Pitääkö työnantajan tietää paikka, jossa etätyöntekijät oikeasti työskentelevät?

Etätyötä koskevia sääntöjä pitäisi tarkastaa, koska työnantajat eivät tiedä työntekijöidensä olinpaikkoja. Ja tietenkin joku hotelli Lapissa tai purjevene jossain saaristossa saattaa olla joidenkin ihmisten mielestä kauhistus. Toisaalta mitä varten työnantajien pitää tietää omien työntekijöidensä olinpaikka, jos he tekevät etätyötä. Siis tietenkin on olemassa erilaisia digi nomadeja, jotka vaeltavat pitkin Kauko-Itää eli aamulla oltiin Pattayalla, ja iltasella sitten illastetaan vaikka Balilla. 

Tuo asia tietenkin aiheuttaa kauhistuneita huudahduksia, ja  kohtaamme sen, että etätyötä rajoitetaan vedoten tietoturvaan, tai siihen, että työskentely Balilta käsin on pomon mielestä “lomaa”. Pomo on aina pomo. Hän tekee päätökset mutta samalla esimies myös vastaa tekemistään päätöksistä. Aina pitää muistaa se, että se mitä sanotaan ei ehkä ole täysin sama asia kuin se, mistä syystä joku päätös oikeasti tehdään. 

Toinen asia on se, että mikään asia ei ole mustavalkoinen. Ilmoituksessa saattaa piillä osatotuus, mutta kaikki asiat ovat kokonaisuuksia. Tuolloin meidän pitää kysyä että onko esimerkiksi “tietoturvakysymys” ollut oikeasti vain asia, jolla päätöstä perustellaan. Tai onko tietoturva vain tekosyy jollekin muulle asialle, joka voi olla esimerkiksi kateus. Voi olla että asiasta on haluttu nähdä vain niitä negatiivisia asioita. Eikä edes olla uskallettu ajatella niitä jonkun asian positiivisia puolia. 

Siis kuinka paljon etätyötä koskevissa kielloissa on oikeasti perusteltua ja kuinka paljon niissä on kateutta tai puhdasta vallan näyttöä? Digi nomadeja on kuitenkin ilmeisesti melko vähän verrattuna esimerkiksi ICT-alan työntekijöiden kokonaismäärään. Tuo elämäntapa vaatii kuitenkin melko hyvän palkan, jotta sitä voidaan harjoittaa pitkäaikaisesti. Siis pelkääkö pomo sitä, että läppäri luiskahtaa purjeveneen laidan yli, vai sitä että hemaiseva sihteeri johon pomo on iskenyt silmänsä katselee alaista “sillä silmällä”? 

Kyseinen elämäntapa on asia, joka saattaa ottaa joitakin ihmisiä aivoon. Mutta siis kuinka monta digi nomadia kunkin ihmisen omaan tuttavapiiriin mahtuu? Onko Balilla rannassa loikoileva digi nomadi ehkä kovinkin yleinen näky noissa ICT-piireissä? Vai mitä varten näistä asioita nostetaan aina välillä meteli? Kun puhutaan siitä miten etä tai lähityötä pitäisi tehdä, niin silloin tietenkin voidaan aina kysyä, että miten työnantajat ovat noita asioita määritelleet? 

Onko etätyö ehkä asia jota koskevia sääntöjä ei olla määritelty ollenkaan? Eli jos sääntöjä ei ole, niin silloin varmasti joku kehittää sellaisen ajatuksen, että etätyötä voidaan tehdä Balilla tai jossain Pattayalla. Mutta toisaalta tuollainen digi nomadismi vaatii melko paljon rahaa. Nykyiset tietoverkot mahdollistavat sen, että periaatteessa voimme tehdä etätyötä vaikka keskeltä Pohjoista napalakkia. Etätyö vaatii säännöt, joiden mukaan sitä tehdään. Mutta sitten tullaan siihen kysymykseen, että kuka on se, jonka mukaan yhtiössä mennään? Johtajat määrittelevät säännöt, joiden mukaan yhtiössä toimitaan. 

Mutta sitten voidaan aina miettiä sitä, että kuinka paljon sitä tehokasta työaikaa oikeasti kulutetaan muuhun kuin varsinaiseen työhön missäkin työpaikassa. Mieleen tulee tutkimus jonka mukaan 80% rakennuksilla vietetystä ajasta on muuta kuin tehokasta työtä. Eli onko jollain muilla työpaikoilla tehty ajankäyttöä koskevia tutkimuksia? 

Mutta se että syy etätyön lopettamiseen on se paljon puhuttu pelko siitä, että työpaikan salaisia tietoja päätyy jonnekin Thaimaan viranomaisille on ehkä turhan kaukaa haettu. Tietenkin me kaikki tiedämme että missään tapauksessa kaikki ihmiset eivät voi sulattaa sellaisia ajatuksia, että etätyötä tehdään jossain muualla kuin paikassa, joka ei ole työnantajien tiedossa. Kuitenkaan työnantajani ei ole minulle mikään isoveli, jolle olisin jokaisesta tekemästäni asiasta selitysvelvollinen. 

Siis pitääkö minun tai jonkun muun ilmoittaa työnantajalle aina jos teen työtä jostain muualta kuin kotoa? Toki voimme varmaan jokainen työskennellä vaikka jostain laskettelukeskuksesta käsin. Voimme siis istua jossain hotellihuoneessa klo 8-16, ja painua sen jälkeen rinteeseen. Mutta se on varmaan jonkun mielestä täysin vastoin sitä tapaa, millä olemme tottuneet tekemään työtä. 

Toki voidaan ajatella että esimerkiksi etätyökielto, joka koskee maanantaita- ja perjantaita on joidenkin mielestä hyvä tapa motivoida alaisia tekemään työtä nopeammin. Mutta toisaalta alaiset voivat ajatella että noiden sääntöjen tarkoitus on suoraan ilmoittaa sellainen asia, että “tässä yhtiössä on unohdettu kuka on pomo”. Tuolloin kyseessä on yhtiön johdon kurinpito toimenpide, jolla muistutetaan alaisia, että he eivät ole niin vapaita tai niin vaikeasti korvattavia kuin mitä he ehkä ovat ajatelleet olevansa. 

Etätyö on asia joka muuttaa työelämää. Eli se että “paluu toimistolle” on päivän sana, jolla peräänkuulutetaan konsensusta ei varmaan sido yhtään yritystä. Se että joku markkinointitiimi palaa toimistolle voi olla jonkun mielestä loistava asia. Mutta samalla se on toisille samalla tavalla kauhistus kuin etätyö on toisille. 

Usein puhutaan siitä, miten yhtiön tarjoavat työhön kuulumattomia etuja palkkioksi hyvin tehdystä työstä. Ja tietenkin jokainen huippuluokan osaaja joutuu tilanteeseen, jossa hänen kanssaan tehdään henkilökohtaisia sopimuksia. Eli osa noista sopimuksia saattaa koskea esimerkiksi sitä, millaisia etuja tuo mies tai nainen voi saada yhtiöltä. Ja niihin saattaa kuulua osakesalkku sekä esimerkiksi se paljon puhuttu yhtiön edustusmökki tai rajaton yksinoikeus edustustilojen käyttöön. Noita etuja kutsutaan opitoiksi. Optioiden tarkoitus on vähentää henkilön verotusta. Samalla niiden avulla sidotaan haluttuja työntekijöitä yhtiöön. 

Kuten olen monesti ennenkin kirjoittanut niin johtaja ei ole periaatteessa vain ihminen tai yksilö. Tullessaan taloon johtajat tuovat taloon tietenkin oman asiantuntemuksensa. Mutta samalla he tuovat taloon myös kaikki suhteensa. He tuntevat tärkeitä ihmisiä edellisistä työpaikoista, joten oikeasti oikea johtaja voi tehostaa hänen palkkansa maksavan yhtiön liiketoimintaa myös henkilökohtaisten suhteiden kautta.

Sen takia kokeneet johtajat ovat haluttuja työntekijöitä. Heidän tehtävänsä on tietenkin edustaa yhtiön hallintoneuvostoa alaisilleen, mutta samalla johtajan tehtävä on tuoda asiakkaita yhtiölle. Ja juuri noita suhteita, jotka tekevät päätöksiä yhtiöiden hankinnoista pidetään tavoiteltavina suhteina, koska heidän kauttaan voidaan omaa myyntiä tehostaa. 

Siis oikeus tehdä etätyötä voi olla myös asia josta keskustellaan jokaisen uuden työntekijän kanssa erikseen. Eli vaikka joku toinen yhtiö lopettaa etätyöt, niin silloin kannattaa kysellä, että ketä tuo määräys palata toimistolle oikeasti koskee? 

Jotkut yhtiöt lupaavat erilaisia joustoja. Mikäli noista joustoista luovutaan, niin joku voi ajatella yhtiön huijanneen työsopimusta tehtäessä. Saattaa olla että yhtiön johto ilmoittaa iloisesti jotain asioita kuten etätyön päättymisen, mutta sitten oikeasti noita asioita koskevat sopimuksen kohdat saattavat olla luottamuksellisia. Eli ne eivät ehkä koskaan koske vaikkapa ylempiä toimihenkilöitä. Saattaa olla että tarpeeksi korkeiden johtajien kanssa kaikki asiat sovitaan yksilöllisesti. 

Tekoäly ei ole ongelma, käyttäjät ovat.

Kun keskustelu tekoälyn käytön eettisyydestä käy kuumana, niin me voimme todeta sen, että tekoälyn vika ei ole se, että sitä käytetään väärin. Tekoäly on siis vain työkalu työkalujen joukossa. Ja ihminen itse päättää siitä, mihin hän tuota välinettä käyttää. Kun me puhumme tekoälyn luomasta tekstistä, niin silloin kohtaamme oikeastaan plagioinnin yhden muodon. Plagiointi on toisen ihmisen tekemän tekstin tai muun tuotoksen esittämistä omana. Ja kuinka moni ihminen on joskus plagioinut?

Eli tuolloin ihminen saattaa ottaa jonkun runokirjan kirjahyllystä, ja sitten kopioida siitä runon. Siis tuossa asiassa ei muuten olisi mitään huomautettavaa, mutta jos tuo runo esitetään omana tuotoksena, niin silloin eteen ilmestyy ongelma tai asia, joka on täysin kiellettyä ainakin tieteellisessä kirjoittamisessa. 

Siis kuka vain meistä kykenee ottamaan kirjan ja kopioimaan siitä jotain hemaisevia rakkausrunoja, joita voi lähettää omalle kullalle. Mutta onko tuolloin asiallista mainita se, mistä runo on saatu? Jos se on oma tekele, niin silloin varmaan asia on aivan selvä. Mutta jos runo on kopioitu, niin silloin kyllä olisi parempi tai ainakin eettisempää merkitä myös lähde tuohon tekstiin. Mutta jos sitten tuota plagiointia verrataan tekoälyn luomaan tekstiin, niin miten se eroaa siitä, että kopioidaan jonkun kirjan tekstejä ja sitten esitetään niitä omina tuotoksina? 

Tekoäly on muuttumassa ongelmaksi tieteellisessä kirjoittamisessa. Se saattaa aiheuttaa jopa kielimallien romahtamisen, ja samalla myös tieteellisiä aiheuta käsittelevät tekstit muuttuvat epäluotettavaksi. Mutta samalla meidän pitää muistaa sellainen asia, että osa tutkijoista käyttää laajoja kielimalleja tekstien korjaamiseen. 

Tuolloin kyseessä saattaa olla pelko siitä, että esimerkiksi jossain oikolukua varten tehdyssä sovelluksessa näkyvät siniset, punaiset sekä keltaiset viivat aiheuttavat jotain ongelmia. Eli tieteellisen tekstin tekijä saattaa pelätä kielioppivirheitä todella paljon. Mutta sitten tietenkin on ihmisiä jotka huijaavat. Eli he antavat tekoälyn luoda tekstejä, joita he eivät itse osaa tai halua tehdä. Tuo ilmiö ei ole mikään uusi asia. 

Kautta koko historian on ollut ihmisiä jotka ovat käyttäneet esimerkiksi omia alaisiaan tieteellisten tekstien tekemiseen, ja sitten esittäneet noita tekstejä ominaan. Eli huijaaminen ei ole mitään uutta edes tieteellisen tekstin tuottamisessa. Vaan se että tekoälyä käytetään on uutta. Tekoälyn avulla voidaan tuottaa tekstejä joiden kielioppi on täysin oikeaa, mutta samalla unohdetaan se, että tekoäly voi tuottaa sisällöltään täyttä puppua olevia tekstejä. Tekoälyn avulla tehdyissä teksteissä saattaa esimerkiksi sisältö olla täysin toista kuin mitä sen pitäisi olla. 

Mutta tekoäly saattaa tietenkin aiheuttaa ongelmia esimerkiksi lähteiden valinnassa. Nimittäin jos tekoäly käyttää usein samoja lähteitä samankaltaisissa hauissa, niin se saattaa nostaa tiettyjä kotisivuja ylemmäksi kaikissa page-ranking luetteloissa. Ja juuri tämä on se asia mikä saa aikaan ongelmia. Nimittäin jos noiden lähteenä käytettyjen sivujen sisältöä muutetaan, niin silloin jokainen joka niitä käyttää lähteenä saattaa tehdä virheitä. 

Yksi asia mikä saattaa tapahtua on se, että kaksi eri kielimallia eli tekoälyä alkaa ikään kuin pallotella jotain tekstiä edestakaisin. Se saattaa aiheuttaa tilanteen jossa aluksi järkevä teksti muuttuu joksikin aivan muuksi. Ja toki jos esimerkiksi suuresta datamäärästä puuttuu jopa miljoonia bittejä, niin se saattaa muuttaa lopulta koko tuotoksen sisällön. Eli ei yksi puuttuva bitti merkitse kovin paljon, mutta jos dataa käsitellään kerralla triljoonia teratavuja, niin silloin puuttuvien bittien määrä saattaa kohota hyvin korkeaksi. 

Karkeasti sanoen: tekoäly ei tee huijauksia. Eikä työkalu tee ylipäätään rikoksia. Tekoäly on siis työkalu työkalujen joukossa. 

Huijausten tekijä on aina ihminen. Tekoäly on siis työkalu kuten porakone. Siis emmehän me syyttele porakoneita murroista, vaan syytteessä on aina ihminen joka käytti porakonetta murtoon. Samoin yhdessäkään oikeussalissa ei ole koskaan syytetty esimerkiksi Ruger Redhawk 44 magnumia henkirikoksesta, vaan syytteessä on aina ollut se ihminen, joka on käyttänyt tätä asetta rikokseen. Siis ihminen kantaa vastuun siitä, mihin hän käyttää työkalua tai asetta. Ase on teknisesti ajatellen työkalu, joka on tehty vahingoittamaan jotain olentoa. Mutta ihminen vastaa siitä, mihin hän asetta käyttää. 

Kuten monesti ennenkin, niin älä syytä tekoälyä tai mitään muuta tahdotonta olentoa siitä, että olet käyttänyt sitä huijaukseen. 

Siis emmehän me syytä esimerkiksi Photoshop-ohjelmaa nettikiusaamisesta, vaan me syytämme Photoshopin käyttäjiä noista väärinkäytöksistä. Tai emme koskaan syytä esimerkiksi ohjelmointi editoreja siitä, että niillä on kirjoitettu joukko haittaohjelmia. 

Tekoäly on tietokoneohjelma. Eli sitä voidaan käyttää oikein tai väärin. Periaatteessa tekoäly, laaja kielimalli, LLM tai miksi tätä upeutta tai apeutta halutaan kutsua on samanlainen ohjelma kuin Photoshop. Tällä tarkoitan sitä, että Photoshop ei tee mitään itse. Sen käyttäjä tekee kaikki asiat. Me kaikki tiedämme esimerkiksi photoshopin avulla käsitellyt kuvat, joissa kaiken maailman marsilaiset hyppivät meidän pihallamme. 

Noiden kuvien avulla voidaan esimerkiksi pilata jonkun tutkijan työpäivä. Ja voi kun on hauskaa kun joku nörtti sitten saadaan lankaan. Toki tuo asia vie tutkijan sekä kaikkien muiden aikaa. Mutta missään ei tuota hauskanpidon välinettä ole koskaan kritisoitu. Siis tällä hiukan sekavalla asialla huomautan siitä, että tekoäly ei itse tee tekstejä. Tai se ei ainakaan tee oma-aloitteisesti mitään tohtorin väitöskirjoja. 

Vaan tekoäly vaatii sitä, että käyttäjä antaa sille komentoja. Eli jos tekoälyä verrataan vaikkapa Photoshopiin, niin eihän kukaan meistä syytä Photoshopia siitä, että sillä tehdään “hauskoja piloja” internetiin. Siitä syytetään photoshopin käyttäjiä. Joten samalla tavalla tekoälyn kanssa pitää menetellä. Tekoäly ei ole se, joka huijaa väitöstilaisuudessa. Vaan huijari on se, joka esittää tekoälyn tuottamia tekstejä ominaan. 

Tekoälyn käyttöön kuvien luomisessa on tietenkin puututtu ainakin keskusteluissa. Itse olen sitä mieltä että tekoälyn luomia kuvia voidaan käyttää aina jos kuva ei ole tuotoksen pääasia. Tuotoksen ollessa pääasiallisesti tekstiä, ja kuvan ollessa pelkkä koriste, niin silloin tekoälyn tuottamia kuvia voidaan käyttää sellaisenaan. Mutta jos kyseessä on luontokuvakilpailu, niin silloin tietenkin tekoälyn luoman kuvan käyttäminen on huijausta. 

Mutta miten tekoälyn luoma kuva poikkeaa perinteisestä photoshoppauksesta? Itse olen sitä mieltä, että ainoa ero tekoälyn tuottamassa kuvassa ja photoshopatussa kuvassa on se, että toiseen on käytetty Photoshop-ohjelmaa. Tekoälyn tuottamassa kuvassa taas kuva luodaan siten, että tekoälylle kuvaillaan se, mitä halutaan luoda. Tuolloin väline muuttuu Photoshopista johonkin laajaan kielimalliin eli LLMään. 

Photoshop huijausten avulla on varmaan aiheutettu monia hyvin hauskoja hetkiä, kun joillekin tutkijoille on esitetty photoshopin avulla luotuja UFO-kuvia. Ja sitten käyty netissä nauramassa kun joku menee halpaan. Noita kuvia ei ole ennen kyllä pidetty minään ongelmana, vaan hauskana kepposena, joilla patistetaan tutkijoita oikeiden töiden ääreen. Toki myös photoshopin avulla voidaan luoda kuvia, joissa joku enemmän tai vähemmän tunnettu henkilö harrastaa asioita, joita me itse emme ehkä harrasta. 

Sekä tietenkin esimerkiksi murhapaikalta otettuja kuvia voidaan photoshopata. Jos ihmisellä on aikaa olla ilkeä, niin hän voi sitten photoshopata kokonaisen elokuvan. Ja esimerkiksi Windowsin oman Paint-sovelluksen avulla voidaan tehdä niitä paljon puhuttuja pään siirtoja ihmisille, joita kohtaan meillä ei ole hyvää tahtoa. Kuitenkaan noista asioista ei olla puhuttu milloinkaan. 

Eli noista asioista ei ole koskaan muistettu mainita. Mutta se että tekoälyn eettisyyttä korostetaan on tietenkin muodikasta. Tekoäly on kaikessa hyödyllisyydessään tai hyödyttömyydessään ohjelma. Se on samanlainen tietokonesovellus kuin esimerkiksi Photoshop tai joku muu vastaava tuote. 

Tekoäly, ihminen sekä yhteiskunta.

  

Meillä on aina ollut sellainen agenda, että meidän pitäisi kehittää yhteiskuntaa ihmis- tai yksilölähtöisellä tavalla. Eli kehityksen tulisi kaikkien ihmisten mielestä palvella ihmistä, joka käyttää yhteiskunnan tuottamia palveluita. Tuolla tavalla ajatellen yhteiskunnan pitäisi olla sellainen, jossa esimerkiksi järjestelmät sopeutetaan palvelemaan ihmisten tarpeita. Mutta jostain syystä me usein kohtaamme tilanteen, missä ihmisten pitää sopeutua uuteen järjestelmään, tai oikeastaan ihmisiä sopeutetaan järjestelmien tarpeisiin. 

Tuolloin ihmisten pitää jostain syystä mukautua niihin tarpeisiin, joita järjestelmät heille asettavat. Nykyään järjestelmät ovat sekä ihmisistä että tietokoneista koostuvia kokonaisuuksia, joissa tietenkin määräysvalta on ihmisillä. Tietokoneiden tehtävä on palvella ihmisiä, eivätkä edes parhaat mahdolliset tekoälyt kykene mihinkään ilman ihmisen antamia käskyjä. Tietokoneet sekä erityisesti tekoälyt ovat vain käyttöliittymiä, joiden kautta ihminen käyttää järjestelmiä, kuten piirustusohjelmia. 

Tekoäly tekee siis kuvia kun käskemme sitä tekemään niitä, ja on oikeastaan ihan mukavaa katsella, mikä on tekoälyn “näkemys” jostain asiasta. Mutta siis tekoäly tarvitsee käskyjä, ja käyttäjän pitää työskennellä interaktiossa tekoälyn kanssa, jotta hän saisi aikaan haluamansa kuvan. Mutta sitten palaamme taas siihen, että tietokoneet on tehty palvelemaan ihmisiä. Ja samalla tavalla niiden ohjelmistot ja käyttöjärjestelmät on tehty ihmisten eli niiden käyttäjien käyttöön. 

Samalla noiden tuotteiden tarkoitus on tuoda rahaa niiden valmistajien, eli ohjelmistoalan yhtiöiden kassaan. Tuossa kohdassa sitten kohtaamme tilanteen, missä ihmisiä sopeutetaan uuteen järjestelmään ja sen tarpeisiin. Nimittäin uusia järjestelmiä sekä niihin valmistettuja uusia käyttöliittymiä tuotettaessa harvoin kysytään mitään järjestelmien käyttäjiltä. Parhaimmillaan järjestelmien päivitys tuo eteemme aivan uuden käyttöliittymän, josta ei olla puhuttu yhtään mitään ennen päivitystä. Tuolloin järjestelmän käyttäjä ei voi kuin ryhtyä opettelemaan uutta käyttöliittymää ja siihen liitettyjä toimintoja, tai järjestelmän käyttö loppuu siihen. 

Syy noihin uusiin käyttöliittymiin on usein se, että niiden avulla estetään esimerkiksi tuoteväärennökset. Tämän logiikan mukaan käyttöliittymien muutoksen pitäisi taata se, että uusimpia käyttöjärjestelmiä ei viedä maihin, joihin niiden vienti on kiellettyä. Uusissa järjestelmissä on parempi suoritintuki, sekä sitä kautta paremmat mahdollisuudet ajaa uusia ohjelmia. 

Tietenkin tekoäly vaatii uusia prosessoreja, joiden avulla järjestelmä tukee paremmin suuria kieli malleja sekä samalla myös mahdollistaa suurien tietokantojen ajamisen paremmin kuin ennen. Uudet prosessorit perustuvat malliin, jossa prosessori itse asiassa koostuu monesta itsenäisestä prosessorista.  Noiden prosessorien avulla voidaan valtavia tietokantoja ajaa useasta kohdasta samaan aikaan. Kyseisten prosessorien vienti esimerkiksi Venäjälle on ankarasti kielletty. Mutta ne voivat mullistaa esimerkiksi droneparvien hallinnan. 

Tietokoneiden kohdalla niiden rooli ihmisten palvelijoina sekä välttämättöminä toimijoina on päivän selvä. Mutta oikeastaan kukaan ei ole koskaan muistanut, että jokaisen tietojärjestelmän takana on ihminen. Ihmiset ovat niitä, jotka tekevät virheitä. Siis tietokoneen tekemä virhe on oikeastaan ohjelmoijan tekemä. Eli koska ohjelmoija sekä koodin tarkastaja ovat päästäneet huonosti tehtyä koodia läpi, niin sen takia tietokone tekee virheitä. 

Tämän takia pitää aina sanoa, että “älä syytä tahdotonta konetta virheistä, jotka olet itse siihen tehnyt”. Robotti ja tietokone ovat tahdottomia olentoja, jotka eivät oma-aloitteisesti ole vaarallisia. Mikään tietokone- tai tietojärjestelmä ei oma-aloitteisesti hakkeroi poliisin tai pankkien tietojärjestelmiä. Tai mikään robotti ei pudota kenenkään päälle kranaatteja, ellei sitten joku ole antanut noita varusteita robotille ja ohjelmoinut sitä toimimaan vaarallisesti. 

Robotin vaarallisuus saattaa kaikkein useimmin johtua puutteellisesti tehdystä ohjelmistosta. Tai sitten robottiauton ohjelmistoon on lisätty niin sanottu “aave protokolla” (ghost protocol). Tuo tarkoittaa käyttäjältä piilossa olevaa algoritmia, joka saa auton painamaan kaasua, kun se on tunnistanut tietyn henkilön. Eli tuollainen väline voisi olla erittäin vaarallinen sekä Kim Jong-Unin että mafian käsissä. Tuolloin välineestä on tehty tarkoituksellisesti vaarallinen. Mutta kuten tiedämme niin kaiken takana on ihminen. 

Tekoälyt ja tietokone ovat tulleet jäädäkseen. Siis meidän pitää elää tekoälyn kanssa, halusimme sitä tai emme. Tekoäly voi parhaimmillaan olla väline, joka vapauttaa ainakin osan työväestä tekemään uusia ideoita. Mutta pahimmillaan tekoäly tuo eteemme työttömyyttä. Toki voidaan sanoa että esimerkiksi se, että digitaaliset tietoverkot korvasivat lähetit, joita myös “Adidas verkon" nimellä kutsuttiin aiheutti työttömyyttä. 

Tekoäly on väline joka poistaa osan työväestä työpaikoilta. Se osa jonka tekoäly poistaa on juuri se, joka aiheuttaa suurimman tietoturvariskin. Osa syistä joiden takia “Adidas verkko” poistui oli se, että nuo henkilöt saattoivat varastaa tai kopioida tärkeitä asiakirjoja. Samalla tavoin huonosti koulutetut työntekijät ovat suuri ongelma tietoturvan kannalta. He eivät ehkä osaa tai uskalla kysyä kulkulupia, kun he avaavat ovia tuntemattomille. 

Tai sitten esimerkiksi siivoojaksi naamioitu FSBn agentti voi soluttautua johonkin insinööritoimistoon, ja varastaa sieltä esimerkiksi tietokoneiden varmuuskopio nauhoja tai kopioida nuo tiedot itselleen. Tai nuo henkilöt voivat asentaa valvontakameroita toimistoon. Se että työskenteleekö tuollainen tunkeutuja FSBn tai jonkun MC-jengin laskuun on täysin sama asia. Eli MC-miehet voivat myydä noita tietoja esimerkiksi juuri FSBlle, joka ehkä sitten luovuttaa noille jengiläisille aseita vastapalvelukseksi. 

Lapin yliopiston rehtori pitää Lauri Törhösen väitöskirjan tarkastusta oikein tehtynä.

Lapin yliopiston rehtori pitää Lauri Törhösen väitöskirjan tarkastusta oikein tehtynä. Eli kirjaimellisesti lainattuna. “Lapin yliopiston rehtorin päätöksen mukaan elokuvaohjaaja Lauri Törhösen väitöskirjan esitarkastuksessa ja ohjauksessa ei ole rikottu hyvää tieteellistä käytäntöä (HTK).”(STT/MSN.fi)

“Törhösen väitöskirja hylättiin joulukuussa 2023. Tiedekuntaneuvosto linjasi tuolloin, ettei työ täyttänyt väitöskirjalle asetettuja kriteerejä. Törhönen haki päätökselle oikaisua, jonka Lapin yliopisto hylkäsi tammikuussa 2024.” (STT/MSN.fi)

“Törhönen on hakenut muutosta väitöskirjan hylkäämispäätökseen. Yliopiston muutoksenhakulautakunnassa asian käsittely on kesken.” (STT/MSN.fi)

Eli Törhösen väitöskirjan esitarkastuksessa sekä ilmeisesti myös ohjauksessa on Lapin Yliopiston rehtorin mielestä noudatettu hyvää akateemista tapaa. Eikö kukaan ole huomauttanut Törhöstä siitä, että hyvää tieteellistä tapaa, HTK on mahdollisesti rikottu? 

Tarkastajista tai ohjaajista kukaan ei ollut Lapin Yliopiston rehtorin mukaan esteellinen. En tiedä että miten Törhönen on reagoinut ilmeisesti ohjaus- ja tarkastusvaiheessa esiin tulleisiin heikkouksiin, joista häntä olisi pitänyt huomauttaa. Tietenkin väitöskirjan hylkääminen on kova päätös, mutta kuten STT:n uutisessa mainitaan, niin Törhönen on hakenut päätökseen muutosta yliopiston muutoksenhakulautakunnalta. Se miten lautakunta tähän asiaan reagoi on vielä hämärän peitossa. Mutta jos tarkastajat ja ohjaajat ovat toimineet ohjeiden mukaan, niin silloin Törhönen tarvitsee ihmeen, jotta hän saisi tahtonsa läpi tuossa muutoksenhaku prosessissa. 

Tämä tarkoittaa sitä, että ilmeisesti Törhönen on saanut ohjausta, ja häntä on huomautettu siitä, että hän ei ole tarkastajien mielestä noudattanut hyvää tieteellistä käytäntöä, HTK. Eli onko olemassa mitään ohjeistusta siitä, miten on toimittava, jos väitöskirjan tekijä ei noudata HTK-käytäntöä sekä ohjeistusta? 

Se mitä tässä tapauksessa sitten pitäisi hiukan ihmetellä, on se että vaikka Törhösen väitöskirjaa on esitetty hylätyksi, niin hänet päästettiin väittelemään. Mutta kuitenkin tällaisessa tapauksessa pitää huomioida se, että Törhönen on erittäin julkinen henkilö. Eli Törhösen kohdalla voi olla niin, että väitöskirjan tarkastukseen osallistuneista henkilöistä osa on pelännyt saavansa jotain palautetta esimerkiksi henkilökohtaisella Facebook-tilillään. No oli miten oli, niin Törhösen väitöskirjan kaltaiset tapaukset ovat todella ikäviä. 

“Päätöksen mukaan ohjaajien toiminta ei ilmeisesti tai olennaisesti ole poikennut heille asetetuista vaatimuksista. Samoin esitarkastajienkaan toiminta ei ilmeisesti tai olennaisesti ole poikennut heille asetetuista vaatimuksista.”  (STT/MSN.fi)

“- Kuitenkaan vähäinenkään piittaamattomuus hyvästä tieteellisestä käytännöstä ei ole suotavaa, päätöksessä todetaan.”  (STT/MSN.fi)

“Päätöksessä esitetään, että hyvän tieteellisen käytännön ohjeita olisi hyvä kehittää.” (STT/MSN.fi)

“- Lapin yliopistoon tehtävien väitöstutkimusten tulee olla asianosaisessa tiedekunnassa vahvistettujen kriteerien mukaisia, eikä akateemisia konventioita tule liiaksi sivuuttaa. Tätä tukisi HTK-ohjeen edelleen kehittäminen piittaamattomuus epäilyjen käsittelyn sekä hyvän tieteellisen käytännön vastaisen toiminnan tai laiminlyönnin vakavuusasteen arvioinnin osalta, päätöksessä sanotaan.”  (STT/MSN.fi)

Tässä kiteytyy koko asian ydin. Mitä tehdään jos väitöskirjan tekijä ei kuuntele eikä edes välitä siitä, mitä ohjaajat hänelle sanovat? Väitöskirjan hylkääminen on kova toimenpide. Kuitenkaan henkilöä, joka ei kuuntele tai välitä siitä, mitä hänelle sanotaan ei saisi päästää väittelytilaisuuteen. Eli väitöstilaisuuden edellytyksenä pitäisi olla hyväksytysti tehty kirjallinen työ, jonka avulla väittelijä osoittaa perehtymistään aiheeseen sekä aiheen hallintaa, kuten väitöksen vastaanottavassa tiedekunnassa vaaditaan. Jos asiaa ja aihetta ei hallita, niin silloin ei ole mitään järkeä lähteä väittelemään sekä osoittamaan osaamattomuutta koko kansan edessä. 

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/lapin-yliopiston-rehtorin-p%C3%A4%C3%A4t%C3%B6s-lauri-t%C3%B6rh%C3%B6sen-v%C3%A4it%C3%B6skirjan-esitarkastuksessa-ja-ohjauksessa-ei-rikottu-hyv%C3%A4%C3%A4-tieteellist%C3%A4-k%C3%A4yt%C3%A4nt%C3%B6%C3%A4/ar-AA1tgYWd?ocid=msedgdhp&pc=ENTPSP&cvid=d64bbc5ff7a44ba285fe99573e6cb2c5&ei=8

Putinin asevoimien eteneminen perustuu pitkälti siihen, että ainakaan kaikista omista miehistä ei välitetä.

Kuva: YLE

YLEn uutisissa on ollut juttu siitä, mitä kauheuksia Putinin sotilaat kohtaavat Ukrainassa, niin voidaan sanoa, että mitään uutta ei ole auringon alla. Venäjän asevoimilla on pitkät perinteet pelolla johtamisesta. Eli jo vuonna 1941 Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalin ja hänen alaisena toimineet komentajat määräsivät omia miehiään hyökkäämään saksalaisten panssarivaunuja vastaan aseella uhaten. Eli jos omat sotilaat lähtivät vetäytymään, niin NKVD-joukot ampuivat vetäytyvät konekivääreillä.

Samaa taktiikkaa ja motivointia harrastaa myös nykyinen Putinin armeija. Noissa hyökkäyksissä tulee ilmi se, miten Putinin asevoimien tsaarin sekä Neuvostoliiton asevoimista peräisin oleva hierarkia muodostuu. Alimpana ovat vankiloista värvätyt rikolliset, joiden tehtävä on kerätä Ukrainan ampumia ammuksia itseensä Sen jälkeen tulevat mobilisaation kautta värvätyt miehet, ja ylimpänä ovat tietenkin ammattisotilaat. Hierarkiassa alimmat toimivat esimerkiksi miinan polkijoina, jotta ylempänä hierarkiassa olevia ei tarvitse uhrata. Samoin hierarkiassa ylempänä olevat ovat oikeutettuja esimerkiksi lääkintään ja ruokaan ennen hierarkiassa alempana olevia. 

Tuo järjestelmä on luotu ilmeisesti jo tsaarin aikana, ja sen tarkoitus on tehdä asevoimista vähemmän altis kapinoimaan. Eli jos asevoimaa johtaa vihattujen upseerien joukko, niin silloin asevoimat pysyvät uskollisena johtajalle. Tässäkin asiassa Venäjällä noudatetaan paljon puhuttua ja hyväksi todettua mallia, jonka on toiminut jo Rooman valtakunnassa, eli hajota ja hallitse on se malli, jota Putin ja hänen edeltäjänsä noudattavat Venäjän asevoimissa. 

Eli uskoisin että nuo vankiloista värvätyt miehet on määrätty rangaistus osastoihin, joiden asema on sama kuin esimerkiksi “Dirlewanger”-osastojen Saksan itärintamalla Toisen Maailmansodan aikaan. Venäläiseen ajattelutapaan kuuluu se, että kun ihminen on ollut vankilassa, niin hän on “rikollinen” lopun elämänsä ajan. Saattaa olla, että tuo henkilö ei saa töitä tai henkilöllisyystodistusta. Eli jos henkilö on tehnyt kovia väkivaltarikoksia, niin silloin nuo rikokset luetellaan. Jos henkilö on ollut vankilassa poliittisista syistä, niin hän on silloin “vain rikollinen”. Tuo tarkoittaa sitä, että rikoksia ei tuossa tapauksessa luetteloida. Ja kovat väkivaltarikolliset ovat tietenkin noiden rangaistus osastojen mannekiineja. 

Heidän avullaan noiden sotilaiden huonoakin huonompi kohtelu perustellaan. Eli varsinkin “poliittisten rikollisten”, eli Venäjän johdon poliittisten vastustajien kohdalla käytetään termiä “useita rikoksia”. Noiden osastojen tehtävä on ilmeisesti surmata juuri poliittisia vankeja, sekä niitä jotka tietävät asioista liikaa. Se että jokainen vanki esitetään olevan väkivaltarikollisista koostuva tietenkin yllyttää komentajia määräämään heitä itsemurhaa muistuttaviin hyökkäyksiin. Ja se tekee noiden sotilaiden lähettämisestä kuolemaan helpompaa.

Kun puhutaan siitä, miten Venäjän asevoimat kohtelevat omia sotilaitaan, eli ainakaan entisten vankien vammoja ei ole hoidettu, eikä myöskään mitään evakuointeja ei ole tehty etulinjassa, jossa hyökkäystä jatketaan tappioista välittämättä, niin kyseiset komentajat, joiden alaisuudessa hyökkäykset tapahtuvat toimivat samanlaisella tavalla kuin Stalinin armeija toimi saksalaisten hyökätessä Neuvostoliittoon. Syy miksi Putinin asevoimat ovat edenneet johtuu nimenomaan siitä, että niissä ei välitetä tappioista. Yhtään millään muulla kuin Putinin käskyillä ei ole merkitystä. 

Putin haluaa kuolleita sankareita. Hän haluaa kertoa muille, kuinka joku on uhrannut itsensä Putinin unelmien takia. Kuolleita on helppo palkita koska he eivät palaa kotiin kertomaan siitä, miten paljon Putinin komentajat ovat heidän puolestaan tehneet. Noin ei sitten Putinin asevoimien puhtoinen kilpi likaannu. 

https://yle.fi/a/74-20120659

Johtamisesta sekä johtajan asemasta.

Organisaatioiden kehityksessä pitäisi ihmisten olla aina keskiössä, mutta kuka tuo ihminen sitten on? Siis kuka ihminen tai millä tasolla työskentelevä henkilö on se, jonka mukavuudessa tai työviihtyvyydessä on fokus silloin, kun kehitämme organisaatioita. Me kaikki olemme kuulleet siitä, että johtamisen pitäisi olla ihmisläheistä sekä sellaista, että ihmiset ovat keskiössä tuossa johtamismallissa. Mutta jostain syystä organisaatiossa on erilaisia ihmisiä, joilla kaikilla on omat toimialueensa. Mikäli ajattelemme esimerkiksi rakennusyhtiöitä, niin totta kai meistä jokainen voi niissä työskennellä vaikka koko työelämän ajan, jos satumme työskentelemään tuon yhtiön toimistoissa. Mitä sillä on silloin väliä jos ulkona sattuisi satamaan vettä tai olisi kylmä. 

Me toimistossa voisimme istua mukavasti katsomassa ulos ikkunasta, ja sitten vain voimme todeta että jopas on huono ilma tänään. Mutta jos sitten istumme talon perustuksia varten kaivetussa montussa mutaa kaulaan saakka, niin ehkä emme ajattele säästä aivan samalla tavalla kuin jos olisimme toimistossa töissä. Se mitä tehtäviä teemme organisaatiossa merkitsee yllättävän paljon, jos haluamme kartoittaa sitä, kuinka paljon ihmiset pitävät työstään sekä työyhteisöstään. Voi olla että olemme jossain vaiheessa saattaneet päästä jopa keskitasoisiksi johtajiksi, ja tietenkin silloin olemme varmaan puun ja kuoren välissä. 

Eli jos emme vaadi työssä tiettyä tulosta sekä laatua, niin silloin kohtaamme karun totuuden, joka tarkoittaa että saamme poistua työnjohtajan paikalta, ja lähteä etsimään uutta työpaikkaa. Tuolloin työnjohtajalla on niin sanottu valvontavelvollisuus, ja koska työnjohtajan velvollisuus on ajaa yhtiön eli sen omistajien etua, niin silloin jos jonkun ihmisen työ ei satu kelpaamaan, niin silloin meidän pitää pystyä erottamaan tuo alainen. Samoin jos alainen purnaa jatkuvasti, niin silloin hän pilaa työpaikan ilmapiirin. Eli alaisen velvollisuus on lain mukaan totella esimiestä. 

Mikäli puhutaan esimiehen asemasta työpaikalla, niin esimies jakaa tehtävät alaisilleen. Se että esimies voi jäädä sateella koppiin istumaan selittää miksi kaikki haluavat olla esimiehiä eikä kukaan halua olla alainen. Esimies saa parempaa palkkaa sekä tietenkin kykenee valitsemaan työtehtäviään vapaammin kuin alainen. Se houkuttelee ihmisiä esimieskursseille. 

Mikäli asiakkaalla tulee kiista alaisten kanssa, niin silloin kutsutaan paikalle esimies. Hän varmaan tekee kaikista asioista helpompia. Kun jotain tapahtuu minulle tai sinulle, niin se tapahtuu sille oman elämän päähenkilölle. Eli jos jollekin henkilölle sattuu tapahtumaan jotain tai hänelle ollaan ilkeitä, niin silloin juuri tuo henkilö jolle ollaan ilkeitä tai jonka käsi murtui on se, jolle asiat tapahtuivat. 

Meidän maassamme on jostain syystä muodostunut sellainen kulttuuri, että meillä ei saa myöntää sellaista asiaa, jos ei nyt joku satu jotain asiaa osaamaan. Mikäli ihminen ei jotain asiaa osaa, niin sillä on ainakin joskus ollut tapana aineellistua juuri hänen työlistalleen. Ja muutenkin maassamme on tullut tavaksi erottaa ihminen, jos hän ei työtään osaa. Juuri tuo tapa aiheuttaa sen, että omaa osaamattomuutta peitellään viimeiseen asti. Ja sitten voi olla että on tehty hyvinkin laaja-alaista vahinkoa. Yksi noista vahingoista saattaa olla se, että esimerkiksi talon seinän sisältä jäävät vuorivillat pois, mikä aiheuttaa sen, että talon lämmityskustannukset nousevat pilviin. 

Kun ihminen tekee työtä esimiehenä, niin hän usein muistaa jakaa negatiivista palautetta. Ja sitten ihmetellään, miksi joku ei jaksa työelämässä? Miten itse jaksaisit töissä jos kaikki saamasi palaute on negatiivista? Mitä jos joka päivä päälläsi roikkuu sana irtisanominen? Tai mitä jos et koskaan edes kuule sanaa "kiitos" tai "anteeksi", jos joku esimerkiksi haukkuu sinua ilman syytä tai sitten astuu vaikkapa varpaasi päälle? Tai ehkä se ei kuulu työnjohtajan velvollisuuksiin. Eli jos esimerkiksi pari positiivista sanaa työpaikalla ei olisi liikaa, niin silloin varmaan joku saattaisi jopa jaksaa töissä vähän pidempään. 

Esimies on velvollinen vaatimaan kunnollisia työsuorituksia. Mikäli alainen ei työhön pysty, tai hän ei kykene jostain syystä seuraamaan ohjeita, niin hänet saa poistaa työpaikalta. Työ pitää lain mukaan tehdä, kuten on laissa ja standardeissa määritelty. Mutta sitten tietenkään esimies ei saa määrätä esimerkiksi kohtuutonta työtaakkaa tai simputtaa muita. Se että esimies hyväksyy muiden työsuorituksia on asia, mitä pidetään työpaikalla itsestään selvyytenä. Mutta tietenkin jokainen ihminen maailmassa on oikeutettu saamaan työstään palautetta. 

Oikein tehty työsuorite on tietenkin oletus, mistä lähdetään muodostamaan arviota. Mutta sitten kun palautetta annetaan, niin työsuorite pitää tietenkin arvioida. Ja silloin pitäisi jonkin verran panostaa myös sellaiseen asiaan kuin positiivinen ja kehittävä palaute. Jos työsuoritus on hylätty, niin silloin tietenkin asia pitää sanoa alaiselle. Tuon asian monet työnjohtajat ovat varmaan muistaneet sanoa. Eli jos esimerkiksi alaisen tekemä halkopino on väärin tehty, niin halkopino hylätään sekä kaadetaan maahan, jonka jälkeen alaiset sitten saavat tehdä pinon uudelleen. Mutta välillä unohtuu sanoa, että mikä mahtaa olla se asia, mikä tuossa halkopinossa on tehty väärin. Tuolloin myös alainen voisi kehittää omaa osaamistaan. Mutta ehkä on helpompi laittaa alainen tekemään pino uudelleen, koska se on tehty väärin. Ja sitten alainen ajattelee ettei hän yksinkertaisesti vain osaa tehdä tuota työtä. Sekä ryhtyy etsimään uutta työpaikkaa. 

Mikäli alainen saa vain negatiivista palautetta, niin silloin varmaan hän kuvittelee että potkut ovat joka tapauksessa edessä, ja että korvaavaa miestä tai naista ollaan jo etsimässä. Joten miksi hän enää jatkaa tuossa yhtiössä? Siis tietenkin on hyvä ilmoittaa, jos alainen ei osaa jotain tehtävää. Mutta jos ihminen sitten saa jatkuvasti kuulla listoja siitä, mitä hän nyt ei sitten osaa, niin silloin hän pakostakin masentuu, ja se sitten varmasti vaikuttaa lopulta työkykyyn. Ei ole mukavaa mennä aamulla työpaikalle kuuntelemaan sitä litaniaa siitä, mitä kaikkea työntekijä on milläkin kerralla tehnyt väärin. Eli kun annamme palautetta, niin siihen palautteeseen pitäisi sisällyttää myös positiivinen puoli. Kukaan ihminen ei tee kaikkea mahdollista väärin. 

Jokainen ihminen tekee joskus asioita myös oikein. Ja myös oikein tehdyt asiat pitää voida ilmoittaa. Tällä tarkoitan sitä, että me jostain syystä annamme helposti negatiivista palautetta. Mutta juuri koskaan emme kuule mitään positiivista omasta työstämme. 

Asevoimien rooli on se, miksi valtion johto tuon roolin määrittää.

Me olemme NATOn jäseniä, mikä tarkoittaa sitoutumista tiettyihin asioihin. Se että me olemme osa liittoumaa tarkoittaa, että myös liittoumalla on oikeus vaatia meiltä tiettyjä asioita, aivan samalla tavalla kuin meillä on oikeus vaatia liittoumasta sitä, että se pitää osansa kahdenvälisessä sopimuksessa. Tai siis tuota sopimusta voidaan tietenkin arvioida siten, että se on niin sanottu monenkeskinen sopimus, jossa liitymme osaksi verkostoa, jossa meidän pitää noudattaa tiettyjä sääntöjä.

Samalla tietenkin meidän pitää myös muistaa se, että meidän pitää valvoa omaa etuamme tässäkin mallissa. Mikäli emme osaa sanoa mitään eli istumme tai meidän maamme edustajat istuvat tuppisuuna NATOn päämajassa, niin emme varmaan saa silloin omaa etuamme ajetuksi. Siis se että saamme oman etumme ajetuksi edellyttää sitä, että uskallamme tuoda oman kantamme asioista muiden tietoon. 

NATOa moititaan siitä, että sen malli on erityisesti aseelliseen voimaan keskittyvä puolustus- sekä muu edun ajaminen. NATOoon kuuluu useita eri valtioita, joiden kulttuuri- sekä erityisesti suhde oman asevoiman työhön sekä asevoiman julkisuuteen on eri kuin meillä. Eli meillä on perinteisesti ollut sellainen malli, jossa asevoimien eli meidän maamme tapauksessa Puolustusvoimien työtä sekä koulutusmallia ei ole ollut tapana kommentoida ainakaan oluttölkki kädessä. 

Kaikilla NATOn jäsenmailla on oma näkemys siitä, miten asevoimien toimintaa kommentoidaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. 

Mutta erityisesti amerikkalaisilla on erilainen käsitys tästä asiasta. Eli sosiaalinen media on täynnä erilaisia merijalkaväen sotilaita, jotka kertovat maailmalle, miten USAssa koulutettu mies tai nainen olisi toiminut missäkin tilanteessa. Se on meille suomalaisille hieman vieras malli. Se mitä meidän pitäisi asioista käsittää on se, että emme voi olla maailman parhaita jokaisessa asiassa. Eli jokaisella NATOoon kuuluvalla maalla on omat näkemyksensä tästäkin asiasta. Ja NATO tarjoaa foorumin, jossa me voimme kehitellä yhdessä muiden kanssa erilaisia toimintamalleja, jotka liittyvät kriisien ennaltaehkäisyyn tai vihollisen lyömiseen takaisin. 

Se mikä NATOssa on meille uutta on tietenkin ydinaseet. Sekä se että sotilaallista voimaa esitellään tavalla, joka on ollut meille vierasta. Se tekikö valtiomme oikein, kun liityimme NATOoon on kysymys johon emme ehkä koskaan saa oikeaa vastausta. Venäjän harjoittama uhkailu sekä muu politiikka on ollut sellaista, että voimme olettaa että ilman NATOa kohtaisimme vielä kovempaa hybridivaikuttamista, jolla vaikutetaan koko yhteiskuntaan aina päättäjistä tavallisiin kansalaisiin. 

Mutta meidän pitää muistaa se, että asevoimat ovat väline, jonka avulla viholliset lyödään takaisin. Mutta samalla meidän pitää muistaa se, että kestävää kehitystä ei luoda yksin asevoimien avulla. Meillä pitää olla myös muita mahdollisuuksia. Kuitenkin kaikkein tärkein asia on se, että myös vastapuolella pitäisi olla valmiuksia neuvotella asioista. Näihin valmiuksiin kuuluu valitettavasti myös luottamus, ja se että valtion johtaja puhuu muuta kuin mitä tekee vie luottamuksen. 

Me lähdemme usein siitä, että neuvottelut sekä kansainväliset yhteisöt ovat niitä ensisijaisia vaikutusmahdollisuuksia tai vaikutus malleja, joita meidän pitäisi käyttää. Niin meidän pitäisi voida luottaa noihin asioihin. Ja niin me tietenkin voisimme luottaa myös Venäjän tapauksessa, jos se olisi tavallinen maa, jonka johtaja ajattelee kuten me länsimaissa olemme tottuneet. Eli länsimainen johtaja ajattelee kansalaistensa parasta, ja ajattelee saavansa mandaattinsa kansalaisilta. Samalla hän pitää sanansa kun hän sopii jotain. Eikä länsimainen johtaja vaaranna turhaan ihmishenkiä. 

Mutta me emme ehkä ole vielä huomanneet, että Putin ja Kim Jong-Un eivät ole meille tutun  mittapuun mukaan tavallisia ihmisiä. He eivät välitä mistään muusta kuin omasta asemastaan. Eli noille miehille ei ihmishenki merkitse yhtään mitään. Asevoimat on ainakin oman käsitykseni mukaan rakennettu tuollaisia miehiä vastaan. Mutta kuten tiedämme, niin sota ja aseet tuovat ihmisestä esiin pahimman mahdollisen puolen. 

Eli kaikissa sodissa on vastaan tullut ihmisiä, jotka pitävät tappamisesta tai muista vastaavista asioista. Se että sanotaan etteivät suomalaiset sotilaat tee sotarikoksia voidaan muuttaa muotoon “suomalaiset sotilaat eivät tee luvallisia sotarikoksia”. Me suomalaiset olemme ihmisiä siinä, missä muutkin. 

Myös meidän kansamme keskuudessa on ihmisiä, joille ei pitäisi aseita antaa. Ja ainakin oman käsitykseni mukaan suomalaiset esimiehet puuttuvat sotarikoksiin, jos niitä havaitaan. Mutta samalla me kohtaamme tilanteen, missä puuttuminen saattaa tulla esimerkiksi ammutun siviilin kohdalla liian myöhään. Eli kuolleita ei voida herättää henkiin missään nimessä. 

Asevoimaa voidaan ajatella välttämättömänä pahana. Eli sen tarkoitus on estää valtion valloittaminen jos valtiota vastaan hyökkää vihamielinen taho. Vastarinnan tarkoitus on näyttää maailmalle, että valtio joka kohtaa vihamielisen aggression ei ole tuota aggressiota tai puuttumista sen sisäisiin asioihin ole pyytänyt. 

Venäjän tapauksessa puhutaan tietenkin siitä, että tuon maan ydinaseita koskeva doktriini kieltää ydinaseiden käytön muuten kuin maan puolustukseen. No, Venäjällä on laki jonka mukaan esimerkiksi hyökkäyssota on kiellettyä. Joten sen takia Venäjän avulla Ukrainaan polkaistiin pystyyn kolme valtiota, jotka sitten pyysivät lupaa liittyä Venäjään. Tuo asia kertoo siitä, miten paljon laki merkitsee tuossa maassa. 

Samoin se että Venäjän johto saattaa katsoa jonkun alueen toisessa maassa Venäjän omaksi alueeksi tekee tilanteesta enemmän vaarallisen kuin ehkä osaamme arvata. Jos valtio katsoo jonkun alueen kuuluvan itselleen, niin se saattaa merkitä sitä, että sen johto katsoo että sotatoimet tuolla alueella ovat puolustuksellisia toimia. Ja sitten se saattaa antaa verukkeen myös ydinaseen käytölle. Tai sitten valtion johtaja saattaa itse päättää käyttää ydinaseita myös hyökkäyksen tukemisessa. 

Jos valtion konventionaalinen aseellinen voima on kyvytön suoriutumaan tehtävistään, jotka tietenkin riippuvat valtion johdon tahdosta, niin silloin valtion kynnys käyttää ydinaseita laskee. Varsinkin jos sota on oman itsen aloittama, mutta sota ei sitten sujukaan kuten on laskettu, niin silloin saatetaan ydinaseet kaivaa esiin. 

Samoin ydinaseiden rooli saattaa olla yhtä paljon sisä- kuin ulkopoliittinen. Epädemokraattisen valtion johto saattaa uhkailla esimerkiksi yllätys hyökkäyksellä toiseen ydinasevaltioon, jos se kokee asemansa olevan uhattu. Tuolloin seurauksena on täydellinen molemminpuolinen tuho ja miljardien ihmisten kuolema. 

Tai sitten ydinaseita voidaan käyttää myös omia kansalaisia vastaan. Eli ainakin osalla taktisista ydinaseista on olemassa sellainen rooli, että niitä on ajateltu käyttää esimerkiksi omalla alueella ilmenevien kapinoiden kukistamiseen. Noiden aseiden tehtävä on “hoputtaa” esimerkiksi sisäministeriön joukkoja pamputtamaan innokkaasti valtion johdon vastustajia, joita voidaan myös tapattaa jossain kaukaisella rintamalla.