Miksi tutkijat liioittelevat tekoälyn vaikutuksia, sekä samalla ylikorostavat juuri tekoälyn negatiivista puolta? Tai oikeastaan meidän pitäisi kysyä, että miksi tekoälyn negatiivisia ominaisuuksia aina korostetaan. Pahimmissa skenaarioissa tekoäly tulee, vie ihmisten työpaikat ja sitten lopuksi tuhoaa ihmiskunnan. Mutta miksi vain tällaisia negatiivisia asioita tuodaan ilmi, kun puhutaan tuosta asiasta, joka tietenkin tulee mullistamaan työelämän, mutta joka ei varsinaisesti ainakaan lähitulevaisuudessa vie kaikkien ohjelmoijien työpaikkoja? Syy tähän negatiivisten asioiden korostamiseen saattaa olla se, että kuka haluaa lukea positiivisia uutisia?
Negatiivisilla uutisilla saadaan herätettyä huomiota, ja sen takia tekoälystä halutaan kirjoittaa negatiiviseen sävyyn. Aivan samoin kuin muissakin asioissa, niin negatiiviset, maailmanlopun tunnelmia syleilevät tarinat ihmisiä teurastavista tekoälyn ohjaamista roboteista, sekä vetoomukset kehityksen pysäyttämisestä tuovat dramatiikkaa. Dramatiikka myy ja samoin suuret luvut ja superlatiivit myyvät. Ja se miten tutkijoita arvostetaan riippuu osittain siitä, miten paljon tutkijoita lainataan muihin teksteihin. Se saattaa pakottaa tutkijaa käyttämään ylidramaattisia otsikoita, jotta hän saisi lukijoita teksteilleen.
Mutta jotta kukaan viitsii lainata jotain tutkijaa, pitää hänen näpsäyttää tutkijan kirjoittama teksti auki. Ja sen takia otsikot joskus muuttuvat ylidramaattisiksi. Tekoäly on uutta ja upeaa. Mutta samalla se on myös apeaa. Osa ihmisistä pelkää sitä, että tekoäly tekee heistä työttömiä. Ja vasta sitten kun oma työpaikka on uhattuna alkaa sitten kiinnostaa se, miten monta työpaikkaa tekoäly sattuu viemään. Se että nuo äskeiset työpaikat olisivat menneet jollekin halpamaan yhtiölle ei olisi mitenkään ongelmallista, mutta kun se oma työpaikka on lähdössä, niin joka puolelle syydetään vetoomuksia sekä vaaditaan uusia lakeja.
Muutos vaatii aina jonkin verran resursseja. Uuden oppiminen vie aina oman aikansa. Ja sen takia jostain syystä on ainakin suomalaisiin työpaikkoihin pesiytynyt sellainen ajatus, että varsinkin vanhempien työntekijöiden kannattaa mieluummin vastustaa muutosta, koska silloin heidän ei tarvitse istua koulutuksissa. Eli yhtiö jatkaa kuten ennenkin ja vaikka turha työ ja vanhentuneet menetelmät syövät resursseja, niin mitä sillä on väliä, kun päätöksen tekijä lähtee kahden kuukauden päästä eläkkeelle? Hänen seuraajansa varmaan sitten ottavat uudistukset käyttöön kun heidän on aivan pakko, mutta sitä ennen on helppoa seurata vanhoja malleja. Ja jos joku uudistusta vaativa sovellus sattuu olemaan ilmainen, niin sen käytön voi mukavasti estää.
Se mikä sitten noiden vetoomusten altruistisuutta latistaa hiukan lisää on usein se, että vetoomuksen tehnyt henkilö saattaa aamulla ilmoittaa aloittavansa uuden tekoälyprojektin. Tekoäly on oikeastaan kielimalli, joka muuttaa puhutun kielen esimerkiksi ohjelmakoodiksi. Tekoäly tekee koodaamisesta tehokkaampaa ja nopeampaa. Mutta se ei poista silti sitä, että tekoälyn käyttäjällä pitää olla tieto siitä, mitä ohjelmointikieli tekee, sekä samalla myös syvällistä tietoa virheiden etsinnästä. Eli ainakin yhdellä tiimin jäsenistä pitää olla jonkinlaisia tietoja ohjelmoinnista, jotta tekoälyn käyttö ohjelmoinnissa olisi turvallista.
Tekoälyn ongelma on se, että sen kehittäjät ovat ICT-nörttejä. He ovat niitä tietokonemaailman osaajia, joita ei juurikaan sitten muualla haastatella kuin tietokonealan lehdissä. Eli kyseessä on silmälaseja käyttävien hiljaisten sekä epäsosiaalisten ihmisten yhteisö, johon päätyvät vain ne, joilla ei ole mitään muita töitä tai opiskelupaikkaa, mitä he voivat hakea. Samoin tutkijat esitetään aina jonain koomisina tyyppeinä, jotka viilailevat pilkkua sekä tutkivat koomisia asioita.
Siis tutkijaksi kuten, kriminologiksi, toksikologiksi, ornitologiksi, neurologiksi evoluutiotieteilijäksi, patologiksi tai ICT osaajaksi, kuten sulautettujen järjestelmien asiantuntijaksi sekä neuroverkkospesialistiksi päätyvät ilmeisesti vain ne, jotka eivät muihin tehtäviin satu oikein sopimaan. Joten totta kai heidän työtään voidaan vähän alentaa. Ja tietenkään mikään nörtti ei ole olemassa muuta kuin sitä varten, että hänet voidaan sitten jossain vaiheessa vaikka pyytää siivoamaan vessoja.
Se veikö joku uusi sopimus sen takahuoneessa istuvan mikrotukihenkilön työpaikan ei sitten ketään kiinnosta, ja sillä tavalla sitten saatiin se ikävä nörtti pois nurkista. Samoin kun sosiaalisen median käyttö vallan välineenä tai kiusaamisen alustana alkoi kiinnostaa, kun sosiaalinen media sekä sen woke-uutiset alkoivat kilpailla valtamedian kanssa. Siis cancel-ja woke kulttuuri eli ketään jonka mielipiteitä en voi hyväksyä, ei tarvitse ottaa kaveripiiriin tai uutisia joista en satu pitämään ei tarvitse katsoa eivät ole sosiaalisen median aikaan keksittyjä asioita.
Vaikka uutiset suoltavat informaatiota valikoimatta, niin kuinka moni meistä on oikeasti seurannut uutisia alusta loppuun samalla antaumuksella? Vai oliko se niin että tiettyjen uutisten kohdalla me kävimme vessassa, jääkaapilla tai aloimme katsella puhelinta? Siis seurasimmeko me oikeasti sitä, mitä uutisissa kerrottiin vai katsoimmeko vain sen, mikä vaikutti kiinnostavalta, ja loput sitten hypättiin yli eli silmäiltiin kalenterit, kerrattiin aamun työvuoro, tai käytiin "tankkaamassa".
Samoin kiusaaminen oli kuulemma erittäin vähäistä eikä mitään ongelmia ollut, ennen kuin sosiaalinen media tuli koululaisten käsiin. Siis tietenkin olisi varmaan mukavaa uskoa opettajia, jotka kilvan kertovat ettei koulussa ole kiusaamista tai kiusaaminen on yksittäistapaus, mutta jos oman jälkikasvun someseinä täyttyy kaiken maailman alatyylin solvauksista, niin silloin vähintään tulee mieleen se, että mitä jos oma jälkikasvu nyt sattuu olemaan se paljon puhuttu yksittäistapaus? Yksittäistapaus on vähän ikävä juttu silloin kun se sattuu omalle kohdalle. Vai mitä miettisitte asiasta, että yksi ihminen jäisi koko maailmassa auton alle, ja te itse olisitte se yksi ihminen?
Varmaan liikennekuolemien väheneminen näyttäisi tilastoissa hyvältä, mutta samalla kuitenkin yksi henkilö makaisi sairaalassa lonkka hajalla, ja se olisitte te? Jos itselleni sattuisi noin käymään, niin en varmaan kovin paljon haluaisi lukea tuota tilastoa, tai että jos tuo tilasto tuotaisiin nenäni eteen, niin en siitä ehkä kovin paljon ilahtuisi, vaikka olisin koko ensiavun ainoa potilas.
Mutta siis kuten varmaan huomasitte, niin tämä vuodatus varmaan pani miettimään, että onko jokainen tuomiopäivän visio oikeasti edes mahdollinen, ja kumpi oikeastaan ohjaa esimerkiksi erilaisten vetoomusten esittämistä? Onko se oikea altruismi sekä halu auttaa ihmisiä, vai se että oma työpaikka on uhattuna?
