lauantai 1. heinäkuuta 2023

Helsinki Pridestä sekä pinkkipesusta. (Täytyykö vähemmistöjen oikeuksia tukeakseen kuulua itse kyseiseen vähemmistöön?)

 Täytyykö vähemmistöjen oikeuksia tukeakseen kuulua itse kyseiseen vähemmistöön? Vastaus on että ei tarvitse. Riittää että henkilö osoittaa tukensa tasa-arvolle sekä kohtelee muita ihmisiä siten, kuin hän haluaisi itseään kohdeltavan. Eli osoittaa huomaavaisuutta myös sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka tekevät asioita, joita hän itse ei tee. Ja kohtelee muita ihmisiä kohteliaasti sekä huomaavaisesti, vaikka näiden elämäntapa ei olisi sama kuin oma elämäntapa. Samoin tietenkin ihmisen pitäisi myös muistaa se, että jos hän katsoo muualle, kun toista syrjitään tai pahoinpidellään, niin samalla hän tukee syrjimistä sekä katuväkivaltaa. 

Helsinki Pride on takanapäin, vaikka en itse tuohon tapahtumaan osallistunut. Kuitenkin tässäkin tapauksessa Helsinki on täyttynyt sateenkarilipuista sekä enemmän tai vähemmän seksuaalisiin vähemmistöihin viittaavista mainoksista. Samoin Pride-tapahtumaa on markkinointialustana hyödyntänyt joukko yrityksiä. Ja tästä sitten voidaan vetää sellainen johtopäätös, että yritykset käyttävät tällaisia tapahtumia erilaisten kaupallisten tuotteiden markkinointiin. Ja sitten varmasti joku huomauttaa näitä mainostajia niin sanotusta "pinkkipesusta". 

Itse muistan että esimerkiksi joskus kauan sitten tietyissä vaatemerkeissä oli myös sateenkaaria, ja yllättäen joku sitten kehitti ajatuksen, että nuo vaatemerkeissä olevat sateenkaaret olivat jotenkin homojen merkkejä. Siis kun tuollainen tuote ostettiin tavallisesta suomalaisesta kaupasta joskus 1980, niin silloin ei kyllä kukaan tuosta asiasta muistanut mainita myyntitapahtuman yhteydessä. Ja olisiko jonkun 12-vuotiaan edes tuolloin pitänyt tuota asiaa tietää? 





Tuolloin joku sai yllättäen kokea sellaisia reaktioita, joita ei voi kukaan normaali ihminen kuvitella. 1980-luvulla Hitleriä sekä holokaustia, jonka yhteydessä surmattiin miljoonia sekä etnisiin että seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvaa kammoksuttiin eikä rasismia virallisesti hyväksytty. Mutta samalla kuitenkin seksuaalisiin vähemmistöihin kohdistuvaa yllyttämistä sekä vihapuhetta ei jostain syystä samaisteta rasismiin. 

Eli eikö myös seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvien kiusaamista sekä uhkailua pitäisi käsitellä samalla tavalla kuin rasismia yleensäkin? Eli kaikkinainen vihapuhe pitäisi kieltää sekä diskriminoida, koski se henkilön uskonnollista, poliittista tai muuta vakaumusta tai seksuaalista suuntautumista, koska toisen uhkaaminen nyt vain sattuu olemaan ruma teko. Ja se että työpaikat sanoutuvat irti rasismista sekä syrjinnästä on erittäin tärkeä asia. Se että mielipiteet varsinkin seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan ovat muuttuneet sallivammiksi tietenkin on joillekin vähän vaikea hyväksyä. 

Ennen kun riitti että joku vanhempi mies tai nainen ei voinut jotain asiaa hyväksyä, niin hän soitti poliisit paikalle. Samalla tietenkin unohtui se, että mikä oikeus toisella on pitää omaa mielipidettään niin tärkeänä, että muiden pitää sitä aina kunnioittaa, ja sovittaa omat mielipiteensä noiden ihmisten mielipiteisiin? Ja miksi kaikissa asioissa pitää aina haastatella ääriryhmiä? Tai huomautettava esimerkiksi noiden sateenkaaritunnusten käytöstä markkinoinnissa? Mitä jos joku muu ei voinut noiden ihmisten mielipidettä hyväksyä? 

Tuolloin meidän pitää kysyä, että onko tuo "pinkkipesu" niin kauhean laitonta tai moraalitonta kuin sen halutaan olevan. Me tiedämme sen, että ihminen ei itse määrää kaikista asioista, mitä hän tekee tai miten hän suuntautuu. Eli miksi jotkut näkevät näissä tapahtumissa vain asioita, joita he eivät voi hyväksyä? Ja miten paljon me muut näemme tai koemme päivittäin asioita, joita meidän on vaikea hyväksyä? Kun puhutaan syrjinnästä, niin tietenkin varsinkin kaupan alan toimijat pelkäävät syrjimistä, koska se pelottaa asiakkaita. 

Kaikki siis pyörii sellaisen kysymyksen ympärillä, että onko oikein käyttää vähemmistöä markkinointimateriaalin kohderyhmänä? Tässä tullaan sitten seuraavaan kysymykseen, eli voiko ihminen kannattaa oikeasti seksuaalista- ja muuta tasa-arvoa ja olla silti itse noiden vähemmistöjen ulkopuolella? Eli vaatiiko oikeasti jonkun asian hyväksyminen sitä, että henkilö itse kuuluu kyseiseen viiteryhmään? Kun me puhumme tuosta joitakin ihmisiä ärsyttävästä ilmiöstä, niin nykyään yksikään yritys ei voi suoraan lähteä markkinoimaan muuta kuin sitä, että kuinka mukavia ne oikeastaan ovat. Jos kauppaa ei koeta mukavana, niin se vie asiakkaat. 

Jos kaupassa asioiminen koetaan epämukavana, niin silloin kauppa menettää hyvin nopeasti asiakkaita. Syrjinnässä on sellainen aspekti, että se alkaa nopeasti eskaloitua. Aluksi syrjinnän kohteet ovat joitakin mustia tai vähemmistöön kuuluvia, mutta lopulta syrjimiseen riittää syyksi se, että henkilö käyttää väärän värisiä sukkia. Itse olen sitä mieltä, että Helsinki Pride on osa sellaista kulttuuria, joka vastustaa kaikenlaista syrjintää. 

Siis nykyään asenteet kaikenlaista syrjimistä kohtaan on hyvin kielteinen, ja se että joku ministeri saa potkut siksi, että hän on kertonut muutaman natsi-aiheiden vitsin on osoitus siitä, että maassamme on tapahtunut muutos. Tuo muutos on myös polarisoinut yhteiskuntaamme tavalla, mikä ei ehkä ole sopusoinnussa sen kanssa, mihin olemme tottuneet. Samaan aikaan kun Perussuomalaiset kohoavat toiseksi suurimmaksi puolueeksi, joka ehkä vielä pääsee kokoamaan hallitusta, niin samalla sen ongelma on myös polarisaatio. 

Eli vaikka puolue olisi suurin ja kaunein, niin se ei kuitenkaan ainakaan kovin helposti aikaan tilannetta, jossa se voisi yksin muodostaa hallitusta. Ja pahimmillaan muut puolueet etääntyvät kyseisen puolueen arvomaailmasta, mikä saattaa tarkoittaa sitä että puolue jääkin yksin. Ja jos ajatellaan esimerkiksi Orpon hallitusta, joka vie asumistuen niiltä, jotka asuvat omistusasunnoissa, niin tuollainen leikkaus tuntuu erittäin suurelta, jos henkilö sattuu elämään Kelan tuilla. Ja ehkä sitten saattaa käydä niin, että jotkut puolueet vielä katuvat tähän hallitukseen menoa. 

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/pinkkipesu-on-kaukana-tasa-arvosta-monet-yritykset-tekevat-voittoa-vahemmistojen-kustannuksella/607d429f-3b8d-4cd0-aa40-0121ad6f2c49

perjantai 30. kesäkuuta 2023

Entisen ministeri Junnilan väitetystä yrittäjyydestä ei ole löytynyt todisteita.

Tutkivan journalismin paras ominaisuus on se, että jossain vaiheessa henkilöstä etsitään kaikki mahdollinen loka, jolla tämä sitten kuorrutetaan oikein kunnolla. Se mikä sitten saa aikaan loanheittoa on se, että henkilö päätti erota ministerin tehtävistä, kun häneltä paljastui outoja kytköksiä erilaisiin äärijärjestöihin sekä ikävää ja harkitsematonta toimintaa maamme korkeimmassa päättävässä elimessä, jota myös Eduskunnaksi kutsutaan. 

Se mitä sitten esimerkiksi se kertoo "tapaus Junnilasta" sekä median suhtautumisesta tuollaiseen henkilöön että mediassa huomattiin hänen ilmeisesti sepittäneen ainakin yrittäjyyteensä liittyviä tietoja on jotenkin outoa. Eikö kukaan tarkastanut noita Junnilan antamia tietoja? Paitsi että Junnila olisi vääristellyt omaa yrittäjyyttään koskevia tietoja, niin hän on ilmeisesti myös antanut väärää tietoa opiskelustaan. Joten voidaan kysyä, että onko ministerien koulutus tai työhistorian tarkastus oikeasti niin lepsua, että kuka vain voi valehdella noissa asioissa, Eikä kukaan edes halua tarkastaa noiden tietojen oikeellisuutta. 





Miten vasta nyt kun Junnila erosi satuttiin huomaamaan se, että hänen yrittäjyydestään ei ole mitään todisteita? Onko niin että esimerkiksi kaupan kassojen työhistoriaa syynätään tarkemmin kuin ministerien vastaavaa settiä? Vai johtuuko se että Junnilaa lyödään kuin vierasta sikaa siitä, että kaikki haluavat kilpaa sanoutua tuosta miehestä irti? Tässä vaiheessa sanon kuitenkin että Junnila on itse tämän kohun omalla toiminnallaan aiheuttanut. Eli Junnilan toimintaa voidaan kyllä katsoa hiukan oudossa valossa. 

Nimittäin kun suomalainen kaljavatsainen duunari parin liiallisen kaljan jälkeen talkoosaunassa kertoo jonkun mauttoman natsivitsin, niin silloin on kyllä varmasti paheksunta suurta. Mutta mitä jos sitten käy niin, että valtion johtoon kuuluva ministeritason poliitikko kertoo avoimesti ryhtymisestä suomalaisen SS-pataljoonan perinneyhdistyksen puheenjohtajaksi, ilmaisee sosiaalisessa mediassa olevansa ääriliikkeen valinta sekä jotenkin sympatisoi natseja, niin tuota asiaa ei jostain syystä oteta samalla tavoin vakavasti kuin jonkun duunarin juovuspäissään heittämiä mauttomia vitsejä. Samoin jonkun kaupan kassan työhistoria ilmeisesti tarkastetaan paremmin kuin ministerin työhistoria


https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/ylen-mot-toimitus-ei-l%C3%B6yt%C3%A4nyt-todisteita-ministeri-junnilan-yritt%C3%A4jyydest%C3%A4/ar-AA1dgh7c?ocid=msedgdhp&pc=ENTPSP&cvid=f547c9d30d654ca6a055fcd5f64db2f1&ei=28. 

torstai 29. kesäkuuta 2023

Miksi oligarkit eivät osoittaneet avoimesti tukea Prigozhinin kapinalle? (Sekä kommentti kenraali Surovikinin pidätyksestä)

Oligarkkien kannalta katsottuna tuo Wagner Groupin kapina olisi ollut epävarma sijoitus. Nimittäin kyseessä on pohjimmiltaan rahasta eikä aatteen takia taisteleva joukko. Ja tuollaisten joukkojen hallinta voi olla hyvin vaikeaa. Palkkasotureiden ongelma on siinä, että noiden miesten sekä naisten kanta asioihin saattaa muuttua hyvinkin nopeasti, ja jos Putin maksaa noille miehille tarpeeksi, niin hän saa kapinan lannistettua. Oligarkit eivät olleet varmoja siitä, että onko kapinan takana oikeasti kapinoiva joukko, vai onko kyseessä Putinin trolli, jonka tarkoitus on saada hänen poliittiset vastustajansa esiintymään itsevarmasti. Ja sitten nuo Putinin vastustajiksi paljastunet  henkilöt olisi pidätetty. 

Siitäkään ei olla varmoja, että onko Wagner Groupin kapina vekseli- vai aatevetoista, joten sen takia nuo henkilöt päättivät olla asettumatta ainakaan kovin avoimesti Wagner miesten puolelle. Näet jos ja kun kapina loppui nopeasti, niin asettuminen häviäjän puolelle voi maksaa Venäjällä hengen, ja ongelma on tietenkin myös siinä, että Vladimir Putin saattaa olla despootti, jonka lähtölaskenta on käynnissä, mutta kuitenkin hän ehtisi vielä antamaan tappokäskyn niistä luottomiehistään, joiden hän katsoi pettäneen itsensä Samasta syystä kenraalit eivät mielellään asetu kapinoitsijoiden puolelle. 

Samalla meidän kaikkien pitää huomioida se, että jokainen Venäjän asevoimien jäsen, jolla on jokin sotilasarvo on joutunut tekemään erilaisia tunnustekoja. Ja yksi noista teoista on osallistuminen Putinia tukevaan poliisi- tai viranomaisväkivaltaan.  Jokaisella venäläisellä kenraalilla on paljon vihamiehiä. Samoin nuo kenraalit sekä oligarkit ovat FSBn sekä "Federaation suojelupalvelun" eli FSO:n ympäröimiä. Kyseiset palvelut raportoivat Putinille kaiken, mitä oligarkit sekä kenraalikunta sanovat. Nuo "henkivartijat" ovat asia, minkä takia oligarkkien sekä kenraalien on vaikea lähteä tukemaan avoimesti mitään kapinoita. Jos joku vastustaa Putinia, niin silloin saattaa joku henkivartija-agenteista surmata päämiehensä, jos siihen vain käsky annetaan. Eli jokaisella oligarkilla ja kenraalilla on periaatteessa pistooli ohimollaan. 

Jevgeni Prigozhin (S.1961) Wagner-pomo (Kuva vuodelta 2010)



Sergei Shoigu (S.1955) Venäjän puolustusministeri. 

Valeri Gerasimov (S.1955) Venäjän asevoimien esikuntapäällikkö 



Sergei Surovikin (S. 1966), Ukrainan operaation entinen komentaja

Venäjä on pidättänyt Sergei Surovikinin, joka on kaikista valtuuksistaan sekä erivapauksistaan huolimatta ollut pettymys. 

Heti tässä kohtaan sanon sen, että tilanne Venäjällä muuttuu nopeasti. Ja vaikka Surovikin on nyt pidätetty, niin kuitenkin hän saattaa palata uudelleen komentamaan joukkoja. Eli pelkkä pidätys ei ehkä takaa sitä, että Surovikin ei voisi palata tehtäviinsä- 

Venäjä on pidättänyt kenraali Sergei Surovikin (s.1966), joka ei tarinoiden mukaan välitä ollenkaan siitä, montako siviiliä saatikka vihollisen sotilasta kuolee hänen iskuissaan. Surovikin on toiminut Ukrainan operaation johtajana, ja tätä ennen tuo mies on vaikuttanut Syyriassa. Surovikinin tyyli komentaa joukkojaan on ollut suoraviivainen sekä esimerkiksi sotarikoksiin tuo mies ei ole viitsinyt paljon puuttua. Syy miksi Surovikin on saanut tehdä mitä haluaa on siinä, että hän on tuonut voittoja isännilleen. Mutta huonosti mennyt Ukrainan sota on saanut aikaan sen, että jostain pitää löytyä syntipukki, ja tietenkin rintaman komentaja on loistava mies myös tuohon tehtävään. Surovikin on ennenkin osoittanut suurta osaamista autoritarian tukijana. 

Wikipediassa Surovikinia luonnehditaan seuraavasti:

"Neuvostoliiton vallankaappausyrityksen (1991) aikaan Surovikinin komentamat joukot ampuivat neuvostojärjestelmää vastustaneita mielenosoittajia Moskovassa. Kolme mielenosoittajaa kuoli, ja Surovikin joutui pidätetyksi, mutta hänet vapautettiin noin puoli vuotta myöhemmin. Vuonna 1995 Surovikin sai tuomion laittomasta asekaupasta, mutta tuomio kumottiin myöhemmin. Vuonna 2004 häntä syytettiin alaistensa pahoinpitelemisestä". (Wikipedia/ Sergei Surovikin). 

 "Surovikin on palvellut suurimman osan urastaan jalkaväessä. Vuonna 2017 hän oli venäläisjoukkojen komentaja Syyriassa ensimmäisen kerran. Vuonna 2020 Human Rights Watch nimesi hänet yhdeksi sotilasjohtajista, joiden komennuksessa Syyrian ihmisoikeusrikokset voitiin tehdä. Syyrian lisäksi Surovikinilla on armeijakokemusta Afganistanista, Tšetšeniasta sekä Tadžikistanista. (Wikipedia/ Sergei Surovikin). 

Vuoden 2023 alussa Surovikin siirrettiin syrjään Ukrainan operaation johdosta, ja hänen paikalleen ilmaantui Valeri Gerasimov. Gerasimov on Venäjän asevoimien komentaja, joten itse ihmettelen miksi hän ei ole aikaisemmin lähtenyt johtamaan tätä operaatiota. 

 Tuo asia varmaan ennakoi sitä, että Surovikin on joutumassa epäsuosioon Putinin tai jonkun muun hänen esimiehensä kuten Shoigun tai Gerasimovin silmissä. Eli jos komentaja ei sitten ole täyttänyt lupauksiaan, niin hänet sitten voidaan suoraan pidättää, ja nuo vanhat rikokset sekä teot ovat tietenkin asioita, joita voidaan käyttää hyväksi oikeudenkäynnissä. Kun ihminen jolle on annettu erivapauksia  vastineeksi tuloksista epäonnistuu, niin silloin hän tuottaa pettymyksen.  Tuossa oikeudenkäynnissä Surovikinia tietenkin syytetään siitä, että hän on pimittänyt tietoja esimiehiltään, jotka näin ehkä yrittävät pestä kätensä Ukrainan sodasta.


https://en.wikipedia.org/wiki/Federal_Protective_Service_(Russia)


https://fi.wikipedia.org/wiki/Sergei_%C5%A0oigu


https://fi.wikipedia.org/wiki/Sergei_Surovikin


https://fi.wikipedia.org/wiki/Valeri_Gerasimov


https://yle.fi/a/74-20038618



keskiviikko 28. kesäkuuta 2023

Ääriliikkeet rehvastelevat "julkkis jäsenillään".

Ääriliikkeet osaavat hyödyntää julkisuutta. Mutta ovatko nuo liikkeet oikeasti aivan uusia asioita poliittisella kentällä? Eli onko poliittinen radikalismi oikeastaan tullut ihmisten tietoisuuteen vasta kun sosiaalinen media on tuon asian tuonut ihmisten koteihin. Ääriryhmiin on aina hyvä myös vedota, kun itse valtiopäämies rötöstelee oikein olan takaa. Vladimir Putin on mies, joka osaa tällaisen pelin. Hän nimittää mielellään poliittisia vastustajiaan äärioikeistoksi tai äärinationalisteiksi, sekä tietenkin Putin ja hänen hallintonsa pelottelevat sillä, että vallan vaihdos Venäjällä saattaa aiheuttaa sen, että ydinaseita päätyy rikollisten käsiin. 

Ääriliikkeet pelottelevat vuoron perään äärioikeistolla sekä äärivasemmistolla, eli vastustajien mustamaalaamisessa rasismi on tietenkin asia, jolla saadaan ainakin osa sosiaalisen median tileistä poistetuksi. Samoin jokainen musta mies osaa huutaa oikeudessa että hänen pidättäjänsä tai rikostutkijat ovat olleet rasistisia. Putin tukee myös eurooppalaisia ääriliikkeitä, koska niiden avulla saadaan NATOn sekä EUn rivit rakoilemaan. 

Tiedättekö muuten mikä muu kuin imperialismi sekä äärimmäinen nationalismi yhdistävät Adolf Hitleriä sekä Vladimir Putinia? Kumpikin on ennen vaaleissa valituksi tulemistaan olevansa vasemmistolainen. Me emme muuten yleensä ajattele venäläisiä esimerkiksi imperialisteina tai Neuvostoliittoa äärioikeiston johtamaksi maaksi, koska nuo johtajat ovat osanneet käyttää punaista väriä julisteissaan sekä käyttää puoleistaan nimeä työväenpuolue. 

Ääriliikkeiden tuntomerkkeihin kuuluu se, että ne ovat usein sellaisia, jotka trollaavat mielellään muita, mutta sitten kun niitä itseään hiukan trollataan, niin nämä liikkeet muuttuvat tulta syökseviksi hirviöiksi, joiden ainoa agenda on se, että kaikki muut kuin heidän hyväksymänsä aatteet ovat vääriä. Jos ääriliike saa esimerkiksi tunnetun poliitikon omaan saunahuoneistoonsa tai kahvitilaisuuteen, niin sitten otetaan joukko valokuvia, ja tuo poliitikko saa sitten kuulla yllättäen olevansa tuon liikkeen jäsen, ja ääriliikkeillä on sellainen tapa, että ne saattavat väärennellä omia jäsenrekisterejään. Eli ne saattavat lisätä noille listoille nimiä kysymättä siihen edes lupaa. 



Osa ääriliikkeiden jäsenistä ei edes halua hallitukseen. He saattavat suoraan sanottuna vain haluta hyväpalkkaisen työn parlamentissa. Tietenkin värikäs kielenkäyttö sekä pari hyvin soviteltua kirosanaa saavat aikaan sen, että puolue saa huomiota. Kun ääriliikkeen jäseniä pyydetään mukaan hallitukseen, niin noiden liikkeiden jäsenet sitten aloittavat riitelyn, sekä tietenkin syyttävät muita siitä, että heidät ajettiin ulos neuvotteluista. Siis nuo liikkeet syyttävät aina muita siitä, että joku asia meni pieleen. Samoin moni noista liikkeistä haluaa aina esiintyä sellaisena, että ne ovat jotenkin suurempia kuin muut poliittiset liikkeet sekä niiden tavoitteet ovat aina suurempia kuin muiden puolueiden. 

Ääriliikkeet ovat alkaneet myös muuttaa taktiikkaansa, eli ne eivät enää hyökkää suurin joukoin esimerkiksi seksuaalisia vähemmistöjä vastaan. Kun esimerkiksi Suomessa alkavat asenteet juuri sellaisia asioita kohtaan, joille ihmiset eivät itse voi mitään alkavat muuttua suvaitsevammiksi, niin ääriliikkeiden asenteet sekä kirjoittelu varmasti myös kovenee. Eli hallituksen pitäisi kyllä puuttua vihapuheeseen, joka ei ole mitenkään erityisen mukavaa. Se että esimerkiksi vain niin sanottu kova ydinjoukko jää jäljelle saa aikaan sen, että ihminen ympäröi itsensä henkilöillä, jotka myös käyttävät kovaa kieltä. 

Varsikin äärioikeisto on tunnettua siitä, että he tekevät helposti kanteita asioista, joita he eivät voi omasta mielestään hyväksyä. Mutta siis miten me ajattelemme äärioikeistosta. Tuo äärioikeisto on oikeastaan nimitys, joka kattaa kaikki sellaiset liikkeet, jotka turvautuvat kovaan kielenkäyttöön sekä väkivallan uhkaan. Liike voi sanoa tavoitteekseen aivan mitä tahansa, mutta jos se nousee valtaan, niin silloin omaisuutta aletaan kasata niille, joilla sitä on. 

tiistai 27. kesäkuuta 2023

Wagner PMC muuttui liian vaikutusvaltaiseksi, joten Putin päätti lakkauttaa sen toiminnan.

 Wagner PMC on ainakin tähän asti palkkasoturiyhteisö, jolla on erittäin huomattava omaisuus sekä vaikutusvalta varsinkin Afrikassa. Kyseinen järjestö perustettiin Kremlin yksityisarmeijaksi, joka on louhinut valtavasti rahaa Afrikasta. Mallina tuolle Wagner Groupille on tietenkin toiminut Blackwater yhtiö, jonka avulla USA toimii monissa kriisipesäkkeissä. Wagner Group on perustettu paitsi suorittamaan operaatioita, joita ei haluta antaa asevoimille.

 Mutta samalla tuon joukon avulla voi Venäjä pienentää tai kaunistella omia tappioitaan, kun ulkomailta palkattujen vierastaistelijoiden kuolemaa ei tarvitse ilmoittaa omaisille. Saattaa olla että myös osa länsimaisista palkkasoturi-yhtiöistä on auttanut kaunistelemaan tappioita erilaisissa sodissa. Wagner PMC on virallisesti lakkautettu, mutta kuitenkin sen tulevaisuus on täysin avoinna. 

Eli mikään ei takaa sitä, että tuo Kremlin kannalta niin hyödyllinen järjestö ei voisi syntyä uudelleen jossain muualla. Prigozhinin mahdollinen kuolema ei takaa sitä että Wagner-järjestön toiminta lakkaa. Prigozhin ei ole yksin Wagner Group. Enkä usko että hän tietää kaikkea sitä, mitä esimerkiksi Wagnerin riveihin siirtyneet ammattirikolliset puuhastelevat Afrikassa sekä Karibialla ja Hong Kongin pörssissä. 

Mutta kuten tiedämme Wagner Groupilla ja sen länsimaisilla vastaavilla toimijoilla on yksi ero. Wagner PMCn ei tarvitse noudattaa mitään sääntöjä, joten sen toiminta on avoimempaa sekä suoraviivaisempaa kuin länsimaisten palkkasotureiden, joiden tarvitsee aina pelätä julkisuutta sekä oikeuskäsittelyä. Wagner PMC on tietenkin myös voimakas toimija, jonka tuote on sota. Se ei toki ole lajissaan ainoa toimija, ja oikeastaan voidaan sanoa että se mikä erottaa Wagner PMCn länsimaisista toimijoista oli se, että tuolla järjestöllä oli hallinnassaan kokonaisia valtioita. Voi olla että tuolla järjestöllä tai ainakin joillakin sen toimijoista on yhteyksiä heroiinin tuottajiin tai kokaiinikartelleihin. 


Lähde: Global Initiative Against Transnational Organized Crime, 2023

Grafiikka: Samuli Huttunen / Yle

Mutta kuten monissa lähteissä kerrotaan, niin Wagner-joukot ainakin Afrikassa kontrolloivat yhä suurempaa osaa yhteiskunnasta. Samoin kaivostoiminta Afrikkalaisissa maissa, jotka pitävät Venäjää parempana liittolaisena kuin länsimaita on ainakin osittain Wagner PMCn valvonnassa. Mutta kuten tiedämme niin Wagner Groupilla on lonkeroita erilaisiin korkean teknologian sekä sotilasteknologian yhtiöihin. 

Saattaa myös olla niin, että Wagner vaihtaa erilaisia jalokiviä palkkaansa. Ja sitten kun he ovat myyneet nuo jalokivat, niin niistä saatavia tuottoja ei suoraan voida yhdistää palkkasoturien toimintaan esimerkiksi jossain Afrikan valtiosta, jossa ei ihmisoikeuksista välitä tuon taivaallista. 

Malli tuohon palkanmaksun malliin on otettu Kolmannesta Valtakunnasta. Kun natsi-eliitti vuonna 1945 yritti paeta Liittoutuneita, niin heidän ajatuksenaan oli se, että he vaihtavat juutalaisilta hankitun kullan jalokiviksi, jotka nuo sotarikolliset olisivat sitten ilmeisesti Mafian avulla myyneet esimerkiksi Amsterdamin timanttipörssissä. Eli jos Afrikkalaiset valtiot sallivat Wagner-miesten saada palkkionsa jalokivinä sekä esimerkiksi joinakin harvinaisina maametalleina, niin noiden rahojen alkuperä on silloin vaikea liittää palkkasotureihin, jotka taistelevat jonkun Afrikan valtion johtajan alaisina reilua korvausta vastaan tietenkin. 

Miksi Wagner halutaan lakkauttaa? Yksinkertaisesti syy tähän on ollut se, että järjestöstä on tullut liian voimakas sekä korkean profiilin toimija. Kremlissä Wagner Groupiin on alettu suhtautua kilpailijana, ja Putin ei kilpailijoita halua. Syy tähän on se, että kyseisen järjestön johto unohti asemansa. Kremlissä on huolestuneena seurattu sitä, miten Wagner PMCn vaikutusvalta on kasvanut paitsi Afrikassa, niin myös Venäjällä. 

Afrikassa Venäjä koetaan mieluisammaksi kumppaniksi kuin länsimaat. Syy tähän on se, että Venäjällä ei ole ollut siirtomaita tuossa maanosassa. Mutta myös se, että Venäjä ei ole niin turhan tarkka esimerkiksi siitä, kenelle se myy aseita varmasti auttaa saamaan suosiota. Afrikka kun on korruption, vaalivilppien sekä erilaisten itsevaltiaiden luvattu maa. Afrikka on myös erilaisten harvinaisten maametallien sekä uraanin luvattu maa. Huonosti mennyt Ukrainan sota saattaa myös kannustaa afrikkalaisia toimijoita ostamaan lisää aseita Venäjältä. 

He saattavat ajatella että Venäjä ei ehkä ole niin halukas puuttumaan niiden sisäisiin asioihin, vaikka he aseita Venäjältä ostaisivat. Samoin joidenkin afrikkalaisten valtioiden johtajien silmissä saattaa kajastella unelma omasta ydinaseesta. He ehkä ajattelevat voivansa lahjoa venäläisiä ydinaseasiantuntijoita toteuttamaan tuon unelmansa. 

Harvinaisia maametalleja tarvitaan mikropiiriteollisuudessa ja uraania taas ydinreaktoreiden sekä ydinaseiden valmistamisessa. Timanteilla voidaan taas peittää helposti tulojen alkuperä. Eli timantit voidaan periaatteessa myydä missä päin maailmaa hyvänsä, eikä silloin tule ilmi sitä, että tulojen takana on joku afrikkalainen valtio kuten Kongon Demokraattinen tasavalta tai Tsad sekä Uganda. 


Venäjän asevienti Afrikkaan. Sitä miten paljon noista esimerkiksi Egyptiin myydyistä aseista jälleenmyydään ei varmaan ole missään tilastoitu. (https://yle.fi/a/3-12470181)





Mutta Afrikka on loistava ympäristö myös mielipiteen muokkaamiselle. En tiedä miten hyvin afrikkalaisille opetetaan media-kriittisyyttä. Kerrotaanko heille esimerkiksi disinformaatiosta sekä muusta valheelliseen tietoon perustuvasta mielipiteiden muokkaamisesta? Venäjä tai Wagner Group saattavat nähdä Afrikan myös otollisena maaperänä kun halutaan värvätä sotilaita kaiken maailman likaisiin operaatioihin. Noiden ulkomaalais-taistelijoiden kuolemaa ei tarvitse ilmoittaa, ja kaiken lisäksi kaikki rikokset mitä rintamalla tapahtuu voidaan työntää noiden palkkasotureiden niskoille. 

Syy miksi Venäjä on niin mieluisa kumppani afrikkalaisille valtioille on tietenkin ollut virallisesti se, että Venäjällä ei ole ollut siirtomaita Afrikassa. Mutta sitten toisaalta koko totuus ei taida olla tässä siirtomaa-aikaan liittyvässä teemassa. Monissa afrikkalaisissa valtioissa vallassa on enemmän tai vähemmän yksinvaltainen hallitus, jota tukee enemmän tai vähemmän korruptoitunut virkakunta. 

Venäjä on afrikkalaisten mielestä parempi kumppani kuin länsimaat, koska Venäjä ei ole turhan tarkka siitä kenelle se myy aseita. Eikä Venäjän johto samalla tavalla välitä siitä, miten jossain valtiossa pidetään hallitusta vallassa. Riittää että rahaa löytyy, niin tuotteet tulevat sitten seuraavalla Antonovilla suoraan pääkaupungin kentälle. 

Toisin kuin länsimaissa, joissa on alettu hiukan tarkemmin katsoa erilaisten yhteistyökumppaneiden tapoja hoidella asioitaan, ja erityisesti aseiden sekä tekoälyn vienti maihin, joissa rikotaan ihmisoikeuksia säännöllisesti halutaan kieltää, niin Venäjä ei juuri piittaa siitä, että miten sen toimittamia käytetään. Juuri tuo teknologia pitää erilaiset enemmän tai vähemmän vilpillisesti valtaan päässeet henkilöt valtioidensa johtajina. 

https://yle.fi/a/74-20038469

Venäjän toinen rintama

https://yle.fi/a/3-12470181



maanantai 26. kesäkuuta 2023

Prigozhinin toimia tutkitaan sittenkin.

 Oliko Putinin lupaus Prigozhinin syytesuojasta sittenkin vain ovelaa peliä, jolla tuo Wagner-pomo saatiin eristettyä omasta joukostaan? Eli huijasiko Putin tai Lukashenka entistä ystäväänsä, joka on heille kokkaillut ruokaa. Onko Putinin lähtölaskenta oikeasti käynnissä? Ja jos tuo lähtölaskenta on käynnissä, niin millainen on Putinin mahdollinen seuraaja? Putin itse asuu ilmeisesti jossain bunkkerissa, jossa esimerkiksi tiedon saanti eri tilanteista on FSBn sekä hänen lähipiirinsä varassa, ja voidaan aina kysyä että onko Putin tietoinen kaikista asioista, mitä Venäjällä tapahtuu? Putin saattaa olla mies, jolle kerrotaan vain sitä, mitä tämä mies haluaa kuulla. 

******************************************************************

Uusi Suomi raportoi asiasta näin: 

"Kreml vakuutti viikonloppuna, että syytteistä yksityisarmeija Wagnerin johtaja Jevgeni Prigožinia vastaan luovutaan ja tämä saa lähteä Valko-Venäjälle. Kremlin tiedottaja Dmitri Peskovin mukaan myöskään Wagnerin kapinaan osallistuneita taistelijoita ei rangaistaisi, kertoi Reuters sunnuntaina."(Uusi Suomi/Prigozhin sittenkin epäiltynä – Mitä Wagner-pomolle tapahtuu seuraavaksi?)

"Tänään venäläismediat uutisoivat, että Prigozhin on edelleen epäiltynä ja rikostutkinta jatkuu. Asiasta kertoivat muun muassa venäläislehti Kommersant ja uutistoimistot TASS, RIA and Interfax viitaten nimeämättömiin lähteisiin. Lehtiä siteerasivat esimerkiksi Reuters ja Politico". (Uusi Suomi/Prigožin sittenkin epäiltynä – Mitä Wagner-pomolle tapahtuu seuraavaksi?)

"Venäjän lakien mukaan Wagner-johtajaa voi odottaa 12–20 vuoden vankeusrangaistus." (Uusi Suomi/Prigozhin sittenkin epäiltynä – Mitä Wagner-pomolle tapahtuu seuraavaksi?) Rangaistuksen ankaruus tarkoittaa sitä, että Putin ei voi niin vain sivuuttaa kokkinsa edesottamuksia, koska tuolloin Prigozhin toimisi esimerkkinä muille. Ja jos Wagner-kapina alkaa uudestaan, niin silloin saattaa seurata hyvin vakavia ongelmia. 

Venäjän asiantuntija Anton Gerachenko sanoo Uuden Suomen mukaan näin: ”Putin ei anna Prigožinille anteeksi hänen maanpetostaan ja Putinin hallinnon heikkouden osoittamista. Luulen, että hän tekee mitä tahansa neutraloidakseen Prigozhinin. Paras vaihtoehto Putinille on eliminoida hänet fyysisesti, ei pidättää tai lähettää Prigozhin pois”, Gerashchenko kirjoittaa". (Uusi Suomi/Prigožin sittenkin epäiltynä – Mitä Wagner-pomolle tapahtuu seuraavaksi?)

Edellinen oli siis suoraa lainausta Uuden Suomen kotisivuilta. 

******************************************************************

Puhe. Putin piti 24. kesäkuuta tv-puheen Wagner-kapinan vuoksi. Kuva Moskovasta.© Toimittanut Uusi Suomi

Kun ajatellaan Prigozhinin asemaa sekä sitä mitä hän tietää Putinin sekä hänen lähipiirinsä toiminnasta, niin Putin varmaan haluaa ettei tuo hänen kokkinsa pääse oikeuteen kertomaan asioista, joita tuo eliitti-oligarkkien sekä valtion ylimpien päättäjien piiri ei koskaan halua muiden tietävän? Mutta kun lähdemme tutkimaan sitä, mikä antaa Prigozhinille erityisaseman Putinin hovissa, niin mikä tuo asia on? Miksi Putin ei voi vain väittää Prigozhinin valehtelevan sekä määrätä häntä pidätettäväksi? Mutta jos sitten Moskovan eliitti ensin lupaa ja sitten peruu lupauksensa syytesuojasta, niin se varmaan vaikuttaa haitallisesti sen uskottavuuteen neuvottelun osapuolena. Eli uskooko kukaan jatkossa Putinin ilmoituksia? 

Se mikä Prigozhinin toiminnassa on outoa on se, että tuo mies on niin valtavan itsevarma? Miksi Putin ei laita häntä samalla tavoin järjestykseen kuin muita häntä ja hänen suosikkejaan vastaan sanallisesti tai teoin toimineita henkilöitä on laitettu. Putinin on toimittava tässä tapauksessa, tai sitten Prigozhinin toiminta voi toimia esimerkkinä muille vastaaville tapauksille. Eli pahimmillaan Venäjällä on edessä suurten ja pienten kapinoiden suma, tai jopa Putiniin itseensä voidaan suunnata attentaatteja. Tuossa tapauksessa kuitenkaan ei ole takeita siitä, että linja Venäjällä muuttuu mitenkään. Putinin valtaa on rakennuttu sellaisen agendan ympärille, että jos hänet heitetään pois vallan kahvasta, niin silloin tuon miehen seuraaja voi olla vielä nationalistisempi kuin V. Putin. Mutta voiko kukaan oikeasti olla vielä nationalistisempi kuin tuo mies, joka johtaa Venäjää autoritäärisesti ja kovalla kädellä? 


Onko Venäjän johdon ailahtelevainen linja, jossa Prigozhinille ja hänen miehilleen ensin luvattiin armahdus joka peruttiin oikeasti suunniteltu? Vai onko se osoitus heikkoudesta? Tuo toiminta ei varmaan herätä kenessäkään luottamusta. 


Venäjällä kaikki on vähintäänkin epäselvää, ja Jevgeni Prigozhin on sittenkin tutkinnan alla, jos FSB:n toimintaa voidaan tutkintana pitää. Mutta sitten siihen uutiseen, jonka mukaan Prigozhin olisi vapautunut syytteistä sekä saanut turvapaikan Valko-Venäjältä. Oliko kyseessä vain Putinin ovela juoni, jotta hän saisi Wagner pomon hylkäämään joukkonsa? Vai onko tämä "syytetään-ei syytetä" linjan takana pahempaa eli onko kyseessä tilanne, jossa Putin ei oikeasti tiedä mitä hänen pitäisi tehdä. Putinin toiminta Wagner-kapinassa on ollut huomattavasti löysempää, kuin mitä hänen puheistaan voisi päätellä, joten voidaan tietenkin ajatella että tämän toiminnan takana on kaksi mahdollisuutta.

 Ensimmäinen niistä on se, että Putin haluaa tuudittaa Wagner-miehet sellaiseen ajatukseen, että kaikki on heidän osaltaan selvää. Ja toinen on se, että Putin ei uskalla hyökätä noita miehiä vastaan. Siis kumpi on totuus. Se että Putin nyt saataisiin kammettua pois Venäjän johtajan paikalta ei tarkoita sitä, että Venäjän johtoon tulisi yhtään sen miellyttävämpää tai hento-otteisempaa miestä. Siis Wagner-kapina on ollut kahden paholaisen yhteenotto, jossa ei vielä ilmeisesti olla viimeistä sivua avattu. Itse olen sitä mieltä, että on ihme ettei Putin käyttänyt sotilaallista voimaa Wagner kapinan kukistamisessa. 

Eli mitä itseasiassa tuon toiminnan takana oikeastaan on ollut? Varmaan tapauksesta velloo erilaisia huhuja, ja tietenkin villein niistä on se, että Prigozhin on toiminut Putinin käskystä, ja tämän toiminnan tarkoitus on ollut saada lännen tuke käännettyä Putinille, jotta hän voisi kukistaa omien palkkasotureidensa kapinan. Siis missään nimessä mikään vaihtoehto ei ole pois suljettu tämän kapinan kohdalla. Ja yrittikö Putin hyötyä tuosta kapinasta, joka päättyi kumman helposti. 


https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/vladimir-putinin-loppu-on-alkanut/ar-AA1d2RIa?ocid=msedgdhp&pc=ENTPSP&cvid=25284631367e40f794e6cd4c28e3613f&ei=31

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/prigozin-sittenkin-epailtyna-mita-wagner-pomolle-tapahtuu-seuraavaksi/0c348fd2-70a8-4dcb-9073-9aba41bcc6a6

sunnuntai 25. kesäkuuta 2023

Prigozhinin ja Putinin välinen "kokkisota" kesti vajaa vuorokauden, mutta sillä saattaa olla vakavia heijastusvaikutuksia

Ukrainan sota on aiheuttanut maailman polarisoitumista ennennäkemättömällä tavalla. 


Prigozhinin kapina on päättynyt ainakin virallisesti. Ja voidaan kysyä että kokeiliko tuo Putinin kokki taas rajojaan, vai maksoiko Putin tuon perääntymisen rahalla? Mutta lisää tuosta asiasta myöhemmin tässä tekstissä. Putin sekä ukrainan sota aiheuttavat maailman polarisoitumisen voimistumista, koska hänen tukijansa osoittavat lojaalisuuttaan entistä voimakkaammin, samoin hänen vastustajansa haluavat entistä voimakkaammin osoittaa olevansa Putinin vastustajia. Länsimaiden toimet Venäjän johtoa vastaan ovat eristäneet Venäjää länsimaista. Tuolloin Putin ajautuu kohti maita, joissa asioista ajatellaan kuten hän itse niistä ajattelee. Ainakin osassa noista Brics liittoumaan kuuluvista maista ovat kuuluisia siitä, että niissä pienempiä naapureita uhitellaan aivan jatkuvasti. Samoin noissa maissa käytetään helposti erittäin kovaa kieltä kaikkea sellaista vastaan, joka ei noiden valtioiden johtoa miellytä. 

Eli koventuva kielenkäyttö sekä pelottelu aiheuttavat lännen etääntymistä Venäjästä sekä Bics maista, joissa tietenkin on voimakas talouskasvu, mutta samalla useita sosioekonomisia sekä lainsäädännöllisiä ongelmia, jotka voivat aiheuttaa esimerkiksi tuotteiden boikotointia länsimaissa. Brics maat olisivat loistava markkina-alue mutta niissä ihmisillä ei ole rahaa ostaa tuotteita, joita länsimaat niihin haluaisivat kaupata. Samoin noissa maissa rehottava korruptio sekä niiden johdon nuiva asenne oppositiota kohtaan aiheuttavat ongelmia länsimaisille yrityksille. Osalla Brics maista on tietenkin valtavasti öljyä ja kaasua, joilla ne voivat ostaa länsimaista hyväksyntää itselleen. Mutta esimerkiksi netissä leviävät kuvat viranomaisten mielivallasta eivät varmaan ainakaan rohkaise tekemään bisnestä noissa valtioissa. 

Siis Brics maat ovat joukko valtioita, jotka eivät noudata länsimaista mallia esimerkiksi hallinnossa. Ja tuo malli on mahdollistanut valtavan korruption. Korruptio sekä viranomaisten mielivalta tietenkin lisäävät epävarmuutta. Eikä kukaan länsimainen toimija uskalla helposti lähteä tekemään bisnestä maihin, joissa poliisi ryöstää ihmisiä erittäin usein. Tai joissa pelkkä kirjoitus joka tulkitaan valtion johdon vastustamiseksi saattaa aiheuttaa pidätyksen. 


Pelkäsikö Prigozhin ydinaseita, kun hän pysäytti Wagner-joukon Moskovan edessä? Vai oliko hän taas kokeilemassa rajojaan, jotka ilmeisesti ovat hänen kohdallaan hyvin laajat. Vai oliko niin, että Putin maksoi Prigozhinille perääntymisestä? 


Prigozhinin kapina on päättynyt, mutta Kremlin löysät otteet tuota miestä kohtaan saattavat toimia yllykkeenä jollekin muulle. Prigozhinin kapinaa pidetään melko hyvin ajoitettuna ja suunniteltuna, joten miksi hän hidasteli Moskovan porteilla sekä veti joukkonsa pois Lukashenkan toimittua välittäjänä. Pelkäsikö Prigozhin ehkä mahdollisesti ydinaseiden käyttöä joukkojaan vastaan? Vai oliko ehkä tarkoitus testata Kremlin kykyä vastata tällaiseen toimintaan? Eli jos Prigozhinin kapina on loistavasti valmisteltu sekä ajoitettu, niin miksi hän tekee "käsijarrujäännöksen" Moskovan edessä? Samoin voidaan kysyä että miksi Putin ei murskannut tuota kapinaa ydinasein tai ilmanpainepommein.

Se miten Putin on toiminut Prigozhinin kapinoinnin suhteen on osoitus siitä, että hän ei joko ole tilanteen tasalla tai luota omiin joukkoihinsa. Eli se että Prigozhinin on sallittu poistua Venäjältä Valko-Venäjälle presidentti Lukashenkan toimittua välittäjänä on varmaan kuitenkin osoitus siitä, että Putin on menettämässä otteensa valtioonsa tai joihinkin hänen valtionsa toimijoihin. Prigozhinin toiminta on ollut poikkeuksellisen näkyvää, ja hänen käytöksensä sellaista, että siitä olisi jo länsimaissakin noussut oikeusjuttuja on tietenkin asia, mikä herättää kysymyksiä. Samoin Putinin kovat lausunnot, ja sitten yllättävä pehmoilu avoimen kapinan edessä ovat asioita, joista jokainen meistä voi alkaa vetää omia johtopäätöksiään. Eli onko Venäjän johto sellaisessa asemassa, että se ei enää katso voivansa luottaa omiin miehiinsä? 


Ennen tätä vajaa vuorokauden mittaista kapinaa Putin on käyttänyt sellaista kieltä, että jos joku uskaltaa sanoa tai tehdä jotain häntä sekä häneen sidottua Venäjän etua vastaan, niin nyt hän sitten antaa tuollaisen avoimeen kapinaan yllyttäneen miehen kadota maastaan. Prigozhin on tätä ennen esimerkiksi ottanut kiinni sekä ilmeisesti pahoinpidellyt joitakin venäläisiä komentajia sekä jatkuvasti arvostellut kovasanaisesti Venäjän asevoimien johtoa. Ja nyt sitten on seurauksena se, että Putin päästää hänet pois maasta. Kuitenkin esimerkiksi Wagner-joukkojen piirissä saattaa kyteä halu uuteen kapinaan, ja Kremlin lepsu suhtautuminen tällaiseen toimintaan, jossa siihen kiinteässä kytköksessä oleva joukko päättää olla tottelematta asevoimien johtoa saattaa yllyttää muitakin toimijoita uusimaan tämän Wagner joukon tempun. 

Mikäli avoimeen kapinaan syyllisiä ei rangaista se saattaa rohkaista muita toimijoita tekemään saman asian perässä. Wagner kapinan ajoitus sekä suunnittelu on ollut vähän liian hyvää ollakseen totta, joten uskoisin että Prigozhin ei tätä toimintaa ole yksin johtanut. Ja vaikka Wagner ilmoittaa tietenkin palaavan Ukrainassa oleviin asemiinsa, niin kuitenkin on mahdollista, että tilanne karkaa käsistä, jos esimerkiksi joku noista palkkasotureista laittaa liikkeelle huhun siitä, että Putin on varannut heille esimerkiksi pilaantuneesta lihasta tehtyjä pihvejä. 

Ja tämän kapinan jatkut riippuvat pitkälti siihen, että luottaako Wagner Venäjän johdon vakuutteluihin syytesuojasta? Jos Wagnerin joukot uskovat että Putin aikoo heidät pettää, niin silloin on uusi kapina mahdollinen. Wagnerin suhde Venäjän asevoimiin on erittäin monimutkainen. Eli periaatteessa nuo palkkasoturit eivät ole paikallisten upseerien määräysvallassa. Ja sen takia tämä joukko on hyvin ikävä tapaus. Saattaa olla että tämä kapina johtui siitä, että Wagner-järjestöä oltiin sulauttamassa Venäjän asevoimiin, mitä sen johtaja Prigozhin ei olisi voinut hyväksyä. Eivätkä puolustusministeri Shoigu sekä asevoiminen komentaja Gerasimov ole voineet hyväksyä sitä, että Wagner-joukko on muuttunut melko näkyväksi toimijaksi Venäjällä. 

Tuon uuden korkeamman profiilin ongelma nimenomaan Venäjän asevoimien kannalta on ollut se, että kyseinen järjestö aiheuttaa aivovuotoa asevoimiin. Eli varsinkin matala- ja arvoasteikon keskivaiheella olevat luutnantin sekä kapteenin arvoiset upseeri saattavat haluta liittyä Wagneriin mieluummin kuin odotella ylennystä, joka korruptoituneessa sekä äärimmäisen byrokraattisessa Venäjän armeijassa saattaa kestää useita vuosia tai pahimmillaan useita kymmeniä vuosia.  

Wagner on valtavan rikas järjestö, joka omistaa niin sanottuja "Wagner-keskuksia", joiden yhteydessä toimii niin sanottuja "patrioottisia startup yrityksiä". Eli Wagner on melko näkyvä toimija Venäjällä, ja tuo uusi korkea profiili tietenkin ärsyttää asevoimia. Wagner on ainakin ennen ollut asevoimia täydentämään tarkoitettu joukko, mutta se on muuttunut voimatekijäksi, ja tuollaista voimatekijää pidetään Venäjän asevoimissa kilpailijana. 

Wagner Groupilla saattaa olla useita erilaisia tehtäviä. Tuo järjestö on palkannut esimerkiksi Pohjois Afrikasta vierastaistelijoita Ukrainaan. Ja yksi Wagnerin tehtävistä on tietenkin kaunistella tappioita. Tuolloin ajatellaan että ulkomailta värvättyä Wagner-miestä ei tarvitse ilmoittaa tappioiksi, niin se merkitsee sitä että Wagner saattaa värvätä ihmisiä kuolemaan Ukrainassa. Venäjä ei ilmoita mielellään omia tappioitaan missään operaatiossa. Joten tietenkin Wagner Groupin kaltaiset järjestöt ovat tehokkaita silloin kun halutaan salata tappioita. Mikäli asevoimat tekee suuria tappioita, niin se vaikuttaa tietenkin komentajan asemaan. 

Mutta Wagner PMC antaa mahdollisuuden sekä pimittää tappioita että tehdä likaisia asioita. Wagner joukkojen tekemät sotarikokset eivät suoraan heijastu Venäjän asevoimiin. Ja venäläinen komentaja voi aina väittää että hän ei ole tietoinen siitä, mitä Wagner sotilaat tekevät jossain metsässä. 

Mutta Wagnerin esitykset Ukrainassa eivät ole vakuuttavia. Ja tietenkin esimeriksi tuon joukon värväämät rikolliset varmasti ovat lähteneet mukaan sotaan siksi, että Prigozhin tai joku muu Putinin nimissä toimiva henkilö on heille luvannut armahduksia. Saattaa olla että noita armahduksia ei ole sitten tullutkaan ja siksi alkoivat Wagner-miesten tunteet kuumeta. Prigozhin ei ole yksin Wagner group. Vaan kyseessä on muitakin toimijoita työllistävä yhtiö. 


https://www.talouselama.fi/uutiset/prigozinin-kapina-oli-ohi-alle-vuorokaudessa-kipina-oli-ilmeisesti-venalaisten-yritys-ottaa-wagner-haltuunsa/95385fb9-342b-412b-adf4-080c490500c5

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/apulaisprofessori-arvioi-wagner-kapinan-heikent%C3%A4neen-putinin-kyky%C3%A4-johtaa-ven%C3%A4j%C3%A4%C3%A4/ar-AA1cZ3Yb?ocid=msedgdhp&pc=ENTPSP&cvid=c5fcc325366c4e3696d579a738d88b8d&ei=18

https://www.talouselama.fi/uutiset/prigozinin-kapina-oli-ohi-alle-vuorokaudessa-kipina-oli-ilmeisesti-venalaisten-yritys-ottaa-wagner-haltuunsa/95385fb9-342b-412b-adf4-080c490500c5

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/mika-ihmeen-wagner-tallainen-on-vladimir-putinia-vastaan-kaantynyt-palkkasotilasryhma/6094de59-1755-4cb5-9007-9ec87f5eedcc


https://www.verkkouutiset.fi/a/professori-wagnerin-kapina-oli-vain-alkusoittoa/#9fe5bbce


Kuka räjäytti Nord-Stream 2n?

https://yle.fi/a/74-20237886 Kenttätason  toimijoina  oli joukko ukrainalaisia. Ja kuten YLEn jutusta ilmenee, niin tuon kaasuputken räjäytt...