Johtavat poliitikkomme ovat poiskatsojia. Mutta olemmeko me heitä parempia? Mutta mitä muuta me kaikki vältämme katsomasta, kuin vain Palestiinan asiaa? Vältämmekö katsomasta Hakanimen torin puliukkoja, tai vältämmekö katsomasta jotain teiniä, joka on päättänyt koristella koko ihonsa tatuoinneilla? Siis kun katsomme Palestiinaan, niin vältämmekö silloin tarkoituksellisesti katsomasta oman maamme ongelmia? Koska pääsemme katsomaan näytelmää siitä, mitä tapahtui eräänä perjantaina eräässä kodissa, jossa isä päätti jälleen kerran että lapset ja vaimo ovat hiukan liikaa? Tai vanhemmat yhdessä päättivät, että lapset häiritsevät heidän illanviettoaan. Ehkä tuollaisen näytelmän tekeminen olisi liian ahdistavaa. Tai ehkä se olisi liian tavallinen aihe, joka ei ehkä vedä yleisöä samalla tavalla kuin palestiinalaisten hätä.
Me kaikki vastustamme kansanmurhaa. Mutta samalla me vastustamme tai meidän pitäisi vastustaa vääryyttä, myös silloin kun se tapahtuu omalla takapihallamme. Siis tämä yläkuva esittää KOM teatterin julistetta, jossa se markkinoi Palestiinalaisten kärsimystä esittävää näytelmää. Tuo näytelmä on todennäköisesti riipaiseva kuvaus siitä, miten lapsi näkee sodan. Ja tietenkin jokainen normaali ihminen haluaa myös verilöylyn loppuvan. Mutta kuten varmaan arvaatte, niin kuva on otettu Hakaniemen torilla Helsingin kaupungissa.
Tuolla torilla kävellessäni mieleeni tuli se, miten herkästi me ajamme esimerkiksi palestiinalaisten asiaa. Yliopiston avajaisissa huudettiin, miten yliopisto tukee kansanmurhaa. Se saattaa olla todella hyvältä näyttävä asia, mikä kertoo aktivismista. Televisio ja radio täyttyivät siitä, miten palestiinalaisia tukevat mielenosoittajat täyttivät Helsingin Yliopiston, ja painostivat sitten erilaisia artisteja jättämään euroviisut väliin, koska siellä esiintyi Israelin edustajia. Ja sitten jatkoin kävelyä Hakaniemen torilla, ja mietin maailman menoa. Siis sitä mitä edessäni näin, ja miten me suhtaudumme erilaisiin asioihin.
Me emme käännä katsettamme pois Gazasta. Mutta käännämme katseemme pois näistä "ihme hiippareista" tai yhtiskunnan eläteistä. Me kauhistelemme kun joku noista ihmisistä tekee rikoksia, mutta emme koskaan kysy sitä, miten heistä tuli niitä mitä heistä tuli? Tietenkin he ovat aiheuttaneet perheelleen sekä muille suurta huolta. Mutta miksi tuo huoli ei ole ilmennyt haluna auttaa noita ihmisiä? Kun naapurista kuuluu meteliä, niin soitammeko oikeasti poliisia. Tai teemmekö ehkä huoli-ilmoituksen, jos naapurin lapset istuvat pihassa keskellä viikkoa kello yhden aikaan yöllä?
Kun kaverimme menee ehkä psykoosiin, niin olemmeko hänen tukenaan? Hänen hyvännäköinen siskonsa sekä perheensä saa varmasti tukea. Mutta miten sitten on sairastuneen itsensä laita? Joskus eräs psykoosista kuntoutuva sanoi minulle, että miksi hän ei ole hankkinut maksakirroosia tai keuhkosyöpää? Kumpikin noista kahdesta viimeksi mainituista sairauksista on ainakin osittain itse aiheutettu. Ja ainakin jälkimmäinen aiheuttaa myös ahdistusta lähipiirille.
Samalla kuitenkin meidän pitäisi jotenkin tukea noiden ihmisten kuntoutusta. Samalla kuitenkin mieleen tulee, että miksi psykoosipotilasta syyllistetään enemmän kuin muita? Johtuuko se ehkä siitä, että hän ei voi osoittaa ketään, joka olisi sen sairauden aiheuttanut? Vai onko ehkä liian vaikaa katsoa kun kohtuuton stressi ja muut paineet romahduttavat ihmisen jaksamisen? Eli ei riitä että toteamme että joku on mennyt psykoosiin tai että jeppe juo. Vaan meidän on kysyttävä, että miksi jeppe juo? Miksi ihminen ei kestänyt? Oliko häntä kuormitettu liikaa?
Samalla torilla istui muistaakseni puoliukko, jonka asiaa ei kukaan varmaan viitsi lähteä ajamaan. Torilta menin metroon, jossa näin noin ehkä 15-vuotiaan punkkarin, jonka kädet olivat täynnä tatuointeja. Silloin maailmaani katsomaan jäin. Kukaan ei varmaan ollut koskaan edes ajatellut osoittaa noiden kahden ihmisen puolesta mieltä. Me emme ehkä halua muistella sitä väliinputoajien joukkoa, joka maleksii Helsingin kaduilla. Meistä on hienompaa muistella jotain palestiinalaisten kärsimyksiä, kun heitä sortaa valtio, jota suuri joukko arabimaita ei ole tunnustanut. Israelin valtion tuhoaminen on ollut ainakin Iranin johdon tavoitteena. Mutta ehkä emme ole idiootteja. Me tietenkin haluamme varmistaa sen, että olemme voittajien puolella. Näin saamme sitten öljyä ja bensiiniä auton tankkiin.
Samalla me tietenkin suuressa viisaudessamme pakotamme Helsingin köyhät muuttamaan pois, koska heillä ei ole enää varaa asua omistusasunnossa. Kun olemme lopettaneet ruoan jakelun jostain, mistä sitä ei muutenkaan osattaisi etsiä, niin olemme onnellisia. Näin meidän ei tarvitse katsella punkkareita tai puliukkoja jossain Hakaniemen torilla. Me voimme tietenkin luoda tasa-arvoisen ylipiston, johon pääsee jokainen, jolla sattuu olemaan 10 000-20 000 euroa vuodessa ylimääräistä. Näin saamme sitten yliopiston, joka jakaa tietoa kaikille sellaisille, jotka sitä haluavat. Maailmamme on karrikatyyrien täyttämä. Me näemme ainoastaan kaikkein huono- ja kaikkein hyväosaisimmat. Ja tietenkin se mikä mittaa tuota ihmisen kyvykkyyttä on varmasti se, miten paljon rahaa ihmiseltä löytyy.
Raha on se, millä saamme ostaa mitä haluamme. Jos joku nyt sattuu haluamaan olla esimerkiksi kirurgi, niin häneltä vaaditaan vain paljon rahaa, niin kaikki järjestyy. Ja tietenkin me voimme kohdata esimerkiksi tilanteen, missä joku mielenterveyspotilas voi tehdä muutakin kuin siivota vessoja. Kun me katsomme peiliin, niin voimme sanoa hiljaa sen, että me olemme luoneet sosiaaliturvan, joka tietenkin takaa jokaiselle ihmiselle perustoimeentulon. 512 euroa tietenkin on sellainen raha, että sillä elää jo herroiksi. Opiskelijoiden kannattaa tietenkin lähteä siitä, että heidän pitää luovuttaa opiskelupaikkansa. Näin he pääsevät tekemään työtä vaikka myyntimiehinä johonkin ovelta-ovelle myyntifirmaan. Näin esimerkiksi lakimiesten kohdalla ei tarvitse pelätä sitä, että lakimies olisi joskus ollut toimeentulonsa äärirajoilla.
Kun yliopistoon pääsevät vain sellaiset, joiden pöydät notkuvat erilaisista ruoista, ja viikonloput vietetään Levillä laskettelemassa, ja sitten pidemmät lomat vaikka Sveitsissä, niin silloin ei kukaan varmaan kuvittelekaan enää, että hän kykenee nousemaan mistään syrjäytyneiden joukosta. Mielenterveyspotilaiden paikka on laitoksessa. Näin sanoo ihminen joka näyttää samalla esimerkiksi Veikko "Jammu" Siltavuoren kuvaa. Toki suurin osa mielenterveyskuntoutujista ei ole noita "Jamme-sedän veroisia tapauksia. Mutta kun tuo tapaus sitten tuli mieleeni, niin voimme lisätä myös hänet karrikatyyrien joukkoon. Ja varmaan olisi parempi että kukaan ei sieltä palaisi takaisin. Näin ei kenenkään tarvitse kuunnella sitä, miten jotain ihmistä on potkittu päähän. Eli mitä varten heiltä ei oteta esimerkiksi Internetiä pois, niin kukaan ei saisi tietää miten sairaita he nyt ylipäätään ovat.
Kun televisioon marssitetaan ihmisiä, jotka ovat nauraneet ja itkeneet, niin en yhtään ihmettele, miksi he eivät ole jaksaneet. Mutta kun puhumme siitä miten mielenterveyskuntoutujan omaiset jaksavat, niin jostain syystä emme koskaan muista kysyä mielenterveyskuntoutujan itsensä jaksamista. Hän varmaan jaksaa hyvin, kun kaikki aika menee nukkuessa. Lääkkeet väsyttävät sekä lihottavat, ja kaikki raha menevät ruokaan. Joten varmaan mitään kovin laajaa ystäväpiiriä ei tuolla potilaalla ole. Kun hänet vielä saataisiin pois sieltä makuuhuoneesta, niin ei kenenkään tarvitse häntä katsoa.
Tietenkin kun puhumme esimerkiksi mielenterveyspotilaiden suorittamista henkirikoksista, niin mieleen voisi tulla kaksi kouluampumista, joissa molemmissa kuoli liikaa nuoria ihmisiä. Noita kahta tekoa eli Jokelan sekä Kauhajoen tapauksia käsiteltäessä tietenkin on puhuttu siitä, miten toinen noista tekijöistä oli käynyt psykiatrilla. Siitä huolimatta hän sai pitää aseensa, johon oli ilmeisesti haettu lupaa hoitosuhteen alkamisen jälkeen. Ja samalla sitten huolestutaan siitä, miten tieto tuosta hoidosta ei päädy poliisille.
Samalla kuitenkaan poliisi ei puuttunut tuohon aseeseen, vaikka ilmeisesti tuon teon tekijästä oli tehty ilmoitus. Eli olisiko Jokelan tapaus voitu välttää, jos ase olisi otettu pois? Ehkä emme koskaan saa tietää, eikä tehtyä saa tekemättömäksi. Kuitenkin tuon jälkeen olemme varmasti kuulleet siitä, miten mielenterveyskuntoutuja tai potilas on nuo teot tehnyt. Ja varmaan sitten ainakin joidenkin mielestä olisi parempi, että heidät suljettaisiin pois ihmisten lähettyviltä. Ja tietenkin helpoin tapa olisi se, että heitä pyydettäisiin jättämään opiskelupaikkansa, niin kenenkään ei tarvitse koskaan kuunnella heidän taholtaan mitään ammattislangeja. Mutta me siis mielellämme puutumme Palestiinan asiaan. Ehkä palestiinalaisten kannattaisi lähteä protestoimaan suomalaisten kaltoin kohdeltujen puolesta.
Näin suomalaiset kaltoin kohdellut voisivat saada huomiota. Siis me mielellämme huomioimme sitä, mitä tapahtuu kaukomailla. Näin voimme sitten kauniisti kertoa siitä, miten ihmisten pitäisi tuolla elää. Niin meidän ei kuitenkaan tarvitse puuttua mihinkään tai tehdä mitään konkreettista kenenkään hyväksi. Voimme aina vedota siihen, että meillä ei ole resursseja puuttua johonkin kaukaisen maan tapahtumiin. Mutta samalla me olemme hiljaa niistä kahdesta Hakaniemen torin hahmosta. Heidän tilanteeseensa me kyllä voisimme puuttua. Me voisimme vaikka ohjata heidät kahvipöytään. Mutta jostain syystä katsomme kainosti muualle.
Me olemme kaikki erittäin hyväksyviä ihmisiä. Vastustamme rasismia. Ja tietenkin osoittelemme sormella, jos joku vaikka näyttää jotenkin rasistiselta. Kun sitten joku on eri mieltä kanssamme, niin silloin emme tietenkään voi tuota henkilöä mitenkään kuunnella. Hän kun sattuu olemaan jotenkin rasistinen tai woke tai ainakin jotain asiaa vastustava. Siis meille kelpaavat kaikki mielipiteet, kunhan ne ovat samat kuin omamme.
Kun valtiomme laittaa pakotteita venäläisille, niin me tietenkin kannatamme noita pakotteita. Samalla haluamme nähdä venäläisiä urheilijoita olympialaisissa. Heidän tukijoukkoonsa ei varmaan voi kuulua FSBn agentteja. Siis meillä eivät valtiolliset säännöt ja määräykset koske urheilijoita. Siis kukaan FSBn agentti ei voi esiintyä esimerkiksi huoltojoukon jäsenenä. Ja se tekee doping-testeistä puhtaita, että ne merkitään paperilla puhtaaksi. Joten ehkä ensi vuonna näemme jo niitä venäläisiä urheilijoita jokaisessa lajissa.
Me voimme toki muistella esimerkiksi DDRn huonomaineista doping-ohjelmaa, jossa valtiollinen antidoping-järjestö valjastettiin doping-lääketieteen työkaluksi. Tuolloin steroideja sekä muita kiellettyjä aineita popsittiin niin, että annoksia pienennettiin kun isot kansainväliset kisat lähestyivät Ja tietenkin olympialaisissa testit olivat puhtaat. Tuolloin dopng-testejä käytettiin stasin valvonnassa niin, että niillä testattiin näkyykö esimerkiksi jossain näytteessä kiellettyjä aineita. Ja se mukaan säädettiin noiden aineiden annostusta.
Me mielellämme puhumme siitä, miten eräs herra insinööri Tigerstedt syntyi kultalusikka suussaan. Hän sai kaiken mitä hän halusi. Hän kehitteli koneita, mikä teki hänestä erityisen. Ja kuten tiedämme niin meillä Suomessa ei kukaan saisi olla erityinen. Ainoa hyväksyttävä tapa ansaita rahaa on jääkiekko, tai joku muu urheilumuoto. Urheilijat eivät ole koskaan oikeasti syntyneet kultalusikat suussaan. He saavat kaikki asiat kovalla työllään. Joten Suomessa ei mitään erikoisuuksia sallita. Vaan kaikkien pitää olla samanlaisia. Jos olet esimerkiksi silmälasien käyttäjä, niin sinun pitää sitten vain joko jättää lasit pois, tai sitten kuulet kuinka kamalan huono olet. Siis oletteko koskaan kuulleet esimerkiksi silmälaseja käyttävistä pikajuoksijoista? Ehkä olet. Ehkä et.
Hoitomuotoja on erilaisia. Siis yksi noista hoitomuodoista on avohoito. Tuossa mallissa henkilö saatetaan määrätä holhoukseen, jolloin muut voivat päättää hänen asioistaan. Se miten paljon holhous suojelee ketään on sitten jäänyt hämärän peittoon. Samalla pitää kuitenkin sanoa, että ihminen tarvitsee myös jotain muuta kuin tyhjän huoneen, jossa ei käy ketään. Kun ihminen on työkyvyttömyyseläkkeellä, niin tulot eivät ole suuren suuria. Tuolloin ihmisen suurin ongelma on siinä, että hänellä ei ole mitään tekemistä. Kun ihmisellä ei ole mitään tekemistä, ja kaikki ovet sulkeutuvat, niin hän on silloin vaarassa tarttua pulloon. Ihminen on sosiaalinen laji. Hän hakeutuu sellaiseen seuraan, jossa häntä kuunnellaan sekä hänet hyväksytään. Tuo asia aiheuttaa sen, että hänen ympäristönsä näkemyskenttä yksipuolistuu. Ja koska kaikki vain myötäilevät toisiaan, ja kaikilla on samat käsitykset asioista. Niin silloin ihminen alkaa helposti radikalisoitua, kun hänen ympärillään hoetaan sitä, miten sitä tai tätä pitäisi vähän kouluttaa. Ja sitten lopulta edessä on tekoja, joita ei kukaan voi ymmärtää.
Mikäli lähdemme siitä, että kaverimme päässä liikkuu asioita, joista ei kukaan ehkä välitä, niin varmaan mieleen tulee sanoa, että "kuule "Pena", olet hiukan omissa maailmoissasi". "Tässä on sinulle psykiatrin numero, voit soittaa hänelle". Ja seuraavaksi sitten voimme ohjata tuon kauhean ihmisen pois kotoamme, jotta meidän ei tarvitse kuunnella hänen ajatuksiaan. Me kun tiedämme kaiken paremmin kuin tuo meidän kaverimme. Niin että kuinka monta kertaa me sitten olemme kuunnelleet oikeasti mitä tuo "Pena" meille sanoo? Vai onko tuo henkilö mukana vain siksi, että hän sattuu omistamaan jonkun pakettiauton, jolla liikumme lomalla? Eli onko "Pentti" edes mukana siinä joukossa, missä hän liikkuu? Vai onko hän samassa asemassa kuin huonekasvi tai jakkara. Ja aina kun kaverimme puhuu jotain, niin hänen päälleen aletaan puhua, kun ketään ei tuon tylsimyksen asiat kiinnosta. Eli mistä voimme tietää mitä hänen päässään liikkuu, jos emme koskaan häneltä mitään kysy?
Me voimme aina leimata kaverimme mielipiteet roskaksi. Me voimme aina sanoa, että kaverimme on vain omissa maailmoissaan. Me voimme aina sanoa, että hän vain korottelee itseään muiden yläpuolelle, joten some kiinni, ja kokka kohti pururataa. Samalla me kuitenkin unohdamme sen, että me emme ehkä aina muista sitä, kuinka olemme survoneet kaverimme itsetuntoa maan rakoon. Kun toinen on heikoilla, niin tuota heikkoutta ollaan mielellään käyttämässä hyväksi. Toisen tyttöystävälle tai poikakaverille järjestetään kyllä iltoja, joissa hän unohtaa nuo murheet. Sekä tietenkin entisen kaverin voi jättää samalla pois mielestä. Elämä on pelkkää iloa. Joten jos vaikka sen mahdollisen halvan sormuksen voi käydä palauttamassa tuon elämän jyrän alle jääneen pulloon pudonneen kaverin vanhemmille.
Näin suru voi sitten muuttua iloksi. Ja ne yhteiset kirjeet ja muut asiat jotka silloin tuntuvat tärkeiltä voivat muuttua vaikka takan sytykkeeksi. Tai ne voidaan heittää roskiin. Ja jos siltä vielä saadaan sosiaalinen media suljettua, niin varmaan se sitten tuntuu paremmalta. Tietenkin joku äkkiviisas toimittaja voi kirjoittaa artikkelin jolla todistetaan, ettei maamme ole aivan liian liberaali, ja jossa sitten korostetaan kuinka itketään ja nauretaan, sekä sitä miten paljon tuollaisen väliinputoajan käytös on ihmisiin sattunut. Väliinputoajan ei tietenkään koskaan sallita puhua. Hänen mielipiteensä eivät kiinnosta ketään, kun hän sitten on vaikka holhouksessa.
Samaan aikaan maamme lehdistössä kannetaan suurta huolta 77 ihmistä surmanneen Andreas Behring Breivikin sekä muutaman huumekauppiaan kohtalosta. Ja korostetaan sitä, kun joku huumejengin pomo on saanut uuden tyttöystävän. kaksi lasta tappaneen Jammu Siltavuoren kohdalla oli myös asenteena se, että to mies oli kärsinyt liikaa. Ja hänen vapauttamistaan odotettiin innolla. Tuolla miehellä oli pitkä ja kivinen rekisteri. Eli tunnollaan hänellä oli vähintään yksi henkirikoksen yritys sekä useita raiskauksia.
Siltavuoren historiaa tutkittaessa voidaan sanoa, että jostain syystä tuota miestä ja hänen puolustustaan oli kuultu todella tarkasti. Eikä häntä voitu suoraan lähettää pakkolaitokseen, eikä hänellä kuulemma ollut tarkoitus aiheuttaa uhriensa vanhemmille (äideille) kärsimystä. Joten korkein oikeus kumosi Siltavuorta vastaan esitetyt vahingonkorvausta koskevat vaatimukset. Samoin tuon miehen ihmisoikeuksien vastaista olisi ollut eristää hänet pakkolaitokseen. Koko jutun voitte lukea Jammu-Sedän Wikipedia sivulta.
Sieltä näemme kuinka upeasti maassamme suojellaan rikoksen tekijöitä. Varsinkin jos uhri on alaikäinen sekä vähävaraisesta perheestä, niin hänen on vaikeaa saada oikeutta. Siltavuoren kuntouttamiseen sekä moneen muuhun asiaan kyllä kiinnitettiin huomiota. Mutta samanlaista upeaa asennetta toivoisimme varmaan myös niille, jotka eivät ole noin vakaviin tekoihin syyllistynyt. Eli Jammu-Sedän kaltaisten henkilöien asioihin panostetaan valtavasti resursseja kun joku vähemmän vakavia tekoja tehnyt pikkurikollinen jää oman onnensa nojaan.
Kun ajatellaan sitä teatteria, mikä ihmisten päässä liikkuu, niin voimme tietenkin vaikka soittaa hänelle apua. Hän tarvitsee ehdottomasti jotain lääkkeitä, jos hänellä sattuu olemaan jotain muita unelmia kuin esimerkiksi pääsy insinööriksi. Kun ihminen ajattelee elättää itsensä jollain muulla kuin siivoamalla tai pelaamalla jääkiekkoa, niin hän on rikollinen. Hänet pitää heti palauttaa maanpinnalle. Eli kuten tiedämme, niin tuo mielenterveyskuntoutuja tai potilas on ihminen, joka ei tiedä itse mikä hänelle on parasta. Joten varmasti ihminen, jolla on unelmia tai ajatuksia on sellainen, joka tarvitsee muiden ohjausta sekä tukea. Hän tarvitsee ehdottomasti lääkkeitä, sairaslomaa sekä muita vastaavia asioita, jotta kukaan ei pääse näkemään tai kuulemaan hänen palturiaan. Kun ihminen sairastuu kerran esimerkiksi skitsofreniaan, niin miksi hän ei vain jätä kaikkea taakseen. Siellä kaukana jossain unohdetussa hoitolaitoksessa on se paikka, mihin tuollainen ihminen voidaan sijoittaa. Näin ei kenenkään tarvitse nähdä häntä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jammu_Siltavuori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.