/Ivan_Pavlov

maanantai 18. maaliskuuta 2024

Miksi koulutetut ihmiset elävät pidempään sekä pysyvät pidempää nuorina?

Kuva: ScitechDaily.com


Columbian yliopiston tutkimuksen mukaan koulutus vaikuttaa myönteisesti elinikään sekä elämän laatuun, mutta se miksi tuo vaikutus on olemassa saattaa olla periaatteessa melkein itsestään selvää. Kolutettu ihminen esimerkiksi tupakoi harvemmin kuin kouluttamaton, ja koulutetun ihmisen elämäntavat sekä asenne elämään on usein myönteisempi kuin henkilöllä, jolla ei ole mitään koulutusta. Esimerkiksi tilanteissa missä koulutettu henkilö joutuu työttömäksi, on hänellä lähes aina jonkinlainen turvaverkko sekä takuu toimeentulosta olemassa. 

Tuolloin henkilö ei kohtaa samanlaista ahdinkoa kuin kouluttamaton henkilö. Hyvät elämäntavat sekä erityisesti terveellinen ravinto, mikä tarkoittaa alkoholin kohtuullista käyttöä sekä tupakoinnin välttämistä tekee hänen olostaan paremman. Myös huumeiden sekä ylenpalttisen alkoholinkäytön välttäminen aiheuttaa sen, että henkilö ei niin usein joudu väkivaltaisiin tilanteisiin. Eli kuten rumasti sanotaan, niin nörtit suhtautuvat väkivaltaan sekä esimerkiksi kaduilla hengailuun kielteisemmin kuin kouluja käymättömät muskelimiehet. 


Koulutettu henkilö omaa yleensä:

*Terveemmät elämäntavat eli he eivät tupakoi tai käytä alkoholia niin suuria määriä. Eli heillä ei ole keuhkosyöpää sen takia niin usein. 

*He eivät juurikaan käytä huumeita tai hormoneja. Ja juuri alkoholi, huumeet ja laittomat hormonit altistavat henkilön väkivallalle sekä esimerkiksi maksavaurioille. 

*He eivät käytä lääkkeitä viihteellisesti, ja myös syövät lääkekuurit loppuun, mikä tietenkin tekee lääkkeistä tehokkaampia. 

*Heillä on harvoin väkivaltaisia ystäväpiirejä, eli suuri osa henkirikoksista tapahtuu päihteiden vaikutuksen alaisena. Eikä heidän työpaikkansa ole väkivaltainen. 

*Koulutettu henkilö myös välttää väkivaltaa useammin kuin kouluttamaton. 

*He noudattavat useammin nopeusrajoituksia ja ovat muutenkin harkitsevampia kuin kouluttamattomat henkilöt. 

*Terveet elämäntavat kasaavat vähemmän kuona-aineita solukoihin, mikä tietenkin hidastaa vanhenemista. 

*Samoin he hakevat useammin lääkärin apua kuin kouluttamaton, eikä koulutettu lähde kovin usein  naapurista ostamaan särkylääkkeitä, jos hänen rintaansa koskee. 


Samoin kouluja käymätön kuuluu MC-kerhoihin sekä muihin vastaaviin joukkoihin usemammin kuin koulutettu henkilö. Eli sosiaalinen verkosto, johon kuuluu esimerkiksi paljon väkivaltarikollisia sekä huumeita, hormoneja ja muita vastaavia asioita, joista johtuvia velkoja peritään väkivallan avulla saavat aikaan elinikä-ennusteen laskemista. Ja huonot elämäntavat tietenkin altistavat diabetekselle sekä maksakirroosille ja erilaisille syöville. Samoin hormonien sekä huumeiden käyttö muuttaa henkilön joskus väkivaltaiseksi, ja se aiheuttaa tietenkin kohonneen riskin kuolla väkivaltasesti. 

Samoin henkilö joka on käynyt muita kuin peruskoulua stressaantuu vähemmän kuin henkilö, joka ei ole kouluja käynyt. Hän etsii myös tietoja asioista kuten omista diagnooseistaan itsenäisemmin, kuin kouluttamaton, ja sen takia koulutettu henkilö ei heti masennu, jos lääkäri antaa hänelle jonkun vaikuttavalta tuntuvan diagnoosin. Jos henkilö on päihteiden ongelmakäyttäjä, niin hän myöskään ei hallitse tunnetilojaan kovin hyvin, ja se sitten saa aikaan sen, että henkilö masentuu helpommin, ja hän käsittelee tuolloin masennusta eri tavalla. 


https://scitechdaily.com/new-columbia-research-links-education-to-slower-aging-and-a-longer-lifespan/

sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

30 vuoden takainen henkirikos jää ilmeisesti selvittämättä.

"Sari Liinaharjan ruumis löydettiin Forssasta syyskuussa 1987. Poliisi teki alueella parin viime vuoden aikana uusia tutkimuksia. Kuva: Poliisi"


Sari Liinaharja katosi 6. Helmikuuta 1987. Ja hänen ruumiinsa löytyi saman vuoden Helmikuussa. Sari Liinaharjan katoaminen sekä kuolema 30 vuotta sitten on ollut taas otsikoissa. Ja tämä kuolema jää ilmeisesti kaikkiaan selvittämättä. On tietenkin epäilty, joka sanoo ottaneensa Sari Liinaharjan kyytiin, sekä tietenkin toinen mies, jonka olemassaoloa ei voitu varmistaa. Tuo toinen mies oli mennyt Sari Liinaharjan kanssa takapenkille toisen ajaessa. Ja sitten matka oli kulkenut kohti kotibileitä, joiden olemassaolosta ei ole koskaan ilmennyt mitään todisteita. Tai niistä ei ole puhuttu Tammelassa tai Forssassa ollenkaan. 



Omien kertomustensa mukaan mies oli jättänyt Liinaharjan keltaisen talon eteen, ja hänen seurassaan ollut toinen mies oli vienyt Sari Liinaharjan jonkun keltaisen talon pihaan, ja palannut 20 minuutin päästä takaisin. Keltainen talo oli ollut vuodesta 1965 saakka kesämökkinä ja siellä oli silloin tarinan mukaan palanut kirkkaat valot. Sari Liinaharjan ruumis löytyi sitten seuraavana syyskuuna metsästä 20 kilometrin päässä hänen kotoaan. 

Todistajien mukaan he olivat työntäneet punaista Toyota Corollaa metsätiellä, ja tuota autoa ajoi hermostuneen oloinen mies. Ja takapenkillä olleet mies ja nainen olivat kuitenkin jääneet heiltä silloin kauan sitten huomaamatta. Mutta miksi tuo toinen mies ei työntänyt autoa? Ja mitä nuo todistajat olivat tuolla tiellä tehneet? 



Tapauksesta kertovassa filmissä rikospoliisi esitteli auton sisätilan mattoja, joita on ilmeisesti pantu pyörien alle, jotta pito olisi parempi. Nuo matot ovat löytyneet läheltä ruumiin löytöpaikkaa, mikä tietenkin herättää kysymyksiä siitä, että mitä varten niiden käyttäjä ei ole korjannut mattoja takaisin sisään autoon?

Eli yleensä kumimattoja käytetään auton irrottamiseen siten, että ne laitetaan vetävien pyörien alle, jolloin pito paranee. Ja sitten nuo matot parantavat pitoa. Kun auto on irti, niin matot voi kerätä lumesta ja laittaa takaisin auton lattialle. Eli pahasti tulee mieleen se, että onko joku ehkä jättänyt nuo matot tahallaan löydettäviksi, joten onko joku yritetty lavastaa syylliseksi? Vai onko auton ajaja mennyt paniikkiin tuntemattomalla, valaisemattomalla tiellä? Pimeä metsä saattaa olla varsinkin kaupunkilaiselle outo paikka. Ja sankka lumisade on peittänyt metsätien, niin että ojaan ajon riski on suuri. 

Onko Liinaharja itse neuvonut tuon paikan, vai ovatko tekijät ehkä ajaneet sinne sattumalta? Vai ovatko he ehkä käyneet tutustumaan paikkoihin etukäteen, mutta sankka lumisade on tietenkin vaikeuttanut tuon rikoksen tutkimusta sekä peittänyt jälkiä. Eli onko noilla tekijöillä ollut ajatus teosta, ja sitten sankka lumisade on antanut heille tilaisuuden. 


Mihin Sari Liinaharja oli menossa? Aikoiko hän ehkä oleskella kavereidensa kanssa tuolla torilla? Vai oliko hänet kutsuttu kotibileisiin?

Tietenkin auto oli voinut tulla talolta päätielle, mutta jos Liinaharja oli ollut yksin takapenkillä, niin miksi hän ei ollut joko lähtenyt mukaan työntämään tai sitten herättänyt auttajien huomiota, jos hän ei ollut autossa vapaaehtoisesti? Tapauksen pääepäilty puukotti myöhemmin erään miehen kuoliaaksi ja sai siitä rikoksesta 8,7 vuotta vankeutta. Tapaus sattui vuosia Liinaharjan kuoleman jälkeen. Tämä pääepäilty on siis nykyään 63-vuotias. 


Sari Liinaharjan ruumiin löytöpaikka:
miksi se löytyi vasta syksyllä?


Pari asiaa tekee Sari Liinaharjan kuolemasta oudon. Eli missä ruumis oli helmikuun ja syyskuun välillä? 


Sari Liinaharjan tapauksessa on tietenkin mahdollista, että todistajien muistikuvat liittyvät toisiin iltoihin. Eli esimerkiksi pääepäilty olisi saattanut ottaa Liinaharjan kyytiin joku toinen ilta, jos hän tai tuo toinen mies olisivat olleet Liinaharjan tuttavia. Toisaalta jos Liinaharja oli menossa kotibileisiin, niin oliko hän sanonut niin siskolleen vai noille kahdelle miehelle. Ja tunsiko pääepäilty tuon toisen miehen? Eli myöhemmin he ovat kyllä tunteneet, mutta olivatko he tunteneet toisensa helmikuussa 1987? 

Lehtijutun mukaan tuo toinen mies oli sama, jonka pääepäilty surmasi vuosia myöhemmin. Ja muita elossa olevia todistajia ei ole ollut tuossa autossa mukana, kuin tuo mies joka kuulemma teki lumitöitä pääepäillyn kanssa. Lehtijuttujen mukaan tuo pääepäillyn kanssa ollut mies oli tehnyt lumitöitä usein pääepäillyn traktorilla. 


Ajoiko epäilty kahdesti ojaan, vai onko liikkeellä ollut kaksi samanlaista autoa?


Kuitenkin jos joku on auttanut tuota pääepäiltyä, niin olisi ihme jos hän ei ollut nähnyt Liinaharjaa, paitsi jos tuo auto oli tulossa tuon keltaisen talon pihalta. Mutta kai nuo miehet olivat tajunneet kysäistä, että oliko talossa sitten vastaanottoa? Tai jos pääepäilty puhuu totta, niin mitä tuo kaveri oli tehnyt Liinaharjan kanssa tuolla talon pihalla? 

Ja miksi hän oli siirtynyt tytön viereen takapenkille? Näet jos sitten jotain tapahtuu, ja kuski saa mustasukkaisuuskohtauksen, niin silloin kyllä ovi aukeaa seuraavalla bussipysäkillä hyvin nopeasti. 

Olivatko kotibileet ansaan houkuttelua, vai oliko Liinaharja ehkä keksinyt tarinan omasta päästään. Vai oliko pääepäilty sitten keksinyt koko jutun? Tärkeää olisi tietenkin se, mitä Liinaharja oli sanonut, kun hän oli lähtenyt viimeisen kerran kotoaan? Ja jos kotibileitä ei ollut, niin mihin tuo nuori nainen oli sitten todellisuudessa mennyt? Eli miten hän päätyi metsään, jossa hän tapasi kohtalonsa? Ja miten häntä ei oltu löydetty aikaisemmin? 

Siis puhuiko Liinaharja kotibileistä lähtiessään kotoa, ja jos hänet oli kutsuttu olemattomiin kotibileisiin, niin oliko hänet tarkoituksella houkuteltu ansaan? Mutta mitä varten se olisi tehty, eli mitä varten hän kuoli? Ja jos Liinaharja oli vain sanonut lähtevänsä bileisiin, niin mihin hän oli lähtenyt? Ja erittäin mielenkiintoista olisi tietää että mitä hän sanoi kotona, kun hän lähti viimeiselle matkalleen. 

Mutta sitten jos Liinaharja oli maininnut menevänsä kotibileisiin, joita ei sitten ollutkaan, niin mihin hän oli oikeasti menossa? Oliko hänet ehkä kutsuttu johonkin bileisiin, joista hän ei sitten palannut, ja jos kyseessä oli bilekutsu, niin mitä varten hänet oli niihin kutsuttu? Eli oliko hänet houkuteltu ansaan, mutta miksi? Vai oliko hän lähtenyt tuolloin Helmikuussa johonkin muuhun tilaisuuteen, jota hän halusi peitellä? 

Jos Liinaharja oli sitten neuvonut nuo miehet tuonne keltaiselle talolle, niin mitä hän sieltä oli odottanut löytävänsä? Ja millä hän oli ajatellut palaavansa kotiin? Kun noita löytöpaikan läheltä otettuja kuvia katselee, niin kyseessä on hyvin syrjäinen paikka. 

Liinaharjan ruumis löydetään seuraavana syksynä. Ja tuo asia tietenkin aiheuttaa lisäkysymyksiä. Eli missä ruumis on ollut sen ajan helmikuusta syyskuuhun. Onko se ollut löytöpaikalla, ja lehdistä ei ole ilmennyt sitä, että oliko löytö tapahtunut sattumalta. 

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010141348.html


https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010297332.html


https://yle.fi/a/74-20079494


https://yle.fi/a/74-20079315


https://yle.fi/a/74-20071035

torstai 14. maaliskuuta 2024

Kirkko on oikeastaan hajonnut jo kauan sitten.



Kirkko on hajonnut jo monta kertaa ennenkin. Ensin kristityt erosivat juutalaisuudesta, ja sitten myöhemmin Alkukirkko hajosi Itä- ja länsikirkkoon, joista toisesta eli Roomasta johdetusta osasta tuli katolinen ja toisesta eli Konstantinopolista johdetusta osasta taas Ortodoksinen kirkko. Sitten seuraavaksi katolinen kirkko hajosi protestantteihin sekä katolisiin, ja tuolloin kyseessä oli kiista siitä, että saako kansalle saarnata heidän omalla kielellään. Myöhemmin protestanttinen kirkko on jakaantunut sitten anglikaaneihin, evankelisluterilaisiin, kalvinisteihin ja moniin muihin enemmän tai vähemmän itsenäisiin kirkkokuntiin. Ja voidaan sanoa että luterilainen diaspora eli hajaannus jatkuu edelleen, kun luterilainen kirkko on jakaantumassa eri lahkoihin. 

 Kirkko hajoaa siksi, että äänekkäille vähemmistöille annetaan erittäin suuri rooli päätösten teossa. Suuri osa suomalaisista ei siis ole lahkolaisia, vaan aivan tavallisia ihmisiä, joille kirkko on rakennus, jossa on risti. Se että esimerkiksi lahkolaisia vastustetaan tai heidän johtamansa kirkko menettää jäseniään on se, että kirkko on periaatteessa vapaata ajattelua vastustava järjestö. Sen opin mukaan ihmisellä on vain yksi tehtävä, ja se on Jumalan seuraaminen. Mutta miksi ihmisellä on aivot sekä oma tahto? 

"Papiksi vihittävän tulee saada kutsu eli vokaatio papin virkaan. Kutsun voi antaa seurakunta, seurakuntayhtymä, tuomiokapituli, kirkkohallitus, lähetysjärjestö tai muu kristillinen yhteisö. Henkilö voidaan vihkiä papiksi myös, mikäli hän toimii kirkkojärjestyksessä edellytetyllä tavalla teologisen tieteen opettajana yliopistossa tai muussa korkeakoulussa tai uskonnonopettajana oppilaitoksessa. (https://helsinginhiippakunta.fi/kirkon-tyontekijoille/pappi/#hakeutuminenpappisvirkaan)






Yllä olevat lainaukset: https://kirkonydinosaaminen.fi/pappi.html

Jotkut näkevät nimenomaan "taitoa tarkastella monipuolisesti erilaisia eettisiä kysymyksiä ja arvojärjestelmiä sekä osallistua omassa työssä ja yhteisössä käytävään arvokeskusteluun", sekä "taitoa tunnistaa muita uskontoja ja katsomuksia sekä toimia luontevasti kristittynä ekumeenisessa, moniuskontoisessa ja -kulttuurisessa ympäristössä" olevan jotenkin ristiriidassa sen kanssa, että papin odotetaan noudattavan Raamatun sanaa kirjaimellisesti.. 

Tällainen keskustelu käytiin aikoinaan myös naispappeutta koskevissa kysymyksissä, ja se sitten on seurannut jokaista muutosta, joka koskee kirkkoa. Eli aikoinaan keskustelu siitä, mitä kieltä kirkossa puhutaan sai aikaan 30-vuotisen sodan. Ja sitä ennen oli monia oppineita poltettu roviolla, kun he olivat kyseenalaistaneet kirkon "ikuisia totuuksia", kuten sen että maa on litteä ja tähdet on liimattu taivaalle. 

Eli onko seuraava suuri kiista se, että saako pappi käyttää tekoälyä saarnojen tekemiseen?. Kun kaikki muutokset ovat kuitenkin aiheuttaneet suuren keskustelun sekä skisman, niin Joten miksi sitä ei voitaisi käydä myös tekoälyn kohdalla?  Se on aivan yhtä ajankohtainen asia, kuin se, että saako pappi vihkiä samaa sukupuolta olevia henkilöitä, ja ehkä kyseessä on vielä suurempi asia, kuin mitä edes osaamme ajatella. 



Yksi syy kirkon hajoamiseen on se, että varsinkin tietyissä hyvin vanhoillisissa piireissä tuo laitos aiheuttaa ahdistusta. Eli uskonto on pahimmillaan se, jonka nimissä toisia saa lyödä, häpäistä sekä potkia miten huvittaa. Lahkolaisten käytös on muita kohtaan on se syy, miksi monet lähtevät kirkosta etsimään muita teitä. Kun kirkko jää vain äärilahkolaisten käsiin, niin se muuttuu eristyneeksi sekä samalla muita kohtaan torjuvaksi paikaksi. Siis kun kirkko palvelee sekä miellyttää ääriliikkeitä, niin silloin se kääntää selän muille. Ja juuri selän kääntäminen muille on se syy, miksi lahkolaiset eivät ole ehkä niin pidettyjä, kuin  mitä he kuvittelevat olevansa. 

Se että muut suljetaan yhteisön ulkopuolelle aiheuttaa sisäänpäin lämpenevyyttä sekä mielipiteiden radikalisoitumista. Ja lahkolaisten asenne omaan asemaansa sekä ihmissuhteisiin on se, että lahkolaiset saavat keskustella vain muiden samaan lahkoon kuuluvien kanssa. Nuo kuppikunnat saattavat olla yliedustettuina seurakunnan elimissä, joten sen takia noiden ehkä valtakunnan tasolla hyvinkin pienten liikkeiden miellyttäminen saattaa olla tapa saavuttaa suosiota. Ja pappien virat jaetaan paikallisesti seurakunnissa, se mikä sitten jakaa noita virkoja jää sitten jokaisen itsensä etsittäväksi. Eli papit ovat seurakunnan työssä, mikä tarkoittaa että he ovat vastuussa seurakunnalle siitä, mitä he tekevät. Ja jos pappi ei miellytä, niin silloin hän saa lähteä eli potkut tulee.

Evankelis-Luterilainen kirkko on tilanteessa, jossa se on oikeastaan hajonnut. Piispainkokouksen kanta ensin naispappeuteen ja myöhemmin samaa sukupuolta olevien avioliittoihin on laahannut jäljessä siitä, mitä kutsumme yhteiskunnalliseksi kehitykseksi. Tietenkin Raamatussa sanotaan kaikista asioista jotain, vai sanotaanko siinä myös sellaista, mitä emme ehkä aina muista lukea. Eli vaikka avioliitto on Raamatun mukaan miehen ja naisen välinen asia, niin kuitenkin Raamattu antaa myös joitakin ohjeita siitä, miten lähimmäistä tulisi kohdella. "Rakastakaa lähimmäistänne niin kuin itseänne", on asia joka aina silloin tällöin muistuu mieleeni, kun kuuntelen sitä, mitä esimerkiksi lahkolaisten piireissä ymmärretään lasten kasvattamisena. Eli haluaako henkilö, joka hakkaa lapsiaan itseään hakattavan? 

Siis jos lapsi tekee rikkeitä, niin häntä ei saa jättää rankaisematta. 

Tai jos ihmisellä on taipumus, jolle hän ei voi yhtään mitään, niin pitääkö hänet sen takia sulkea pois "kaikesta sosiaalisesta elämästä?". Eli lasten fyysinen pahoinpitely on lain mukaan rikos, eikä esimerkiksi syrjintä ole lain mukaan sallittua. Fyysisen pahoinpitelyn kieltäminen tietenkään ei sulje itsepuolustusta pois, eli kukaan meistä ei varmaan käännä toista poskea jos meitä vastaan hyökätään. 

Eli itseä saa puolustaa, ja esimerkiksi tönimisen tai lyömisen estämiseen saa käyttää voimaa sen verran, että hyökkääjä lopettaa. Toisaalta lapsia voidaan rangaista esimerkiksi viemällä heiltä viikkorahat tai määräämällä kotiarestia, sekä viemällä karkkipäivä. Eli missään nimessä esimerkiksi varastettua tavaraa ei saisi antaa lapsen pitää, vaan tietenkin lapsi pitää varkauden sattuessa viedä kauppaan ja pakottaa tunnustamaan teko, jotta hän ymmärtää ettei teko ole hyväksyttävä ja oikein. Samoin se että lapsi laitetaan junaan kesän alussa pitää hänet poissa huonosta seurasta, johon hän on ehkä ajautunut. Eli varastelu on vihje siitä, että joku yllyttää lasta varastelemaan. Ja se joku on ehkä huono seura. 

Evankelis-Luterilainen kirkko on siitä erikoinen laitos, että sen yläpuolelle on asetettu valtio, jonka lakeja myös kirkon pitäisi noudattaa. Jos pelkäämme kirkon jakautumista, niin olemme kuitenkin siinä tilanteessa, että esimerkiksi erilaisten lahkolaisten kohdalla voidaan puhua jopa laittomasta tavasta tulkita Raamattua. Ja esimerkiksi tiettyjen lahkolaissuuntien edustajat eivät ehkä mahdu samaan kirkkoon meidän valtaväestöön tai lahkon ulkopuolisten kanssa. Eli kuten olemme huomanneet, niin tietenkin kaikkein tärkein asia on se, että miten joku äärilahkon edustaja suhtautuu näihin asioihin. 

Eli missään nimessä kukaan ei voi edes ajatella, että jossain jätetään ääripään lahkolainen huomiotta, koska hän sattuu olemaan toista mieltä asioista kuin enemmistö. Jos joku on noiden ihmisten kanssa eri mieltä, niin silloin vastaus on se, että "he eivät voi hyväksyä" jotain asiaa. Eli mitä jos me kaikki alamme samanlaisiksi? 

Mitä jos joku pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva uskonnosta sekä Raamatusta erkaantunut maallistunut henkilö aloittaa sen, että hän ei voi hyväksyä jotain ääriliikkeenä pitämiään tahoja? Siis toki se saattaa aiheuttaa pahaa mieltä, jos körttiläiset eivät saa kaikkea mitä haluavat läpi. Mutta jos kirkko ei seuraa muuta kuin Raamattua eikä sen johto mitenkään koe sitä, että kirkon pitäisi hyväksyä asioita, jotka olivat 1800-luvulla kauhistus, niin se aiheuttaa sen, että yhä suurempi osa ihmisistä eroaa kirkosta, ja kirkosta voi erota kahdella tavalla. Ensimmäinen on se, että jättää ilmoituksen erosta seurakunnan kansliaan. 

Mutta toinen  tapa on se, että henkilö ei vain viitsi käydä kirkon tilaisuuksissa, koska hän ei koe mitään yhteyttä muihin noissa tilaisuuksissa käyviin. Eli varma tapa miellyttää äärilestadiolaisia on  jyristä sekä salamoida "modernia yhteiskuntaa" vastaan, mutta se sitten lisää taas niin sanottujen valtavirta-ihmisten eroa kirkosta. Siis samalla tavalla kuin muuallakin, niin pienen mutta äänekkään joukon miellyttäminen saa aikaan sen, että enemmistö ei enää koe kirkkoa pelastavana asiana. Vaan he kokevat uskonnon jotenkin ahdistavana. 


https://helsinginhiippakunta.fi/kirkon-tyontekijoille/pappi/#hakeutuminenpappisvirkaan

https://kirkonydinosaaminen.fi/pappi.html


https://yle.fi/a/74-20078981



sunnuntai 25. helmikuuta 2024

Ukraina on osoittanut sen, että Euroopan pitäisi kehittää omaa puolustustaan, joka on riippumaton USAn tahdosta

Ukrainan tilanne 4kk. sitten



Euroopan Unionilla on ongelma, jonka nimi on USA. Tai oikeastaan tuo ongelma on siinä, että Euroopan tapahtumat ovat jotenkin kaukana USAsta. Tuo valtio on ollut tähän mennessä EUn turvana, mutta Trumpin kaltaisten ihmisten puheet pitää aina ottaa vakavasti. USA ei ole niin luotettava liittolainen kuin me sen ehkä toivoisimme olevan. Ja siksi EUn on vakavasti harkittava myös ydinaseen hankkimista, sekä sellaisen oman aseistuksen sekä asiantuntemuksen kehittämistä, että se kykenee lyömään Venäjän myös ilman USAn apua. Tuo tarkoittaa kokonaisvaltaista järjestelmien kehittämistä, jotka ovat riippumattomia USAn tahdosta tai hyväntahtoisuudesta. Se mikä tekee USAsta erittäin ikävän tapauksen EUn kannalta on sen etäisyys Eurooppaan nähden. 

Tällä hetkellä Ukraina tarvitsee aseita, joita myös EU tarvitsee. Ja sen takia edessä on myös tuotannollisia ongelmia. EU ja USA joutuvat valmistamaan valtavia määriä sekä perinteisiä että ohjattavia ammuksia, joiden avulla se voisi vaikuttaa Venäjän laajamittaiseen sotilaalliseen eskalaatioon Euroopassa. Ja ongelmia lisää se, että Aasiassa Kiina sekä muutamat muut maat käyttävät Ukrainan tilannetta hyväkseen ajaakseen omia etujaan. Ja sen takia myös Aasiassa tarvitaan kipeästi asevoimia, jotta esimerkiksi Australia kykenisi vastustamaan Kiinan eskalaatiota Etelä-Kiinan merellä. 

Eli USAssa Eurooppaa katsotaan kaukaa, ja me kaikki tiedämme, kuinka Vladimir Putinin propagandakoneisto osaa lyödä rakoja sekä NATOn että EUn riveihin, ja yksi ongelma ovat ydinaseet joiden käyttöön tarvitaan USAn presidentin lupa. Se että Putin hyökkäisi johonkin Euroopan maahan, ja sitten hän vakuuttelisi Washingtonia siitä, että jos USA ei reagoi, niin hän jättää tuon maan rauhaan. Tai sitten käy niin, että USA joutuu kahden rintaman sotaan, jossa sillä ei ole välineitä, joilla se voisi vastustaa Kiinan tai jonkun muun maan aggressiota. Eli me emme voi suorastaan sulkea silmiämme siltä, että mitä USAn presidentti tai presidentinvaalien ehdokas sattuu sanomaan. 



Ukraina tarvitsee välittömästi konkreettista apua, joka olisi annettava aseiden muodossa. Mutta sitten me aina törmäämme tilanteeseen, jossa oma kansallinen ehkä hyvinkin lyhytnäköinen ajattelutapa asettaa Ukrainan tuen vaaraan. Se mitä meidän pitäisi nyt tehdä on osoittaa omille poliittisille päättäjille, että Ukrainassa tarvitaan päättäväisyyttä, eikä Putin saa ajatella, että näitä otteita hän voi jatkossakin käyttää saavuttaakseen päämääränsä. 

Mutta kukaan ei tiedä mikä on Putinin todellinen päämäärä. Hän saattaa sanoa toista sekä tehdä toista. Ja sen takia voidaan uskoa, että Putin saattaa yrittää päästä Dnepr-joelle josta sitten tehdään Koreoiden rajan Jalu-joen kaltainen kahden maailman raja. Jos Putin saa Sevastopolin sekä Ukrainan rannikosta edes sen alueen, jonka kautta hän rakentaa rautatietä Sevastopoliin, kykenee hän valvomaan Kaukasuksen öljyn ja kaasun pääsyä Euroopan markkinoille. Rautatie sekä mahdollisuus huoltaa Sevastopolia maitse mahdollistaa ydinseiden sijoittamisen tuolle alueelle. Sevastopolista voidaan ohjusten avulla uhata Odessan meriliikennettä sekä valvoa Ukrainan ulkomaankauppaa. 



Tällä hetkellä Venäjä on joutunut vaihtamaan strategiaa Mustalla Merellä. Venäjän taktiikka ilmeisesti on ollut se, että laivasto hyökkää rannikolla olevien Ukrainan joukkojen kimppuun, ja tulittaa niitä mereltä ohjuksin sekä muiden aseiden voimin. Mutta menetykset ovat pakottaneet Venäjän laivaston siirtämään operaatioiden pääpainon Sevastopolin itäpuolelle, joka on jo Venäjän hallinnassa, joten sen takia laivaston merkitys sekä kyky häiritä Odessan meriliikennettä on laskenut. Ukraina sotii hyvin, mutta mikään urheus tai taito ei riitä, jos asevoimilla ei ole välineitä, joilla Venäjä voidaan pysäyttää. Ja tällä hetkellä siellä ilmeisesti on menossa kulutussota, jossa se joka enemmän kuluttaa toisen voimia voi voittaa sodan. 

Mutta ongelmia on siinä, että vaikka Venäjä ei voisi korvata tuhottuja varusteita ja kaatuneina ja haavoittuneina menetettyjä miehiään saman tasoisella kalustolla ja miehillä, niin vanhakin tankki on julma väline, jos vastapuolella ei ole varusteita joilla siihen voidaan vaikuttaa. Eli jos toinen ei voi korvata omia menetyksiään millään, niin silloin on hätä kädessä. 

Koska Ukrainan kesällä käynnistämä vastahyökkäys ei ollut kovin menestyksekäs, niin se on syönyt uskoa Ukrainan asevoimiin. Jälkeenpäin ajatellen Ukrainan hyökkäys saattoi tapahtua väärään aikaan, eli kuuma sää ehkä aiheutti vaikeuksia sekä kalustolle että erityisesti miehille. Eli 30 asteen helteessä saattaa ihminen saada lämpöhalvauksen sekä myös pöly ja lämpö aiheuttavat ongelmia myös moottoreille, jotka ylikuumenevat helposti. 

Myös infrapunakuvan saaminen kuumassa ilmassa on vaikeaa. Yhdessä Venäjän miinakenttien sekä massiivisen tykistötulen kanssa, hyökkäys oli tuomittu epäonnistumaan. Ja ehkä jälkiviisaasti voimme sanoa, että ehkä Ukrainan olisi kannattanut odottaa sellaista säätä, että siinä olisi voitu taistella täysitehoisesti. Ja ehkä varovainen toiminta kesällä oli se, joka säästi Ukrainan joukkoja tähän hetkeen. Eli jos vastahyökkäys olisi lyöty, niin Ukraina olisi menettänyt suuren määrän välineitään, joita sen on vaikea korvata. 

Ukrainan tilanne sen kannalta, että mitä Putin aikoo, on hiukan epäselvä, koska saattaa olla että Putin ei suorastaan aina tarkoita sitä, mitä hän sanoo. Eli hänen tavoitteensa ei ehkä ole tällä hetkellä Ukrainan miehittäminen, mutta se mitä se oli esimerkiksi hyökkäyksen alkuvaiheessa saattoi olla toista. Eli Putin on loistava improvisoija, joka saattaa muuttaa mieltään hyvinkin nopeasti. Ja hänen todelliset tavoitteensa saattavat olla sellaiset, että hän pyrkii hyökkäämään Dnepr-joelle sekä sen jälkeen luoda sellainen tilanne, mikä on voimassa Pohjois-Korean ja Etelä-Korean rajalla Jalu-joella. 

Saattaa olla että Kreml ei ole valmis allekirjoittamaan mitään sopimuksia ellei sen tahtoon suostuta. Toisaalta ikävä asia on se, että ehkä molempien valtioiden pitää tehdä asioita, joita emme voisi ainakaan ukrainalaisina hyväksyä. Dnepr-joki olisi luonnollinen este Venäjän sekä sen naapurin välillä, ja hallitsemalla Krimiä sekä suurta osaa Ukrainan rannikkoa voi Venäjän johto ajatella estävänsä kaasun ja öljyn viennin Kaukasukselta Eurooppaan. Eli Kreml saisi tuolloin ryöstettyä sen mitä se halusi. Se mitä meidän pitäisi tehdä on muistaa, että Putin ei tähän luovuta. Pahinta olisi että Putin saisi sen, mitä hän halusi tai väitti haluavansa. Ja se saattaa tietenkin yllyttää häntä ja hänen seuraajiaan uuteen erikoisoperaatioon jolla Venäjä takaisi pääsyn esimerkiksi Itämerelle. 


 https://www.verkkouutiset.fi/a/venaja-joutunut-vaihtamaan-strategiaa-mustallamerella/#645bbf95


https://yle.fi/a/74-20075566

Miksi kohudosenttien opinarvoa ei saa pois. (Edustaako Johan Bäckman Suomen dosenttien enemmistöä, vai onko hän yksittäistapaus?)

 

Miksi vain negatiivinen huomioidaan, eli onko jokainen Suomen dosentti tai dosenttien enemmistö samanlainen kuin Johan Bäckman? Vai onko Bäckman ja toinen jutussa mainittu dosentti, Malinen oikeastaan kaksi yksittäistapausta? 

Miksi aina kaikki katsovat dosentteja, jotka eivät osaa työtään? Miksi kukaan ei koskaan huomaa dosenttia joka osaa työnsä. Miksi vain niitä katsotaan, joiden työtä värittää asenne, jota emme koe omaksemme? Siis tässä voin puhua vain omasta puolestani. Miksi muuten kukaan ei vaadi putkiasentajan nimikkeen lakkauttamista siksi, että joku putkimies ei osaa työtään? Miksi kukaan ei koskaan näe putkimiehiä, jotka osaavat työnsä? Eli miksi vain negatiiviset sattumat huomataan? Jos sitten joku tutkija osaa työnsä, niin hän on joko hiukan kalpea tai ylipainoinen. Eli miksi kaikista asioista pitää aina löytää vain negatiivisia asioita? 

Opinarvon poisottaminen ei ole oikeudenmukaista, eikä kaikkia pitäisi rangaista kahden tai kolmen henkilön takia, jotka eivät ole toimineet kuten olisi pitänyt kuulua. Dosentti Johan Bäckman (Miten olen muistanut, että hänen nimensä olisi Jouni?) sekä taloustieteilijä Malinen ovat toimineet väärin, tai ainakin heidän väitetään toimineen väärin. Eli molemmat ovat toimineet vastoin kansallista etua, ja siksi on kysytty, että miksi heidän opinarvojaan ei voisi viedä? 

Syy tähän on se, että dosentin titteli on oikeastaan sellainen, että siihen sisältyy kaksi tohtorin tutkintoa, ja nuo tutkinnot ovat ammattititteleitä. Eli ammattia ei kukaan voi Suomessa toiselta pois ottaa, eli tuolloin tietenkin vedotaan siihen, että maamme on täynnä esimerkiksi sähkö- tai putkimiehiä sekä erilaisia rakennusmiehiä, jotka eivät osaa tai halua tehdä työtään kunnolla. Heiltäkään ei voida viedä oikeutta käyttää noita titteleitä, jotka suoraan koulutuksen kautta saatavia. Joskus olen miettinyt että tekeekö Bäckman sekä muutamat muut dosentit tuota huonoa työtä siksi, että he haluavat oikeasti tehdä mahdolliseksi tittelin sekä ammatin hylkäämisen? 

Toki voidaan sanoa että maassamme on monia muitakin ihmisiä, kuin kaksi dosenttia, jotka eivät työtään halua tai osaa tehdä, kuten se pitäisi tehdä. Jos dosentti voisi menettää tutkinnon, niin silloin tuo asia laajenisi ehkä muualle työelämään. Ja tuolloin saattaisi esimerkiksi koulutetun sähkö- tai putkiasentajan titteli muuttua sellaiseksi, että sen saisi ottaa pois esimerkiksi kahden vuoden työttömyyden jälkeen. Ja tuolloin pitäisi vain odottaa sitä, että kaksi vuotta kuluu pois, ja sitten yhtiöt saisivat käyttöönsä alihintaisen ammattimiehen, joka ei kuitenkaan tarvitsisi ammattimiehen valtuuksia tai oikeuksia, vaan häntä voisi kohdella sekatyömiehenä. 





Eli kun puhutaan siitä, että J. Bäckman on avoimesti tukenut Venäjää, niin hän ei ole maassamme ainoa, joka on valanut syvää epäluottamusta Ukrainan puolustukseen. Kun me katsomme esimerkiksi televisiota, tai muuta hyvin kriittistä mediaa, niin siellä pannaan paljon arvoa sellaisille mielipiteille, että Ukrainan rintama romahtaa, tai muuten haastatellaan paljon Bäckmanin kaltaisia henkilöitä, joilla on muutenkin ilmeisesti valtavirtaa vastaan oleva kanta asioihin. 

Kun keskustellaan tiedepolitiikasta, ja tiedemiehistä yleensä, niin silloin jostain syystä puhutaan paljon esimerkiksi John Nashin skitsofreniasta sekä Einsteinin juutalaisuudesta. Nashin kohdalla esimerkiksi pukeutumistyyli nousee välittömästi esille, mutta muuten ei hänen peliteoriaansa juurikaan mainita. 

Siis voiko keisarillisen Saksan virkamies Einstein, joka oli patenttivirkailija olla juutalainen, vai olisiko hänen pakko kuitenkin kääntyä esimerkiksi ev.lut. uskontoon, koska se oli keisari Vilhelmin oma uskontokunta? Ja joka tapauksessa Einsteinin työtä eli Erityistä sekä Yleistä suhteellisuusteoriaa  ei juurikaan käsitellä, vaan noissa asioissa käsitellään lähinnä sitä, että mikä sattui olemaan hänen uskontokuntansa. Eli liittyykö uskonto jotenkin suhteellisuusteoriaan tai liittyykö skitsofrenia pelitoriaan? 

Jos me katsomme noita uutisia, niin voisimme suoraan kuvitella, että maamme kaikkien dosenttien kanta asioihin on sama kuin Bäckmanin. Kun ihmiset menevät yliopistoon, niin heiltä odotetaan sitä, että he tuovat ihmisten eteen tutkittua ja oikeaksi todennettua tietoa. Tuo tieto ei ole aina sen linjan mukaista, että se miellyttää kaikkia. Ja kun valtion johto tekee päätöksiä, niin se ei voi tietää mitä olisi tapahtunut, jos olisi toimittu toisin. Bäckman on kuitenkin yksittäistapaus. Jos arvioisimme samalla tavoin lääkäreitä kuin arvioimme muita dosentteja, niin me voisimme silloin ottaa esimerkiksi pari valelääkäriä, ja sitten yleistää noiden ihmisten toiminnan olevan samanlaista kautta koko ammattikunnan. Siis onko oikeasti niin, että Bäckman ja Malinen ovat koko dosenttikunnan koko kuva? Eli tekeekö jokainen dosentti työtään samalla tavalla kuin Bäckman tai Malinen? 

 Se mitä tässä nyt sitten vielä pelätään on se, että yliopistoja aletaan paimentaa tuottamaan sellaista tietoa, joka miellyttää enemmistöä. Ja kuka on se enemmistö, jota pitää miellyttää? Onko se ehkä valtiopäivien enemmistö, vai se enemmistö joka milloinkin saadaan kokoontumaan Senaatintorille. Eli älkää tätä asiaa nyt sekoittako Ukrainaa tukevaan mielenilmaukseen, johon entinen oligarkki Hadarkovski osallistui. Siis itse tuen Ukrainaa koko sydämestäni, mutta kuitenkin meidän pitäisi varmaan miettiä myös esimerkiksi joidenkin suurten populistien kannanottoja.

Toisaalta kun puhumme esimerkiksi siitä, että meidän maamme sisäpolitiikkaa ohjataan ulkomailta, niin silloin me kaikki varmaan tiedämme että sisäpolitiikkaa ei voida erottaa ulkopolitiikasta. Eikä esimerkiksi valtioiden väliset sopimukset ole sellaisia, että ne eivät vaikuttaisi meidän maamme tai muiden maiden sisäpolitiikkaan. Samoin meidän lehdistömme jostain syystä ylikorostaa negatiivista asennetta sekä pessimismiä. Optimistiset uutiset eivät jostain syystä kovin usein läpäise uutiskynnystä, ja optimistiset asenteet leimataan usein pelkäksi turhan toivon herättäjäksi. Eli kuka tukee ja ketä, kas siinä vasta kysymys. 

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000010240327.html

Kuka räjäytti Nord-Stream 2n?

https://yle.fi/a/74-20237886 Kenttätason  toimijoina  oli joukko ukrainalaisia. Ja kuten YLEn jutusta ilmenee, niin tuon kaasuputken räjäytt...