torstai 14. syyskuuta 2023

NASAn johtajan mukaan pelko leimautumisesta estää ihmisiä kertomasta UAP-objekteista.


Voisiko kuuluisan "Alien autopsy"videon "tähti" olla joku Pentagonin primitiivinen taistelurobotin prototyyppi?

Onko kukaan koskaan ajatellut, että esimerkiksi kuuluisassa "alien autopsy" filmissä näkyvä olento saattaa olla esimerkiksi Pentagonin primitiivinen taistelurobotti, eli eräänlainen kävelevä nukke, joka kuljettaisi sen vartaloon kätketyn pommin vihollisen tukikohtaan. Tuo olisi luonnollinen selitys kyseiseen filmiin liittyviin outoihin asioihin. Filmin voitte itse etsiä internetistä. 



NASAn johtajan mukaan ihmiset eivät uskalla leimaantumisen pelosta kertoa näkemistään tunnistamattomista lentävistä esineistä. Kun puhutaan esimerkiksi UFOista sekä niihin liittyvistä asioista, kuten "alienin ruumiinavausfilmistä", niin ihmisille tulee aina mieleen se, että joku "vain haluaa julkisuutta". Siis kukaan ei varmaan ole ajatellut että esimerkiksi kuuluisassa Alien-ruumiinavaus videossa näkyvä olio voisi ehkä olla robotti. Jos kyseessä on ollut Pentagonin koeasteella oleva jonkinlainen primitiivinen taistelurobotti, niin silloin se selittäisi esimerkiksi salailun sekä sen, että kuvissa näkyy vaahtomuovia. 



Kun puhutaan esimerkiksi lautasmaisista sekä lyijykynää muistuttavista "UFOista", niin niiden takana voi olla vaikkapa kokeellisia ilmalaivoja, joiden tarkoitus on ollut tutkia mahdollisuutta lentää yliäänen nopeudella käyttäen ilmaa kevyempää ilma-alusta. Siis tuolloin kyseessä voisi olla esimerkiksi huippusalainen ohjelma, jonka tulokset eivät ehkä ole julkisia. Ilmalaivat voivat olla paljon suurempia kuin ilmaa raskaammat lentolaitteet kuten helikopterit ja VTOL-lentokoneet jotka voivat myös leijua ilmassa. 



Noissa ilmalaivoissa voisi olla tiedustelu, sekä valvontavälineitä ja esimerkiksi sairaaloita tai lepotiloja erikoisjoukkojen sotilaille, jos asioita ajatellaan puhtaasti salailun kannalta. Samoin osa noista lentävistä esineistä voivat olla esimerkiksi stealth lentokoneita, joiden havaittavuutta testataan jossain alueella. 

Myös erilaiset rakettikokeet sekä plasma- ja muut asekokeet saattavat aiheuttaa ilmiöitä, joita tavalliset ihmiset eivät tunnista. Mutta samalla kun puhumme kaiken maailman teknologisista asioista, niin meidän pitää muistaa se, että ihmisten pitäisi uskaltaa kertoa helpommin esimerkiksi juuri tunnistamattomista lentävistä esineistä viranomaisille. 

Kaikki ilmakehässä lentävät objektit ovat tunnistamattomia, ennen kuin ne tunnistetaan. Ja minkään objektin alkuperä ei ole täysin selvä, ennen kuin se siirretään laboratorioon jossa sitä tutkitaan tieteellisin menetelmin. 

Ja sen takia havainnot noista asioista kannattaisi välittää viranomaisille, koska kyseessä voi olla esimerkiksi Venäläinen tiedustelukone. Samoin myös NATO mielellään kerää havaintoja esimerkiksi sen omista tiedustelukoneista, koska jos nuo koneet ovat liian huomiota herättäviä, niin silloin niiden naamiointi pitää uusia. 

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/tunnistamattomia-ilmakeh%C3%A4n-ilmi%C3%B6it%C3%A4-koskeva-keskustelu-siirrett%C3%A4v%C3%A4-sensaatiohakuisesta-tieteelliseksi-sanoo-nasan-p%C3%A4%C3%A4johtaja/ar-AA1gIJXg?ocid=msedgdhp&pc=ENTPSP&cvid=2761f2cfd70d4ebcb8f3b1c6f0b2082f&ei=7

USAn hallitus julkistaa odotetun UFO-raporttinsa


USAn hallitus julkistaa odotetun UFO-raporttinsa


USAn hallituksen UFO raportti on oikeastaan yksi vuoden odotetuimmista asiakirjoista. Uskoisin että tuosta raportista ei löydy ainakaan virallista mainintaa humanoidien ruumiista pakastimissa tai mahdollisesti kaapatuista ulkoavaruuden avaruusaluksista. Mutta tuo raportti pitää kuitenkin sisällään sikäli mielenkiintoista tietoa, että siinä myönnetään että 2-3 prosenttia noista UFO eli UAP (Unidentified Aerial Phenomenon)  eli tunnistamaton ilmakehän ilmiö on niin sanotusti jäänyt selvittämättä, eli kohteita ei olla tunnistettu. 

Suuri osa UFOista saattaa olla ihmisten tekemiä. Esimerkiksi Nikola Tesla kehitteli 1900-luvun alussa lentävää lautasta, joka olisi lentänyt valokaaren avulla. 





Tuon NASAn UFO-raportin tarkoitus lienee rohkaista ihmisiä kertomaan avoimemmin siitä, jos he ovat nähneet tunnistamattomia lentäviä esineitä. Ja tietenkin myös ilmavoimat haluaa tietää, jos sen uuden sukupolven stealth-laitteet kuten kameleonttipinnat, jotka tekevät lentokoneesta näkymättömiä ihmissilmälle eivät oikeasti toimi. 

UFOt käyttäytyvät oudosti, mutta eivät niin oudosti, että ne eivät voisi olla ihmisten tekemiä. Tällä tarkoitan että esimerkiksi ilmalaivat jotka käyttävät plasma pulssimoottoria voivat käyttäytyä hiukan eri tavalla kuin normaalit ilma-alukset. Eli nuo hypoteettiset, ehkä pallon muotoiset ilma-alukset vetävät ionisoitua ilmaa niiden napojen yli, ja tuolloin syntyisi samanlainen plasmapulssi kuin mitä maapallo muodostaa aurinkotuulesta. 



Löyhästi Leonardo da Vincin tankkiin perustuvassa lentolaitteessa muskettien paikalla olisi suihkumoottorit, ja pohjassa nelikopterin roottoriratkaisu. Yllä siis on Leonardon tankki, jota on käytetty tuon laitteen pohjana. 

Tuon pallon sisällä olisi vispilää muistuttava magneetti rakenne, jonka avulla pallo ohjaa ionivirtaa haluttuun suuntaan. Eli jokaiseen magneettijänteeseen voitaisiin kytkeä virta erikseen, mikä mahdollistaisi ilmaa kevyemmän mylar pallon erittäin ketterän lennon. Kyseinen pallo muistuttaisi ulkoisesti Echo-satelliittia, mutta olisi sitä paljon kehittyneempi. 


Echo satelliitti. 

Tuossa pallossa siis gondoli, jossa olisivat hallinta, virrantuotto sekä myös havaintolaitteet sijaitsisivat pallon keskellä. Tuota ilmaa kevyempää  laitetta voitaisiin käyttää ehkä tutkien hämäämiseen tai tiedusteluun. Kyseinen plasmapulssilaite voidaan tietenkin sijoittaa myös korkealla lentäviin ilmalaivoihin, joita voidaan käyttää tiedusteluun sekä tarkkailuun ja vahvistamaan tiettyjen alueiden vistiyhteyksiä. Nuo ilmalaivat pitää tietenkin suojata esimerkiksi kohti tulevilta ohjuksilta, jos niitä halutaan käyttää kriisialueilla. 

Toinen vaihtoehto olisi hiukan Leonardo da Vincin tankkia muistuttava laite, jossa radiaalisesti sijoitetut suihkuturbiinit mahdollistaisivat nopean vertikaalisen lennon. Ja laitteen alapuolella olisi nelikoptereista tuttu potkuriratkaisu, joka sitten mahdollistaa äänettömän levitaation sekä äänettömän hitaan lennon. Eli mitään kovin radikaaleja ratkaisuita ei noissa välineissä tarvita. 

Pienikokoisissa tunnistamattomissa lentävissä koneissa voisi olla plasma- tai valokaareen perustuva moottoriratkaisu. Tuolloin valokaaren avulla kuumennetaan esimerkiksi ilmaa, joka laajetessaan kehittää työntövoimaa. 

Eli osa noista oudosti käyttäytyvistä lentävistä kohteista voi olla oikeasti ihmisen tekemiä, ja ne voivat tietenkin olla esimerkiksi hologrammeja joilla ihmisten katseet käännetään pois kohteista, joita heidän ei ole tarkoitus nähdä. Se mikä noista oudosti käyttäytyvistä lentävistä esineistä tekee omituisen on se, että kukaan ei ole koskaan myöntänyt olevansa niiden omistaja. Jos Venäjä olisi noiden esineiden takana, niin varmaan Putin kertoisi sen meille. Tietenkin osa noista objekteista on säähavainto- tai tiedustelupalloja, ja varmasti USAn hallitus haluaa ihmisten kertovan noista mahdollisesti kiinalaisten lähettämistä tiedusteluvälineistä myös ilmavoimille. 


https://www.globalsecurity.org/intell/systems/haa.htm


https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/yhdysvaltain-avaruushallinto-nasa-julkistaa-odotetun-uforaporttinsa/ar-AA1gHaXH?ocid=msedgntp&cvid=58baa3a0950442cd8170622f271b6a22&ei=19

https://en.wikipedia.org/wiki/Project_Echo

keskiviikko 13. syyskuuta 2023

Ukrainan salamurhakomennuskunnat operoivat Venäjällä

Lenin sanoi aikoinaan, että terrorin tarkoitus on terrorisoida. Salamurhakomennuskuntien käytön tarkoitus on pelottaa vihollista sekä vihollisen kanssa yhteistyötä tekeviä henkilöitä. Ja tietenkin aina voidaan keskustella siitä, että onko miehitysvallan hyväksi työskentelevä henkilö, tai henkilö joka lietsoo vihaa omaa puolta kohtaan sellainen kohde, johon tuollainen komennuskunta saa iskeä. Lennokki-iskujen sekä salamurhakomennuskuntien tarkoitus on tuoda sota viholliseksi luokitellun tahon olohuoneisiin uudella sekä kouriintuntuvalla tavalla. Kuitenkin jos ajatellaan että siviilien surmaamista tulee välttää, niin tietenkin mikäli kohteet ovat sotilashenkilöitä, sekä henkilöitä jotka työskentelevät sotilaskomentajien alaisuudessa esimerkiksi ilmiantajina, niin voidaan sanoa noiden kohteiden olevan hyväksyttävissä. 

Salamurhakomennuskuntien sekä ilmeisesti heidän käyttämiensä lennokkien tarkoitus on myös osoittaa, että kuka vain voi missä vain joutua iskujen kohteeksi. Samoin niiden tarkoitus on pelotella sekä niitä, jotka tekevät yhteistyötä Venäjän kanssa ja luoda ainakin epäsuoraa pelkoa Putinin itsensä mieleen. Tiedetään että myös GRU:lla sekä SVR/FSB:llä on käytössään vastaavia palveluita, joiden perustana on KGB:n pahamaineinen V-ryhmä (Vympel), jonka tehtävä oli eliminoida Neuvostoliiton vastustajia.

 Samoin myös joillakin länsimailla tai länsimaiksi mielletyllä valtioilla kuten Israelilla (Sayeret Matkal sekä monet muut Israelin erikoisosastot ovat kykeneviä tällaisiin tehtäviin) sekä USA:lla (Seal Team 6, Delta force), Iso-Britannialla (SAS), Saksalla (KSK) sekä Ranskalla (Muukalaislegioonan 2 nd.REP)ja myös Itävallalla (EKO Cobra-unit) on käytössään erikoisyksiköitä jotka voivat suorittaa myös eliminointioperaatioita. Ja ilmeisesti myös omat erikoisjääkärimme kykenevät tällaisiin tehtäviin, eli kaikkien noiden yksiköiden tehtäviin kuuluu "operointi sekä sabotaasi ja muut tehtävät vihollisen selustassa". Eli niihin voi kuulua myös vihollisen komentajien eliminointi.


Yllä Ukrainan turvallisuuspalvelun tunnukset

Eli välillisesti näiden toimien tarkoitus on lähettää viesti myös Putinille sekä tietenkin sitoa joukkoja ja varsinkin IT-kalustoa Venäjän rajan taakse, vaikka noita joukkoja sekä välineitä tarvitaan rintamalla. Tietenkin olisi varmaan paljon "tyylikkäämpää" käyttää nykyaikaisia täsmäaseita sekä  miehitettyjä lentokoneita, mutta kuitenkin Ukrainan lentovarusteet ovat rajalliset, ja miksi vaarantaa esimerkiksi MiG-29 hävittäjiä sekä lentäjiä, kun lennokkien avulla voidaan suorittaa samanlaisia tehtäviä. Ongelma on tietenkin siinä, että sodan leviäminen syvälle Venäjälle ei kaikkia varmaan miellytä. 

Maailma on täynnä ihmisiä, jotka valmistautuivat aikoinaan Venäjän nopeaan voittoon, ja sen jälkeen "olisi ollut pakko" hyväksyä tuo Ukrainan miehitys tai sen muuttamisen Venäjän nukkevaltioksi ja "palauttamisen Venäjän yhteyteen". Eli uskoisin että ainakin alussa Putinin tavoite sodassa oli Ukrainan itsenäisyyden poistaminen, sekä sen täydellinen miehittäminen. Samalla hän varmaan halusi demonstroida Venäläisen sotakaluston tehoa, ja luoda markkinoita omille sotateollisuuden tuotteilleen. Ja jos sodan alussa joku liikemies olisi ollut Putinin kaveri, niin hän olisi varmaan saanut aikaan sen, että Putin olisi tuolle henkilölle antanut lukuisia kultaisia ystävyyden lahjoja. 

Venäjä on ydinasevaltio. Mutta samalla meidän pitää käsittää se, että ilman mahdollisuutta hyökätä esimerkiksi varusteluteollisuuden kohteiden kimppuun ei Ukraina voi mitenkään edes kuvitella pakottavansa Venäjää rauhaan. Venäjän huoltotaktiikkaan on kautta aikojen kuulunut se, että se tuottaa esimerkiksi tykkejä sekä ammuksia kaukana rintamasta. Sotateollisuuden tuotteita valmistava tehdas varmaan on sotilaskohde. 

Kuitenkin esimerkiksi Moskovan drone-iskut ovat asia, joka muuttaa Ukrainan sodan todelliseksi myös Venäjän sisäosissa. Se että Putin ei pysty pitämään sotaa Ukrainassa, vaan se tuntuu myös Venäjän sisäosissa vie tietenkin ainakin osittain terää hänen propagandaltaan, että Ukraina on jo voitettu, ja että se vain odottaa armoniskua. Venäjä on valtio joka voi olla erittäin epämiellyttävä. Putinin aikaan siitä on tullut samanlainen valvontayhteiskunta kuin Pohjois-Koreasta. Tuon valvonnan sekä sensuurin avulla Putin myös pönkittää valtaansa. 


https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/lehti-ukrainan-salamurhaajat-iskeneet-voimalla-toiminta-her%C3%A4tt%C3%A4%C3%A4-my%C3%B6s-kysymyksi%C3%A4/ar-AA1gED0C?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=6de95e8c2d174c629aaa6473c96af32a&ei=13

https://en.wikipedia.org/wiki/Delta_Force


https://en.wikipedia.org/wiki/EKO_Cobra


https://en.wikipedia.org/wiki/French_Foreign_Legion


https://en.wikipedia.org/wiki/Federal_Security_Service


https://en.wikipedia.org/wiki/KGB


https://en.wikipedia.org/wiki/Kommando_Spezialkr%C3%A4fte


https://en.wikipedia.org/wiki/SEAL_Team_Six


https://en.wikipedia.org/wiki/Special_forces_of_Israel

https://en.wikipedia.org/wiki/Vympel


perjantai 8. syyskuuta 2023

Väitteen mukaan Elon Musk siis esti Ukrainan offensiivin Krimille, mutta hän itse kiistää kytkeneensä Starlinkin pois päältä Krimi niemimaan kohdalla

 Väitteen mukaan Elon Musk siis esti Ukrainan offensiivin Krimille, mutta hän itse kiistää kytkeneensä Starlinkin pois päältä Krimi niemimaan kohdalla. Hän on osoittanut sen, miten suuri vaikutusvalta sekä myös valta hänen kaltaisillaan ihmisillä on. Jos Musk päättää katkaista Starlink-järjestelmän, niin silloin Ukraina on todellisessa pulassa. Eli estämällä Starlinkin sekä sen paikantamisominaisuuden käyttämisen voisi Musk vaikuttaa moneen tahoon. Musk on hyvä esimerkki miehestä, joka on erittäin innovatiivinen sekä omaa erittäin suuren painoarvon lähes kaikissa asioissa. Saattaa olla että koko huhu tuosta Muskin sekä Kremlin miesten suhteista on pelkästään Venäjän propagandan luomus, mutta tällaisiin väitteisiin pitää kuitenkin suhtautua vakavasti. 



Yllä: Starlink Satelliitti.

Saattaa olla niin, että Musk esti Starlinkin toiminnan Krimillä siksi, että hän pelkäsi että jos Ukraina tuhoaa paljon venäläistä kalustoa, niin viimeisenä keinonaan Venäjän asevoimat käyttäisivät ydinaseita tuhotakseen ukrainan joukot. Skenaario menee osapuilleen näin. Jos Venäjän konventionaaliset asevoimat eivät suoriudu tehtävistään, niin V. Putin ajattelee että ydinaseiden käyttö voisi auttaa häntä pelastamaan kasvonsa. STTn uutisten mukaan Elon Musk kiistää jyrkästi vaikuttaneensa Starlinkin toimintaan. Mutta jos hän olisi tehnyt tuon teon, niin hän varmaan perustelisi sitä sillä, että hänellä on ase ohimollaan. Eli jos Venäjä kokee tappion se ampuu Ukrainaa tai omaa kansaansa ydinaseilla. 

Saattaa olla niin, että Elon on ajatellut, että jos Ukraina voittaa sodan, jos sodassa nyt ylipäätään koskaan voittajia on, niin viimeisenä tekonaan V. Putin painaa sitä paljon puhuttua "punaista nappia". Eli hän toimii kuten muutkin seinää vasten ajetut diktaattorit. Kun tappio koittaa, niin silloin halutaan viedä mahdollisimman monta vihollista mukana.








 Kylmän Sodan aikaan puhuttiin vakavasti esimerkiksi 50 mt. tehoisten kobolttiydinpommien sijoittamisesta Itä-Berliiniin sekä mahdollisesti samanlaisen aseen sijoittamisesta Kremlin kellariin. Itä Berliiniin sijoitetusta Tsar Bombasta oli aikoinaan juttu Guinesin ennätyskirjassa. Noista aseista jälkimmäinen on sellainen, että sen voisi olettaa olevan olemassa. Tuolloin kyseinen ase olisi varattu sellaista tilannetta varten, että Kremlin johto joutuisi esimerkiksi kapinan keskelle, eikä heillä olisi muuta mahdollisuutta kuin tuhota itsensä, tai joutua vihaisen väkijoukon käsiin. Neuvostoliiton johto tunnettiin sellaisena, että se ei paljon ihmishengistä piitannut. Ja siksi tuollainen viimeisen mahdollisuuden ase voisi olla erittäin hyvä pelote sellaista tilannetta varten, että Venäjällä puhkeaisi kapina. 

Mutta kuten tiedämme, niin Venäjän asevoimien esitykset Ukrainassa eivät ole olleet sellaisia, että niillä paljon voisi kukaan kehuskella. Joten tietenkin Putinilla on käsissään valttikortti, jolla hän voi uhkailla länttä. Tuo valttikortti on tietenkin ydinaseet sekä halpa kaasu, jonka avulla Putin toivoo voivansa lahjoa EUta sekä NATOa. Vaikka Venäjän konventionaalinen asevoima on melko surkea, niin sillä on kuitenkin tukenaan voimakkaita ydinaseita, joiden takia Ukraina ei aina saa kaikkia haluamiaan sekä tarvitsemiaan välineitä, tai noita välineitä annetaan varsin kitsaasti. Sodassa Venäjä on luottanut kahteen asiaan. Suureen kokoonsa sekä ydinaseiden tuomaan lisä-auktoriteettiin. 

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/elon-muskin-vaitetaan-estaneen-ukrainan-vastahyokkayksen-krimille-pelkasi-venajan-reaktiota-nain-han-itse-kertoo/101d1a13-9f6c-4145-ab86-93c9f4fa7e8d


https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/elon-musk-kiist%C3%A4%C3%A4-sulkeneensa-starlinkin-krimill%C3%A4-sit%C3%A4-ei-ollut-koskaan-pantu-p%C3%A4%C3%A4lle/ar-AA1gq14n?ocid=msedgntp&cvid=aad53a2b10e245848d99a935aa0b2fba&ei=18



Maatamme uhkaa jopa lama.

 Se mikä saa ihmiset pelkäämään lamaa on rakennusalan ahdinko, jonka pelätään leviävän muillekin sektoreille. Eli kukaan ei oikeastaan tiedä kuinka paljon verkostotakauksia suurilla rakennusyhtiöillä on keskenään. Samoin kukaan ei tiedä miten paljon saatavia pankeilta jää saamatta, jos joku suuri rakennusyhtiö menee konkurssiin. Suurten rakennusyritysten ongelma on siinä, että ne työllistävät valtavan määrän alihankkijoita, joille joku rakennusalan keskeinen toimija saattaa olla oikeastaan ainoa asiakas, josta ne saavat säännöllistä tuloa. Ja jos valtavan yritysryppään eli toimintaklusterin keskeinen toimija lakkaa olemasta, niin silloin voivat seuraukset olla vähintään laaja-alaiset. 

Tervetuloa lamakauden Suomeen. Tosin me emme ole vieläkään oikein toipuneet 1990-luvun lamasta sekä pankkikriisistä. Tällä nykyisellä oikeistojallituksella on vielä edessään tilanne, jossa se voi luvata ihmisille esimerkiksi verta, hikeä sekä kyyneleitä. Lama tietenkin vaikuttaa koko yhteiskuntaan tavalla, joka muistuttaa apatiaa, sekä samalla myös jotain muuta. Eli laman torjuntaan on olemassa monia erilaisia keinoja, joista yksi on tietenkin julkisten investointien lisääminen. Ja julkisten investointien lisääminen vaatii sitä, että valtio hankkii jostain rahaa, jolla se voi noita investointeja maksaa. Tuo julkisten investointien lisääminen lisää sitten valtion velkataakkaa, ja sitten taas meidän pitää löytää uusia säästökohteita. 

Tietenkin esimerkiksi työttömyysluvut saadaan alas yksinkertaisesti laittamalla henkilöt pois työttömyyskortistosta joko tukityöllistetyiksi johonkin työpaikkaan jota kukaan muu ei ole halunnut. Tai sitten pitkä-aikaistyötön voidaan lähettää suoraan sairaslomalle tai sairaseläkkeelle, mikä tarkoittaa että hänen työttömyyskorvauksensa nimi muutetaan joksikin muuksi. Valtion kannalta se ei tarkoita kuitenkaan säästöjä, vaan sitä että valtio vain siirtää tuon saman korvauksen, minkä se muuten maksaisi työttömyyskorvauksen nimellä toiselle nimelle. 

Tukityöllistäminen tarkoittaa sitä, että valtio maksaa henkilön palkan, ja se tuo valtiolle vain menoja. Jos sitten tukityöllistetty ei viihdy työssään, niin hän kokee samanlaisen työuupumuksen kuin muutkin työssäkäyvät. Mikäli sitten joku yksityinen työnantaja asettaa paikan tukityöllistettävien haettavaksi, niin se saattaa tarkoittaa että työpaikka on sellainen, että sitä on vaikea täyttää. 

Se että ministeriöt löytävät säästökohteita ei tarkoita oikeastaan mitään muuta kuin että joku yleensä pientuloinen menettää työpaikkansa, tai sitten joku yhteiskunnallinen palvelu muuttuu taas maksulliseksi. Siis se että jostain säästetään ei tarkoita sitä, että tuo säästetty raha sitten siirtyy mihinkään, missä sillä voidaan esimerkiksi lyhentää velkoja. Joku 170 miljoonan euron säästö on sitten pieni summa, jos sillä pitäisi maksaa 170 miljardin euron velkaa. Jos puhutaan sitten siitä, että valtion pitää saada jostain rahaa, jotta se voisi maksaa esimerkiksi poliisien palkkoja, niin tuolloin tapoja on kaksi. 





Ensimmäinen on se, että henkilö, tai yhteisö sekä yhtiöverotusta kiristetään, ja toinen on se, että jotain välillisistä veroista kuten arvonlisäverotusta kiristetään. Tietenkin valtio voi kehittää esimerkiksi veroalen nimellä kulkevan elvytyspaketin, jotta ihmisiä saadaan ostamaan tavaroita. Mutta sitten eteen tulee tilanne, missä tuo veroale on pois valtion taskusta. Ja saadakseen rahaa pitää valtion sitä jostain hankkia. Eli tuolloin voidaan kiristää ALVtä tai sitten ottaa lainaa, jos henkilöverotukseen ei voida koskea. 

Tuolloin tilanne muuttuu sellaiseksi, että veroale itseasiassa vie rahaa kuluttajan taskusta, sekä hillitsee ostohalukkuutta, koska tavarat sekä muut hyödykkeet muuttuvat kalliimmiksi, kun henkilöverotuksen alentamisen aiheuttamaa lovea valtion tuloihin korvataan kohottamalla ALVtä. Tai sitten ALV alennuksen aiheuttamaa lovea korvataan kohottamalla jonkun muun hyödykkeen verotusta.  

Mikäli yhtiöverotusta kiristetään, niin silloin esimerkiksi start-up yritysten perustamiseen liittyvät riskit  muuttuvat suuremmiksi. Eli jos yrittäjältä menee neljännes tuloista ALVn muodossa, niin hän tuskin kokee yrittämistä kovin kannattavana ratkaisuna. Sitten ALVn jälkeen hänen pitää vielä maksaa henkilökohtainen osansa veroista. Yrittäjyyttä on esitetty ratkaisuna työttömyyteen, mutta yrittäjä ei tuo rahaa valtion taskuun, jos hän ei saa töitä yrityksensä kautta. 

Mutta samalla tietenkin jos yrittäjä ei saa työtä yrityksensä kautta, niin silloin voidaan kysyä että mitä mieltä on pitää yllä yrittäjyyden kulissia sekä maksaa yrityksen laskuja, jos se ei tuota yhtään mitään. Samoin suuret yritykset lähtevät ulkomaille, koska niiden verotus on liian korkea. Verotusratkaisu on aina kompromissi. Jos henkilöverotusta kiristetään liikaa, niin silloin ihmiset eivät ehkä sitten enää tuo rahaa valtion kassaan. Tai he joutuvat jatkuvasti hakemaan sosiaaliavustusta. Se ei ole valtion talouden kannalta asia, jolla saadaan julkista taloutta pienennettyä. 

Asia joka ehkä saisi aikaan muutoksen on aitojen työpaikkojen luominen. Kun valtio työllistää pakkokeinoja käyttäen jonkun pitkäaikaistyöttömän sekä maksaa tämän palkan, niin se ei oikeastaan tuo rahaa valtion kassaan. Samoin jos työtön ei vain pidä työpaikasta, joka hänelle osoitetaan, niin tietenkään hän ei voi pakottaa pitämään tuosta työstä. Ja jos ihminen ei viihdy työssään, niin hän voi silloin kohdata työ uupumuksena tunnetun ilmiön. Se sitten vie kyseisen henkilön sairaslomalle, jossa hän ei voi edes teoreettisesti saada töitä, joista tuo henkilö maksaisi veroja. 

Valtiotalouden kannalta voidaan ajatella että sairaslomalle tai sairaseläkkeelle siirtäminen vain oikeastaan siirtää tuota henkilöä koskevan menoerän toisen ministeriön maksettavaksi. Eli valtiotalouden kannalta sairasloma tai sairaseläke eivät ole oikeastaan muuta kuin vain menoerien muuttamista toisen nimisiksi, kuten aiemmin kirjoitin. 


https://www.uusisuomi.fi/uutiset/varoitus-hallitukselle-koko-suomea-uhkaa-jopa-lama-kaupungeissa-koittavat-kovat-ajat/b8746861-96b9-457c-89bc-81fda3aac724


sunnuntai 3. syyskuuta 2023

Rasismi on häpeä.

Meillä Suomessa on vaarallinen, musta-valkoinen asenne ulkomaalaisia kohtaan. On ihmisiä joiden mielestä ulkomaalaiset pitää poistaa välittömästi maastamme, ja sitten on toinen ääripää, jonka mukaan meidän pitää kieltää oma kielemme sekä kulttuurimme, jos meidän omat arvomme eivät satu sopimaan jollekin ulkomaalaistaustaiselle. Eli meidän on oikeastaan muutettava omaa ajatteluamme sekä lopetettava ulkomaalaisten käsittely ryhmänä. Ulkomaalaiset ovat yksilöitä, joilla on samalla tavalla erilaisia arvoja sekä asenteita. 

Eli kaikki muslimit eivät ole öljysheikkejä tai terroristeja, mutta tietenkin myös esimerkiksi talibanit ovat muslimeita, joten myös se pitää muistaa, että muslimit voivat olla terroristeja. Me emme saa olla sinisilmäisiä eikä ketään saa tuomita ihonvärin sekä uskonnon perusteella. Mutta toisaalta ketään ei saa poistaa epäiltyjen listalta sen takia että hän on johonkin vähemmistöön kuuluva. Ja toisaalta vähemmistöön kuuluva rikollinen mielellään varmaan tuo ihmisten eteen sen, että hänet on pidätetty rasistisin perusteluin, vaikka hänen repustaan löytyisi pari kiloa kovia huumeita. 

Helsingissä oli tänään rasismin vastainen mielenosoitus. Se kertoo siitä, että ihmiset eivät pelkää sitä, että heidän viereensä istahtaa henkilö, joka kertoo tietävänsä missä tuollaiseen mielenosoitukseen osallistuva sattuu asumaan. 

Ulkomaalaiset sekä vähemmistöt ovat tietenkin loistavia kohteita esimerkiksi äärioikeistolle. He ovat henkilöitä, joiden päälle voidaan kaataa melkein mitä vain. Äärioikeisto kuten monet muutkin ääriliikkeet vetoavat toiminnassaan sananvapauteen, kun he etsivät kohteita propagandalle, jossa muita pelotellaan esimerkiksi kiusallisilla paljastuksilla sekä suoranaisesti uhataan väkivallalla, jos henkilö ei taivo uhkailun edessä. 

SDP:n Lindtmanin mukaan rasismi on avohaava suomalaisessa sielussa, mutta kun keskustellaan rasismista, niin silloin me tietenkin voimme esittää sellaisen kysymyksen, että onko tämä oikeastaan uusi ilmiö ollenkaan? Vai onko rasismi vain ponnahtanut esille sellaisella tavalla, että meidän on pakko jotenkin reagoida tähän uusvanhaan ongelmaan. Vai onko rasismi oikeastaan vain ilmaantunut sellaiseen paikkaan tai tilaan, johon sitä ei olla ennen edes uskallettu liittää? Me kaikki olemme jollain tavoin tehneet joskus jotain, joka on ollut jonkun kansanryhmän kannalta loukkaavaa, ja esimerkiksi kun olimme peruskoulussa, niin paljon puhuttu N*** oli aivan luonnollinen ilmaisu, jota näkyi mm. erilaisissa oppikirjoissa. Samoin tuolloin kauan sitten itseä ilmaistiin melko usein erilaisin ilmaisuin, joita ei nykyään pidetä muuna kuin rasismina tai vähintään epäsopivana ilmaisun osana. 

Kun olin peruskoulussa, niin silloin maahamme tulivat ensimmäiset vietnamilaiset sekä somalit, ja tuolloin tietenkin pinnalla olivat ne paljon puhutut "kriittiset näkemykset", joita nykyään voidaan pitää rasistisina. Mutta kuitenkaan tuolloin noin 30 vuotta sitten ei näihin samoihin asioihin kiinnitetty mitenkään huomiota, ja tuolloin tietenkään myöskään ulkomaalaistaustaisia ei ollut niin paljon kuin nykyään, joten mitenkäs "me suomalaiset" olisimme edes voineet ketään ulkomaalaista loukata, kun heitä ei ollut ainakaan omassa koulussamme, ja tuolloin muutenkin esimerkiksi romaneihin suhtauduttiin erittäin loukkaavasti tai alentuvasti. 




Siis ajat muuttuvat ja kirjoittajakin on joutunut ajan mukaan muuttumaan, sekä myös tutkimaan itseään sekä omia käsityksiään asioista, ja samalla kiittämään maamme valtiosääntöä siitä, että me kukaan 12 vuotias koheltaja, jollainen itse olin noin 30 vuotta sitten ei pääse ministeriksi. Kuten me kaikki tiedämme, niin kukaan 12 vuotias ei ole oikeasti mitenkään erityisen kypsä, eikä meistä kukaan ollut tuolloin oikeastaan perillä siitä, mitä rasismi oikeastaan on. Kuten olen sanonut, niin jos meillä olisi tuolloin ollut hiukan toisenlainen kulttuuri tai esimerkiksi rasistiseen kielenkäyttöön olisi oikeasti puututtu, niin monet mauttomat vitsit olisivat ehkä jääneet kertomatta. Mutta ihminen kasvaa oikeasti pari kymmentä metriä kun hänelle tulee ikää sekä elämänkokemusta. Samoin ihmisen arvot muuttuvat sekä ainakin toivon mukaan loivenevat siitä iästä, kun seksuaalirikolliset eli raiskaajat naulataan munista kattoon. 

Tässä kohdassa voisin huomauttaa että kaikki me olemme vain ihmisiä. Eli myös ulkomaalaistaustaisissa henkilöissä on rikollisia. Toki nämä ulkomailta tulleet rikolliset eivät ole ensimmäisiä katujengejä Helsinkiin tai muualle pääkaupunkiseudulle perustaneet. Ennen puhuttiin kiltisti nuorisojengeistä, joista meitäkin varoiteltiin aikoinaan. Tuolloin kauan sitten nuorisojengit joihin kuului ilmeisesti lähes pelkästään suomalaisia saattoivat ryöstellä esimerkiksi muita nuoria. Nykyään sitten on ymmärretty että ainakin joissakin tapauksissa alaikäisistä koostuvien katujengien takana on täysi-ikäisiä toimijoita jotka "korvausta vastaan" hakevat esimerkiksi viinaa tai muita vastaavia tuotteita noille henkilöillä. En tiedä että ovatko ryöstöt yleistyneet mutta voi olla että niistä tehdään nykyään helpommin ilmoituksia kuin ennen. 

Syy miksi ulkomaalaistaustaiset henkilöt näkyvät näissä tilastoissa on erittäin yksinkertainen. Täysin kouluttamaton ulkomaalainen joka on eristynyt muusta yhteiskunnasta on helppo kohde erilaisille alamaailman värväreille, jotka kertovat hänelle satuja siitä, mitä voisi katubandiittina tienata. Samoin ulkomaalaisia on tietenkin helpompi valvoa sekä seurailla kuin niin sanottuun valtaväestöön kuuluvia henkilöitä. 

Mutta se että ihmisiä jotka eivät ymmärrä länsimaisen yhteiskunnan pelisääntöjä päästetään pois kaiken maailman pakolaiskeskuksista ei ole aivan varmasti noiden ihmisten oma syy. Miksi meillä Suomessa ei esimerkiksi pakolaiskeskuksissa tai työperäisessä maahanmuuttotilanteessa järjestetä sellaista koetta, että voidaan todeta että henkilö on edes sen verran ymmärryksessä, että hän käsittää sellaiset asiat, että maassamme esimerkiksi naisten hakkaaminen tai kunniamurhat ovat kiellettyjä, vaikka joku imaami saattaa toista väittää. 

Työperäinen maahanmuutto on tietenkin asia, joka joidenkin visioiden mukaan tarkoittaa esimerkiksi tietokone-ohjelmoijien tai insinöörien palkkaamista ulkomailta. Kuitenkin jossain tapauksissa työperäinen maahanmuutto on tarkoittanut esimerkiksi sitä, että siivoojia tai sairaala-apulaisia on tuotu jostain Filippiineiltä tai sitten siivoojia on kuljetettu maahan jostain muslimivaltiosta. 

Siis tarkoittaako työperäinen maahanmuutto sitä, että maahamme tuodaan perusduunareita jostain toiselta puolen maailmaa? Jos ainoa kirja jonka muslimi on joskus avannut sattuu olemaan Koraani, niin silloin tiedämme varmaan millaisia käsityksiä tuollaisilla ihmisillä on eri asioista. Voimme verrata heitä vaikkapa omaan körtti-lestadiolaisvähemmistöömme, jossa on myös hyvin jyrkkiä mielipiteitä erilaisista asioista. Eli äärimuslimeja voidaan verrata johonkin täysin kouluja käymättömiin uskonlahkoihin, joissa ainoa sallittu kirja on Raamattu. 

Esimerkiksi marjojen poimijoita on  kuljetettu maahamme Thaimaasta, koska noiden ihmisten palkat ovat niin alhaisia. Samoin venäläisten sekä virolaisten suuri osuus esimerkiksi rakennuksilla pistää jotenkin silmään. Työperäinen maahanmuutto on asia, joka estää suomalaisia ammatti-ihmisiä kehittämästä taitojaan. Ja sitten tietenkin jos puhutaan esimerkiksi maamme hintatasosta, niin Suomi on melko kallis maa. Verot täällä ovat korkeat, joten sen takia meillä myös palkkojen pitää olla korkeita. 

Mutta kuten varmaan kaikki ovat huomanneet, niin rasismia voidaan nykyään havaita myös paikoissa, joissa sitä ei toivoisi havaittavan. Eli esimerkiksi osa julkisen sanan työntekijöistä ei ole varmaan koskaan ajatellut omaa suhdettaan rasismiin. Ennen rasismia ei juurikaan käsitelty julkisessa sanassa, mutta nykyään esimerkiksi juuri tietyissä lehtijutuissa huokuu syvästi "kriittinen näkemys" monia vähemmistöjä kohtaan. Osa tuosta kritiikistä on ollut pelkästään rasismia. 

Maassamme on havaittavissa muutos rasismiin, joka ennen kosketti vain endeemisiä vähemmistöjämme. Eli endeemisten vähemmistöjen tilalle on tullut esimerkiksi muslimivähemmistö, josta sitten leivotaan leipomalla raiskaajia sekä tietenkin katujengien jäseniä, jotka vain haluavat raiskata naiset sekä ryöstellä ihmisiä kadulla. Eli tietenkin me kaikki ymmärrämme, että ulkomaalaistaustaiset henkilöt on helppo poistaa maasta, ja koska he eivät satu äänestämään, niin silloin tietenkään heihin kohdistettu "kritiikki" tai muut kampanjat eivät vie esimerkiksi joltain kansanliikkeeltä tai puolueelta ääniä. 

https://yle.fi/a/74-20048020

https://yle.fi/a/74-20048281


perjantai 1. syyskuuta 2023

Dronet ovat vain risteilyohjusten uusi nimi.

 Kuka tietää mitä yhteistä on esimerkiksi pinta-sota-aluksella, panssarivaunulla sekä taisteluhelikoptereilla ja tykistöllä. Nuo varusteet on ainakin kerran poistettu historian romukoppaan, koska niitä pidetään vanhentuneina. Kuitenkin nykyään nämä varusteet ovat edelleen tärkeä osa asevoimia. Syy miksi tykistöä pidettiin vanhentuneena johtuu oikeastaan tykistön kohtaamasta tuhosta vuonna 1940. Tuolloin Luftwaffe ja saksalaiset panssarit tuhosivat liittoutuneiden tykistöä erittäin tehokkaasti. Voidaan sanoa että vuoden 1940 tappiot johtuivat siitä, että Lufwaffe sai lennellä vapaasti Ranskan sekä Belgian ja Hollannin taivaalla ja pommittaa mitä sitä huvitti. Eli tykistön asemia ei puolustettu tuolloin omien hävittäjien voimin, eikä raskasta kenttätykistöä suojattu IT asein. 

Toinen seikka mikä sai jotkut ihmiset uskomaan tykistön katomamiseen johtuu tapauksesta, missä saksalaiset panssarit saivat tuhottua amerikkalaisen raskaan tykistön asemia Ardennien taistelussa vuonna 1944. Syy tähän tappioon saattaa johtua amerikkalaisten puutteellisesta valmistautumisesta panssarihyökkäyksen varalle. Jos amerikkalaisilla olisi ollut Bazooga eli olkapäältä ammuttavia panssarintorjunta-aseita, niin tuota tilannetta ei olisi tapahtunut. Vastaavat kevyet panssarintorjunta-aseet näyttelivät suurta roolia Suomessa Karjalan Kannaksen ratkaisutaisteluissa vuonna 1944. Eli jos tykistöä suojataan it- asein sekä omien hävittäjien voimin, niin se on edelleen iskukykyinen aselaji. 

 Onko tulevaisuuden sotateknologia pahvista valmistettujen lennokkien massakäyttöä? Vastaus on kyllä ja ei. Tulevaisuudessa tietenkin käytetään yhä enemmän ja enemmän automatiikkaa kuten droneparvia, mutta samalla kehitetään myös hyvin kalliita miehitettyjä välineitä. Eli tulevaisuudessa ehkä taistelukentällä operoi kaksi ääripäätä hyvin pitkälle kehitettyjen välineiden joukkoa, eli miehitetyt koneet ja muut laitteet on integroitu yhteen droneparvien kanssa, ja esimerkiksi miehitetyt tai miehittämättömät ääntä nopeammat ilma-alukset voivat kylvää droneja jopa satojen tai tuhansien kilometrien päähän vihollisen selustaan. 

Sanotaan että dronejen aika on ohi siksi, että häirintä estäisi niiden käytön. Kuitenkin jos tekoälyllä varustettu drone lentää kohteena olevan tukikohdan lähelle esimerkiksi käyttämällä inertia tai TERCOM-järjestelmää, missä dronen kamera kuvaa maastoa, ja tätä kuvaa verrataan reittiin joka on kuvattu ennalta. Yleensä TERCOM käyttää tutkaa, mutta myös tavallinen näkyvää valoa hyödyntävä kamera käy aivan hyvin TERCOM laitteen sensorista. 

Ja kun drone lähestyy kohdettaan, niin silloin se voi siirtyä optiseen maalin etsintään, eli tuolloin laite voi käyttää samanlaista ohjelmistoa kuin mitä käytetään kasvovertailussa etsiessään kohteita tuosta kohteesta. Ja jos kohde on esimerkiksi lentotukikohta, niin silloin drone voi odotella jonkin aikaa, jos se sattuisi näkemään sopivia kohteita. 

 


Drone on halpa sekä erittäin kyvykäs väline, joka kehittyneen tekoälyn avulla voi toimia hyvin itsenäisesti, ja varsinkin kamikaze-mallit ovat osoittaneet olevansa todella vaarallisia. Jos sanotaan että esimerkiksi dronet ovat helppoja torjuttavia, ja että niiden aika on pian ohi, niin samaa on sanottu panssarivaunuista, tykistöstä, taisteluhelikoptereista sekä pommikoneista, sekä lähes kaikista muista sodankäynnin kannalta ratkaisevassa asemassa olevista välineistä. 

Eli on sanottu että olkapäältä ammuttavat onteloammuksin varustetut ohjukset tuhoavat panssarivaunut helposti, ja samalla tavalla esimerkiksi myös taisteluhelikopterit sekä risteilyohjukset on ennusteissa siirretty romukoppaan. On sanottu että hitaasti, lentokoneen nopeudella lentävä "Tomahawk" on helppo maali, jonka tuhoaminen on lasten leikkiä. Periaatteessa kamikaze-drone on vain risteilyohjus, joka on nimetty uudelleen. Tekoäly tekee nykyaikaisesta risteilyohjuksesta melko vaikeasti tuhottavan.

Jo Toisen Maailmansodan lopulla perinteistä tykistöä on pidetty helposti tuhottavana kohteena, joka tuhotaan helposti panssarivaunuilla tai pommituksella. Mutta jos tykistöä liikutellaan jatkuvasti sekä suojataan IT- sekä tehokkailla panssarintorjunta-aseilla, niin tykistön tuhoaminen on vaikea tehtävä. on sanottu että tulevaisuudessa ohjukset vievät tykistön roolin taistelussa. Mutta kuitenkin esimerkiksi GPS-ohjautuvat tykistön ammukset ovat antaneet myös perinteiselle sekä hinattavalle että motorisoidulle tykistölle uutta elinvoimaa. GPS- ohjautuvia ammuksia voidaan käyttää myös ilmamaaleja vastaan, ja nykyisissä panssarivaunuissa on myös IT kapasiteetti, jolla ne voivat tuhota rynnäkkökoneita. 

Ja vaikka on kehitetty erilaisia uusia PST aseita, niin tankeista ei olla vieläkään luovuttu, ja huolimatta taisteluhelikoptereista, droneista sekä erilaisista muista varusteista, joiden avulla panssarivaunuja voidaan tuhota, niin  kuitenkaan esimerkiksi tankkien merkitystä taistelukentällä ei ole korvattu vieläkään, ja kuten monesti ollaan kirjoitettu niin moderni ja moderneilla välineillä kuten kohti tulevia panssarintorjuntaohjuksia tuhomaan tarkoitetuilla järjestelmillä varustettu panssarivaunu on edelleen tehokas väline. 

Samoin jos taisteluhelikopteri on moderni sekä varustettu moderneilla aseilla, niin se on erittäin vaikea maali. Drone on oikeastaan vain miehittämätön lentokone, joka joko pudottaa pommeja vihollisen päälle. Tai sitten se voi tehdä kamikaze-iskuja. Se mikä tekee nimenomaan noista pahvista valmistetuista stealth lennokeista vaarallisia on se, että ne voidaan kuljettaa vihollisen selustaan monin eri tavoin. Ja nuo lennokit voivat lennellä tukikohdan ympärillä odottaen sopivaa hetkeä hyökätäkseen, ja esimerkiksi ammusvarastoihin tai lentokoneeseen osuessaan pienikin drone voi olla kohtalokas. 

https://en.wikipedia.org/wiki/TERCOM

https://yle.fi/a/74-20047924

Kuka räjäytti Nord-Stream 2n?

https://yle.fi/a/74-20237886 Kenttätason  toimijoina  oli joukko ukrainalaisia. Ja kuten YLEn jutusta ilmenee, niin tuon kaasuputken räjäytt...