Uudenvuoden lupaukset piti tehdä varmaan jo eilen.

Uudenvuodenlupaukset ovat asioita, jotka vain kuuluvat uuteen vuoteen. Uutena vuotena lupaamme olla entistä kiltimpiä, polttaa vähemmän tupakkaa sekä tietenkin olla muutenkin avuliaita. Mutta kun vuosi sitten kuluu eteenpäin, niin emme sitten enää muistele sitä, kuinka paljon tai millaisia lupauksia olemme tehneet. Eli ilmeisesti emme myöskään niitä tänäkään vuotena aio pitää. Tai niin aina silloin tällöin käy, että tulee luvattua asioita, joita emme sitten jostain syystä muista tai halua muistaa. 

Monissa työpaikoissa edessä on erilainen uusi vuosi. Eli on tehty kaiken maailman muistioita siitä, kuinka tasa-arvon pitäisi toteutua Usein noita suunnitelmia sitten esitellään esimerkiksi toimiston seinällä tai niitä lähetetään PDF-tiedostona alaisille. Siis kukaan työpaikalla töissä oleva henkilö ei ole ehkä istunut ollenkaan noissa kokouksissa, vaan ne on ilmeisesti tehnyt joku konsultti, jonka ei ole tarvinnut työpaikalla tehdä edes yhtään haastattelua, kun hän on sen upean muistion saanut tehtyä. Työpaikalla kuulemma sitten tasa-arvo toteutuu erittäin hyvin, lukuun ottamatta paria kehitettävää asiaa, joista sitten on pari liitettä. Ja sitten voidaan suoraan siirtyä puhumaan siitä, miten miesten ja naisten palkkakehitys toteutuu tällä kerralla. 

Sitten huomautetaan vitseistä, jotka saattavat loukata jotain sellaista, jonka sukupuoli-identiteetti tai seksuaalinen suuntautuminen eivät edusta niin sanotusti valtaväestöä. 

Mutta sitten kuitenkin voidaan sanoa, että tasa-arvo ei ole vain sitä, että huomioidaan naisten palkkausta, tai ollaan huomaavaisia sukupuolista suuntautumista käsittelevissä keskusteluissa tai vältetään koko asiaa. Mutta miten sitten tasa-arvo toteutuu muussa toiminnassa? Miten esimerkiksi vuokra- eli määrä-aikaisten työntekijöiden integroiminen muiden eli omien työntekijöiden joukkoon onnistuu? Voivatko he tulla esimerkiksi luottamusmiehen puheille ja kertoa huolistaan? Kutsutaanko heitä samalla tavalla esimerkiksi keilaamaan, tai kannustetaanko noita ihmisiä suoraan ottamaan kontakteja toisiin työntekijöihin? 

Työpaikoilla tehdään paljon työtä sen eteen, että työpaikka koettaisiin viihtyisäksi. Tai ainakin paperien mukaan toimitaan. Mutta jostain syystä upeat visiot upeasta uudesta, sosiaalisesta työpaikasta muuttuvat muutamaksi kuivuneeksi pullan palaksi ja kahvipannuksi jossain sivuhuoneessa. Siis kaikki menee hyvin, kunnes pitäisi ryhtyä sanoista tekoihin. Syy miksi nuo sosiaaliset tilat saattavat olla hiukan nuhjuisia, koska niitä ei kukaan kuitenkaan kukaan viitsi käyttää. Vaan kahvit viedään suoran työpisteeseen, jossa ne niellään ja samalla lueskellaan jotain pörssilehteä. Eikä tuolloin henkilöä saa häiritä. 

Tasa-arvo ja viihtyisyys ohjelmat ovat sellaisia, että niille käy kuten jossain koulussa on käynyt kaiken maailman "kiva koulu" hankkeille. On esitetty sitä, että jokainen ottaisi kaverin mukaan välitunnille ja sitten juttelisi hänen kanssaan koko välitunnin. Siinä sitten voisivat nuoret tutustua toisiinsa. Mutta jostain syystä sitten kun välitunnille lähdetään, niin siinä sitten tuollainen hiljainen kaveri unohdetaan taas kerran yksin. Eli välitunnille painetaan tukka suorana eikä edes halua muistaa sitä, mitä joku on jossain sanonut. Tuolloin idea on loistava, mutta teot sitten ikään kuin vain jäävät tekemättä.                                                            

Työyhteisöissä tasa-avo tarkoittaa usein vain sukupuolten välistä tasa-arvoa. Ja kun me ajattelemme tasa-arvoa sekä ihmisten itsekkyyttä, niin joka päivä kohtaamme tilanteita, joissa ihminen on jotenkin erilainen. Poikkeavuus valtavirrasta aiheuttaa aina kyräilyä sekä erilaisia puuhun koputtamista. Erilainen pukeutuminen on joidenkin mielestä asia, jota voidaan käyttää tekosyynä  Esimerkiksi erään shakin pelaajan farmarit olivat asia, jonka takia hänet voitiin sulkea pois shakki turnauksesta. 

Ja joskus työpaikalla riittää pelkkä väärä murre, niin silloin pomo mielellään kertoo suoraan missä kaappi seisoo. Mutta siis syrjintää aiheuttaa myös esimerkiksi se paljon puhuttu epätyypillinen työsuhde, eli jos joku on esimerkiksi toisissa tehtävissä kuin kaikki muut, niin hän sitten kohtaa koko työyhteisön asenteet siten, että hänen kanssaan ei kukaan viitsi edes puhua koko työpäivänä tai sitten häntä ei koskaan kutsuta esimerkiksi mihinkään työajan ulkopuolisiin tapahtumiin. 

Eli tasa-arvo työpaikalla ei ole vain sukupuolten välistä tasa-arvoa. Tasa-arvo on muutakin kuin vain sukupuolten välistä palkkoja koskevaa tasa-arvoa. Se on sitä että toista kunnioitetaan myös silloin kun hänellä on pienempi palkka. Alaisella on tietenkin lojaalisuus velvoite. Mutta samalla kuitenkin myös esimiehen voidaan olettaa käyttäytyvän asiallisesti alaistaan kohtaan. Eli myös esimies voi toimia alaistaan kohtaan siten, että hänen toimintansa ei ole hyväksyttävissä. 

Yhdenvertaisuus sekä tasa-arvo ovat lakiin kirjoitettuja asioita. Se että ihminen sattuu olemaan erilainen kuin toiset käytetään säälittä hyväksi. Erilaisuuden ei tarvitse olla mitään kovin erikoista. Se ei välttämättä liity esimerkiksi seksuaaliseen suuntautumiseen, ihon väriin tai mihinkään muuhun asiaan kuin siihen, että toinen vain sattuu jollain tavalla olemaan toisenlainen kuin toiset. 

Koska luet tämän, niin et vielä ole uutta vuotta viettämässä.

Hyvää uutta vuotta koko Suomelle. Siis se mitä me haluamme ovat hyvät asiat. Se mitä taas haluamme jostain syystä lukea ovat asiat, joissa siintää maailmanloppu meininki.  Mutta siis kohta on aika siirtää vanha vuosi muistojen kammioon, ja ottaa uusi vuosi ja uudet kujeet käyttöön. Siis uusia kojeita varmaan taas kohta saamme käyttöömme, mutta kuitenkin meillä pitää olla myös muuta sisältöä elämään, kuin uusien koneiden tai virtuaalisten laitteiden käyttöä. Ja yksi niistä on tietenkin virtuaalisen ilotulituksen katseleminen oman tietokoneen näytöltä. 

Tai ehkä olen vähän enemmän kuin normaalisti rajoittunut. Ja rajoitteista olemme saaneet lukea koko viime vuoden. Ihmisten mielestä on hienoa kun esimerkiksi työpaikkaa koskevissa lääkärin yms. rajoiteita käsittelevissä todistuksissa kerrotaan suoraan heti ensimmäisellä sivulla että mitä kaikkia rajoitteita ihmisellä oikeastaan voi olla. Jos sitten noiden rajoiteista kertovien listojen jälkeen työhönottajalla on vielä aikaa, niin hän voi sitten vielä jostain CVstä katsoa sen, mitä hyvää hakijassa oikeastaan voisi olla. Mutta tekeekö tuo käsittelijä niin. 

Vai laittaako hän hakemukset sen jälkeen suoraan roskakoriin? Tai ehkä hän asettaa tuon henkilön neljän tunnin työpäivälle, sekä järjestelemään jotain tunkkaista varastoa mielellään yksin. Näin sitten kukaan ei aiheuta tuolle henkilölle mitään suurta pettymystä. Kun hän ei saa koskaan edes vaihtaa sanaakaan muiden kanssa, niin varmaan hän silloin säästyy suurilta pettymyksiltä. 

Kun työnhakija laittaa hakemuksensa jollekin työnvälitys-alan yhtiöön, joita henkilöstöpalvelun nimellä kutsutaan, niin hän joutuu täyttämään esimerkiksi osoitetta ja puhelinnumeroa. Kuitenkaan työnantajan ei tarvise kertoa kuka noita hakemuksia käsittelee. Eli periaatteessa vaikka väkivaltaisen puolison sisko tai veli voivat noita hakemuksia päästä lukemaan. Tai pahimmassa tapauksessa väkivaltainen exä voi saada tuon hakemuksen oman työpaikkansa toimiston pöydältä. 

Kun tässä tekstissä puhutaan "rajoitteisesta henkilöstä", niin se ei tarkoita ketään tiettyä ihmistä. Se tarkoittaa ketä tahansa jolle on määrätty sairaseläke, joka käsittää fyysiset, psyykkiset sekä sosiaaliset työtä koskevat rajoitteet. Noiden rajoitteiden takia henkilö saa sitten eläkettä, joka ei kuulemma suuren suuri ole. Eli kun esimerkiksi lehdistössä puhutaan noista suurenmoisista eläkkeistä, niin ehkä kannattaisi myös mainita se paljon puhuttu eläkkeen määrä. Eli tietenkin se näyttää hyvältä, jos joku on saatu pois työvoimatoimiston kortistosta. Mutta se että eläkkeen määrä ei nyt kovin suuri ole ei varmaan ainakaan eläkkeen saajaa lämmitä. 

Siis me käsittelemme asioita jostain syystä siten, että missään ei käsitellä ihmisen osaamista, muuten kuin siten, että listataan sitä, mitä hän ei osaa tai muuten kykene tekemään. Varmaan on hienoa ajatella että ihminen menee sairaslomalle työvoimatoimistosta, niin hän voisi saada eläkkeen, jonka avulla sitten selviää päivittäisistä asioista. No sitten varmaan unohtuu kaikki se, mitä me muut olemme saaneet kuulla. Ihminen ei siis ole mikään toimeentulotuen käyttäjä, joka käy joka päivä ostamassa maidon sekä hernekeittoa ja viikonloppuisin pizzan jostain kaupasta. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, jonka elämään pitäisi kuulua muutakin kuin jokapäiväinen leipä. Siis mitä muuta kuin vuokran ja laskujen maksu sekä jokapäiväinen leipä pitäisi ihmisen elämään kuulua? 

Pitäisi siihen välillä kuulua myös duuri sekä iloiset asiat. Mutta tietenkin se että kaikki tekisivät töitä kotonaan voisi aiheuttaa sen, että joku sattuisi vaikka kohtaamaan rappukäytävässä tuollaisen rajoitteita täynnä olevan ihmisen, ja ehkä tuo kohtaaja ei aivan heti huomaa sitä, miten rajoitteita täynnä tuo vastaan tuleva henkilö sattuu olemaan. Jos tuo kohtaaja sitten kehtaa käydä tuollaisen ongelmia täynnä olevan ihmisen kotona vaikka päiväkahvilla, niin edessä on katastrofi. Kuinka niin selvä ongelma ja rajoite jäävät huomaamatta korkeasti koulutetulta etätyöläiseltä, joka on kuitenkin työelämässä. No ehkä negatiivisia asioita sekä toisten rajoitteita korostava yhteiskuntamme antaa sen yhden kerran anteeksi, jos joku puku-setä nyt sattuu eksymään jonkun työelämän ulkopuolelle ajautuneen daamin kanssa sänkyyn. 

Kun puhutaan esimerkiksi siitä, miten paljon rajoitteita ihmisillä on, niin silloin minä itse joskus mietin, että miten paljon rajoitteita on sen toisen ihmisen päässä? Jos töihin otetaan ihminen, joka saa reilun mahdollisuuden eikä onnistu, niin se on asia joka sattuu silloin tällöin myös niille, joille ei ole listattu rajoitteita. Mutta pitääkö työnantajien tietää toisen rajoitteista etukäteen, jotta he voivat päätellä että kelpaako hän töihin? Monissa tapauksissa puhutaan suoraan, että tuolle rajoitteiselle ihmiselle ei haluta aiheuttaa pettymyksiä. 

Mutta jostain syystä nuo valtavan suuret eläkkeet aiheuttavat sen, että nuo "perustoimeentulon" varassa elävät ihmiset eivät sitten enää kelpaa kenenkään seuraan. He vain jäävät yksin kotiinsa, istuvat aina aikuisinakin vanhempiensa vieressä, lihovat sekä kuulevat kaiken maailman kohteliaisuuksia. Eli se että 30 vuotiaan henkilön kutsut liitetään hänen vanhempiensa kutsuihin ja hänen kanssaan ei edes haluta vaihtaa mielipiteitä ei siis ole pettymys. Se että jos vanhemmat eivät saavu johonkin juhlaan niin tällä rajoitteisellakaan ei ole mitään asiaa niihin juhliin. 

Pieni ylipaino ei myöskään haittaa. Siis varmaan tuo pieni ylipaino ei ketään haittaa, jos henkilöllä ei itsellään sitä satu olemaan. Eikä se että vatsaportti ei sulkeudu kunnolla myöskään haittaa naapureita. Jos it sattuisin heräämään keuhkot täynnä vatsan sisällystä, niin silloin varmaan kokisin asiat hiukan toisin. 

Samoin kun rajoitteinen menee johonkin työkokeiluun tai muuhun vastaavaan paikkaan, niin silloin rajoitteinen saa heti kuulla olevansa merkitty mies tai nainen. Hän saattaa istua yksin kahvihuoneessa koko harjoittelujakson ajan. Tai sitten hänen tehtävänsä on tiskien kerääminen ja tiskaaminen. 

Mutta nyt on vanhan vuoden viimeinen päivä. Päivän viimeinen molli on kirjoitettu, lukekaa tai älkää lukeko.Se on oma asianne. Mutta tässä vuoden viimeisenä päivänä ajattelin vähän purkaa mieltäni asiasta, jonka joku saa aina välillä kokea. 

Taas on tultu vuoden viimeiseen päivään

 

Vuoden viimeinen päivä on käsillä. Ja olemme kaikki varmaan jo ajatelleet mitä uusi vuosi tuo tullessaan, paitsi tietenkin tekoälyä sekä Putinin trolleja. Vuoden viimeisenä päivänä olemme varmaan ajatelleet sitä, että mitä olisi pitänyt tehdä sekä sitä mitä ei olisi pitänyt tehdä. Vuosi on ollut täynnä negatiivisia uutisia, varjolaivastoa sekä monia muita pelottavia asioita. Mutta siis nyt olemme menossa kohti uutta huomista, ja siksi olemme illalla vastaanottamassa ilotulistusta, ainakin jossain muodossa. Siis mennyttä emme voi vielä ainakaan muuttaa, mutta siitä voimme ottaa oppia. 

Siis meidän pitäisi ottaa menneisyys kokonaisuutena, jota tietenkin operoivat suuret vaikuttajat, joita ovat ihmiset sekä aatteet ja asenteet, joiden mukaan ihminen tekee päätökset siitä, miten hän toimii. Vaikka suuri vaikuttaja kuten keisari, kuningas tai asevoimien komentaja on se, jonka neroutta tai virheitä saamme seurata historian kirjoista, niin kuitenkin meidän pitää muistaa se, että myös tavallinen ihminen ottaa osaa historian kirjoitukseen. 

Hän on se joka seuraa tai on seuraamatta suuria toimijoita. Ja aivan samalla tavalla kuin olemme puhuneet Stalinista, Hitleristä sekä ehkä myös Putinista miehinä jotka komensivat tekoja, joita ei voida puolustella, niin meidän pitää samalla muistaa se, että ilman valtiota nuo miehet olisivat aivan tavallisia ihmisiä. Siis Stalinkaan ei olisi sen vaarallisempi kuin joku Moskovan kaupungin puisto-osaston työntekijä, jos hänellä ei sattuisi olemaan valtiota käytössään. Samoin Putin olisi vain tavallinen juristi jos hän ei olisi venäjän presidentti. 

Tietenkin molemmat noista kahdesta henkilöstä voisi ostaa aseen, ja sitä kautta muuttua vaaralliseksi. Tai he voivat puukottaa jonkun, mutta tuolloin vaaran laajuus on melko pieni verrattuna siihen, että tuolla miehellä on komennossaan armeija, joka sitten tekee kaiken mitä tuo mies sattuu haluamaan. 

Kun puhutaan toiminnasta sekä ulkoisista merkeistä, niin se mitä me muut näemme muodostaa sen kuvan, mitä saamme toimijasta. Kukaan meistä ei ole kiinnostunut siitä, että onko joku esimerkiksi mukana pahoinpitelyssä tai kiusaamisessa niin, että hän on mielessään tuota toimintaa vastaan. Se että hän ottaa tuohon toimintaan osaa on se, mitä muut näkevät hänessä. Vaikka ihminen väittää myöhemmin, että hänen mielensä ei ollut mukana esimerkiksi maassa makaavan potkimisessa tai että hän on ollut jotain asiaa vastaan, mutta ottaa kuitenkin osaa tuohon toimintaan, tekee hänestä rikollisen. Siis ajatelkaa että kukaan ei olisi mennyt esimerkiksi SS-joukkoihin. Olisiko Hitler silloin onnistunut hyökkäämään yhtään mihinkään? Sitäkin sopii miettiä. 

Mutta siis tulevaisuutta voimme muuttaa. Tai ainakin voimme  toimia niin, että tulevaisuudessa rakennamme hiukan kestävämpiä sekä oikeudenmukaisempia malleja. Mutta maailma ei ole suoraan sanottuna mustavalkoinen. Se ei ole mikään suoraan oikea tai väärä. Eli on olemassa malleja jotka muuttuvat ajan myötä vääriksi. Absoluuttista monarkiaa on aikoinaan perusteltu sillä, että se tuo maahan vakautta. Mutta tuo vakaus saattaa olla näennäistä. Eli jos absoluuttinen monarkki sitten dementoituu tai hänen seuraajansa on joku sosiopaatti, niin silloin valtio menee suoraan ojasta allikkoon. Ja kuten viisaat miehet ovat sanoneet, niin valistuneita monarkkeja seuraa aina lopulta diktaattori tai despoottinen mielivaltainen henkilö. 

Kun me puhumme siitä mitä joku suuri sotapäällikkö sanoi tai teki, niin meidän pitää muistaa vanha sanonta. Mitä suurempi johtaja on, niin sitä suurempi uhka hän on valtiolleen. Siis suuret johtajat tekevät aina suurempaa vahinkoa, ja suuret johtajat suuressa maassa aiheuttavat paljon laaja-alaisempaa vahinkoa kuin pienet johtajat pienissä maissa. Siis jos johtajalla on suuret valtuudet, niin hän voi käyttää niitä suuressa määrin väärin. 

Suuret sotapäälliköt ovat miehiä ja ehkä myös joskus naisia jotka ovat vaikuttaneet historian kirjoitukseen. Mutta nuo suuret miehet ja naiset ovat myös ikävä kyllä olleet suuria onnettomuuksia sekä valtavaa kärsimystä tuoneita henkilöitä. He saattavat olla historiassa ihailtuja ihmisiä, mutta jos sattuisit olemaan esimerkiksi jossain Rooman imperiumin legioonassa rivimiehenä, niin silloin ei varmaan olisi kovin mukavaa juosta ratsain liikkuvan päällikön perässä. Eli tässä vaiheessa vain pitää sanoa, että ilman rivimiehiä ei ole päälliköitä. 

Jos on esimies niin silloin pitää olla alainen. Me olemme tottuneet siihen, että alaisen tekemästä virheestä voidaan valittaa esimiehelle. Ja kas näin. Esimies tietenkin kuuntelee meidän selvityksemme, ja rankaisee alaista kun satumme haluamaan. Tai noin ehkä joku kuvittelee. Mutta tietenkin alaisella on oikeus tulla kuulluksi, ja saattaa olla että esimies päätyy toiseen ajatukseen kuin mitä me muut toivomme hänen päätyvän. 

Esimies tai esihenkilö ei välttämättä näe asiaa niin, että alaista pitää välttämättä rangaista, vaikka hänestä tehdään valitus. Ja sitten kun puhutaan mistään asioista, niin esimies ei välttämättä ole aina edes tarpeen. Kun puhutaan työelämästä sekä itsensä johtamisesta, niin meille tulee välittömästi mieleen kysymys siitä, että kuinka esimies suhtautuu tähän tai tuohon asiaan. Ihminen ei siis voi tehdä mitään oma-aloitteisesti, vaan kaikki aloitteet johonkin toimintaan pitää tulla esimieheltä tai esihenkilöltä. 

Kun ihminen haluaa ryhtyä kirjailijaksi, niin hänen pitää tietenkin saada aina käsky joltain muulta. Missään nimessä hän ei voi kävellä mihinkään kustantamoon tai muuhun mediataloon ja tarjota tekstejään luettavaksi. Tai sitten hän ei voi kirjoittaa esimerkiksi blogia, jonka kautta hän voisi saada myös sellaisten ihmisten palautetta, jotka eivät häntä tunne. Eli tuolloin ihmiset arvostelevat tekstiä sekä osaamista. Eivät sitä miltä niiden kirjoittaja sattuu näyttämään. 

Mutta kun teet työtä, niin katso kerran peiliin, ja kysy kuka on elämäsi päähenkilö? Ketä varten sinä itse käyt töissä? Käytkö työssä tai teetkö työtä siksi, että naapurisi näkee sinun lähtevän aamulla toimistolle tai tehtaaseen? Vai teetkö työtä siksi, että työnjohtajasi sattuu kerran vuodessa sanomaan sinulle, että voit lähteä tänään vähän aikaisemmin, niin me muut voimme jäädä pitämään palaveria? Tai ehkä kaikkein paras asia, mitä voit tehdä on tarjota puoli-ilmaisia työtunteja jollekin siivouspalvelulle, joka sitten mielellään teettää tuota työtä kaikille. 

Mutta sitten palkan maksu saattaa olla hiukan eri asia, eli jos työstä haluaa saada palkkaa, niin silloin pitäisi myös työnantajan puolelta löytyä haluja palkan maksuun. Ja varmaan kaikki tietävät että silloin kun puhutaan palkan maksusta, niin silloin ei töitä enää niin helposti saa. Töitä siis olisi, jos niistä ei tarvitse maksaa palkkaa. Ja varmaan jokainen meistä haluasi olla yrittäjä, jonka työntekijät tekisivät ilmaispäiviä tai jonka alaisten palkat maksaa valtio. Mutta jostain syystä tuo malli ei käy. 

Kun ihminen tekee jotain asioita, niin hän ei voi aina miellyttää kaikkia. Jos yritämme miellyttää kaikkia ihmisiä maailmassa, niin silloin epäonnistumme surkeasti. Kaikki ihmiset ovat erilaisia, ja se mikä on toiselle kaunistus on toiselle kauhistus. Kun kirjoitan tätä tekstiä, niin tiedän että joku ottaa tästä nokkiinsa, eli vetää herneen nenään. Eli näitäkään ei ei tarvitse lukea, jos ei halua. Eikä tätä ole kukaan minultakaan kysynyt. Mutta sitten kuitenkin jos kaikkien mielestä meidän pitäisi aina miellyttää kaikkia, niin silloin unohdetaan se, että miksi kenenkään ei tarvitse koskaan miellyttää oman elämämme päähenkilöä, eli sitä joka katsoo meitä peilistä? 

Kun työnjohtaja karjuu meille päin naamaa tai joku sanoo toista ihmistä iljettäväksi, niin en oikein usko että tuon toiminnan kohde tuota kokemusta kovin miellyttävänä pitää. Voi tietenkin olla niin, että tuo raivokohtauksen kohteena oleva mies tai nainen on lähennellyt tuota tunteen purkauksen lähettäjää epäasiallisesti. Mutta sitten kuitenkaan aina ei syynä ole epäasiallinen lähentely. Eli eikö työnjohtajan tarvitse miellyttää alaistaan koskaan, ja hyväksytäänkö näissä tapauksissa aina työnjohtajan selittely huonosta päivästä? Siis huono päivä lienee oikeutus raivota alaiselle. 

Tunteeko irtisanottu häpeää, tai tunteeko hän ehkä vihaa?

Sosiaalinen media ei ole paikka jossa saa kommentoida esimerkiksi valtamedian juttuja. Ja tietenkin esimerkiksi ihminen joka on ryhtynyt harrastamaan musiikkia työttömänä ollessaan on arka aihe. Työtön kun tuntee häpeää kaikesta, mitä hän on kokenut. Ja jos oikein tarkasti voidaan lukea, niin tietenkin jokainen joka ei istu päivää kotonaan, tuijota kalsareissa seinää sekä itke ja kiroa kohtaloaan on vain ihminen, joka peittelee huonoa oloaan. 

Siis jokainen joka kirjoittelee sosiaaliseen mediaan tai soittaa vaikkapa kitaraa jossain bändissä on ihminen, joka vain peittelee masennustaan, sekä odottaa saavansa lähetteen Kellokoskelle, jossa hänet pelastetaan itsetuholta. Siis iloinen olemus on valitettavasti merkki siitä, että ihminen hautoo itsetuhoisia ajatuksia, ja siksi olisi parempi lopettaa kaikki muu toiminta, kuin se mikä tukee ihmisten päähän vuosikymmenien aikana taottuja ajatuksia siitä, millaiselta työttömän arjen pitäisi näyttää. 

Siis kaikki jotka eivät ole samanlaisia kuin se “T. Torvinen”, joka pääsi usein juopuneena televisioon jossain Kekkosen aikaisessa tarinassa, joka päättyi suoraan joko vankilaan tai mielisairaalaan vain odottavat malttamattomina pääsyä esimerkiksi suljetulle mielenterveys osastolle, jossa he sitten saavat jonkun stigman, mikä estää paluun työelämään lopun iäksi. Tai tuollaisen kuvan allekirjoittanut on saanut niistä työttömistä kertovista jutuista, sekä siitä millaisia tarinoita esimerkiksi työvoimatoimiston työhakemusten kirjoitus kursseilla nuo varsin kurssien vetäjät sekä työvalmentajat kertovat. Eli niissä toistetaan kerran toisensa jälkeen teemaa, jonka mukaan työttömät syvästi häpeävät kohtaloaan. 

Suurin osa työelämää ja työttömyyttä käsittelevistä lehti- ja muista artikkeleista pyörii sujuvasti sen ympärillä, että kuinka paljon häpeää joku irtisanottu tuntee. Siis tunteeko irtisanottu häpeää, vai tunteeko hän suuttumusta, tai tunteeko hän ehkä vihaa, katkeruutta vai mitä hän oikeastaan tuntee? Tunteeko ihminen joka on käsittänyt saavansa luvatun vakinaisen paikan ja sitten  kuulee, että paikka ei ole hänelle auki syyllisyyttä, häpeää tai vihaa? 

Vai kokeeko hän ehkä olevansa jotenkin petetty, kun ei työtä olekaan enää? Kun puhutaan häpeästä, stigmasta tai muusta vastaavasta asiasta, niin onko oikeastaan tarkoitus syyllistää työtöntä, ja saada hänet ajattelemaan että tuo suuri negatiivinen tunne johtuisi ehkä siitä, että hän kokisi työttömyyden olevan itsensä syytä. 

Siis työtön yritti kaikkensa, teki parhaansa sekä sitten koki pettymyksen, kun työnantaja sanoi, että paikkaa ei olekaan. Mutta kuten tiedämme, niin maailmassa on ihmisiä jotka kokevat ehkä niin, että syy tuohon irtisanomiseen ei ehkä olekaan hänessä itsessään. Siis onko ihmisen aina ajateltava, että vika on hänessä itsessään, jos työnantaja antaa hänelle potkut? Kun ihminen ei osaa miellyttää omaa työnantajaansa, niin hän on sitten riittämätön, syntinen saatana kurja. 

Siis tämä oli sitä paljon puhuttua someraivoa. Ihminen voi aina käsittää asioita toisin kuin kaikki muut. Hän voi olla muiden mielestä jotenkin ärsyttävä, hän voi olla sellainen, jolta kukaan ei koskaan kysyisi yhtään mitään. Mutta sitten kuitenkin meitä kaikkia varmaan kiinnostaa se, että stereotyyppinen ajattelu siitä, miten työttömän pitäisi hävetä, miten hänen pitää painaa päätään sekä miten hänen pitää olla aivan hiljaa on varmaan loistava asia. Ainakin niiden mielestä jotka haluavat unohtaa tuon ihmisen, jolle he ovat potkut antaneet. Eli ei kun eläkkeelle vain, niin ei tarvitse töitä hakea. Eikä koskaan tarvitse työpaikalla katsella niitä naamoja, jotka ovat joskus sulkeneet oven takanaan lopullisesti. 

Jos he olisivat eläkkeellä häpeämässä niin heitä ei koskaan kukaan näkisi Linkedinissä, ei Facebookissa tai muualla sosiaalisessa mediassa. Kukaan ei koskaan kuulisi mitään muuta kuin oman pomon mielipiteitä. Kukaan ei koskaan sanoisi hänestä mitään positiivista.  Eikä kukaan muu kuin työvalmentaja saisi edes tietää heidän nimiään. Kun ihminen häpeää jotain asiaa, niin hänen pitäisi siitä olla hiljaa. Käydä Alkossa sekä juoda itsensä hengiltä. Näin taas saadaan yksi työtön pois kirjoittamasta asioista, jotka voivat vaikeuttaa hänen työnsaanti mahdollisuuksiaan. Työttömän kannattaa näet pitää asiat kuten oma työttömyytensä piilossa, eikä koskaan saa tehdä mitään ilman eri käskyä. 

Näin sitten ei vaaranneta sitä kuvaa, jonka työvoimaviranomaiset sekä yksityiset työnvälittäjät haluavat meistä antaa. Jos työtön siirtyy eläkkeelle, niin hän varmasti kuulee että sosiaalisen median käyttö ei ole kaikille mieleen. Jos hän vaikka kertoo sosiaalisessa mediassa jotain asioita vapaaehtoisesti tai ilman eri komentoja, niin hän saattaa jopa tuhota sen mielikuvan, jonka edellinen esimies on entisille työkavereille luonut esimerkiksi potkujen syistä, joihin saattaa kuulua epäsosiaalinen käytös. Kun ihminen sitten vetäytyy kotiinsa, tuijottaa viinapulloa sekä suree itseään ja kuuntelee rakentavaa kritiikkiä työhaastatteluissa, niin hän varmaan haluaa puhua tuosta asiasta jossain kopissa, jossa edes pappi ei näe hänen kasvojaan. 

Varmaan tuo miellyttävä haastattelija haluaa julkisesti kertoa siitä, kuinka hän on toista kannustanut siihen, että tämä saisi töitä. Kun ihminen menee työhaastatteluun, niin hänen pitää tietenkin nostaa lakki rinnalle, ja sitten ottaa kaikki kohteliaisuudet vastaan ilman mitään vastaväitteitä, ja jos sitten joku päättää käyttää häntä ukkosenjohdattimena ja purkaa tunteitaan, niin syytä tietenkin on ennen kaikkea työttömässä työnhakijassa itsessään. Siis missään nimessä työhaastattelija ei voi olla loukkaava tai tungetteleva. 

Ja töitä saa jos vain osaa pyytää. Esimerkiksi oman taloyhtiön talkkari voi suorastaan mielellään vaikka lainata haravaa jotta voisin  tehdä hänen työnsä. Tai sitten siivooja voi antaa vaikka pestä vessan puolestaan. Mutta siis kun työstä pitäisi saada palkkaa tai jää nakkipaketti ostamatta.  

Kun ihminen ei miellytä esimiehiksi aikovia tahoja, niin silloin tietenkin hänen tarinansa työnhakijana on loputtava. Miksi kukaan edes haluaa ajatella mitään muuta mahdollisuutta kuin ryypätä itsensä työkyvyttömyyseläkkeelle? Tai miksi kukaan edes haluaa ajatella muuta jatkoa kuin vaikkapa mielisairaala? Siis kuka tätä asiaa minulta edes viitsii kysyä, kun kaikki muut tietävät asiat muutenkin minua paremmin? 

Miksi siis tuhlata aikaa mihinkään työhakemusten kirjoittamiseen, kun voin lähteä suoraan kohti Kellokoskea, jossa voin lepositeissä ottaa vaikka tittelin “Kellokosken prinssi”. Juosta alasti sellainen nahkainen huuva päässä pitkin Järvenpään katuja, ja sitten joku “erkki” tulee kertomaan siitä, kuinka leponex pelasti minun elämäni, jonka vietän nimellä “Nasse Setä” jossain sairaalan suljetulla, eikä kenenkään tarvitsisi minun nimeänikään muistella. Näin sitten saadaan taas yksi nimi pois työttömyyskortistosta. 

https://yle.fi/a/74-20133285

Suojaako lukeminen esimerkiksi hybridivaikuttamiselta?

Tarina siitä kuinka psykopaatti johtaa psykopaatteja. 

Lukeminen sekä sivistys suojaavat ihmistä jossain määrin esimerkiksi juuri hybridivaikuttamiselta. Mutta lukeminen ei suojaa ihmistä vahingollisilta ajatuksilta. Eli kuten me tiedämme, niin kun puhutaan vainoista, niin vainoihin syyllistyneet henkilöt ovat usein olleet täysin vailla mitään koulutusta tai he saattoivat olla jopa luku- ja kirjoitustaidottomia. Mutta sitten kun puhutaan esimerkiksi keskiajan inkvisitiosta tai Natsien SS-joukoista, sekä varsinkin niistä miehistä, jotka suorittivat niin sanotusti likaista työtä kuten kidutuksia tai murhaamista mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla, niin usein unohdetaan että nuo näihin pöyristyttäviin tekoihin syyllistyneet miehet ja naiset toimivat toisten miesten ja joskus naisten käskystä, ja valvonnassa.  

Erittäin koulutetut ihmiset johtivat täysin kouluttamattomia ihmisiä. Se mikä tekee asiasta erikoisen on se, että ihminen joka on käynyt kouluja kantaa vastuun siitä, miten hän tietojaan sekä taitojaan käyttää. Mikäli ihminen itse haluaa tehdä pahaa toiselle, niin hän tekee sitä, oli hän käynyt kouluja tai ei. Eli tietenkin esimerkiksi SS-johtaja Himmler on erittäin hyvä esimerkki siitä, kuinka mielisairas, psykopaattisen luonteen omaava henkilö voi saada käyttöönsä keskitysleirien kaltaisen järjestelmän. Ja sitten häntä seurasivat muut psykopaatit, jotka näkivät keskitysleirit paikkana, jossa he voivat toteuttaa erilaisia irvokkaita versioita tieteestä. 

Mutta sitten kun puhutaan siitä, kuinka oppimattomat ihmiset kiduttivat ja murhasivat ihmisiä, niin hekin olivat psykopaatteja. Se että ihminen ei ole käynyt kouluja ei vapauta häntä vastuusta, jos puhutaan esimerkiksi viattomien surmaamisesta.  Siis kuka vain voi olla psykopaatti, oli hän oppinut tai joku lukutaidoton ihminen. Mutta lukutaidotonta on helpompi johtaa harhaan. Tai hänet on helpompi houkutella mukaan holokaustin kaltaisiin hirmutekoihin kuin joku joka kyseenalaistaa käskijänsä motiivit. 

Raakalaiset jotka syyllistyivät raakalaismaisiin tekoihin toimivat erilaisten tohtoriksi koulutettujen ihmisten komennossa. Eli jokainen inkvisiittori oli periaatteessa teologian tohtori, ja esimerkiksi Einsatzgruppen-osastojen eli SS-joukkojen tuhoamisryhmien komennossa oli erilaisia Dr. natseja, joiden käskyä nuo käskyläiset noudattivat. Dr. Josef Goebbels oli mies jonka suunnittelemat huuto- tai propagandakampanjat käänsivät ihmiset juutalaisia vastaan. 

Kun ajatellaan että erilaiset Dr. malliset ihmiset komentelivat lähes kouluttamattomia alaisiaan,  niin silloin voidaan hyvällä omallatunnolla sanoa, että nuo komentajat sekä heidän esimiehensä suoraan sanottuna käyttivät hyväksi noiden alaisten kouluttamattomuutta, epävarmuutta sekä hyväuskoisuutta hyväkseen. Eli kun alaisilla ei ollut taitoja, uskallusta tai muuten valmiuksia kyseenalaistaa saamaansa tietoa, niin heille voitiin syöttää melkein mitä tahansa. Samalla tavalla kuin joku SS, toimivat myös esimerkiksi inkvisiittorit. Inkvisiittorit eivät koskaan itse kiduttaneet ketään. 

Kidutuksen hoitivat maalliset virkamiehet kuten sheriffit, käskyn haltijat sekä sotilaat ja pyövelit. Samoin maalliset tuomioistuimet määräsivät rangaistukset, joista tunnetuin on roviolla polttaminen. Kun nuo toimenpiteet tehtiin, niin silloin inkvisiittori määräsi tietyt toimenpiteet, ja sitten maalliset virkamiehet suorittivat kaiken mitä yleisön edessä ilmoitettiin tai yleisölle näytettiin. Ja inkvisiittori istui ikään kuin puhtaana pulmusena kaiken pahan yläpuolella. Tuota tapaa ei inkvisitio ollut itse keksinyt. Nuo tavat missä kuninkaat ja hallitsijat olivat muka täysin erossa alaistensa harjoittamasta väkivallasta. Jo Egyptin faaraolla oli tapana se, että heidän alaisensa tekivät likaista työtä. Kun he itse istuivat ja valvoivat sitä, mitä alaiset tekivät. 

Yksi syy siihen, miksi tietoa kerätään on se, että tieto tuo valtaa. Valta taas on asia joka turmelee, ja rajaton valta turmelee rajattomasti. Jos ihminen on oppimaton, niin hänelle on helppoa uskotella erilaisia asioita. 

Egyptin faaraoiden aikaan faaraota pidettiin yhtenä jumalista. Jos faarao suuttui, niin se tarkoitti että jos häntä ei lepytetty kunnolla, niin valtiota kohtasi kaiken maailman vitsaukset kuten esimerkiksi rutto, sota tai nälänhätä sekä tietenkin malaria eli unitauti. Kun puhutaan esimerkiksi siitä että rotat söivät muiden kuin faaraon merkitsemät viljat, niin se varmasti sitten teki suuren vaikutuksen ihmisiin, jotka eivät olleet koskaan kuulleet esimerkiksi syanidista, jota voidaan tiputtaa viljan päälle. 

Ja tarinat siitä kuinka faaraon suututtanut matkamies vajosi uneen ja kuoli olivat varmaan hieno tapa saada kunnioitusta faaraolle, varsinkaan kun kukaan ei osannut arvata että malariaa levittivät malaria sääsket jotka olivat juoneet malarialoisien saastuttamaa verta. Ehkä faaraolla oli tieto siitä, mistä hän saisi unitautia sairastavia sääskiä, mutta nuo samat tiedot eivät päätyneet tavallisten ihmisten korviin, vaan he uskoivat kyseessä olleen todellisen taian. Ja jos he olisivat kuulleet malarialoisista, niin silloin ehkä olisi joku tyranni jäänyt nousematta valtaan. 

Elokuvia odottaa synkkäkin synkempi tulevaisuus.

 

Elokuvien tulevaisuus on ehkä synkempi kuin Tim Robbins edes voisi uskoa. Tekoälyn kehittyessä voidaan esimerkiksi elokuvia rakentaa niin, että henkilö kirjoittaa vain jonkun tarinan sekä sitten tekoäly muuttaa sen suoraan elokuvaksi. Saattaa olla että henkilö joka käsikirjoittaa tällaisen elokuvan kykenee ehkä sitten suoraan valitsemaan sellaiset "näyttelijät" tai interaktiiviset avattaret , jotka miellyttävät häntä eniten. Kun sitten käsikirjoitus tai essee tai miksi tätä nyt kutsutaan sitten annetaan tekoälylle, niin sitten tekoäly vielä kysyy, että miten pitkän elokuvan henkilö haluaa, ja sitten tuo väline vain muokkaa tuosta asiasta suoraan elokuvan. 

Se mitä tämä tekee ihmisille sekä näyttelijöille on tietenkin kamala asia, ja pahinta on se, että jos nuo elokuvat ovat niin sanotusti fotorealistisia, niin silloin ei katsoja ehkä kykene edes erottamaan oikeaa tapausta elokuvasta. Seuraukset voivat olla silloin ehkä suurempia kuin meistä kukaan edes haluaa tai uskaltaa ajatella. Poliittinen propaganda sekä hybridivaikuttaminen saavat silloin erittäin tehokkaan työkalun, jonka avulla voidaan tehdä melkein mitä hyvänsä painokelvottomia asioita, joilla sitten tuetaan jotain suuren luokan diktaattoria. 

Propaganda on siis yksi tapa esittää valheita totuutena. Ja yksi tapa tehdä propagandaa on tehdä elokuvia, joita esitetään autenttisina sotakuvina. Eli tietenkin esimerkiksi näyteltyjä kohtauksia voidaan näyttää kesken uutisia ja esittää näitä asioita suoraan totuutena, sekä kuvina joita on otettu kesken taistelun. Mutta tuo niin sanottu perinteinen tapa ei ole mitään siihen verrattuna, että joku tekoäly tekee muutamassa minuutissa saman asian, mitä ennen filmiryhmä teki jopa kuukausien ajan. 

Tulevaisuus voi olla sellainen, että tekoälyn avulla tuotettuja elokuvakäsikirjoituksia muutetaan elokuviksi toisen tekoälyn avulla. Syy tähän on se, että tuotantoyhtiöt haluavat maksimoida voittonsa, eikä nuorten käsikirjoittajien tuotoksia kovin helposti lähdetä filmaamaan. Elokuvien markkinointi on kallista, ja jos käsikirjoitus ei miellytä, niin silloin ei elokuvaan tule näyttelijöitä. Nimekkäät vanhat käsikirjoittajat luovat niin sanotusti takuutuotteita. Joten sen takia varsinkaan nuoret eivät ehkä uskalla tuoda tuotoksiaan filmiyhtiöille. Mutta tekoälyn avulla kuka vain voi ainakin kohta kokeilla kykyjään elokuvien ohjaajana ilman kallista tiimiä. 

Eli toisin sanoen. Pitäisikö tekoälylle asettaa sellaisia rajoituksia, joilla estetään sitä luomasta täysin aitoa muistuttavia kuvia? Tekoäly on väline joka varmasti saa aikaan vaikuttavia asioita. Mutta kuten tiedämme, niin tekoäly antaa mahdollisuuden tehdä myös asioita, jotka ovat vastoin moraalia ja etiikkaa. Jos ihmisestä otettua valokuvaa käytetään esimerkiksi näyttelijä-avattarien luomiseen, niin olisi vähintään oikein vaatia sitä, että henkilö saisi jonkun korvauksen tästä asiasta. Tai sitten ihmistä muistuttavien avattarien käyttö pitäisi kieltää, koska se on jotenkin vastoin sitä, mitä itse näen reiluna asiana. 

Kevyt versio tästä tekoälyn tuottamasta elokuvasta ovat virtuaaliset näyttelijät, joita sitten käytetään surutta eri kohtauksissa. Nuo avattaret ovat asia, mikä on saanut näyttelijäliiton takajaloilleen. Samalla unohdetaan että noiden hahmojen avulla voi periaatteessa kuka vain kehittää valheen, jonka avulla hän pääsee työhaastatteluun, ja esimerkiksi ohjelmistokoodien luominen käy tekoälyn avulla tehokkaasti ja nopeasti. Joten tekoälyä' voidaan hyödyntää CV:n ja työhakemuksen tekemisessä, ja samalla sitten omaa kuvaa voidaan korjailla niin, että se näyttää hyvältä. Samoin tekoälyn avulla voidaan tuottaa mielenkiintoisia esseitä, joilla täytetään koko media. Tekoälyn avulla voidaan luoda myös esimerkiksi elokuvien käsikirjoituksia. 

Eli ehkä kohta mediat täyttyvät elokuvista, joiden käsikirjoitus on tuotettu tekoälyn avulla. Ja sitten toinen tekoäly valmistaa kyseisestä käsikirjoituksesta elokuvan. Onko tämä se kehitys, johon olemme menossa? Toki tekoälyn avulla voidaan luoda erilaisia asioita. Ja ehkä tulevaisuudessa edessä on tilanne, jossa tekoäly ottaa haltuun koko viihdeteollisuuden. 

https://www.msn.com/fi-fi/viihde/tv-ja-elokuvat/maailman-parhaaksi-%C3%A4%C3%A4nestetyn-elokuvan-t%C3%A4hti-tim-robbins-elokuvia-odottaa-synkk%C3%A4-tulevaisuus-syyn%C3%A4-netflix-ja-suoratoisto/ar-AA1uYqtv?ocid=msedgdhp&pc=HCTS&cvid=312719c1a7464c20bc6f2cb026d6aba2&ei=61

Siis siitä miten Ukraina ei voisi sotaa voittaa.

Ukrainan sota on tragedia, jossa kommentit sinkoilevat edes takaisin. Välillä Ukraina voittaa, ja välillä taas Venäjä etenee. Kukaan ei puhu siitä, että voiko Ukraina esimerkiksi tuhota niin suuren osan Venäjän asevoimista, että se ei kykene konventionaaliseen sotaan. Mutta jäljellä ovat ydinaseet, ja diktatuureissa esimerkiksi lakikirjojen asema diktaattoria kohtaan on sama kuin jätepaperilla. Eli vaikka Venäjän doktriini määrittelee, ettei Venäjä käytä ydinasetta ensin, niin muistelen tässä vain paperia joka kielsi Venäjän hyökkäyssodan. Jos Putin haluaa käyttää ydinaseitaan, niin hän niitä varmaan myös käyttää. Mutta toki suuri osa niistä saattaa olla Neuvostoliiton ajoilta. Se mitä Ukrainan sota tulee aiheuttamaan ja on jo aiheuttanut on se, että Venäjän asevoimien doktriini tulee jatkossa nojaamaan yhä enemmän ydinaseiden käyttöön. 

Kun puhutaan Venäjän doktriinista sekä sen ilmeisesti salaisista osista, niin Venäjällä ydinaseiden avulla voidaan ihmisiä pelotella vielä enemmän kuin ennen. Siis tässä olettelen että Putin ei ole tavallinen ihminen, vaan että hän saattaa pitää ydinaseita myös sisäpoliittisina välineitä, joilla voidaan tuhota kapinoivia joukko-osastoja tai kaupunkeja. Ja tässä sitten voidaan muistuttaa että Venäjällä asioita ei ehkä kerrota samalla tavalla kuin lännessä. Eli Putin ja hänen toverinsa saattavat pitää hyvinkin suurta osaa tuosta doktriinista salaisena. 

Se että Putin näkee itsensä olevan ainoa oikeutettu johtaja Venäjälle on asia, joka tietenkin panee ajattelemaan sitä, että Venäjän presidentti saattaa käyttää myös ydinaseita omia kansalaisiaan vastaan, jos hän joutuu seinää vasten. Neuvostoliiton aikaan puhuttiin siitä, että Kremliin olisi ollut kätkettynä ydinpommi, joka olisi varattu siihen tilanteeseen, että Neuvostoliiton johto ei pääsisi pakoon esimerkiksi mellakoivaa väkijoukkoa. Eli tämä tarina on muunnelma esimerkiksi Guinessin Ennätystenkirjassa kerrotusta versiosta, jonka mukaan Neuvostoliitolla olisi ollut Itä-Saksaan, Berliiniin piilotettuna 50-100 mt. vetypommi. 

Ja jos DDR olisi yrittänyt irrottautua Varsovan Liitosta, niin tuota asetta olisi käytetty. Samoin jossain on ollut väitteitä että esimerkiksi Vilnan, Tallinnan sekä Riikan TV-torneihin olisi pitänyt vetää suuritehoinen ydinlataus, jos NATO olisi yrittänyt maihinnousua Baltiaan. Tuolloin nuo ydinmiinat olisi räjäytetty suoraan NATO-joukkojen edessä. Samoin niillä olisi voitu myös painostaa miliisiä toimiin mahdollisten protestien tukahduttamiseksi. Eli Venäjä varmaan myös käyttää ydinaseitaan jos se ei muuten kykene estämään maahan tunkeutumista

Venäjä ysinasepelote lepää pitkälti ohjusten varassa. Jos 1000 kärjestä saadaan ilmaan 400-600 eli noin 40-50% kappaletta, niin silloinkin niiden tuhovoima on melkoinen. Suuri osa Venäjän kärjistä on teholtaan vähintään 500 kt. luokkaa, joten jokainen kärki on äärimmäisen tehokas. Suurimmat kärjet ovat kuulemma 30 mt. luokkaa, eli kyseessä on SS-18 (R-36) ("Satan") ohjuksen kuljettama "Tsar bomba".  

Uudemmat Topol-M (RT-2PM2) ohjukset ovat ilmeisesti samanlaisia Topol (RT-2PM) -ohjuksia, jotka kehitettiin Neuvostoliiton aikana. Termi Topol-M tarkoittaa ilmeisesti RT-2PM ohjuksen mobiililaukaisualustalle asennettua varianttia. Topol-M-ohjuksesta on myös olemassa monikärkiversio RS-24 Yars. Kyseinen ohjus laukaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2007. Se kantaa nimeä Topol-MS mikä tarkoittaa mobiiliasemasta sekä siilosta laukaistavia Topol-ohjuksen varianttia. 

"Sarmat" tai "Satan II" ohjuksen tiedetään perustuvan pitkälle SS-18 ohjuksen teknologiaan, mutta erona on hypersooninen taistelukärki koodinimeltään "Avangard". Mutta sitten kysymys kuuluu, että mitä modifiointeja tuohon rakettiin on tehty. Se miten noita aseita on huollettu varmasti herättää kysymyksiä, mutta uskoisin että noin 40-60% strategisista ydinaseista on laukaisuvalmiina. Mutta siis jos ase ei ole laukaisuvalmiina, ja Putin sattuu kysymään tuota asiaa, niin uskaltaako joku sitten sanoa, että on ollut vähän muuta tekemistä? Jos tuota muuta tekemistä on löytynyt, niin seuraavaksi herra ohjusupseeri saattaa siirtyä suoraan kohti Ukrainan rintamaa. 

Ja juuri tämä heiluriliikkeen kaltainen kommentointi on asia, mikä leimaa Ukrainan sodan kommentointia. Mikäli asiaa ajatellaan esimerkiksi samasta näkökulmasta kuin Hitlerin Barbarossaa, eli hyökkäystä Neuvostoliittoon, niin ilmeisesti lähes koko Toisen Maailmansodan ajan Neuvostojoukot kärsivät erittäin suuria tappioita, jotka olivat suurempia kuin vastustajien tappiot. Mutta kuten tiedämme, niin Neuvostoliiton sekä Venäjän asevoimat kestävät tappioita paremmin kuin länsimaiset asevoimat. Venäjä on diktatuuri, jossa yksittäisen ihmisen velvollisuus on palvella valtiotaan. Ja sen takia Venäjän asevoimat voivat tehdä valtavia tappioita, sen kuitenkaan vaikuttamatta esimerkiksi asevoimien komentajien asemaan. 

Siis kuten kaikki sotatieteen tutkijat sanovat, niin Ukraina ei voisi koskaan Venäjää miehittää, koska Venäjä on liian suuri maa. Ukrainan miehistö ei riitä tuohon operaatioon. Jos historiaa katsotaan tarkasti, niin joka kerran Venäjä on ottanut kaiken irti omasta koostaan, ja kylvänyt miljoonia miinoja perääntyvien joukkojen perään. Tai sitten komentanut miehiään itsemurhahyökkäyksiin, joiden turvin noiden hyökkääjien taakse lasketaan miinoja, joita saattaa Ukrainassa olla jopa miljardeja, jos kaikki erilaiset räjähdeansat lasketaan mukaan. Eikä Venäjän asevoimien komentajia hävetä komentaa tykistöä ampumaan alueelle, jossa on omia joukkoja. Se mikä on sodan tarkoitus määrittää sen, mitä voitto tai tappiot tarkoittavat. 

Vaikka sodan alussa Ukraina näytti olevan vahvoilla, niin lopulta Venäjän suurempi asevoima tekee tuhojaan. Eli kuten Barbarossassa eli Natsien salamasodassa kohti Moskovaa kävi niin lopulta Saksan asevoimilta loppuivat polttoaine sekä ammukset. Ja Ukrainalle uhkaa käydä samoin. Tai aivan sodan alussa Ukrainalle povattiin suurta tappiota, mutta sitten taas heiluri heilahti vastakkaiseen suuntaan, kun Venäjän hyökkäys ei edennyt suunnitelmien mukaan. Sodassa olemme siis vaiheessa jossa kumpikin osapuoli pyrkii tuhoamaan toisen iskukykyä mahdollisimman tehokkaasti. Eli liikkuva sota muuttui asemasodaksi, jossa kummankaan voimat eivät riitä kovin nopeaan voittoon. Mutta Venäjä etenee menettäen valtavasti miehiä. 

Jos tätä tilannetta kuvaavaa lausetta etsitään historiasta, niin se on Tuntemattomasta sotilaasta tuttu "Suomalainen eli tässä tapauksessa ukrainalainen mies vastaa kymmentä ryssää, mutta mitä tehdään kun se yhdestoista tulee". Kun puhutaan Ukrainan sodan voittamisesta tai siitä, että Venäjä vetäytyisi pois Ukrainasta, niin silloin pitää olla sellaiset välineet sekä miehet, jotka kykenevät tuon asian tekemään. Ja joka tapauksessa tätä sotaa seuraa uuden sodan siemen. Eli "Venäjä eikä ukraina unohda poikiaan". 

Se että esimerkiksi puhuttaisiin suoraan siitä, että mitä sodasta on seurauksia, niin meidän pitää muistaa se, että Putin ja hänen tukijansa eivät käsittele asiaa siten, että he kokisivat olevansa mitenkään syyllisiä mihinkään. Ukrainassa koetaan että jos annetaan periksi, niin silloin petetään ne jotka ovat kaatuneet, ja jos Putinille annetaan periksi, niin silloin Ukrainan sotilaat ovat kaatuneet turhaan. Mutta samaa lausetta hoetaan Putinin pöydän ympärillä ja kaatuneiden kansalaisuus vain vaihtuu Venäjään. Kuitenkin ilman kunnon tukea ei Ukraina voi tehdä mitään suurta eli ajaa Venäjää pois alueeltaan. 

Vaikka Venäjä menettää jatkuvasti miehiään, niin se voi korvata menetyksensä komentamalla miehiä rintamalle, tai sitten rekrytoimalla heitä jollain rahalahjalla. Ja sitten voi toki käydä niin, että Putinin ei tarvitse tuota rahaa maksaa, kun mies makaa maan povessa. Eli Venäjän johdon näkökulmasta kuollut sankari on paras sankari, koska hän ei kertoile missään siitä, mitä rintamalla tapahtui. Eli Putinin asevoimien mies palvelee Putinia vielä kuoltuaankin. Kun Ukraina ei voi Venäjää voittaa miehittämällä Venäjää, niin toinen tapa on kulutussota. Eli ajatellaan että Venäjältä ammutaan niin paljon miehiä ja tankkeja, jotta se joutuu jättämään operaation kesken. Ja tämä on sitä Venäjän aliarvioimista, johon koko länsimaiden joukko on syyllistynyt. 

Sensuuri sekä muut vastaavat asiat tekevät sodan seuraamisesta varsinkin venäläisille itselleen vaikeaa. Tappioita voidaan jakaa pitkin Venäjän maata, niin että jokaisesta kylästä näyttää katuneen vain pari kolme miestä. Kun strategiaa, jolla Venäjä saataisiin kuriin on laadittu, niin se on perustunut ajatukseen siitä, että Venäjä on samanlainen valtio kuin joku Suomi. Esimerkiksi Suomen kohdalla on ajateltu, että meidän armeijamme voi aiheuttaa viholliselle niin suuren tappion, että se katsoo hyökkäyksen kannattamattomaksi. Mutta Venäjä on tiukan linjan diktatuuri, jonka johtajan ei tarvitse välittää mitään siitä, miten suuria tappioita hänen asevoimansa tekevät. Tuo asenne on syvälle juurrutettu venäläiseen kulttuuriin. 

Asenne joka on peräisin tsaarien ajoilta oli se, joka tuki myös Neuvostoliiton johtoa ja myöhemmin Putinia on se, että "Valtiota johtavat viisaat miehet, joiden mielipiteitä ei sovi kyseenalaistaa, koska nuo miehet eli patriarkat omaavat parhaan mahdollisen tiedon". Samoin Venäjällä esimerkiksi omaehtoista koulutusta ei arvosteta. Se että ihmiset ovat oppimattomia takaa sen, että he eivät kovin helposti kyseenalaista Venäjän johdon näkemyksiä. Ja kovan luokan poliisiväkivalta takaa sen, että poliisivoimat seisovat Putinin rinnalla kuten ne seisoivat Stalinin rinnalla. 

 Sen takia Venäjällä ei ole suuria mullistuksia edessä, ja jos sitten jotkut lähtevät kaduille, niin silloin edessä on kuorma-auto kyyti kohti Ukrainaa. Ukrainan ongelmana on koko sodan ajan ollut se että sillä ei ole kunnon aseita, joilla voidaan Venäjän hyökkäyksiä torjua. Ja jos noita aseita on ollut, niin silloin niiden käyttöä on rajoitettu Ukrainan alueelle. Se tarkoittaa sitä että Venäjä on voinut ryhmittää, keskittää ja kouluttaa joukkojaan Venäjän alueella. Ja jos sitten halutaan taistella tykistön tukemia ihmisaaltoja vastaan, niin se vaatii aseita, joiden brutaalius on yleisesti tiedossa. 

Panssarintorjunta-ammukset eivät ole mitään jalkaväkeä vastaan tehtyjä aseita. Ilman rypäleammuksia sekä muita vastaavia välineitä kuten FAE pommeja on noita hyökkäyksiä vaikea pysäyttää. Ja se että jalkaväki suojaa tankkeja kulkien niiden edellä on hyökkäystapa, jota ei lännessä esitetä. Samoin henkilömiinojen takana on hyvä liikkua, koska nuo miinat estävät etenemistä. Venäjä on myös kylvänyt henkilömiinoja hyökkäävien joukkojen taakse vahvistaakseen asemiaan. 

https://yle.fi/a/74-20127694

https://en.wikipedia.org/wiki/R-36_(missile)

https://en.wikipedia.org/wiki/RS-24_Yars

https://en.wikipedia.org/wiki/RT-2PM_Topol

https://en.wikipedia.org/wiki/RT-2PM2_Topol-M

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tsar-bomba