Leipzigin lentokentältä löytynyt räjähteillä varustettu drooni on osoitus siitä, että Venäjä haluaa eskaloida tilannetta. Tai Saksa ainakin syyttää Venäjää tuosta dronesta. Se miten kyseinen drone saatiin huippu turvalliselle lentokentälle on arvoitus. Voidaan olettaa että esimerkiksi paikalliset yhteyshenkilöt ovat voineet viedä nuo dronet lentokentän lähelle ja sitten jossain autossa istuvat ohjaajat ovat ohjanneet ne lentokentälle. Se että mitä näistä droneista on paikallisille yhteyshenkilöille kerrottu ei ole tiedossa. Saattaa olla että operaattorit ovat väittäneet esimerkiksi salakuljettavansa huumeita lentokentältä katukauppaan.
Tuolloin lentokentällä oleva yhteyshenkilö ottaisi mahdollisesti lentokoneen laskuteline tilaan kätketyt huumeet. Sekä kiinnittäisi ne droneen, joka lennätetään lentokentän aidan yli. Samoin jos esimerkiksi jostain olisi salakuljetettu aseita vuorokoneiden laskuteline tilassa, niin nuo aseet voitaisiin lennättää ohi tullin ja turvatarkastuksen. Samoin dronen avulla voidaan myös mahdollisille terroristeille toimittaa aseita turvatarkastusten ohi. Mutta siis FPV drone on monikäyttöinen väline. Sen avulla voidaan kuvata esimerkiksi lentokenttien työntekijöitä. Ja esimerkiksi matkatavaroiden käsittelyä suorittava henkilö voi olla huumekauppiaille hyödyllisempi kuin tullimies, rajavartija tai poliisi.
Tanskan tiedustelu on varoittanut siitä, että Venäjä suunnittelee sabotaasia maan aseteollisuutta kohtaan. Venäjän etu olisi se, että aseteollisuudessa tapahtuva “vahinko” aiheuttaisi tehtaiden sulkemista. Samoin mieleen tulee se, että Venäjän tiedustelu saattaa yrittää oikeasti tehdä iskua Eurooppaan sijoitettuja NATOn ydinaseita vastaan. Tuolloin se ehkä saattaisi yrittää vahingoittaa niitä pommeja tai niitä kuljettavia pommikoneita jollain droneilla. Eli ydinase ei ehkä räjähtäisi.
Mutta drone voi vahingoittaa sen kuorta, jolloin plutoniumia saattaisi päästä ympäristöön. Idea on varastettu Frederik Forsythin kirjasta “Neljäs Sopimus”, jossa KGB yrittää lavastaa ydinaseisiin liittyvää onnettomuutta Britanniaan. Ja ideana olisi se, että tuo SADM eli mikro-ydinaseen avulla tehtävä isku aiheuttaisi eurooppaan sijoitettujen ydinaseiden vastaisia kampanjoita sekä johtaisi USAn vetäytymiseen Euroopasta. Forsythin fiktiiviseksi tarkoitettu romaani oli kirjoitettu Kylmän Sodan ollessa kiivaimmillaan. Mutta sen opit ovat päteviä vielä nykyäänkin. Ja voi olla, että joku voi myös FSBssä ajatella lavastaa pienen ydinonnettomuuden, jotta NATO saadaan hajoamaan.
Venäjän hybridi-operaatiot tulevat kiihtymään myös Suomessa. Ensi vuonna meillä on edessä eduskuntavaalit. Joten oletettavasti Venäjä haluaa vaikuttaa myös meidän maamme sisä- ja ulkopolitiikkaan esimerkiksi tukemalla erilaisia ääriliikkeitä sekä mahdollisesti pelottelemalla ihmisiä. Nämä hybridi operaatiot voivat esimerkiksi pitää sisällään mahdollisesti erilaisia sabotaasi-iskuja. Se mikä tekee tästä kehityksestä vaarallisen, on se että Venäjän hakkerit ja trollit operoivat myös sosiaalisen median alustoilla. Sosiaalinen media on toiminut myös esimerkiksi Lauttasaaressa tapahtuneen tuhopolton tekijöiden värväyksen kanavana. Teon oli tilannut 21-vuotias henkilö, jolla on suhteita Ruotsin alamaailmaan. Tekijät olivat 17-vuotiaita.
Tuo asia on sikäli merkittävä, että Venäjän tiedustelupalvelu voisi hyödyntää samanlaisia kanavia seuraten samanlaisia toimintamalleja, kuin tuo 21 vuotias tuhotyön tekijä oli tehnyt. Hänellä itsellään on takanaan tappo sekä törkeitä pahoinpitelyitä. Ruotsissa hän oli tutustunut kansainvälisiin rikollisiin. Ja noissa piireissä myös FSB sekä GRU kalastelevat likaisen työn tekijöitä.
Eli tuossa Lauttasaaren tapauksessa kaksi 17-vuotiasta oli toiminut palkattuina tekijöinä. Ja eräässä toisessa tapauksessa kaksi 15-vuotiasta pojat ovat sytyttäneet erään kerrostalon rappukäytävän tuleen. Tapausten kohdalla voidaan sanoa, että ilmeisesti poikia on neuvottu toimimaan pareittain, mikä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että heitä on neuvottu tekemään tekonsa tietyillä tavalla.
Juuri tällaiset teot ovat niitä, joiden takia esimerkiksi sosiaalista mediaa halutaan suitsia. Tuo sosiaalisen median kieltäminen on lasten oikeuksien vastaista, mutta samalla kuitenkin meidän pitäisi muistaa, että esimerkiksi juuri sekä kansainvälisen rikollisuuden että Venäjän tiedustelun toiminta ei noudata mitään moraalia. Ja juuri nuorten käyttö rikolliseen toimintaan sekä tietolähteenä voi olla erittäin houkuttelevaa toimintaa. Eli muuntoasemien polttaminen sekä pelottelu, ilkivalta, kuten auton renkaiden viiltely ja mahdollisesti pahoinpitelyt ovat asioita, joilla Venäjän tiedustelu pyrkii vaikuttamaan ihmisiin. Se mikä syy näihin tekoihin on esitetty niiden tekijöille on sitten aivan sama. Tekijöiden motiivina voi olla puhdas raha.
Venäjän aiheuttamiin hybridi uhkiin ei olla osattu varautua. Se että esimerkiksi räjähteillä lastattu drooni löytyy Ukrainaa tukevan valtion lentokentältä kertoo siitä, että peli on kovenemassa. Ja Venäjä varmasti haluaa testata NATOa. Tuo testaaminen ei tarkoita sitä, että 15 panssaridivisioonaa hyökkää huomenna Tartoon. Se tarkoittaa sitä, että NATO-maiden sisä- ja ulkopolitiikkaan vaikutetaan sekä painostuksen että lahjomisen kautta. Ja juuri alaikäisiin kohdistuva värvääminen on asia, jonka pitäisi saada ihmiset huolestumaan.
Puolustaja on hyökkääjän edessä aina hieman alakynnessä. Hyökkääjä valitsee tavan jolla se suorittaa omat operaationsa. Ja puolustajan pitää vastata näihin operaatioihin.
Kun halutaan varautua erilaisiin uhkiin, niin meidän pitää huomioida se, että kansainvälinen rikollisuus on pelikenttä, jota myös Venäjän tiedustelu käyttää. Nuoria ja kokemattomia ihmisiä on helppo houkutella tekemään tekoja, joita he sitten myöhemmin katuvat. Venäjällä ei välitetä muuta kuin siitä, että heidän käskyjään totellaan. Sielläkin osataan lukea lakia, ja varmaan FSB neuvoo tarkasti, mitä netissä saa tehdä. Samoin he voivat luvata aseita yhteistoimintaa tarjoaville tahoille. Ja aseet ovat katujengeille erittäin kova auktoriteetti.
https://yle.fi/a/74-20243382
https://yle.fi/a/74-20242758
https://yle.fi/a/74-20244320

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.