keskiviikko 10. elokuuta 2022

Veroalen ongelmista tärkein on se, että miten se rahoitetaan?


Veroalen ongelmista sen verran, että valtio kyllä tarvitsee verorahoja. Joten pahimmillaan veroale on asia, mikä kohottaa esimerkiksi vaikkapa ruoan tai jonkun muun asian arvonlisäverotusta. Arvonlisäveroon siirretyt tuloverot on tietenkin helpompi perustella kuin joku tulovero, koska silloin veroa maksetaan vain jos tuotetta tai palvelua käytetään. Arvonlisäveron kohottamisen ongelma on sitten siinä, että me kaikki käytämme jotain tuotteita, joissa on arvonlisävero. Ja esimerkiksi jos ruoan ALVtä ruvetaan kohottamaan, niin se saattaa näkyä negatiivisena summana palkansaajien lompakossa. 

Se miksi esimerkiksi veroale on jotenkin vieras ajatus on se, että meidän pitää ehkä ensi talvena ryhtyä rajoittamaan sähkön käyttöä, ja jos haluamme eroon Putinin energiasta, niin silloin meidän pitää investoida johonkin toiseen energia-infrastruktuuriin, mikä sitten tietenkin vaatii rahaa. Mutta jos lähdetään puhumaan toisesta meille hyvin rakkaasta asiasta, nimittäin sähkön hintakatosta, niin meidän pitää muistaa se, että kansainvälisellä kentällä sähköä johdetaan sinne, joka siitä eniten maksaa. Siis kyseessä on huutokaupan tavoin hoidettava liiketoimi, jossa sähköstä tarjotaan hintaa, ja se joka tarjoaa eniten voittaa kilpailun. 

Toki sähkön hintakatto voidaan toteuttaa siten, että kuluttaja tai sähkö-yhtiöt maksavat sähköstä tasa-hintaa, ja sitten valtio maksaa loput, eli tuon sähkön hinnan vaihtelun kattaisi valtio, ja nuo asiakkaat maksaisivat sähköstä tasa-hintaa. Näin tietenkin voidaan aina toimia, mutta miten sitten vapaata kilpailua tukeva elinkeinoelämä reagoi tällaiseen ajatukseen, tai miten sitten tuo sähkön hintakatto rahoitetaan, koska siihen menee sitten paljon veroeuroja on hyvä kysymys. Siis jos valtio rahoittaa ihmisten sähkön ostamista, niin siihen pitää löytyä taloudellisia edellytyksiä. 

Valtion rahavarat eivät ole mitään loputtomia. Ja jos valtio jakaa rahaa ilmaiseksi, niin silloin se varmaan kaikille sopii. Mutta kukaan ei ole varmaan tullut ajatelleeksi sitä, että esimerkiksi kansalaispalkka pitää jostain rahoittaa. Ja mistä siihen otetaan rahat? Varmaan meistä kaikista olisi mukavaa saada 500-100 euroa pelkästään istumalla kotona. Mutta miten valtio sitten tuon rahan hakee? Korottaako valtio sitten ALV:tä tai ehkä lisää joitakin muita veroja. Vai myykö valtio ehkä kiinteistöjään tai muuta omaisuuttaan saadakseen lahjansa maksettua? 

Pahimmassa tapauksessa valtiovalta tekee niin, että se siirtää vain tuon lahjaksi saadun summan esimerkiksi sähkön tai jonkun muun hyödykkeen ALVhen, ja sillä hyvä tulee. Tuolloin rahaa ikään kuin vain siirretään taskusta toiseen. Mutta veroale on hyvä tapa antaa itsestä positiivinen sekä välittävä kuva seuraavissa vaaleissa. 


https://yle.fi/uutiset/3-12570427


https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

Nuorten mielenterveyden ongelmista



Nuorille asetetaan valtavasti paineita, eli nuorten pitää olla hyviä esimerkiksi Pisa-testeissä ja kaiken maailman muissakin testeissä. Kun kysytään mistä johtuu että Pisa-testien tulokset ovat laskeneet, niin voidaan kysyä kaksi asiaa. Yksi asia on se, että johtuuko Pisa testien laskeminen siitä, että nuoret eivät saa enää hyvää ja laadukasta opetusta? Vai johtuuko se siitä, että nuorille asetetaan sellaisia vaatimuksia, että heidän pitää olla parhaita kaikissa asioissa? Kukaan ei voi olla paras kaikissa asioissa, mitä maailmasta löytyy. Liiat paineet aiheuttavat stressiä sekä mielenterveyden häiriöitä. 

Kun nuori menee ensimmäiseen työpaikkaansa, niin silloin hän joutuu tilanteeseen, missä hänen pitää joko kouluttautua johonkin ammattiin sekä samaan aikaan olla kouluttamaton. Siis ihmisellä joko on tai ei ole koulutusta, kumpaakin ei voi olla samaan aikaan. Se mitä palautetta hän työpaikaltaan saa varmasti vaikuttaa hänen myöhempään elämäänsä. Jos hampurilaispaikan työnjohtaja jättää hänet töihin, niin silloin saattaa käydä niin, että henkilö ei hae koulutukseen, ja ehkä hän sitten viihtyy 40-vuotiaana tuossa samassa hampurilaispaikassa. 

Koulutukseen mennessään nuori menee ammattiin, mistä hän ei ehkä edes tiedä yhtään mitään. Tai sitten jos hän jättäytyy pois tutkintotavoitteisesta koulutuksesta, niin silloin hän kohtaa ennemmin tai myöhemmin tilanteen, jossa tuollaisesta asiasta tulee ongelmia. 

Se mikä meidän yhteiskunnassamme ei ole hyvää on se, että meillä kaikki asiat perustuvat suorittamiseen. Yhteiskunnan tai päättäjien mielestä nuorten ei pitäisi suorittaa niin paljon, mutta samalla taas esimerkiksi työelämässä menestyminen vaatii suorittamista. Se minkä ihminen taakseen jättää sen hän edestään löytää. 

Varmaan ei ole helppoa olla joku vastavalmistunut diplomi-insinööri, mutta myöskään siivooja ei varmaan ole myöskään mikään kovin helppo työ. Tai helppo työ tuo siivooja voi olla, mutta tuota työtä arvostetaan niin vähän, ja niin paljon on siihen ammattiin tulossa, että työnantajilla on varaa mistä valita. Ja jos työtä ei tehdä kunnolla. niin siivooja saa lähteä hakemaan uutta työtä melko nopeasti. 


HS.fi:ssä julkaistun artikkelin otsikko nuorten pahoinvoinnista. (https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008968172.html)

Kun 17-18 vuotias nuori menee työhön hampurilaisbaariin, niin silloin hän saa ehkä mielestään hyvää palkkaa. Mutta hänen pitäisi hiukan ajatella sitä mitä hän 30- ja 40 vuotiaana tekee? Eli hän joutuu myös vanhempana elämään hampurilais myyjän palkalla. Ja lopulta vanhemmat eivät enää ole antamassa nuorelle rahaa, kun he muuttuvat iäkkäiksi. Nuoren pitää käsittää, että hän on 18-vuotiaana keskeneräinen. Mutta häntä ei saa jättää keskeneräiseksi. Yhtenä päivänä hän todennäköisesti täyttää 40-vuotta ja tappelee samoista asioista omien lastensa kanssa, mistä hän tappeli kauan sitten omien vanhempiensa kanssa. Ja silloin hänen pitää osoittaa entiselle lapselleen tukea sekä selittää myös se, että joskus hän tulee täyttämään vanhempiensa paikan. 

Hän on haavoittuva, mutta kuten tiedämme, niin olimme mekin joskus kauan sitten. Mutta sitten elämä opetti sekä kasvatti meitä ja meistä lähes jokainen kasvoi aikuiseksi. Kun me tuemme nuorta, niin meidän pitää olla vahvoja. Kun me olimme nuoria niin halusimme tukea. Tukihenkilön tuli olla vahva ja jakaa neuvoja myös silloin kun neuvot tuntuivat meistä kamalilta. Samoin meidän on oltava vahvoja ja kannustamaan lapsiamme olemaan myös vahvoja. 

Maailma on kova, ja lapsemme ovat lapsia vain niin vähän aikaa. Mutta on helpompi lähteä siitä, että lapsen kasvattaminen on helpompaa silloin kun meillä on lain suoma auktoriteetti häneen. Jos hän 18 vuotiaana päättää lähteä liftaamalla Amsterdamiin, niin meidän on vaikea sitä estää. Jos olisimme vähän aikaisemmin ohjanneet lastamme siinä, että kuinka vaarallista liftaaminen voi olla, niin hän ei lähtisi liftaamaan. Jos olisimme sanoneet, että lainat pitää maksaa takaisin, niin hän ei olisi lainoja ottanut ainakaan jotain etelän lomaa varten.  Se mikä johtaa usein pahempiin ongelmiin on se, että nuori kokee itsensä roskaksi, joka on heitetty pois. 

Nuorilla on mielenterveyden ongelmia enemmän kuin koskaan ennen, ja yksi mikä varmasti stressaa on se, mitä siinä nuoruuden jälkeisessä elämässä sitten tehdään  oman toimeentulon eteen. Siis nuorella sekä aikuisella pitää olla jonkinlainen tulonlähde, josta hän voi harrastaa tai tehdä kaikkea muuta. Joten jotain pitäisi ammatin tai työpaikan eteen tehdä, jotta nuori voi sitten vanhempana olla melko varma toimeentulostaan. Mutta sitten kun lähdetään keskustelemaan siitä, mikä oikeastaan on se, mikä aiheuttaa väkivaltaa ja päihdeongelmia on se, että ihmisiltä vaaditaan jotenkin kohtuuttomasti erilaisia taitoja. 

Vaaditaan hyvää suoriutumista matematiikassa, kielissä, biologiassa, urheilussa, ja samalla pitää tietenkin olla myös normaali. Pitää olla sosiaalinen, pitää osata käyttäytyä, omata hyvät sosiaaliset verkostot, osata hymyillä ja olla normaali eli kuunnella jotain Justin Bieperiä, eikä ainakaan kellään saa olla mitään muuta mielipiteitä, kuin mitä normaaleilla ihmisillä on. Jos ihminen ei ole normaali, niin hän voi sitten vaikka lähteä suoraan jonnekin laitokseen, niin muiden ei häntä tarvitse katsella. 



Nuoren pitää uskaltaa hakea apua, mutta miten huolehditaan siitä, että hän voi jatkaa elämäänsä kun hän joskus pääsee pois laitoksesta tai hoidon piiristä? 

Elämä on kuin käytävä, me emme tiedä mitä käytävän päässä on. Mutta sen tiedämme, että elämä koostuu erilaisista periodeista, ja jokainen periodi päätyy joskus. Joku päivä ihminen joka on mennyt opiskelemaan ehkä 10-15 vuodeksi valmistuu. Hän on saattanut mennessään kouluun kuvitella, että opiskelu jatkuu ikuisesti, mutta ennemmin tai myöhemmin hän kävelee valmiina alan osaajana ulos koulusta. Eli hän saa käteensä paperit sekä hänen opiskelunsa päättyvät. 

Samoin oikeastaan vain aika pieni osa vaikkapa mielenterveyspotilaista on sairaalassa lopun ikänsä. Eli he jättävät yhteisön taakseen sekä lähtevät jatkamaan elämäänsä. Eli ennemmin tai myöhemmin myös psykiatrinen potilas pääsee pois. Mutta meidän on kyllä aivan oikeasti pitäisi vähentää mielenterveyshoitoon liittyviä pelkoja. 

Meidän pitäisi tuoda myös sitä esille, että joku päivä suurin osa mielenterveyskuntoutujista pääsee pois. Eli ei ole maailmanloppu joutua tuohon paikkaan, jota mielisairaalaksi kutsutaan. 10-15 vuotta saattaa tuntua esimerkiksi 19-vuotiaasta erittäin pitkältä, jopa ikuisuudelta tuntuvalta ajalta, mutta se kuluu nopeammin kuin edes kukaan tuon ikäinen voisi arvata. 19 vuotiaan kohdalla ei vielä mitään ole lukkoon lyöty, ja moni asia ehtii muuttua hänen elämässään. Hän saattaa opiskella uuden ammatin, tai löytää monia uusia asioita jotka ovat toivon mukaan positiivisia. 

Nuoren pitää uskaltaa hakea apua, mutta väärin annettu apu aiheuttaa usein uusia ongelmia. Eli syyllistäminen sekä alemmuuden tunne eivät ole potilaan kannalta mitään mukavia asioita, vaikka niiden avulla taataan nuoren ja vanhemmankin potilaan hoidon jatkuvuus. 

Valitettavasti tuo hoitoon liitetty holhous eli vajaavaltaiseksi julistaminen saa varmasti aikaan sen, että nuoren aikuisen itsetunto murskautuu miljooniksi kappaleiksi, joita on vaikea laittaa kokoon. Eli se syventää epäonnistumisen sekä riittämättömyyden tunnetta, vaikka holhous antaakin hoitohenkilökunnalle sekä vanhemmille auktoriteettia komentaa potilasta.

Kuitenkin se että esimerkiksi entiset koulukaverit sekä serkut katsovat tuota vajaavaltaista kaiken aikaa pitkin nenää tai alentuvasti, koska heidän ei tarvitse tämän toiveita kunnioittaa varmasti ei tunnut miltään kovin mukavalta asialta. Toki holhous saattaa tuntua "oikealta vaihtoehdolta", mutta potilaasta se ei ole mukavaa. 

Eikä myöskään se edistä potilaan itsenäistymistä tai irrottautumista itsenäiseen elämään. Vanhempien pitäisi näissä asioissa kyllä miettiä sitä, millaiseksi tilanne tulee muuttumaan kun he eivät enää jaksa tai pysty valvomaan jälkikasvunsa "etua". 

Se että nuori jättää koulun kesken kun hän lähtee laitokseen voi kuitenkin olla kohtalokas liike. Nimittäin se saattaa suistaa hänet pahempaan syrjäytymiseen kuin koskaan ennen. Eli hän kokee ehkä vieläkin syvempää turhautumista, riittämättömyyttä sekä monia muitakin negatiivisia asioita. Esimerkiksi holhous on erittäin ikävä asia, ja se että henkilö tarvitsee silloin kaikkiin normaaleihin asioihin luvan ei ainakaan itsetuntoa kohota. Samoin mielenterveyslääkitys varmaan tuhoaa ainakin osan vanhoista ystävyyssuhteista. 

Mitäpä potilas puhuisi muille, kun nämä kysyvät missä töissä hän sattuu käymään tai miten hän muuten aikaansa viettää? En usko että kaikki jatkuu ennallaan, vaikka käsitykset psykiatriasta on muuttunut myönteisemmäksi kuin ennen, niin silti on monia asioita kuten ihmissuhteita, jotka saattavat vähentyä. Tai sitten entiset kaverit siirtyvät potilaan vanhempien ystäviksi, eli entiset luokka- ja muut kaverit saattavat käydä esimerkiksi potilaan vanhempien luona, mutta potilaan itsensä kanssa he eivät enää ole tekemisissä. Yhteen aikaan lehdissä puhuttiin usein siitä, kuinka "Puberteetti-ikää oli jatkettu piikkihoidon avulla". Eli kyseessä oli oikeastaan oikeuden päätös, jossa henkilö julistettiin vajaavaltaiseksi. Tuo asia varmaan kuulostaa hyvältä, mutta samalla se nöyryyttää potilasta. 

Oletteko koskaan muuten ajatelleet sitä, että esimerkiksi autistille olisi todella tärkeää solmia muitakin sosiaalisia suhteita kuin vain ohjaajien sekä hoitajien kanssa tapahtuvaa toimintaa. Eli ongelma nimenomaan mielenterveyshoidossa on vertaisten puuttuminen. Kaikki ovat aina potilaan yläpuolella, ja se varmaan hitsaa hermoon. Autismin ongelma on siinä, että he vaativat erityistä kannustusta toveripiiriin hakeutumisessa, ja jos vastaukset ovat negatiivisia, niin se tekee sosiaalisten suhteiden solmimisesta aina vain vaikeampaa. 

Se mikä sitten on ihmisille normaalia on se, että toisella ei lue esimerkiksi skitsofreniaa, tourettea tai mitään muutakaan asiaa, mikä voisi aiheuttaa epänormaaliutta missään papereissa. Jos ihminen on jotenkin epänormaali, niin hänet voidaan paiskata suoraan roskakoriin, koska hänen paikalleen voidaan hankkia välittömästi joku normaali ihminen. Eihän yhteiskunnan tarvitse välittää ihmisestä, joka on laitettu johonkin laitokseen, koska hän ei enää sieltä takaisin tule, tai niin suuri ja mahtava media on asian ilmaissut. Ja sitten taas kaikki mediat täyttyvät mukavasti pullamössöllä, jossa kuvaillaan sitä, että mitä normaalit ihmiset ajattelevat esimerkiksi jostain mielenterveyskuntoutujasta. 

Masennus tietenkin on todella vaarallinen sairaus. Eikä olisi muutenkaan pahitteeksi saada aikaan sellaisia joukkoja joista ei voida valita ammattilaisia. Ja kun ihminen masentuu, niin hänen omaisensa pitää välittömästi saada käteen valtakirja, jolla hänen omaisuutensa saadaan muutetuksi rahaksi. Toki se mielenterveyspotilaiden vaarallisuutta korostetaan joka asiassa varmaan saattaa aiheuttaa sen, että henkilö ei uskalla lähteä hakemaan apua. Toki jos kukaan kaveri ei käy syntymäpäivillä tai suuri rakkaus löytää uuden olkapään mitä vastaan nojata voi vetää vähän naamaa vakavaksi. Ja ehkä silloin voi olla vähän mieli maassa. 

Mielenterveysohjelmien tarkoitus on kertoa ihmisille mielenterveyden nykytilasta. Mutta noilla ohjelmilla on sellainen ikävä puoli, että ne saattavat estää tai nostaa mielenterveydellistä apua tarvitsevan nuoren kynnystä oikeasti hakea apua. Mitä sitten jos äiti, isä tai opiskelukaveri löytää lääkepurkin, jossa lukee "mielenterveyslääke"? Tai mitä jos sitten opiskelu "jätetään lepäämään", kun sitä kuntoutusta nyt lähdetään hakemaan. Sitä puolta mitä esimerkiksi mielenterveyspotilas sattuu ajattelemaan ei varmaan kukaan edes halua kuunnella, kun kaikki muutenkin tietävät kaikki asiat tuota potilasta paremmin. 

Eikä terapiasta ole koskaan mitään apua, kun homma hoituu Leponexin sekä muutamien muiden lääkkeiden avulla. Siellä jossain suljetun oven takana on mukava vaikka nukkua, niin ei tarvitse sitten kuunnella sitä, miten joku toinen on mennyt sairaanhoitajakouluun, eikä "maken" ole hyvä käydä enää hänen luonaan. Tai kun jokainen paikalla olija on saanut olla potilaalle se auktoriteetti, joka tietää asiat aina vähän potilasta paremmin tekee häneen suuren ja lähtemättömän vaikutuksen sekä saa hänet muistelemaan hartaasti jotain muuta asiaa. 

Se että potilas makaa sängyllä kuunnellen death metellia tuhannen desibelin teholla saattaa johtua siitä, että potilas nyt ei vain viitsi tai halua kuunnella sitä, mitä kaikkea mukavaa hänestä taas puhutaan. Ja mistä hän itse puhuisi, jos kaikki päivät kuluvat työsalilla, jossa hän siivoaa vessoja tai lajittelee nauloja? Tai sitten kaikki asiat on jo kerran hänen vanhempiensa kanssa puhuttu, niin mitä varten hän sitten mitään muille puhelisi. Ja mitä varten hän edes haluasi kuunnella miten mukavia asioita hän voisi ensi vuonna tehdä, kun kaikki on jo kuitenkin päätetty valmiiksi. 

Mutta siis terveiden ehdoilla yhteiskuntaa viedään aina eteenpäin. Meidät jaetaan kaikessa menestyjiin ja niihin jotka eivät menesty. Ja jokainen epänormaali ihminen on tietenkin sellainen, joka ei koskaan menesty maailmassa missä menestys mitataan rahana ja varallisuutena. Tuolla arviolla mitattuna esimerkiksi sellainen poikkeus-yksilö kuin Albert Einstein ei olisi mitenkään menestynyt ihminen. 


https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008968172.html


https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

maanantai 8. elokuuta 2022

Pystyisikö Kiina voittamaan Taiwanin sotilaallisesti?

 


Chengdu J-20 

Kiina on viimeaikoina suorittanut erilaisia taistelusimulaatioita Taiwanin läheisyydessä, ja Kiina-asiantuntijan mukaan Kiina ei ehkä halua vallata Taiwania, vaan valmistautuu omaan sisäpoliittiseen tilaisuuteensa eli puoluekokoukseen. Saattaa olla että Ukraina on opettanut, ettei pelkkä suuri mies- ja kalustoylivoima riitä ainakaan helpon voiton saamiseen. Siis onko Kiinan asevoima sellaisessa iskussa, että se kykenee hyökkäämään Taiwaniin? Paperilla Kiinan Kansanarmeija on hyvin ylivoimainen, mutta sitten jos taas mietitään esimerkiksi sen uusimpia DF-17, DF-21 sekä DF-26 ohjuksia, joissa ilmeisesti on ainakin Kiinan kansantasavallan hallituksen mukaan hypersoonisia taistelukärkiä, joilla Kiina kykenee tuhoamaan USA:n lentotukialukset. 

Mutta sitten jos taas ajatellaan että esimerkiksi täysosuma lentotukialukseen ohjuksella jonka nopeus on Mach 9 on erittäin tuhoisa, niin tietenkin tähän pitää lisätä se, että tuon ohjuksen tarkkuuden pitää olla erinomainen, jotta se voisi räjäyttää suuren sotalaivan. Näistä aseista DF-17 käyttää hypersoonista liitokärkeä, ja muiden DF-ohjusten hypersooniset liitokärjet, (Hypersonic Glide Vehicle eli HGV) olisivat samoja kuin mitä nuo DF-17 ohjukset käyttävät, mutta riittääkö noiden ohjusten tarkkuus lentotukialuksen tuhoamiseen. Siis Kiinan jo operationaalisessa käytössä jo olevat hypersooniset aseet ovat vähemmän dramaattisia kuin Zircon sekä BrahMos. Oikeastaan DF-ohjusten kohdalla on kyseessä vain uudella tavalla muotoiltu kärki, eikä scramjet-moottoria käyttävä risteilyohjus. 

Sitten tietenkin meidän pitää muistaa, että kaikki Kiinalaiset sotilaat eivät ole mitään huippuluokan kommandoja tai kaikki kiinalaiset eivät pääse käyttämään tuon maan kaikkein uusinta kalustoa. Myös esimerkiksi se että Kiinan hyökätessä Taiwanille sen pitää varata suuri joukko omia sotilaitaan sisäisen turvallisuuden tehtäviin. Nimittäin aina on vaarana se, että syntyy kapinoita, ja noita kapinoita pitää jonkun kukistaa. Ja kuinka hyvä Kiinan kansanarmeija sitten oikeastaan on? 

Siis onko sen muilla kuin erikoisjoukoilla sekä kaikkein poliittisesti luotettavimmilla joukoilla käytössään sellaisia aseita, että ne voisivat haastaa Taiwanin? Kuten olemme huomanneet Ukrainassa, niin kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Kiinalaisten televisio tietenkin näyttää esimerkiksi asevoimat sellaisena, että niillä on käytössään vain uusimpia ohjuksia, hävittäjiä ja kalustoa. 

Joten jos Kiinan mediaa on uskominen, niin jokaisella sen niemellä on vähintään pari hypersoonista ohjusta käyttövalmiina, ja ilmavoimien pääkalusto on joku J-20 stealth hävittäjä, joka on ollut palveluksessa noin 11 vuotta. Noita koneita on valmistettu noin 50 kappaletta. 

Uskoisin että Kiinan asevoimien koko kalusto ei vieläkään koostu hypersoonisia ohjuksia ampuvista stealth hävittäjistä, vaikka kyseessä onkin melko tehokas väline. Jos tilannetta verrataan Ukrainaan, niin meidän pitää muistaa, että paperilla Venäjän asevoimien olisi pitänyt voittaa Ukraina aivan helposti. Mutta jostain syystä kaikki asiat eivät ole menneet kuten Moskovassa on ajateltu. Ja yksi syy siihen on ollut se, että Venäjän välineet ja  miehet eivät ole olleet sillä tasolla, kuin mitä niiden olisi pitänyt olla. 

Samoin Kiinassa voi käydä niin, että sen laitteet eivät ole sitä mitä pitäisi. Siis onko esimerkiksi J-20 hävittäjän testaus tehty länsimaisten standardien mukaan? Ja onko esimerkiksi testauksessa mahdollisesti ilmenneistä vioista informoitu Kiinan asevoimien johtoa. On nimittäin mahdollista, että paperilla hyvältä näyttävä kone tai muu väline ei toimikaan käytännössä. 

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kiina-asiantuntija-peking-ei-halua-sotaa-taiwanin-kanssa-vaan-keskittyy-tulevaan-puoluekokoukseen/8484146#gs.8migkr


https://en.wikipedia.org/wiki/3M22_Zircon

https://en.wikipedia.org/wiki/Boost-glide

https://en.wikipedia.org/wiki/BrahMos

https://en.wikipedia.org/wiki/Chengdu_J-20

https://en.wikipedia.org/wiki/DF-17

https://en.wikipedia.org/wiki/DF-21

https://en.wikipedia.org/wiki/DF-26

https://en.wikipedia.org/wiki/Hypersonic_flight

Kuva:) https://en.wikipedia.org/wiki/Chengdu_J-20


https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

"Vain Venäjä ja Putin -myönteiset kutsuvat Ukrainan tilannetta sisällissodaksi", uutisoi MTV3 kommentoidessaan Syksy Räsäsen saamaa kritiikkiä.

 

Kuva 1)
 

"Vain Venäjä ja Putin -myönteiset kutsuvat Ukrainan tilannetta sisällissodaksi", uutisoi MTV3 kommentoidessaan Syksy Räsäsen saamaa kritiikkiä tämän kutsuttua Ukrainan tilannetta sisällissodaksi


Ukrainan tilanne tällä hetkellä on sota, jossa Venäjä on hyökännyt itsenäiseen maahan. Siis jos lähdetään puhumaan Ukrainan tilanteen kehittymisestä vuodesta 2014 tähän vuoteen, jolloin Ukraina on kestänyt vähän alle 110 päivää, niin kaikki alkoi siitä, kun Venäjän tukemat separatistit lähtivät ilmeisesti Kremlin kehotuksesta ajamaan Krimin niemimaan itsenäisyyttä, mutta sitten päättivät aivan yllättäen liittyä Venäjään. 

Saman ovat tehneet muuten myös Donetskin ja Luhanskin alueen separatistit, joiden takana voidaan melko varmasti sanoa olevan Putin tai Kremlin johto, jos halutaan sanoa että joku muukin tekee päätöksiä Venäjällä. Siis olen myös itse käyttänyt tuosta tilanteesta joka alkoi vuonna 2014 ja joka päättyi Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan sanaa "sisällissota". Se että siis Venäjän asevoimia ei ole näkynyt ennen 8.2.2022 noilla alueilla ei tarkoita, ettei Venäjällä ole ollut sotilaallista toimintaa noissa paikoissa. 

Siis tuo sotilaallinen toiminta on ollut ilmeisesti Wagner Groupin palkkasotureiden kautta tapahtuvaa taistelutoimintaa, johon ei ole niin sanottu vakinainen väki ottanut osaa. Tai siis ainakaan ei virallisia Venäjän asevoimien tunnuksia ole käytetty. Wagner Group valitsee väkensä "patrioottien" joukosta, mutta voidaan sanoa, että raha on yhtiön suurimpia houkuttimia. 

Siis koska nämä palkkasoturit ovat pukeutuneet merkittömiin vaatteisiin, niin heitä ei välttämättä aivan heti ymmärretä yhdistää Venäjän asevoimiin. Venäjän  taktiikka on ollut sellaista, että ensin masinoidaan venäläismielisten tai venäjän kieltä käyttävien separatistien joukko, joka asuu jossain alueella. Sen jälkeen kun on vähän nahisteltu paikallisten mellakkapoliisien kanssa, niin nämä separatistit julistavat oman alueensa itsenäiseksi, ja kutsuvat paikalle Venäjän asevoimia tai Wagner Groupin palkkasotureita suojelemaan itseään sekä omaisuuttaan. Siis se että Wagner Groupin työntekijä saa palkkaa Venäjän hallintoa lähellä olevilta tahoilta ei tarkoita sitä, että hän on Venäläinen. 

Wagner Group voi värvätä toimijoita myös esimerkiksi Pohjois-Afrikasta sekä muualta maailmasta, jossa Venäjän arvovalta on suurta, tai jossa halutaan tukeutua Vladimir Putiniin. Meidän täytyy muistaa että Wagner Group ei ole ainoa palkkasoturi-yhtiä, jonka omistajapohja on venäläinen. Toinen merkittävä toimija sota-alalla on Slavonic Group, jonka päämaja on Hong Kongissa. Ja noilla yhtiöillä voi olla vaikka kuinka monta tytäryhtiötä eri puolilla maailmaa. 


****************************************************************************

Oliko Amnestyn raportti, jossa Ukrainaa syytetään ihmiskilpien käytöstä tarkoitettu informaatiovaikuttamisen välineeksi, jolla länsimaita kannustetaan jättämään Ukraina yksin? 



Kuva 2:) Beyraktar TB2-drone, joka näytteli suurta roolia ainkin Ukrainan sodan alussa.

Mediassa on ollut paljon polemiikkia erityisesti amnesty Internationalin raportista, jossa ukrainaa syytetään ihmiskilpien käytöstä. Mtv3 oli otsikoinut uutisen "Amnesty puolusti raporttiaan, jonka mukaan ukrainalaiset vaarantavat tahallaan siviilejä joukkojensa sijoituksella" (1). Myöhemmin sitten on amnesty julkaissut uuden kirjoituksen, jonka mukaan "Amnesty-vyyhti kiihtyy – järjestö pahoitteli raporttiaan Ukrainan sodasta, muttei perunut sitä" (2). No Venäjän asevoimien sotilaat ovat ampuneet siviilejä aivan säälittä, eli mikään pulmunen ei Venäjä kyllä ole, jos sodassa edes on pulmusia. 

Jos ajatellaan Amnestyn raporttia, joka tuo esiin joukon nimenomaan Ukrainalaisten tekemiä tai tekemiksi väitettyjä rikoksia, niin voidaan kysyä että tuotiinko tuo raportti esiin tällä hetkellä, koska sen avulla voidaan painostaa länsimaita lopettamaan asetoimitukset Ukrainalle. Mediassa on esitelty joukko lausuntoja, joiden mukaan länsimaisten ei pitäisi tukea Venäjän vihollista. Mediavaikuttaminen on yksi Putinin keinoista muokata ihmisten mielipiteitä hänelle myönteiseksi. 

Siis ketä palvelee näkemys siitä, että Ukrainaa ei saisi aseistaa?  Uutisista pitää aina löytää se, kenen etua joku uutinen palvelee. Ja se että ihmiset uskovat esimerkiksi Ukrainan jo hävinneen sodan palvelee tietenkin vastapuolen etua. Uskoisin että Putinin Trollit ovat ainakin osittain niiden uutisten takana, joissa kerrotaan että aseapu Ukrainalle vain viivyttää väistämätöntä. Tuolla tavoin länsimaita "kannustetaan" jättämään Ukraina oman onnensa nojaan. Niitä jotka kuuntelevat Kremlin vaatimuksia sekä mukautuvat niihin varmaan odottaa sopiva palkkio. Eli lahjonnan sekä uhkailun avulla Putin ajattelee hajottavansa länsimaiden rivit. 

Tuo aseavun lopettaminen tietenkin palvelisi Venäjän asevoimien etua. Venäjän asevoimien etu olisi varmaan se, että Ukraina olisi jätetty yksin, ja Venäjä saisi tehdä siellä mitä huvittaa. ilman Beyraktar-droneja, HiMARS-heittimiä ja Javelin- sekä Stinger-ohjuksia ei Ukraina olisi varmaan voinut vastustaa Venäjää näin kauan. Varsinkin sodan alussa lennokit olivat tehokkaita välineitä ja ne näyttelivät suurta roolia panssareiden hidastamisessa, ja ennen kuin Venäjä siirsi IT-ohjuksia tuonne rintamalle olivat dronet keskeisiä välineitä tankkien tuhoamisessa eli ne ohjasivat tykistön tulta sekä myös itse laukoivat ohjuksia venäjän tankkien päälle. 

 Saattaa olla että Putinin miehet ovat tuon raportin takana. Ja hän saattaa ajatella että yhdessä halvan kaasun ja öljyn kanssa tuo raportti tarjoaisi länsimaille mahdollisuuden jättää Ukraina yksin. Eli kyseessä olisi tekosyy, jolla länsimaiden tuki Ukrainalle saataisiin loppumaan, jotta Venäjä voisi viedä läpi suuren suunnitelmansa Ukrainan kansallisen olemassaolon lopettamiseksi. Ensin Amnesty puolusteli, mutta sitten pahoitteli raporttiaan, muttei perunut sitä. 

5.8.2022

(1) https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/amnesty-puolusti-raporttiaan-jonka-mukaan-ukrainalaiset-vaarantavat-tahallaan-siviileja-joukkojensa-sijoituksella/8483034

8.8.2022

(2)https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/amnesty-vyyhti-kiihtyy-jarjesto-pahoitteli-raporttiaan-ukrainan-sodasta-muttei-perunut-sita/8483782

***************************************************************************

Palkkasoturia ei aina voida jäljittää todelliseen palkkaajaan, jos palkkaaminen tapahtuu ketjutettujen yhtiöiden kautta. 


Eli vaikka jonkun  palkkasotilaan palkkakuitissa ei lue, että palkanmaksaja on Slavoic tai Wargner, niin hän saattaa kuitenkin työskennellä noille yhtiöille. Ja sitten tietenkin tulevat ne yhtiöt, joiden kautta maksetaan niiden henkilöiden palkkiot, jotka esimerkiksi antavat omia sosiaalisen median tunnuksiaan Putinin trollitehtaan käyttöön.

Yksi synkimmistä arvioista on se, että Venäjä tähtää Ukrainalaisten kansallisen identiteetin tuhoamiseen. Sotarikosten sekä jatkuvan tuhoamisen tarkoitus on tietenkin myös pitää omat rivit tiiviinä sekä estää omia sotilaita karkaamasta Ukrainan puolelle. Mutta kuten tiedämme, niin Amnesty international moitti Ukrainaa siitä, että se on sijoittanut sotilaitaan keskelle kaupunkia. Samoin Venäläisten sotavankien huono kohtelu on saanut Amnestyltä sapiskaa. Eli kuten tiedämme, niin Venäjä kohtelee sotavankejaan erittäin huonosti, eikä Venäjä muutenkaan ole varmaan kovin tarkasti suunnannut ohjuksiaan, koska tuhot ovat erittäin laajat. 

Median pitää olla tasapuolinen. Eli molempien osapuolten esittämiä lähteitä pitäisi käyttää. Mutta mitä jos toinen osapuoli järjestelmällisesti tuhoaa infrastruktuuria välittämättä vähääkään siitä, miten suuri osa jostain kaupungista muuttuu soraläjäksi. Tietenkin sota aiheuttaa aina vihaa. Kukaan ei varmaan halua sitä, että oma koti muuttuu rauniokasaksi. Kuitenkin meidän pitää muistaa se, että jossain vaiheessa meidänkin pitää voida sanoa että on olemassa raja, jonka yli ei sovi mennä. On tahoja joiden mielestä Ukrainaa ei saisi aseistaa, koska se pitkittää sotaa. Ja tietenkin ylin näistä tahoista on Kreml, jonka arvovaltaa on loukattu. 



https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/65811db3-d806-469e-8539-ed35d92ed577


https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/amnestyn-suomen-johtaja-kohuraportista-kylla-se-sattuu-kun-haukutaan-putinin-katyriksi/8483948#gs.81m3sp


https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/venaja-takoo-nyt-tiiviimpia-suhteita-afrikassa-aseina-palkka-armeija-ja-informaatiovaikuttaminen/8483472#gs.81lzl1

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/syksy-rasanen-kutsui-ukrainan-sotaa-sisallissodaksi-kritiikkia-satelee-twitterissa-vain-venaja-ja-putin-myonteiset-kutsuvat-sisallissodaksi/8483686

https://www.ponarseurasia.org/where-s-wagner-the-all-new-exploits-of-russia-s-private-military-company/

https://en.wikipedia.org/wiki/Wagner_Group


https://en.wikipedia.org/wiki/Slavonic_Corps


Kuva 1:) https://www.ponarseurasia.org/where-s-wagner-the-all-new-exploits-of-russia-s-private-military-company/


Kuva 2:)https://defbrief.com/wp-content/uploads/2021/05/Bayraktar-UAV.jpg 


https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

lauantai 6. elokuuta 2022

Median neutraliteettista sekä parista muusta asiasta





Mediaa koskeva laatuvaatimus on neutraliteetti. Eli toimittajien pitäisi käyttää tasapuolisesti kaikkia saatavissa olevia lähteitä. Mutta sitten kun puhutaan lähteiden käytöstä, niin unohdetaan että on valtioita joissa median tehtävä on toimia valtion johdon äänitorvena. Siis me lännessä olemme tottuneet median puolueettomuuteen, mutta mitä jos sitten valtion valvoma media on muutettu koneistoksi, jonka avulla ihmisiä leimataan valtion vihollisiksi. 

Me olemme myös tottuneet poliitikkoihin, jotka antavat rakentavia lausuntoja. Mutta sitten me kohtaamme tilanteen, missä valtion johtaja uhkailee muita sodalla, ja toimii muutenkin vastoin kansainvälistä lakia, niin me olemme täysin uuden tilanteen edessä. Mitä jos toinen osapuoli rikkoo kansainvälistä lakia ensin törkeästi esimerkiksi hyökkäämällä itsenäiseen valtioon? 

Me syytämme mielellämme USAaa siitä, että se hyökkäsi Irakiin. No Irak ensin hyökkäsi Kuwaitiin, joka on myös itsenäinen valtio. Vaikka Kuwaitin parlamentti teki päätöksen liittymisestä Irakiin, niin tuo päätös tehtiin varmasti pakon edessä. Siis pitääkö pakolla tehtyä päätöstä kunnioittaa? Kas siinä vasta loistava kysymys. Myöhemmin YK sitten asetti Irakiin lentokieltoalueet sekä väärin tulkittu tiedustelutieto sai aikaan oletuksen, jonka mukaan Irak kehitteli massatuhoaseita. Sen jälkeen USA hyökkäsi tuohon maahan, ja syrjäytti Saddam Husseinin.

No, ehkä osasyy tähän hyökkäykseen oli se, että Irakin johto vitkasteli kaikkien sille asetettujen ehtojen täyttämisessä, kohteli uskonnollisia vähemmistöjään melko ankarasti tai jopa mielivaltaisesti. Sekä tietenkin esteli asetarkastajien työtä kaikin tavoin. Vaikka Irakilaisia sotilaita ei osallistunut mielenilmauksiin, jotka kohdistettiin esimerkiksi IAEA:n tarkastajiin, niin niiden takana ilmeisesti oli Baath-puolue tai sen puolisotilaallinen haara, mistä voidaan vetää linja ainakin Saddamin lähipiiriin. Ja Irakin johtajan käytös tietenkin vuoden 2001 Terrori-iskujen kanssa kiihdytti halua syrjäyttää Saddam Hussein. 

Siis ainakaan Saddam ei kauheasti tehnyt mitään sellaista, minkä avulla esimerkiksi biologisten tai kemiallisten aseiden valmistaminen voitiin suoraan todistaa loppuneen. Siis Irakissa ydinaseen kehittäminen loppui kun Israel tuhosi sen osiris reaktorin, mutta myöhemmin Saddam kehitteli tai valmisti suuren määrän sekä konventionaalisia fosgeeni- tai muita myrkkykaasuja kuten sinappikaasua, sekä hermokaasuja. Siis Irakin massatuhoaseet olivat lähinnä kemiallisia aseita, joita se oli ennen käyttänyt mm. omaa kurdivähemmistöään vastaan.

Venäjä aikoinaan sääti lain, jonka mukaan hyökkäyssota on kielletty. Sen takia tuota maata kiiteltiin YKssa. Mutta sitten kun katsomme esimerkiksi tuota Ukrainan tilannetta, niin Venäjä lähti tukemaan separatisteja, jotka julistivat Krimin, Luhanskin sekä Donetskin kansantasavallat itsenäisiksi. Ja sitten vain pyytämään Venäjää apuun. Sen jälkeen alueen johto julisti kansanäänestyksen, jonka mukaan nuo tasavallat liittyivät Venäjään. Ja sitten tietenkään Venäläisen näkökulman mukaan kyseessä ei ole muuta kuin oman alueen puolustaminen. 

Kun puhutaan Venäjästä, niin silloin varmasti mieleen tulevat gallupit, joiden perusteella 60-90% venäläisistä on Vladimir Putinin takana. Tässä sitten varmasti myös muistellaan sitä, kuinka esimerkiksi Venäjän kansa yhdistyy lippunsa taakse. Mutta mitä tapahtuu, jos Venäjän kansalainen oikeasti sanoo jotain tuota Putinin sotaa vastaan? Se saattaa aiheuttaa hyvin ahdistavan tilanteen, kun sisäministeriön joukot potkaisevat kello 12 yöllä oven auki, ja konepistooli painetaan päätä vasten. 

On asioita, joista me emme ehkä pääse koskaan eroon, ja sen asian nimi on YYA-Suomi. Tuolloin kauan sitten meillä oli media, jonka toiminta oli todella erikoista. Median neutraliteetti oli tuolloin sellaista, että ulkopoliittiset suhteet sekä varsinkin idänsuhteet olivat kaikki kaikessa. Jos ihminen sanoi jotain, joka ei miellyttänyt esimerkiksi tasavallan presidenttiä, niin hän joutui välittömästi hyvin ikävään mediatulituksen kohteeksi. 

YYA n aikaan maassamme oli tietenkin oikeus olla kriittinen, mutta mitään mitä Neuvostoliitto sattui tekemään ei saanut tietenkään arvostella. Oli tapana että jos Neuvostoliitto jäi kiinni jostain ikävistä asioista, niin silloin myös länsimaiden ongelmista piti tehdä juttu, jossa kerrottiin kuinka epädemokraattinen länsimaa X sattui olemaan. YYA suomessa esimerkiksi rauhanmarsseissa vain USAn "Pershing"-ohjuksia sai vastustaa, Neuvostoliittolaisten SS-20 ohjusten kuvien näyttäminen rauhanmarsseilla oli kiellettyä. 

Siis vaikka maassamme ei ollut sensuuria eikä myöskään esimerkiksi viranomaisilla ollut virallista oikeutta tehdä poliittisia pidätyksiä, niin kuitenkin väärät mielipiteet saattoivat aiheuttaa hyvin suuria vaikeuksia ihmisille. Eli heidät ikään kuin poistettiin yhteiskunnasta länsimaiden myötäilijöinä. Vaikka virallisesti ei ollut kysymys poliittisesta pidätyksestä, niin YYA Suomessa vääränlaiset kirjoitukset veivät henkilön suoraan hyllylle. Sotarikokset ovat aina hyvin ikäviä asioita, mutta kun esimerkiksi ajatellaan Neuvostoliiton hyökkäystä Afganistaniin vuonna 1978, niin olisiko sitten sieltä jäänyt jotain mahdollisesti putkissa tapahtunutta toimintaa raportoimatta? 

Amnesty International on syyttänyt Ukrainaa siitä, että se sijoittaa joukkojaan kouluihin keskelle asutuskeskuksia. Irak sijoitti samalla tavoin joukkojaan asutuskeskuksiin, ja jos noihin joukkoihin isketään, niin se tietenkin vaarantaa siviilejä. Mutta samalla meidän pitää muistaa se, että jos joukot ovat erillään jossain pellolla, niin niiden tuhoaminen käy käden käänteessä. Amnesty syyttää myös vuonna 2014 Ukrainan sisällissodan osapuolia sotarikoksista, mutta kuten olen Twitterissä kirjoittanut, niin miksi nämä asiat ovat nyt tulleet mieleen? 

Ukrainan tilanne on siitä mielenkiintoinen, että mitä olisikaan tapahtunut jos hyökkääjä olisi ollut USA? Miten suuria mielenosoituksia silloin olisi saatu aikaan? Tai ehkä Venäjää tai sen liittolaisia arvioidaan vähän eri kriteerien pohjalta kuin länsimaisia toimijoita. Nimittäin Israel ei ole ainoa maa maailmassa, missä palestiinalaisten asema on huono. Se on huono lähes kaikkialla. Mutta palataan taas aiheeseen, mikä liittyy hyökkäyssotaan. Milloin vieraan valtion kansalaisen saa oikeastaan mestata? 

Mitä jos joku ihminen vain huutaa täyttä kurkkua kuolemaa kaikille länsimaille sekä julkisesti puolustaa terroria? Pitääkö länsimaiden vain katsella sivusta, jos joku hyväksyy terrorin, sekä tarjoaa terroristeille tukikohtia? Tai mitä jos valtion toiminta on sellaista, että pelkkä sana valtion johtoa vastaan tarkoittaa pidätystä sekä mahdollista kidutusta ja kuolemaa? Siis pitääkö meidän siis katsoa sivusta, jos joku valtio päättää että siellä saa tehdä mitä hyvänsä, jos sattuu kuulumaan poliisivoimiin, jos kohteena on henkilö, joka lähettää pari twiittiä, joissa arvostellaan valtion johdon tapaa toimia. 

Siis tässäpä hyvä kysymys, koska myös sota joka kohdennetaan siviileihin on terroria. Jos tuhansia jonkun valtion kansalaisia tapetaan, niin valtion velvollisuus on puolustaa kansalaisiaan. Ja jos sitten puhutaan puhtaasti esimerkiksi terroristien tukijaksi ilmoittautuneen henkilön surmaamisesta salamurhassa, niin olisiko sitten vaihtoehtona oleva täysimittainen sota parempi? 

Putinin masinoimat vakoojalait ovat laeista vaarallisimpia. Niiden perusteella henkilö voidaan tuomita sakkoihin, tai hänet voidaan leimata vakoojaksi, mikä tuo sitten vaikeuksia lähes jokaisella elämän alueella. Ja miten esimerkiksi työtön venäläinen maksaa 5000 euron sakkoja? Ja vaarana aina on se, että joku avaa esimerkiksi sosiaaliseen mediaan tilin toisen nimiin, ja lähettää muutamia kriittisiä arvioita esimerkiksi viranomaistyöstä. 

Vaikka ehkä ketään ei ole vielä tuomittu noiden lakien perusteella, niin jos laki on olemassa, niin silloin varmasti myös tuomioita voidaan sen perusteella jakaa. Ja jos esimerkiksi oikeudenkäyntikulut ovat kovin suuret, niin silloin niiden maksamisesta voi tulla vaikeuksia. Ja sitten voidaan tuo henkilö pidättää esimerkiksi sakkomuunnon perusteella. Eli koska henkilö ei maksa sakkoja, niin hänet haetaan kotoa, ja pannaan vankilaan. Tuo asia on tietenkin helpommin perusteltavissa kuin esimerkiksi pelkkä poliittinen pidätys.


Kuva:) https://suomenkuvalehti.fi/wp-content/uploads/2020/03/moskova-nakyma.jpg

Heinäkuun 29 päivä vuonna 2022 oli ihmiskunnan historian lyhin.


Kuvakaappaus Phys.org artikkelista, jonka otsikko on kuvan päällä.



Heinäkuun 29 päivä vuonna 2022 oli ihmiskunnan historian lyhin. Siis kun maapallon pyörimisnopeus kiihtyy, niin silloin vuorokausi lyhenee. Syy siihen, miksi maapallon pyörimisnopeus kohoaa saattaa johtua siitä, että valtamerissä olevan veden määrä on pienempi kuin ennen, mikä johtuu ilmaston lämpenemisestä. 

Vesi vaikuttaa hidastavasti maapallon pyörimiseen, koska kun maapallo pyörähtää, niin valtamerissä oleva vesi ikään kuin jää jälkeen pyörimisliikkeestä. Jos vettä on vähän, niin silloin tuo jarru ei toimi. Vaikka veden höyrystyminen ei ole ehkä niin kauhean suuri asia, niin silloin kun tuo ilmiö vaikuttaa kaikkiin vesistöihin, mukaan lukien valtameret, niin sillä varmasti on vaikutusta. 

https://www.foxnews.com/us/june-29-2022-earths-shortest-day-ever-slight-wobble

https://phys.org/news/2022-08-earth-faster-usual-experts-shortest.html

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/vuorokaudet-muuttumassa-mystisesti-pidemmiksi-tutkijat-h%C3%A4mill%C3%A4%C3%A4n/ar-AA10nzpE?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=93511fc175424c5db6dc1799c0c560ec

https://yle.fi/uutiset/3-12563666


Kuva: https://phys.org/news/2022-08-earth-faster-usual-experts-shortest.html

sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Miksi tietojärjestelmien käyttöönotto tapahtuu, vaikka järjestelmä ei ole valmis?

 


Tässä on taas mediassa keskusteltu Apotista. Eli kyseessä on HUSn uusi ja upea tietojärjestelmä, josta tuli samalla myös vähän apea työkalu. Apotti on kärsinyt aina jonkinlaisista ongelmista, ja sen väitetään maksaneen jo 1,5 miljardia veronmaksajien rahoja. Mutta vaikka tuota järjestelmää on koko ajan väitetty keskeneräiseksi, ja toimimattomaksi, niin silti se on käytössä. 

Tämä Apotti ei ole ainoa järjestelmä, joka on otettu käyttöön vaikka se on osoittautunut keskeneräiseksi. Oikeastaan monia muitakin asioita maassamme tehdään, jotka ovat joko turhia tai sitten ne ovat jotenkin muuten sellaisia, että niistä ei ole kenellekään mitään hyötyä. Siis miksi ihminen toimii vastoin omaa etuaan? Vastaus on ehkä sellainen, että me emme sitä aina halua kuulla. Toimimattomasta järjestelmästä luopuminen olisi sellainen asia, että silloin tuota asiaa ajava henkilö myöntää tehneensä virheen. 

Virheen myöntäminen on asia, mikä ei koskaan ole ilmeisesti kovin helppoa. Kun päätös asiasta on tehty, niin missään nimessä ei tuota päätöstä voi kukaan perua, tai sitten johtaja menettää kasvonsa. Eli maassamme ei koskaan edes kukaan yritä myöntää sitä, että on saattanut tulla tehtyä vääriä päätöksiä, tai sitten on esimerkiksi unohdettu että lääkärin työ ei ole aivan samaa, kuin jonkun varastokirjanpidon rakentaminen. Varastokirjanpito vaatii vain sitä, että tiedetään mistä mikäkin tavara on haettu, ja mihin se on menossa. Tuorevaraston kohdalla tietenkin pitää muistaa tuoreus-säädökset. 

Mutta kun puhutaan lääkärien käyttöön tarkoitetusta ohjelmistosta, niin se on vähän vaikeammin toteutettavissa kuin joku varastokirjanpito. Siis tietenkin esimerkiksi se kuka lääkäri on hoitanut, mitä tehtiin ja mitä pitää tehdä ovat asioita, joita tuosta ohjelmasta pitää löytyä. Mutta sitten kun muistellaan sitä, että lääkäreillä, ja hoitajilla on erilaiset oikeudet potilaiden tietoihin, niin tämä ohjelmointi muuttuu hiukan työläämmäksi. Samoin on olemassa miljoona muutakin asiaa, joita pitää tietää, kun lähdetään rakentamaan potilastietojärjestelmää. 

Eli mistä esimerkiksi tarkastetaan se, että saako lääkäri ottaa potilaan vastaan, tai että kuka saa tehdä mitäkin voivat olla hyvin hankalasti toteutettavissa käytännössä. Siis vaikka ohjelmoijat olisivat kuinka loistavia varastokirjanpito-ohjelmia tehneet, niin sellaisten ohjelmien rakentaminen, jotka vaativat tiettyjä protokollia sekä joissa käsitellään erittäin luottamuksellista tietoa ovat hiukan monimutkaisempia toteuttaa kuin varastokirjanpito. Samoin tietenkin esimerkiksi se, mitä tietoja työkaverit sekä oma esimies voivat etsiä pitää muistaa rajata. Tai seuraukset voivat olla hyvin noloja vähän jokaiselle. 




Siis miten esimerkiksi lääkärissä käyntejä koskeva salassapitovelvollisuus taataan? Eli onko esimerkiksi hoitotyön esimiehellä lupa tarkastella alaistensa tietoja miten huvittaa. 


Salassapito on asia, mikä aina välillä nousee pintaan. Jos ihminen menee lääkäriin, niin hän tuskin haluaa että kaikki muut tietävät, mitä hän lääkärissä tekee tai mitä sairauksia hänellä on. Mutta sitten aina välillä eteen tulee esimerkiksi psyykkiset oireet. Eli pitääkö esimerkiksi juuri psykiatristen oireiden kohdalla tuollainen asia tulla hoitotyön esimiehen tietoon? 

Siis suurin osa psykiatrisista potilaista ei ole mitenkään vaarallisia, mutta toisaalta taas psykiatriset oireet voivat olla merkkejä vaarallisuudesta. Kyse ei ole nimittäin kovin helposta aiheesta. Jos ihminen käyttäytyy huomiota herättävästi, niin hän saattaa pelottaa potilaita. 

Jos henkilö ei luonteensa tai käytöksensä puolesta sovi hoitotyöhön, niin hänelle pitää sanoa tuo asia. Sekä samalla ohjaamaan hänet sellaiseen työhön, jossa noita hyvin ikäviäkin asioita kuten touretten syndroomaa, ADHDtä tai muita jonkun mielestä epänormaaleja asioita siedetään. Psykiatristen diagnoosien ongelma on siinä, että ne leimaavat ihmistä. Esimerkiksi maksasyöpä tai keuhkosyöpä, joista monet tapaukset ovat huonoista elämäntavoista johtuvia ovat jostain syystä paljon hyväksyttävämpiä sairauksia kuin erilaiset psykiatriset sairaudet. 

Esimerkiksi koko elämänsä tupakoinut keuhkosyöpäpotilas voi toivoa, että muut käyttävät kasvomaskia hänen lähellään. Mutta annas olla, kun joku ADHD potilas sanoo, että voisitteko puhua vähän hiljempaa, kun hänellä on keskittymishäiriö. Tuolloin ei tämä pyyntö saa mitään vastakaikua. Tai jos ADHD potilas nyt toivoo että hän voisi vähän kävellä jossain käytävällä, niin tähän asiaan ei voi kukaan missään edes kuvitella suostuvansa. Mutta tupakkatauon saa ilmeisesti jokainen sellaisen haluava pitää.

ADHD potilaan kävely käytävällä on asia, mikä vie turhaan työaikaa, mutta tupakkatauko on sen sijaan tarpeellinen osa työpäivää. Mutta ehkä siellä tupakkapaikalla tehdään Exceliä siinä tupakoinnin lomassa. Ja tuo aika käytetään muutenkin siihen, mistä työnantaja maksaa. 

Samoin pitää sanoa, että se että toinen ihminen ei ole esimerkiksi esimiehen mielestä sopiva vaikkapa vanhusten hoitajaksi, ei tarkoita sitä että hän on kaikkiin mahdollisiin asioihin epäsopiva. Samoin kun äsken kirjoitin epänormaali, niin silloin tietenkin voidaan kysyä, että kuka oikeastaan päättää siitä mikä on normaalia ja mikä ei. Samoin pitää huomioida se, että ihmiselle ei saisi loputtomiin aiheuttaa pettymyksiä, eikä kenenkään tarvitse mitä hyvänsä kestää. 

Mutta samalla pitää muistaa että myös psykiatrisella potilaalla on oltava joku oikeusturva. Eli kaikkien ei tarvitse tuota asiaa tietää. Psykiatrinen diagnoosi on ihmiselle valtava taakka, varsinkin kun siitä kerrotaan vain niitä parhaita paloja. Siis nykyään esimerkiksi ADHD diagnoosit ovat yleisiä, ja tuota tilaa pidetään paljon yleisempänä kuin mitä niiden on uskottu olevankaan. 

Kuitenkin meidän maailmassamme erilaisuutta jostain syystä syrjitään. Eli sanotaan että ihmisen pitää olla jotenkin normaali, jotta hän saa työskennellä esimerkiksi terveydenhuollossa. ADHD-potilaan järjessä tai älykkyydessä ei ole mitään vikaa. Mutta jostain syystä noita henkilöitä poistetaan hyvin helposti hoitotyön parista. Samoin ADHDsta kärsivä henkilö voi joutua muita useammin kiusaamisen kohteeksi. Tuolloin ADHDta pidetään ikään kuin asiana, joka oikeuttaa muita kiusaamaan tuota henkilöä, joka ei täytä normaaliuden määritelmää. 

ADHD on tarkkaavaisuushäiriö, ja esimerkiksi autismin kirjo voi pahentaa tuota asiaa. Mutta kuitenkin vaikka puhutaan esimerkiksi siitä, että ADHDhen on lääkitys, niin jostain syystä vain mieleen tulee että ADHD- sekä autismin kirjosta kärsivän henkilön pitäisi saada myös positiivista palautetta siitä, että hän yrittää olla sosiaalinen. Se että ihminen on "kato tossa toi menee" tai "se outo tyyppi" niin silloin en usko että kyse on missään nimessä tilanteesta, jossa henkilö motivoituu edes lähestymään muita. 

Aina välillä sanotaan, että jos henkilö eristäytyy jatkuvasti, niin silloin pitää ottaa selvää siitä, onko eristäytyminen henkilön itsensä päätös, vai estävätkö muut hänen yrityksensä tehdä tuttavuutta? Jos ensimmäinen kommentti koulun pihalla on "painu V***" ja pari iskua naamaan, niin silloin henkilö ehkä ei enää jossain vaiheessa edes halua tehdä tuttavuutta. Siis onko kyseessä oikeasti ADHD vai onko kyse siitä, että yksin oleva henkilö on koulukiusattu, joka pelkää muiden seuraa pitää oikeasti selvittää. 

ADHD:n taakse voidaan aina paeta, ja pakottaa oppilas vaihtamaan koulua. Mutta se ei tarkoita sitä, että kiusaaminen on sillä sovitettu. ADHD on asia mikä varmasti on aina välillä aiheuttanut keskusteluja. Mutta jos sitten puhutaan siitä, että henkilöllä on ADHD tai joku muu ikävä asia kuten touretten syndrooma, niin silloin hän tarvitsee erityistä tukea esimerkiksi juuri sosiaalisten taitojen tai sosiaalisuuden kohdalla. Autisti joutuu tekemään paljon tavallista enemmän töitä jotta hän edes uskaltaa aloittaa keskustelun. Tietenkin lääkehoito voi olla kannattava asia, mutta samalla pitäisi myös lähteä siitä, että henkilö tarvitsee myös positiivista palautetta sosiaalisuudestaan. 


https://yle.fi/uutiset/3-12553749


https://fi.wikipedia.org/wiki/Tarkkaavaisuus-_ja_ylivilkkaush%C3%A4iri%C3%B6


https://fi.wikipedia.org/wiki/Touretten_oireyhtym%C3%A4


https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

Kuka räjäytti Nord-Stream 2n?

https://yle.fi/a/74-20237886 Kenttätason  toimijoina  oli joukko ukrainalaisia. Ja kuten YLEn jutusta ilmenee, niin tuon kaasuputken räjäytt...