torstai 28. joulukuuta 2023

Miksi tekoälyn vaikutusta liioitellaan?

 Miksi tutkijat liioittelevat tekoälyn vaikutuksia, sekä samalla ylikorostavat juuri tekoälyn negatiivista puolta? Tai oikeastaan meidän pitäisi kysyä, että miksi tekoälyn negatiivisia ominaisuuksia aina korostetaan. Pahimmissa skenaarioissa tekoäly tulee, vie ihmisten työpaikat ja sitten lopuksi tuhoaa ihmiskunnan. Mutta miksi vain tällaisia negatiivisia asioita tuodaan ilmi, kun puhutaan tuosta asiasta, joka tietenkin tulee mullistamaan työelämän, mutta joka ei varsinaisesti ainakaan lähitulevaisuudessa vie kaikkien ohjelmoijien työpaikkoja? Syy tähän negatiivisten asioiden korostamiseen saattaa olla se, että kuka haluaa lukea positiivisia uutisia? 

Negatiivisilla uutisilla saadaan herätettyä huomiota, ja sen takia tekoälystä halutaan kirjoittaa negatiiviseen sävyyn. Aivan samoin kuin muissakin asioissa, niin negatiiviset, maailmanlopun tunnelmia syleilevät tarinat ihmisiä teurastavista tekoälyn ohjaamista roboteista, sekä vetoomukset kehityksen pysäyttämisestä tuovat dramatiikkaa. Dramatiikka myy ja samoin suuret luvut ja superlatiivit myyvät. Ja se miten tutkijoita arvostetaan riippuu osittain siitä, miten paljon tutkijoita lainataan muihin teksteihin. Se saattaa pakottaa tutkijaa käyttämään ylidramaattisia otsikoita, jotta hän saisi lukijoita teksteilleen. 

Mutta jotta kukaan viitsii lainata jotain tutkijaa, pitää hänen näpsäyttää tutkijan kirjoittama teksti auki. Ja sen takia otsikot joskus muuttuvat ylidramaattisiksi. Tekoäly on uutta ja upeaa. Mutta samalla se on myös apeaa. Osa ihmisistä pelkää sitä, että tekoäly tekee heistä työttömiä. Ja vasta sitten kun oma työpaikka on uhattuna alkaa sitten kiinnostaa se, miten monta työpaikkaa tekoäly sattuu viemään. Se että nuo äskeiset työpaikat olisivat menneet jollekin halpamaan yhtiölle ei olisi mitenkään ongelmallista, mutta kun se oma työpaikka on lähdössä, niin joka puolelle syydetään vetoomuksia sekä vaaditaan uusia lakeja. 

Muutos vaatii aina jonkin verran resursseja. Uuden oppiminen vie aina oman aikansa. Ja sen takia jostain syystä on ainakin suomalaisiin työpaikkoihin pesiytynyt sellainen ajatus, että varsinkin vanhempien työntekijöiden kannattaa mieluummin vastustaa muutosta, koska silloin heidän ei tarvitse istua koulutuksissa. Eli yhtiö jatkaa kuten ennenkin ja vaikka turha työ ja vanhentuneet menetelmät syövät resursseja, niin mitä sillä on väliä, kun päätöksen tekijä lähtee kahden kuukauden päästä eläkkeelle? Hänen seuraajansa varmaan sitten ottavat uudistukset käyttöön kun heidän on aivan pakko, mutta sitä ennen on helppoa seurata vanhoja malleja. Ja jos joku uudistusta vaativa sovellus sattuu olemaan ilmainen, niin sen käytön voi mukavasti estää. 



Se mikä sitten noiden vetoomusten altruistisuutta latistaa hiukan lisää on usein se, että vetoomuksen tehnyt henkilö saattaa aamulla ilmoittaa aloittavansa uuden tekoälyprojektin. Tekoäly on oikeastaan kielimalli, joka muuttaa puhutun kielen esimerkiksi ohjelmakoodiksi. Tekoäly tekee koodaamisesta tehokkaampaa ja nopeampaa. Mutta se ei poista silti sitä, että tekoälyn käyttäjällä pitää olla tieto siitä, mitä ohjelmointikieli tekee, sekä samalla myös syvällistä tietoa virheiden etsinnästä. Eli ainakin yhdellä tiimin jäsenistä pitää olla jonkinlaisia tietoja ohjelmoinnista, jotta tekoälyn käyttö ohjelmoinnissa olisi turvallista. 

Tekoälyn ongelma on se, että sen kehittäjät ovat ICT-nörttejä. He ovat niitä tietokonemaailman osaajia, joita ei juurikaan sitten muualla haastatella kuin tietokonealan lehdissä. Eli kyseessä on silmälaseja käyttävien hiljaisten sekä epäsosiaalisten ihmisten yhteisö, johon päätyvät vain ne, joilla ei ole mitään muita töitä tai opiskelupaikkaa, mitä he voivat hakea. Samoin tutkijat esitetään aina jonain koomisina tyyppeinä, jotka viilailevat pilkkua sekä tutkivat koomisia asioita. 

Siis tutkijaksi kuten, kriminologiksi, toksikologiksi, ornitologiksi, neurologiksi evoluutiotieteilijäksi, patologiksi tai ICT osaajaksi, kuten sulautettujen järjestelmien asiantuntijaksi sekä neuroverkkospesialistiksi päätyvät ilmeisesti vain ne, jotka eivät muihin tehtäviin satu oikein sopimaan. Joten totta kai heidän työtään voidaan vähän alentaa. Ja tietenkään mikään nörtti ei ole olemassa muuta kuin sitä varten, että hänet voidaan sitten jossain vaiheessa vaikka pyytää siivoamaan vessoja. 

Se veikö joku uusi sopimus sen takahuoneessa istuvan mikrotukihenkilön työpaikan ei sitten ketään kiinnosta, ja sillä tavalla sitten saatiin se ikävä nörtti pois nurkista. Samoin kun sosiaalisen median käyttö vallan välineenä tai kiusaamisen alustana alkoi kiinnostaa, kun sosiaalinen media sekä sen woke-uutiset alkoivat kilpailla valtamedian kanssa. Siis cancel-ja woke kulttuuri eli ketään jonka mielipiteitä en voi hyväksyä, ei tarvitse ottaa kaveripiiriin tai uutisia joista en satu pitämään ei tarvitse katsoa eivät ole sosiaalisen median aikaan keksittyjä asioita. 

Vaikka uutiset suoltavat informaatiota valikoimatta, niin kuinka moni meistä on oikeasti seurannut uutisia alusta loppuun samalla antaumuksella? Vai oliko se niin että tiettyjen uutisten kohdalla me kävimme vessassa, jääkaapilla tai aloimme katsella puhelinta? Siis seurasimmeko me oikeasti sitä, mitä uutisissa kerrottiin vai katsoimmeko vain sen, mikä  vaikutti kiinnostavalta, ja loput sitten hypättiin yli eli silmäiltiin kalenterit, kerrattiin aamun työvuoro, tai käytiin "tankkaamassa". 

Samoin kiusaaminen oli kuulemma erittäin vähäistä eikä mitään ongelmia ollut, ennen kuin sosiaalinen media tuli koululaisten käsiin. Siis tietenkin olisi varmaan mukavaa uskoa opettajia, jotka kilvan kertovat ettei koulussa ole kiusaamista tai kiusaaminen on yksittäistapaus, mutta jos oman jälkikasvun someseinä täyttyy kaiken maailman alatyylin solvauksista, niin silloin vähintään tulee mieleen se, että mitä jos oma jälkikasvu nyt sattuu olemaan se paljon puhuttu yksittäistapaus? Yksittäistapaus on vähän ikävä juttu silloin kun se sattuu omalle kohdalle. Vai mitä miettisitte asiasta, että yksi ihminen jäisi koko maailmassa auton alle, ja te itse olisitte se yksi ihminen? 

Varmaan liikennekuolemien väheneminen näyttäisi tilastoissa hyvältä, mutta samalla kuitenkin yksi henkilö makaisi sairaalassa lonkka hajalla, ja se olisitte te? Jos itselleni sattuisi noin käymään, niin en varmaan kovin paljon haluaisi lukea tuota tilastoa, tai että jos tuo tilasto tuotaisiin nenäni eteen, niin en siitä ehkä kovin paljon ilahtuisi, vaikka olisin koko ensiavun ainoa potilas. 

Mutta siis kuten varmaan huomasitte, niin tämä vuodatus varmaan pani miettimään, että onko jokainen tuomiopäivän visio oikeasti edes mahdollinen, ja kumpi oikeastaan ohjaa esimerkiksi erilaisten vetoomusten esittämistä? Onko se oikea altruismi sekä halu auttaa ihmisiä, vai se että oma työpaikka on uhattuna?

keskiviikko 27. joulukuuta 2023

Kun sana on sanaa vastaan. (Professori tutkinnan kohteena) https://yle.fi/a/74-20052870

Kun sana on sanaa vastaan. (Professori tutkinnan kohteena) https://yle.fi/a/74-20052870


Tunnettu professori joutui esitutkinnan kohteeksi epäiltynä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tuo hyväksikäyttö oli ilmoituksen mukaan koskenut tohtori-koulutettavaa eli jatko-opiskelijaa tai joukkoa Euroopan ulkopuolelta tulleita vaihto-opiskelijoita, joiden oleskelulupa olisi ehkä sidottu heidän hankkeidensa jatkoon. Ja tietenkin tulo Eurooppaan oli ollut valtava taloudellinen satsaus noille opiskelijoille. "Lähteiden mukaan professorin valta-asema mahdollisti sen, että hänellä oli useita suhteita Euroopan ulkopuolelta tulleiden jatko-opiskelijoiden kanssa. Osa suhteista oli suostumuksellisia, mutta jotkut naisista kokivat tulleensa painostetuksi". (https://yle.fi/a/74-20052870). 

Kyseinen professori on siis Mika Sillanpää, joka tunnettu vedenpuhdistuksen asiantuntija. Se mitä sitten noihin suostumuksellisiin suhtaisiin tulee, niin olen joskus ajatellut, että vaikka professori tai opettaja itse ajattelee suhteen olevan "viaton" tai seksin ja muiden asioiden olevan "sitä vain". Siis kukaan ei tiedä miksi "Mona" lähti tekemään ilmoitusta seksuaalisesta häirinnästä, vaikka hän oli suhteessa ainakin aluksi vapaaehtoisesti. Siis sitä ei missään mainita suoraan, että oliko suhteessa seksuaalista häirintää tai seksiä ollenkaan. Epäasiallisesta käytöksestä opiskelijaa kohtaan tietenkin on maininta, mutta sitä millaista tuo epäasiallinen käytös on, ei ole sitten lisä mainintaa. Samoin suhde mainitaan, mutta mitä tuohon suhteeseen liittyy, on jäänyt vähemmälle huomiolle. 

Samoin sitäkään ei materiaalissa mainita, että laskiko Sillanpää kätensä esimerkiksi opiskelijan reidelle, joka voidaan tulkita seksuaaliseksi ahdisteluksi? Kun puhutaan esimerkiksi useista suhteista, niin silloin voidaan kyllä kysyä, että minkä luonteisia nuo suhteet ovat olleet? Eli tietenkin hän väitöstyön ohjaajana joutui viestimään ohjattaviensa kanssa, ja joskus tapaamaan heitä myös kahden kesken. 






Eli on olemassa opiskelijoita ja muitakin ihmisiä, joiden mielestä suhde esimerkiksi opettajaan oikeuttaa heidät vaatimaan sitä, että opettaja tai professori tai joku muu esimies tekee heidän tehtäviään sekä antaa "intensiivistä ohjausta" esimerkiksi väitöskirjaa varten, eli toisin sanoen tekee väitöskirjan opiskelijan puolesta. Mikäli professori on vastuuntuntoinen henkilö, niin hän ei tuota väitöskirjaa ryhdy opiskelijan puolesta tekemään, mikä sitten saattaa aiheuttaa suuttumusta. Äskeinen osa oli tietenkin vain spekulaatiota, mutta on saattanut käydä niin, että joku suhteessa oleva opiskelija on tuota asiaa pyytänyt. Se että Sillanpään työpaikka vietiin oli hyvin ikävä asia häntä itseään kohtaan, koska poliisi oli hänet syyttömäksi todennut. 

Eli kyseessä oli ollut niin sanottu seksuaalista häirintää koskeva tekaistu tai ylireagoinnin takia tehty ilmoitus. Sillanpään tapaus on sikäli hyvin ikävä, että julkisuuden paineella luodaan tilanne, missä henkilö ei edes saa puolustautua tai hänen oma kuulemisensa tapauksen yhteydessä jää ikään vajavaiseksi. 

***************************************************************************


"Vaikka Mona oli suhteessa professorin kanssa vapaaehtoisesti, hän teki poliisille rikosilmoituksen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

MOT:n tietojen mukaan poliisi kuuli myös muita naisia, jotka kertoivat professorin häirinneen heitä tai painostaneen seksiin. Kukaan heistä ei kuitenkaan uskaltanut antaa asiasta virallista lausuntoa, koska pelkäsi tutkijan uransa päättyvän siihen.

Mona oli varoittava esimerkki.

Sillanpää pyysi entisiä alaisiaan laatimaan Monasta kielteisiä lausuntoja, jotka hän toimitti poliisille. Sillanpää teki Monasta myös laajan rikosilmoituksen, mutta poliisi ei käynnistänyt esitutkintaa.

– En pyrkinyt tahraamaamaan hänen mainettaan. Olen puolustautunut valheellisia väitteitä vastaan, Sillanpää kirjoittaa MOT:lle.

https://yle.fi/a/74-20052870


Oikeudessa vain virallisilla lausunnoilla on merkitystä. Artikkelissa ei muuten mainita sitä, että onko Sillanpään uudella suhteella toiseen jatko-opiskelijaan ollut vaikutusta siihen, että Mona oli tehnyt ilmoituksen tuosta suhteestaan, joka oli hänen mielestään muuttunut seksuaaliseksi hyväksikäytöksi. Eli oliko ilmoituksen taustalla mustasukkaisuus? Toisaalta taas Sillanpään asema saattaisi korottaa kynnystä tehdä tällaisista asioista rikosilmoituksia. 

***************************************************************************

Kun YLEn artikkelissa puhutaan siitä, että Sillanpää on saanut varoituksia käytöksestään esimerkiksi kongressimatkoilla, joihin hän oli ottanut jatko-opiskelija "Monan" mukaansa, eli hän oli tarjonnut alkoholia ja houkutellut "Monan" hotellihuoneeseensa, ja mennyt makaamaan sängylle, ja sitten "Mona" oli oman kertomuksensa mukaan lähtenyt pois huoneesta, niin väittämättä ketään valehtelijaksi, niin asianajaja kysyisi että onko "Monalla" todistajia tapaukseen. Tuossa YLEn artikkelissa kerrottiin, että muut olivat huomanneet "Monan" olleen suosikki, joka sai sitten erilaisia tehtäviä, joissa hänen taitonsa toivottiin kehittyvän. Samoin hän oli ollut Sillanpään mukana kongressimatkalla. Sitten "Mona" oli huomannut professorin olevan kiinnostunut jostain toisesta jatko-opiskelijasta. Tällä hetkellä "Mona" ja Sillanpää ovat Suomessa vailla työtä. Sillanpää on tällä hetkellä työssä Århusin yliopistossa. 

Se mitä tämä artikkeli kertoo maassamme olevasta asenteesta on jotenkin outo. Henkilö on tuomittu pelkän ilmiannon perusteella. Toisaalta Sillanpään valta-asema varmaan takaa hänelle aseman, jossa häntä ei ehkä aivan pienestä olisi uskallettu kyseenalaistaa. Tai siis ketään ei saisi koskaan tuomita ilman mahdollisuutta tulla kuulluksi reilussa kuulemisessa, ja kaikilla syytetyillä on oikeus esittää oma kantansa oikeudessa. Tuo oikeus on jokaisella maamme oikeusistuimessa syytetyllä. Olisi tietenkin mukavaa tietää kokonaisuudessaan, mitä Sillanpää selitti yliopistolle vastauksessa, jonka hän on ainakin on teoreettisesti oikeutettu tekemään, jos hänen epäillään käyttävän väärin asemaansa. 

https://yle.fi/a/74-20052870

keskiviikko 20. joulukuuta 2023

Salaperäinen Philadelphia-koe. "Philadelphia experiment" (Operation Ghost tai Project Rainbow)

   Salaperäinen Philadelphia-koe. "Philadelphia experiment" (Operation Ghost tai Project Rainbow)

Heti aluksi sanoisin sellaisen asian, että Philadephia koe "Philadelphia experiment" (Operation Ghost tai Project Rainbow) saattaa olla oikeasti paljon vaatimattomampi kuin joku telepatia tms. testi. Toisen Maailmansodan aikaan Philadelphian satamassa suoritettiin useita erilaisia asejärjestelmiä koskevia kokeita ja niiden valmisteluja. Eli oliko kyseessä ajatuskoe siitä, mitä tapahtuisi jos jonkun aluksen sisään syntyisi musta aukko. Samoin telepatia tai teleportaatio voisi olla seurausta voimakkaasta sähkömagneettisesta kentästä, joka välittää informaatiota henkilön aivoihin. Siis jos Philadelphia koe oli totta. Tai sitten ehkä tarkoitus oli kokeilla valokaareen perustuvaa asetta. 

Tässä tekstissä hoen myös tarkoituksella sanoja "saattaa olla". Näet varsinaisesti mitään todisteita tuosta kokeesta ei ole, vaan kyseessä on ainoastaan miehistön tarinoihin perustuva tarina, jolla saattaa olla yhteyksiä esimerkiksi tietokone-pohjaiseen tykkien suuntaamiseen tai sitten kyseessä saattaisi olla esimerkiksi valokaareen perustuva asejärjestelmä-ratkaisu, jossa kohteeseen suunnataan kaksi radioaaltoa, jotka aiheuttavat voimakkaan valokaaren, jonka lämpötila voi nousta jopa tuhansiin asteisiin. Ja jos tuo valokaari koskettaa lentokonetta tai se muodostuu aluksen ammusvarastoon, niin se räjäyttää aluksen välittömästi tai pudottaa lentokoneen taivaalta. 

Saattaa olla että kyseisen kokeen tarkoitus olisi ollut luoda niin sanottu protonipilvi, joka avulla tutkan radioaallot saadaan käännettyä pois kohteesta. Samoin alkuperäisessä tarinassa kerrotaan että 1-3 merimiestä joutui kokeen yhteydessä sairaalaan saatuaan palovammoja kaaduttuaan johonkin hehkulamppuun tai vastaavaan. Eli se mihin tuo henkilö kaatui saattoi olla radioputki. 

Erään arvion mukaan tuohon kokeeseen osallistuneeseen hävittäjä-alukseen olisi asennettu eräänlainen tietokone, jonka piti ohjata sen tulitusta. Siis vaikka tarinan mukaan kyseessä on hävittäjä USS Eldridge, niin oikeasti aluksen nimi voi olla ihan mitä hyvänsä. Eikä siis tarinan mukaan tuo hävittäjä oikeasti poistunut missään vaiheessa ankkuripaikaltaan. Toki jos sen sisään muodostuisi musta aukko, niin silloin ajan hidastuminen aiheuttaisi sen, että henkilö joka on aluksen ulkopuolella ei havaitsisi mitään outoa, vaikka alus välillä poistuisi ankkuripaikaltaan. 


USS Eldridge noin vuonna 1944. (Wikipedia/Philadelphia-koe)



Einstein-hypoteesi. Eli oliko tuo Philadelphia koe oikeasti esimerkiksi ajatuskoe siitä mitä voisi tapahtua, jos... eli koe olisi ollut pelkkä teoreettinen ajatusleikki. 

Seuraava osa kirjoitelmasta sisältää melko paljon spekulaatiota. Saattaa olla että USAn laivasto pyysi Einsteinilta lausuntoa siitä, mitä tapahtuisi jos jonkun aluksen sisään syntyisi musta aukko. Tuolloin voisi olla mahdollista, että Philadelphia-koe olisi virtuaalinen testi. Eli kyseessä olisi eräänlainen ajatuskoe, jota ei ehkä pantu käytäntöön. Eli tuolloin kyseessä olisi niin sanottu teoreettinen projekti, jota ei koskaan pantu käytäntöön. Mutta siis missään nimessä kukaan ei ehkä tiedä totuutta.  

Erään tarinan mukaan kokeen suunnitteli itse Albert Einstein. Ideana olisi ollut muodostaa pieni musta aukko tuon aluksen sisälle. Ja tuon mustan aukon avulla sitten olisi säteily voitu kääntää kulkemaan alusta kohti, jolloin se olisi kadonnut sekä tutkasta että visuaalisesta havaintoalueelta. Jos aluksen sisään olisi oikeasti muodostettu musta aukko, niin silloin se olisi vetänyt alusta pienemmäksi, ja sitten jos jossain muussa laboratoriossa olisi ollut toinen musta aukko, niin se olisi ehkä voinut aiheuttaa superposition. Siis näin sanotaan eräässä hypoteesissa. Se että kukaan ei olisi nähnyt mitään ulkoapäin johtuisi tuolloin ajan hidastumisesta. Eli aika kulkisi tuolloin aluksessa hitaammin kuin muualla. 

Mutta toisaalta jos puhutaan esimerkiksi väitetyistä teleportaatioista, niin tietenkin esimerkiksi hyvin voimakas radiokenttä, joka värähtelee samalla taajuudella jonkin toisen sähkömagneettisen kentän kanssa voisi saada aikaan tilanteen, jossa henkilö tekee niin sanotun virtuaalisen teleportaation. Eli radioaallot siirtäisivät tuolloin hänen hermostoonsa informaatiota. Tuolloin radioaaltokenttä voisi toimia kantoaaltona ja se voisi tehdä mahdolliseksi ajatusten siirron ihmisten välillä. Mutta ehkä tämä asia jää historian hämärään. Eikä kukaan voi ehkä koskaan varmuudella sanoa, mitä tapahtui 28.9.1943 Philadelphian satamassa. 


https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/teleportaatio-ja-salaper%C3%A4inen-philadelphia-koe/ss-AA1c9yG3?ocid=msedgdhp&pc=HCTS&cvid=ed347fd530cc445da3fb90ed3110cba2&ei=34

https://fi.wikipedia.org/wiki/Philadelphia-koe

sunnuntai 17. joulukuuta 2023

Donald Trumpista tulee USAn presidentti tai sitten ei, mutta hänen pitäisi varmaan ottaa Kekkosesta mallia vallankäytön suhteen.


Jos Kekkonen olisi USAn presidentti, niin hän olisi jo erottanut koko hallinnon, joka olisi sanonut sanankaan häntä vastaan. 

Jos Kekkonen kohtasi vastustusta, niin hän sanoi että "saatanan tunarit", ja sitten lähti erotuskoneisto pyörimään. Joten ehkä tuohon malliin sitten siirrytään myös Amerikassa, koska se on niin loistava sekä vähentää byrokratiaa. Tuolloin riittäisi se että presidentti sanoisi alaiselleen "Fucking tunars, you have been separated. Ja mitään muuta kohtelua vastarannan kiiski ei enää voisi odottaa, kun sen että hänet heitetään ulos Valkoisesta Talosta, kieritellään tervassa ja höyhenissä sekä sitten häntä potkitaan haaroihin väkijoukon ja entisten työtovereiden toimesta, kun kaikkien pitää sanoutua irti moisesta hirvityksestä, joka vain hidastaa presidentin menoa. 

Miksi Amerikassa ei virkamiesten erottaminen ole yhtä helppoa kuin Suomessa. Meillä sivistyneessä pohjolassa on tapana ollut, että esimerkiksi hallinto hyppää kuin presidentti kiljaisee, ja jos jostain löytyy vastarannan kiiski, niin silloin presidentti ohjaa hänet tyylikkäästi ovelle. Eli syyksi erottamiseen riittää mielenterveyden häiriö, eli virkamies kuvittelee olevansa paremmin tietoinen asiasta kuin valtion päämies. Tai sitten joku parikymmentä vuotta sitten sattunut käden kohottaminen erääseen ikävään tervehdykseen sekä esimerkiksi 20 euron farmarihousujen varastaminen mikä tapahtui 20 vuotta sitten ovat asioita, joiden pitäisi johtaa virkamiehen eroon. Siis lain mukaan henkilöllä, jolla on nämä teot takanaan ei voisi missään tapauksessa olla virkamies. 

Tai sitten henkilö joka on sanansa kohottanut presidenttiään vastaan ei voida missään tapauksessa pitää virkaansa sopivana. Joten jos joku tunari sanoi sanan presidenttiä vastaan, niin silloin hänet voitiin paiskata kaatopaikalle, eikä hänen seurassaan ollut hyvä olla. Tietenkin virkakunnan asioista presidenttiä informoi Simo-Pekka Nortamo, joka tietenkin myös julkaisi virkamiehen lääkärintodistukset sekä kaiken muun Hesarin sivuilla, jotta kaikki saavat tietää millainen roisto on tuonne virkauntaan milloinkin sattunut pääsemään. Presidentti on valtiopäämies, joka varmasti on aina oikeassa. Jos joku kyseenalaistaa tuon asian, niin hän saa sen nahoissaan tuntea. 

Miksi USAssa ei ennen olla otettu mallia Kekkosesta?


Siis sellaista gangsteria ei meidän vitivalkoisessa virkakunnassa katsella, ja jos asian presidentin tietoon saattaa esimerkiksi Simo-Pekka Nortamo, niin silloin saa virkamies etsiä välittömästi uuden työpaikan. Joten tällaisesta mallista varmaan myös Donald Trump pitää. Ja ehkä kohta Washingtonissa lähdetään ottamaan mallia eräästä maailman turvallisimmista maista, joissa turvallisuuspalvelu ei urki kunniallisia kansalaisia, eikä esimerkiksi presidentin erotusoikeuden käyttö vaadi mitään erityisiä tutkimuksia. Riittää vain että tietyt ihmiset ovat kuulleet jostain asiasta, josta sitten presidentille kerrotaan parhaat palat. Ja sitten lähtee erotuskoneisto pyörimään. 

Joten ehkä tähän hyväksi todettuun malliin yhtyy nyt seuraavaksi myös Donald Trump. Miksi hänen jolla on absoluuttinen valta virkakuntaan pitää alaisiaan kuunnella? Mitä varten hänen pitää edes välittää jostain Kansallisesta Turvallisuusneuvostosta, joka on vain jarruna hänen suunnitelmilleen. Hän voi valita omia miehiään FBIn, CIAn, NSAn ja DEAn johtoon, ja sitten hän voi vaikka lakkauttaa nuo turhat laitokset. 

Mitä varten kenenkään verorahoja pitää tuollaisiin virastoihin upottaa, kun tarjolla olisi esimerkiksi univormupoliisin virkoja. Ja tietenkin sellaiset virkamiehet, jotka käyvät hankaliksi voidaan suoraan toimittaa vaikka mielenterveysinstituuttiin. Noin ei sitten tarvitse valtion ylimpien päättäjien koskaan välittää muuta kuin siitä, että heille sanotaan aina "kyllä". Ja kun sitten noista mutkikkaista erotuskäytännöistä päästään eroon, niin silloin varmaan maailma on parempi paikka kuin koskaan ennen. 



Eli Trumpin pitäisi ottaa Kekkosesta mallia, niin mitään kipuiluja ei pääse syntymään. Jos joku sanoi Kekkosta vastaan, niin Kekkonen erotti sen virkamiehen ilman mitään keskusteluja. 


Donald Trump valmistautuu uuteen kauteensa melko voitonriemuisin ottein. Hän on aikeissa muuttaa USAn sellaiseksi valtioksi, jossa kaikki seuraavat johtajaa, tai sitten seuraavat sanat "olet erotettu" ovat seuraava, mitä vastarannan kiiski kuulee. Ja niin sitten kansa saa mitä se haluaa, eli presidentin joka hallitsee otteet, eikä turhaan muita kuuntele. Tähän malliin on sitten tietenkin myös Suomessa totuttu, eli presidentin oletetaan meillä käyttävän valtuuksiaan, ja jos joku sanoo sanan meidän valtiomme päämiestä vastaan, niin silloin hän saa kyllä kuulla kunniansa sekä lähteä etsimään uusia haasteita, kun erotuspäätös tehdään alta aikayksikön. 

Onneksi myös muualla on huomattu, että presidentti ei ole mikään virkamiesten alainen, vaan heidät voidaan samalla tavoin kammeta suoraan sivuun, kun vain asiasta ilmoittaa presidentti. Se minkä Trump aikoo nyt sitten tuoda taloon on suuren luokan muutos, missä virkamiesten erottaminen olisi jatkossa niin paljon helpompaa, kuin mitä se tätä ennen oli. Ja jos sitten joku uskaltaa edessä tai takana sanoa presidentille mitään vastaan, niin silloin saa tuollainen liian nerokas tai itsestään liikoja luuleva kenraali, amiraali tai mikä tahansa muu virkamies lähteä kävelemään. 

Eli mitään selityksiä ei tarvitse kenenkään kuunnella, jos vain sattuu olemaan sellaisessa asemassa, että voi suoraan ilmoittaa toiselle, että hänen palveluksiaan ei enää tässä maassa tarvita. Niin opetetaan herran pelkoa virkakunnalle, joka on ollut hiukan presidenttiä vastaan. Toki USAssa kongressi säätää lait, ja virkamiesten pitää vain totella noita lakeja. Joten totta kai Trump saa mitä hän sattuu haluamaan, koska niin on tapana muuallakin. Virkamiehet ovat siis Trumpin kengässä olevia kiviä, joiden vastuulla on se, että heistä satutaan pitämään. 



Eikä muutos entiseen olisi kovin suuri. Kun ennen jonkun virkamiehen harjoittamasta salakuuntelusta yms. tehtiin kantelu presidentille, niin silloin tuon virkamiehen oletettiin eroavan saman päivän aikana. Ja tietenkin medialle on tärkeää se, että kyseisen virkamiehen toilailut saadaan lukea ensin päivän lööpeistä, niin sananvapauden tarkat valvojat sitten voivat kysäistä, että vieläkö se ja se virkamies saa jatkaa työssään. 

Eli todellakin on upeaa että USA on saamassa oman versionsa myös kuuluisasta Simo-Pekka Nortamosta, joka kertoi parhaat jutut suoraan presidentille. Eikä siinä muutenkaan mitään suuren luokan todistelua tarvita, kun kaikki voivat lukea lehtien lööpeistä, kuinka presidentti ei ole vielä tavan mukaan paiskannut sitä tai tätä kenraalia tai amiraalia tai muuta virkamiestä pois, vaikka kuinka on todisteita salakuuntelusta yms. Noin sitten ihmisiä muistutetaan siitä, että kannattaa olla lehtimiesten sekä muiden suuren luokan vaikuttajien kaveri, tai sitten taivaalta sataa vähintään sitä napalmia. 

Eikä tätäkään kirjoitusta olisi varmaan julkaistu ainakaan vanhaan hyvään aikaan. Liian suorat puheet ovat asia, joka ei yksinkertaisesti ole kaikille mieleen, ja jos joku sitten sattuu puhumaan vähän vastoin valtion johtajaa, niin hänet suoraan paiskataan pihalle, kun pomon ei tarvitse kuunnella alaisensa sanomisia 


https://yle.fi/a/74-20065287

lauantai 9. joulukuuta 2023

Lee Harvey Oswald kävi Suomessa noin neljä vuotta ennen Kennedyn salamurhaa

   Lee Harvey Oswald kävi Suomessa noin neljä vuotta ennen Kennedyn salamurhaa

 Lee Harvey Oswaldin nimi on aina yhdistetty John F. Kennedyn salamurhaan. Ja aina välillä on kysytty, että onko Oswald oikeasti syyllinen? Ja jos Oswald on syyllinen, kuten tutkimuksissa on todettu, niin toinen kysymys on se, että vaikka hän olisi toiminut yksin, niin toimiko hän omasta aloitteestaan? Tällaiset asiat varmaan ovat edelleen kiinnostavia, ja tietenkin olisi varmaan kiinnostavaa tietää, mistä Lee Harvey Oswald olisi saanut päähänsä ampua USA:n presidentin?  Erään teorian mukaan uhriksi aiottu henkilö oli Jacqueline Kennedy, eli USA:n presidentin vaimo, joka oli silloin alkanut seurustella laivanvarustaja Onassiksen kanssa. 

Motiivi olisi tuolloin ollut se, että Jacqueline Kennedy olisi tiennyt Kennedyjen sisäpiirin asioista, kuten kokaiinista jota joku oli käyttänyt Valkoisessa Talossa. Ja sen takia Jacqueline Kennedyn piti kuolla, mutta sitten ampuja käsitti ohjeensa väärin, ja suuntasi aseen presidenttiin. Eli oliko JFK:n murha oikeasti vahinko, ja tarkoitus oli ampua hänen vaimonsa. Kennedyn isän mafia-suhteet olivat myös asioita, joista ei varmasti haluttu tiedettävän Kennedyjen sisäpiirin ulkopuolella. 

Tai ehkä Oswald toimi yksin, ja sai idean USAn presidentin ampumisesta omasta päästään. Se mitä Oswaldin päässä liikkui tuolloin kauan sitten on jäänyt hänen itsensä tietoon. 







'


Tuolloin vuonna 1959 Oswald saapui Helsinkiin, Hotelli Torniin, ja sen jälkeen hän kirjoittautui ulos hotellista kahden yön jälkeen, vaikka oli varannut huoneen viideksi päiväksi. Torniin hän saapui vähän ennen puolta yötä, ja se miten hän saapui lentokentältä on jäänyt pimentoon, eli oliko hän ottanut taksin vai jonkun muun kulkuneuvon ei ilmene jutusta.

Tuon jälkeen hän majoittui Hotelli Klaus Kurkeen, mistä tuo mies jatkoi matkaansa Vainikkalan raja-asemalle, ja sen jälkeen Moskovaan. Tietenkin Oswaldin henkilöhistoria miehenä, joka loikkasi Neuvostoliittoon, avioitui Neuvostoliiton sisäministeriön erikoisjoukkojen everstin tyttären kanssa, palasi USAaan. Ryhtyi sen jälkeen Anti-Castro liikkeen aktivistiksi sekä muutti Dallasiin jossa hän ampui John F. Kennedyn saa aikaan mietteitä. Miksi tuo mies muutti Dallasiin sen jälkeen kun hän oli lähtenyt vaimoineen pois  Neuvostoliitosta?

Se että hänen reittinsä Suomeen oli pimennossa olisi pitänyt kertoa jotain myös KGBlle, joka lähetti Oswaldin Minskiin, missä oli paljon sotateollisuutta. Oswald pyrki tuolloin myös yliopistoon, mutta hänen venäjänsä oli puutteellista. Joten hän sai nauhurin sekä kuulokkeet, jotta hän voisi harjoitella Venäjää.

Tämä lehtijuttu mihin viittaan johtaa myös mielenkiintoisiin ajatuksiin. Eli mistä SUPO sitten muisti Oswaldin käyneen Suomessa, ja miksi Oswald käyttäytyi kuten hän käyttäytyi? Miksi hän muutti suunnitelmiaan niin yllättäen? Halusiko Oswald että hänet pysäytetään? Vai miksi hän ei voinut oleskella Hotelli Tornissa sitä viittä vuorokautta, joksi hän oli huoneen varannut? Kun hän sitten lähti ulos Klaus Kurjesta, niin hän kirjoitti korttiin määränpääksi Tukholman, mutta matkustikin sitten Neuvostoliiton rajalle, ja lähti pariksi vuodeksi Neuvostoliittoon, joka ilmeisesti osoittautui pettymykseksi. 


https://yle.fi/a/74-20063195


https://en.wikipedia.org/wiki/Lee_Harvey_Oswald


https://en.wikipedia.org/wiki/MKUltra

keskiviikko 6. joulukuuta 2023

Miten Ukrainan olisi pitänyt hyökätä?

 Miten Ukrainan olisi pitänyt hyökätä?

Ukrainan vastahyökkäystä on kritisoitu lännessä. Ukrainan taktiikan epäonnistumisesta on käytetty esimerkkinä Ukrainan 47. mekanisoidun prikaatin hyökkäystä, josta on kuvaus liitteenä olevassa artikkelissa. Prikaati oli varustettu Amerikkalaisilla M2 Bradley vaunuilla. Joten kyseessä ei ollut varsinainen MBT eli raskas panssarivaunu, vaan rynnäkköpanssari, jonka tulivoima on rajoitetumpi kuin varsinaisten panssarivaunujen. Bradley on varustettu 25 mm. Bushmaster konetykillä, konekiväärillä sekä TOW (Spike) ohjusten laukaisulaitteella. 

Ja varsinkin tykkiaseistuksen puolesta se ei pärjää täysitehoiselle panssarivaunulle, mutta sen pitäisi pystyä tuhoamaan kevyempiä miehistönkuljetusvaunuja kuten BTR-60. Raskaita tankkeja vastaan Bradley pystyy käyttämään TOW ohjuksia. TOW on tehokas ase, mutta sitä ei jutussa ilmennyt että oliko noita ohjuksia tuon prikaatin käytössä. Kun tankit ajetaan miinakenttään, niin silloin seuraa varmasti tappioita. Ja tietenkin tykistön rumputuli aiheuttaa myös menetyksiä. 

Ukrainan sodassa historia toistaa itseään. Kun maahan kaivautunut armeija puolustautuu, niin silloin vihollinen tekee tappioita. Mutta kun lähdetään vastahyökkäykseen, niin silloin pitää nousta ylös omista asemista. Sen jälkeen lähdetään etenemään kohti vihollisen asemia, ja silloin itse joudutaan hyökkäämään vihollista vastaan, jolla on käytössään juoksuhautoja sekä niiden eteen kylvetty suojamiinoite. Samoin tykistö voi tuolloin ampua sulkutulta, eli ilman oikeita välineitä ei tuosta pääse läpi. 

USAn asevoimat ainakin yrittäisi murtaa noita juoksuhautoja raskaiden pommikoneiden avulla. Tuolloin pommimatot pudotetaan noihin juoksuhautoihin, ja asemat ainakin yritetään muuttaa sorakasaksi. Mutta Ukrainalla ei noita aseita ole. Droonien käyttö vaatisi suurta määrää droneja, jotka pudottavat räjähteitä samanaikaisesti melko pitkältä matkalta, jolloin puolustajien joukkoon tehdään tarpeeksi suuri aukko, jotta vyörytys onnistuisi. 

 

M2 Bradley

Ukrainan ongelma on sama kuin Venäjällä. Eli siellä ei hallita modernien aseiden sekä taktiikan käyttöä, eikä siellä ole välineitä, joilla esimerkiksi hajallaan toimivan osaston toimintaa voidaan koordinoida niin, että 5-10 miehen ryhmät toimivat yhtenäisesti sekä synkronoidusti. 

Onnistuakseen hajasijoitettujen joukkojen käyttö yhteistä kohdetta vastaan vaatii laitteet, jotka näyttävät yksittäisten miesten sijainnit, sekä mahdollisuuden komentaa esimerkiksi ilmaiskuja tai tykistön tulta tarkasti kohteisiinsa. Tuolloin kaikkien osasten kuten panssareiden, taistelu-, ja kuljetushelikopterien sekä miesten ja huollon pitää toimia vierkotettuna kokonaisuutena. Ja komentajan pitää tuolloin tietää täsmälleen omien ja mahdollisuuksien mukaan vhollisten sijainti, jotta taktiikasta olisi jotain hyötyä.

Saman kaavan käyttö toistuvasti saa aikaan sen, että vihollinen osaa varautua paremmin seuraavalla kerralla. Suuri osa menestyksestä perustuu vieläkin jossain määrin yllätysmomenttiin. Eli jos vihollista kohti on kerran hyökätty, ja hyökkäys ei sitten onnistu tai sen syvyys on liian pieni, niin silloin vihollinen saa niin sanotusti "juonesta kiinni", eli kykenee odottamaan sekä vastaamaan vastatoimin hyökkäyksiin, joiden sisällön se tietää ennalta. 

Eli vihollinen tietää tuolloin mitä varusteita hyökkääjällä on, ja miten se varusteita käyttää. Ja jos koko ajan käytetään samaa mallia, niin vihollinen tietää mitä on tulossa, ja osaa varustaa joukkonsa tuota tilannetta varten. Ja jos Bradleyssa ei ole TOW-ohjuksia, niin T-72 on sille hyvin vaarallinen vastustaja. Samoin myös tykistö voi tuhota useita vaunuja, jos ne juuttuvat miinakenttään. 

Kun puhutaan esimerkiksi panssarien käytöstä, niin on olemassa kaksi tapaa suorittaa hyökkäys vihollisen asemiin. Toinen on käyttää yhtä niin sanottua suljettua muodostelmaa, ja toinen tapa taas on hajamuodostelmassa tapahtuva hyökkäys. Jälkimmäisessä vaunut toimivat muutaman vaunun ryhmissä, ja niiden etäisyys pidetään kaukana toisistaan. Vaunujen kohde voi olla toki sama, jotta hyökkäystä saadaan kohdennettua eri puolilta kohdetta. Mutta jos omien sijainti ei ole tiedossa, niin joku vaunuista voi tulittaa omia. 

Jos suljetussa muodostelmassa olevat vaunut ajavat esimerkiksi tykistön rumputuleen, niin silloin seurauksena on suuret tappiot. Samoin miinat ovat tankeille vaarallisia. Jos esimerkiksi rakentinheitinten tulitus osuu panssarimuodostelmaan, niin silloin seurauksena on melko varmasti vaunujen menettämisiä. Hajoitetussa muodostelmassa liikkuvat panssarit eivät ole niin helposti torjuttavissa tykistökeskityksen avulla, kuin suljeutussa suppealla alueella toimivat panssarit, mutta myös niiden kohtaloksi voivat muodostua miinat. Samoin tuo taktiikka vaatii komentajalta enemmän keskittymistä sekä tehokasta komentovälineistöä, jotta kaikki osaset saadaan toimimaan kokonaisuutena. 

Voidaan sanoa myös että jos 90% joukoista ei omaa mitään taistelukokemusta, niin silloin on vaarana se, että osastosta suuri osa joutuu paniikkiin. Mikäli edessä on tiheä miinoite, niin se pitäisi ensin raivata pois tieltä. Tuolloin yleensä käytetään raivausammuksia, joiden termobaarinen räjähde tuhoaa miinoitetta nopeasti. Mutta jos noita ammuksia tai pommeja ei ole, niin silloin niitä ei voida myöskään käyttää. Eikä mikään tankki läpäise tiheää telamiinakenttää, johon on kylvetty henkilö- ja telamiinoja sekaisin. Tuolloin pitää taas kehittää joku muu malli tuon kentän läpäisemiseen. 

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010037404.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/BGM-71_TOW

https://fi.wikipedia.org/wiki/M2_Bradley



tiistai 5. joulukuuta 2023

Suomen Pisa-tulokset ovat romahtaneet, ja mistä löytyy syy?

   Suomen Pisa-tulokset ovat romahtaneet, ja mistä löytyy syy?

Miten maassamme voikaan käydä niin, että Pisa-tulokset romahtivat? Mediakin on ollut mukavasti täynnä menestystarinoita, joissa tunnetaan antipatioita koko opiskelua kohtaan. Ja opiskelijat haukutaan laiskanpulskeiksi, siivottomiksi olennoiksi, joiden ainoa tavoite on olla poissa koulusta. Kun jatko-opinnot eivät ole pakollisia, niin miksi kukaan sinne pölyiseen luentosaliin edes viitsii lähteä, kun naapurista löytyy muutama siivousliike, joka varmaan palkkaa kaikki, jotka sinne lähettävät hakemuksen. Ja miksi lukea mitään, kun siivoojanakin voi tienata hyvin. 

Tässä vain muistelin erästä ohjelmaa, joka tuli kauan sitten. Siinä henkilö oli keskeyttänyt meripäällystökoulutuksen, koska hän sattui omasta mielestään pitämään enemmän matruusin työstä samoilla laivoilla. Tuolloin oli trendinä se, että koulut jätettiin kesken, ja sitten lähdettiin suoraan työelämään, joka tarjosi tietenkin suurta palkkaa sekä itsenäisyyden. Ja yhteen aikaan koulujen keskeyttäminen oli jotenkin trendi, jota tuettiin suurella sydämellä. Milloin oli kesken jäänyt insinööri-opinnot, milloin taas lääkäri oli vaihtunut tiskijukan hommiin, ja sitten taas kuvattiin kuinka kovaa milläkin henkilöllä milloinkin sattui menemään. Trendinä oli se, että "vain nörtit tai muuten kuivat tyypit opiskelevat". 

Kuitenkin meidän pitää muistaa se, että jos henkilö on hakenut kouluun ja tullut hyväksytyksi, eikä hän nyt sitten viitsi muilta kiireiltään sitä koulua käydä, niin silloin hän kuitenkin on vienyt paikan joltain, joka ehkä olisi halunnut opiskella. Eli sitäkin asiaa kannattaisi varmaan miettiä, kun tehdään opiskelua tai muuta tulevaisuutta koskevia päätöksiä. 



Ja sitten ihmetellään, että miksi Pisa-tulokset laskevat? 

Pisa-tulosten romahtaminen varmaan on asia, mikä aiheuttaa sen "pitäisi tehdä jotain" ajatuksen. Miten maa, joka on ylpeillyt koulutusjärjestelmällään voi vajota alas? Onko syy ehkä ulkomaalaisissa, vai löytyykö se mihin pitäisi katsoa sieltä omalta seinältä? Kun puhutaan siitä, että koulutusta pitäisi arvostaa, niin silloin olemme ehkä oikealla tiellä, mikäli haluamme tehdä muutoksen tähän ongelmaan. Pisa-tulosten laskeminen saattaa johtua siitä, että jostain syystä noita aineita, kuten matematiikkaa ei ainakaan kaikissa piireissä arvosteta. 

Eikä myöskään esimerkiksi ammatit joihin vaaditaan matematiikkaa ole ainakaan aina olleet niitä, joita halutaan arvostaa. Insinöörin ammattia on esimerkiksi pidetty ainakin joskus "epäsosiaalisten nörttien" juttuna, eikä myöskään ohjelmointi tai tietojenkäsittely ole asioita, joita kovin paljon arvostetaan. Juuri muutamia päiviä sitten lukaisin itse otsikon, jossa joku suuri guru sanoo, että hän ei olisi mitenkään voinut valita tietojenkäsittelyä. 

Olipa hyvä vinkki vain kaikille, ja varsinkin tämän tekstin kirjoittaja itse joka luki pääaineena tietojenkäsittelyä suhtautui asiaan hiukan ristiriitaisin tuntein. Kyseessä on siis niin sanottu paimenkirje, jolla ohjataan hakeutumaan sellaisille linjoille, joissa voi aidosti tienata todella paljon rahaa. 

 Eli jos tietojenkäsittely on niin kauhean helppo asia, niin miksi sitä niin harvat lukevat pääaineenaan? Ehkä noilla ihmisillä on sitten sellainen korkea kunnianhimo tai jotenkin he muuten sopivat jollekin "paremmalle" alalla. Tai ehkä he sitten saavat helpommin niitä osa-aikatöitä, joilla rahoitetaan se paljon puhuttu sosiaalinen verkottuminen sekä muutetaan opiskelu joksikin sivutyöksi, joka on olemassa vain sitä varten, että voi kavereille kertoa siitä, kuinka vietetään välivuotta. No ehkä asia sitten on niin, että tuollaiset ihmiset saavat paljon sosiaalisia suhteita sekä myös sellaisen johtoportaan aseman työelämästä, että heidän ei tarvitse enää koskaan lukea yhtään mitään. 

Eli jos media täyttyy tarinoista, joissa mies joka ei ole käynyt edes peruskoulua loppuun tienaa pari miljoonaa euroa vuodessa, niin miksi kukaan viitsii tuolloin käydä mitään koulua. Kun ihmiset ihannoivat sitä, että jätetään koulut kesken, ja mennään suoraan työelämään, niin miksi kukaan viitsii enää nähdä vaivaa lukemalla jotain tylsää matematiikkaa tai kertaamalla "tanssivia kongresseja"? Se vaiva kun vie pohjaa harrastuksilta, joissa tavataan oikeita ihmisiä. Kuka sitten enää illalla viitsii lukea jostain tylsistä asioista, kuten laivastosopimuksista? Nuoruus on tehty elämistä varten. Eli pidä hetkestä kiinni, ja anna mennä vain. Mutta älä viitsi kirjoittautua sisään kouluihin, joita et edes halua käydä loppuun. Silloin viet opiskelupaikan joltain kuivalta nörttityypiltä, joka ehkä sitten haluaa paneutua myös tylsiin asioihin. 


https://yle.fi/a/74-20063393

Kuka räjäytti Nord-Stream 2n?

https://yle.fi/a/74-20237886 Kenttätason  toimijoina  oli joukko ukrainalaisia. Ja kuten YLEn jutusta ilmenee, niin tuon kaasuputken räjäytt...